Mitä mieltä seraavasta?

Mopin oalstalla nimimerkki Jani_S toi esille oman näkökantansa itsemurhaan. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että Jani_S on ainakin aikaisemmin ollut mielipiteissään SRK:n opillisilla linjoilla. Onko edelleen?

Näin kirjoittaa Jani_S:

"Joka itseltään hengen riistää, on aivan itse syyllinen. Olette nykypsykologian synnin hyväksyvässä harhassa syyttäessänne siitä muita kuin itsemurhan tekijää. Koko kristikunnan raamatullinen näkemys oli ennen muinoin oikea: itsensä murhaaja on murhaaja siinä missä muutkin murhaajat ja ei peri taivasta. Juudas Iskariotkin haudattaisiin nykyään siunattuun kirkkomaahan ja hänen vakuuteltaisiin päässeen taivaaseen."
5583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tuomarin paikalle.

Emme me muutkaan epäile Jumalan Sanaa, mutta Jani S:na asennetta epäilemme:

Tuo ihminen, joka on ajautunut niin epätoivoiseen tilaan, että on ottanut hengen itseltään, on meille jälkeen jääville puhutteluksi:

"Kävinkö minä juttelemassa hänen kanssaan? Lohdutinko ja rohkaisinko häntä? Puhuinko hänelle siitä, että Jeesus tahtoo kulkea hänen rinnallaan?

Lisäsinkö hänen taakkaansa? Uhkailinko häntä?

Kun joku ihminen kuolee keuhkokuumeeseen, niin ei kukaan tuomitse häntä siitä, että hän sai tuollaisen taudin, joka johti kuolemaan.

Kun ihmisen henkinen terveys horjuu ja hän saa taudin, joka vahingoittaa mielen aluetta, on Jani S valmis tuomitsemaan hänet helvettiin.

Jani S toimii niinkuin viime vuosisadan alussa, että jos ei voitu sulkea pois itsemurhan mahdollisuutta, niin ihminen haudattiin varalta kirkkomaan aidan ulkopuolelle.

Jani S:ltä jää huomaamatta, että me kaikki muutkin olemme murhaajia. Taitamattomilla tuomitsevilla ja rakastamattomilla sanoillamme saatamme murhata lähimmäisemme.

Tai vaikkapa tuon epätoivoiseen tekoon joutuneen ihmisen.

Myös laiminlyönti, ettemme auttaneet aiemmin on synti.

Me kaikki tarvitsemme paljon Jumalan armoa!

Äänestä

...Jani_S on historiallisessa mielessä oikeassa.

Elämää on pidetty Jumalan lahjana ja sitä ei saa itse ottaa pois niin muilta kuin itseltäänkään.

Aiemmin ei kuitenkaan ole tiedetty ja tunnettu ihmismieltä ja -psyykeä kuten nykyisin. Ei kukaan tapa itseään, muutoin kuin viimeisenä ratkaisuna pitkään ja voimakkaaseen masennukseen / ahdistuneisuuteen.

Jopa maallinen oikeutemme tuntee käsitteen syyntakeettomuus, joka merkitsee arkikielessä kyvyttömyyttä ottaa vastuuta teoistaan ja niiden seurauksista.

Hyväksymme sen, että sairaus murtaa ihmisen fyysisesti kuoliaaksi. Miksi emme hyväksyisi sitä, että sairaus murtaa ihmisen psyykkisesti kuoliaaksi?

Millainen Jumala rankaisee ihmistä, jonka ahdistus on niin syvä että riistää hengen itseltään? Ei sellaista voisi ainakaan rakkaudeksi kutsua ja Raamattuun on kirjoitettu että Jumala on rakkaus.

Uskoisin, että tämä asia jakaa myös vl:ien mielipiteet. Tässä kysymyksessä tulee hyvin ilmi se, että onko ihminen kova ja lakihenkinen, joka surutta tuomitsee kärsivän lähimmäisensä helvettiin muodollisten dogmien johdosta, vai onko hänellä kykyä asettua toisen ihmisen tilanteeseen - toimia kuten haluaisi itsensä kohdalla toimittavan? Rakkautta - jota ilman on mahdotonta kelvata Jumalalle.

Äänestä
  • Admata hyvä, ei nyt ole mikään erityinen ihmistuntemusaika meneillään. Nykyinen psyyken häiriötilojen paljous ja niiden selitystarve johtuvat vain siitä, että ahdistus on kasvanut niin paljon Jumalasta luopumisen ja syntielämän vuoksi.

    En minä halua olla tämän lakihenkisempi. Evankeliumi on vielä tarjolla kaikille katuville syntisille. Eilen sanoi pappi radiosaarnassaan Turun Mikaelinkirkossa erittäin hyvin: Evankeliumi ei masenna, vaan antaa uuden toivon.

    Äänestä

Väistämättä tuosta Janin kirjoituksesta tulevat hoitokokous ajat mieleen, jolloi uskovaisia painostettiin hyväksymään heikkisaarilainen oppi.

Monet joutuivat hoitokokouksissa tapahtuneiden aiheettomien syytösten vuoksi hengelliseen ahdinkoon siinä määrin, että päättivät itse päivänsä. SRK ei silloin, kuten ei vielä tänäpäivänäkään, ole piitannut vähääkään näistä hengellisen painostuksen uhreista.

Ilmeisestikin Jani_S on samassa hengessä silloisten hoitomiesten ja SRK:n kanssa. Sama julma asenne molemmilla. Näin ainakin minä asian näen.

Äänestä

Entäpä jos ihminen vetelee tupakkaa vaikka tietää sen aiheuttavan vakavia hengitystie, sydän ja verisuonisairauksia ja keuhkosyöpää.Eikö se ole itsemurha hidastettuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janis Lusis kirjoitti:

Mopin oalstalla nimimerkki Jani_S toi esille oman näkökantansa itsemurhaan. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että Jani_S on ainakin aikaisemmin ollut mielipiteissään SRK:n opillisilla linjoilla. Onko edelleen?

Näin kirjoittaa Jani_S:

"Joka itseltään hengen riistää, on aivan itse syyllinen. Olette nykypsykologian synnin hyväksyvässä harhassa syyttäessänne siitä muita kuin itsemurhan tekijää. Koko kristikunnan raamatullinen näkemys oli ennen muinoin oikea: itsensä murhaaja on murhaaja siinä missä muutkin murhaajat ja ei peri taivasta. Juudas Iskariotkin haudattaisiin nykyään siunattuun kirkkomaahan ja hänen vakuuteltaisiin päässeen taivaaseen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu