Henny B

Hei.

Katsoisitko minulle, koska todellinen rakkaus astuu sydämmeeni ja saan myös osakseni rakkautta?
Mitenkä minä selviän elämänkoukeroista?

Kiitos
5214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tosi rakkaus rakastaa iloa, kasvua ja elämää. Tähän kuuluu myös kahden aikuisen välinen syvä tunnesuhde, jonka ytimessä hehkuu intohimon tulipunainen ruusu yhä uusia nuppuja aukovana.

Harva on kykenevä näin rakastamaan, vaikka useimmat sitä kohdalleen ja osakseen toivovat. Rakkaus vaatii suurta luottamusta, avoimmuutta ja rohkeutta. Ei kuitenkaan järjettömästi heittäytymistä kenen tahansa matkaan, joka ensimmäiseksi mukaansa huolisi.

Silloin kun olet valmis, tulee rakkaus luoksesi - sinä itse menet sitä kohti sydämen varmuudella ja rohkeudella, ilossa. Sen aika tulee varmasti, mutta aikaa en tiedä.

Elämän koukeroita voisit pikkuisen itsekin oikoa, opetella suurpiirteisyyttä. Riittää kullekin päivälle oma murheensa, ensisijaisesti vain omista asioista huolehtiminen, ei takertuvasta vanhemmasta ihmisestä, jolla on oma elämänsä. Tee vain sen päivän tärkeät asiat ja anna huomisen pitää huolta itsestään.

Siunausta elämääsi.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta.En ymmärtänyt (vanhemmasta henkilöstä).En ole takertunut vanhempaan ihmiseen..

    Hyvää kesää

    Äänestä

  • palautetta,, kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta.En ymmärtänyt (vanhemmasta henkilöstä).En ole takertunut vanhempaan ihmiseen..

    Hyvää kesää

    En kirjoittanut että sinä olisit takertunut vanhempaan ihmiseen. Sen sijaan elämässäsi on vanhempi henkilö, joka yrittää kontrolloida elämääsi tai manipuloida sinua jollakin tavalla.

    Henkiklö on joko sukulainen tai liittyy paikkaan, jossa paljon olet, esimerkiksi työhön.

    Äänestä

  • Henny Bradford kirjoitti:

    En kirjoittanut että sinä olisit takertunut vanhempaan ihmiseen. Sen sijaan elämässäsi on vanhempi henkilö, joka yrittää kontrolloida elämääsi tai manipuloida sinua jollakin tavalla.

    Henkiklö on joko sukulainen tai liittyy paikkaan, jossa paljon olet, esimerkiksi työhön.

    Hei.

    Anteeksi,luin väärin.:)Minulta on aina pyydetty apua,lähinnä kuuntelu apua.Opettelen etten kantaisi kaikkien murheita,kun itselläkin niitä on roppakaupalla.Eipä minua ole kukaan koskaan kuunnellut.Olen vain sen luonteinen,että otan ihmisten murheet vastaan ja yritän auttaa.

    Kiitos vielä sinulle

    Äänestä

  • luin väärin kirjoitti:

    Hei.

    Anteeksi,luin väärin.:)Minulta on aina pyydetty apua,lähinnä kuuntelu apua.Opettelen etten kantaisi kaikkien murheita,kun itselläkin niitä on roppakaupalla.Eipä minua ole kukaan koskaan kuunnellut.Olen vain sen luonteinen,että otan ihmisten murheet vastaan ja yritän auttaa.

    Kiitos vielä sinulle

    jos haluat eroon tästä kuuntelijan roolista ja energian jakamisesta vampyyreille, sinun täytyy avata suusi ja sanoa oikeasti mitä mieltä olet ja unohtaa se auttajan rooli. Eivät he sinulta apua hae, imuttavat voimiasi vain.

    Olen itse läpikäynyt saman roolin :D

    Joillekin imijöille tehosi vain puhelinnumeron vaihto. Näytän vieläkin kiltiltä ja helposti lähestyttävältä, joka helvetin koirakin kadulla haluaa rapsutettavakseni :D

    Imijän tunnistaa siitä, että olet keskustelun jälkeen väsynyt tai sinua alkaa ahdistaa rinnasta keskustelun aikana, kurkkua voi myös kuristaa tai olla vatsaongelmia. Jos sinä huomaat itsessäsi jotain näistä oireista keskustellessasi jonkun kanssa, ota heti hajurakoa. Huomaat kun otat pari askelta taaksepäin että imijä oli melkein ihossasi kiinni kunnes peräännyit. Tulet huomaamaan heidän reaktionsa perääntymiseesi. Seuraavaksi hankkiudu eroon heistä, etsivät nopeasti seuraavan energialähteen itselleen, joten ei ole syytä sääliä heitä sen takia että et jaksa antaa enempää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voisilmä kirjoitti:

Hei.

Katsoisitko minulle, koska todellinen rakkaus astuu sydämmeeni ja saan myös osakseni rakkautta?
Mitenkä minä selviän elämänkoukeroista?

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu