tomaatintaimet

sain ystävältä muutaman tomaatintaimen,ja hän sanoi että pistä multasäkkiin kasvamaan,kun ei ole kasvimaata,jos näin on niin minkälaista multaa ostan on nomittäin monenlaisia säkkejä,mustaa multaa,kasvuturvetta,puutarha multaa jne.
31441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

osta ihan niitä kasvusäkkejä. Taita aolla kahdellakin valmistajalla omiaan ainakin on ollut sillä olen kahta erilaista kokeillut. Tomaatti kasvaa siinä loistavasti kunhan muista akastella säännöllisesti eikä liikaa. Yhteen pussiin menee kolme-neljä tainta ihan mukavasti. UUdelleen multaa ei kannata käyttäää vaan syksyllä pussin voi tyhjätä jonkun puskan juureen.

Muussakin mullassa kasvaa, lähinnä puutarhamultaa kokeilisin, mutta silloin joutuu lannoittelemana jne eli hommaa on enemmän. Ruman säkin voi verhoilla sitten jollain tai laittaa vaikka kuukausimansikkaa etureunaan kaunistukseksi kuten meillä oli. Saapahan suun makeaksi sitenkin..

Äänestä

Tomaatit voi kasvattaa kasvatussäkeissä, joissa sopiva multaseos, ja kolmekohan reikää valmiina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sampata kirjoitti:

sain ystävältä muutaman tomaatintaimen,ja hän sanoi että pistä multasäkkiin kasvamaan,kun ei ole kasvimaata,jos näin on niin minkälaista multaa ostan on nomittäin monenlaisia säkkejä,mustaa multaa,kasvuturvetta,puutarha multaa jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu