Ajattelin, että voitaisiin aloittaa tälläinen ketju, jonka avulla olisi helppo vertailla eri yo-paikkakuntia toisiinsa. Toivon siis, että jokainen ketjuun osallistuja kertoo oman opiskelupaikkakuntansa plussat ja miinukset. Ehtona on, että olet muuttanut opiskelupaikkakunnallesi jostain muualta. Ulkopaikkakuntalaisen mielipide on aina objektiivisempi, kuin syntymäkaupunkiaan palavasti rakastavan. Itse opiskelen Oulussa ja minun listani on seuraavanlainen:
Suhteellisen iso kaupunki (130.000 asukasta)
Kouluun helppo päästä, ottaen huomioon kaupungin koon
Kehittyvä ja vilkas bisneskaupuki ("Pohjolan Piilaakso")
Yliopiston monipuolinen pääainetarjonta
Lappiin ja Haaparantaan lyhyt matka
Suht edullinen vuokrataso
Penkkiurheilijan paratiisi
Vilkas yöelämä
Kaupungin kokoon nähden vähän etnisiä vähemmistöjä (tilastollinen tosiseikka on se, että tämä tekijä vaikuttaa hyvin paljon kaupungin turvallisuuteen)
- Sisäänpäinlämpiävät paikalliset ja niiden elämää rumempi murre
- Yliopistoon tulee vähän opiskelijoita Oulunläänin ulkopuolelta (lähes kaikki siis puhuvat sitä karmeaa murreta)
- Yliopisto kaukana keskustasta ja lähes kaikki asuinalueet sen lähettyvillä ns. "white trash"-alueita
- Kapungin syrjäinen sijanti. Jokapaikkaan pitkä matka (100-200km sätellä Oulusta ei paljon muuta ole kuin maaseutua)
- Suhteellisen turvaton kaupunki ainakin viikonloppuiltaisin
Siinäpä noita. Kertokaa omista paikkakunnistanne ja kommentoikaa minun listaani.
Yliopistokaupungit
27
5739
Vastaukset
- Veikko Huuli
Tässä "totuus" eri yliopistoista ennakkoluulojen ja pilkkojen perusteella:
Oulun yliopisto: insinööriyliopisto. Taide tarkoittaa näille kurveja koordinaatistossa. Tunnetaan maailman pienimmästä humanistisesta tiedekunnasta.
Tampereen yliopisto: taistolaisuuden linnake. Maailman suurin taistolaista perinnettä vaaliva tiedekunta (yhteiskuntatieteellinen), jonka ympärille laitos rakentuu.
Helsingin yliopisto: kehä III -yliopisto. Aidoille helsinkiläisille mikään muu ei kelpaa, HY:hyn haetaan vaikka 10 vuotta, kunhan ei tarvitse nöyrtyä menemään maalaisyliopistoon.
Svenska handelshögskolan: dagis eli päiväkoti. Suomenruotsalaisten kultalusikka suussa syntyneiden leikkipaikka, jossa opetellaan hallitsemaan jättiperintöä.
Helsingin kauppakorkeakoulu: voiton maksimoijien paratiisi. Ihmiset, jotka haluavat maksimoida voittoa kaikissa tilanteissa viihtyvät täällä. Siis nimenomaan haluavat, mutta ovat onnistuneet törsäämään ylioppilaskunnan rahojaan epäonnistuneisiin riskisijoituksiin. - olkaa hyvä
Kiva keskustelu.
Tässäpä jotakin Jyväskylässä opiskelevalta:
Sopivan kokoinen ja kokoisekseen erittäin vilkas ja nuorekas opiskelijakaupunki.
Mukava maantieteellinen sijainti, "keskellä kaikkea". Tämä lienee syy siihen, että Jyväskylään tulee opiskelijoita ympäri Suomea.
Kaunis kampus ja paljon opiskelumahdollisuuksia
Perinteikäs ja hyvä opettajankoulutuslaitos
Paljon kulttuuria ja erityisesti urheilua (legendaarinen Matti Nykänenkin on kotoisin Jkl:stä :D).
- Akateemisesti koulutettujen työllisyystilanne todella huono. Myös kesätyöt ovat kiven alla, mikäli suhteita ei ole.
- Vuokrataso Suomen korkeimpia.
- Monille aloille (esim. OKL) tunkua, vaikea päästä.
- Mäkinen kuin mikä. Tämä voi kyrsiä fillaroivaa opiskelijaa... - reksiteröimätön nimimerkki
Helsinki ja Helsingin yliopisto (HY):
Kaupungin koko: palvelu- ja kulttuuritarjonta
HY: koko - laajin ainetarjonta ja hyvät oheispalvelut (esim. kirjastopalvelut kansalliskirjastoineen), laajin kielitarjonta
HY: hyvät vaihtomahdollisuudet
HY: ulkomaiset vaihto-opiskelijat
HY: kaunis keskustakampus erinomaisella sijainnilla
Pääkaupungin edut, mm. kiinnostavia vierailijoita helposti saatavilla (esim. kärkipoliitikot)
Unicaféssa ruokaa myös lauantai-iltaisin
Julkinen liikenne erinomainen, erityisesti metro
Ruotsin kieli
Uramahdollisuudet
HY: vaikea sisäänpääsy (motivoituneet opiskelijat)
HY: opiskelijoita joka puolelta Suomea
HY: ei teekkareita (älkää ottako liian vakavasti)
HY: erinomainen kurssitarjonta kesällä
HY: paljon naisia
HY: tasapuolisuus ainevalikoimassa, ei varsinaisesti painotusta suuntaan tai toiseen
Kaupungin muut yliopistot (sivuainemahdollisuudet)
Kauniit jugend-rakennukset
HY: aktiivinen opiskelijatoiminta, Ylioppilaslehti hyvä ym.
HY: Ilkka Niiniluoto
HY: hyvin varakas ylioppilaskunta, joidenkin mukaan maailman varakkaimpia (en ole tarkistanut väitettä)
Eteläinen sijainti
Stockmannin laaja herkkuosasto (nam)
HY: yliopiston pitkät perinteet
- HY: edellisestä johtuen jotkin tilat ikäloppuja kuntonsa puolesta
- Stockmannin laaja herkkuosasto (vyötärön leveneminen)
- Asuntotilanne surkea, ylihintaiset vuokrat
- Pyöräily keskusta-alueella ei innosta
- Kehä III -asenne, mukaan lukien HY:n ylihehkuttaminen sekä maakuntasarja-jutut ja pienempien kaupunkien (kuten esim. pitemmän historian Turun) nimittely maaseuduksi
- Spuget, joita esim. raitiovaunut ovat täynnä
- HY: osa kampuksista keskustan ulkopuolella (vaikeuttaa niiden välistä opiskelua)
- HY: uskomattoman sisäsiittoista kaupungin ja yliopiston kokoon nähden
- HY: paljon rajoitettuja sivuaineita (esim. psykologia rajoitettu HY:ssa, mutta Turun yliopistossa vapaa)
- HY: ristiriidat eräillä laitoksilla
- Suuremman kaupingin haittoja mm. melu ja väen paljous (jolla myös hyvät puolensa) sekä saasteet
- Kaipaisi omaa Aurajokeaan
- HY: opiskelijoita liian paljon opettajamäärään nähden (sama ongelma tosin kaikissa Suomen yliopistoissa)
- Ei yhtä luontevaa kilpakumppania kuin Turku vs. Tampere (=ei hauskaa)
- Voiko olla typerämpää kaupungin lempinimeä kuin Stadi? Miettikääpä vastaavia: "KaupunkiD", "CityI". Hieman mielikuvitusta, kiitos...
- Stadin slangi kuulostaa puolikielisyydeltä (ei olla opittu erottamaan suomea ja ruotsia)
- HY: joissakin tiedekunnissa eletään menneisyydessä käytäntöjen suhteen (ilmoittautuminen tentteihin kirjekuorella jne.)
- Kuntarajojen vaikutus joukkoliikenteeseen (kalliimmat taksat esim. Vantaalle ja Espooseen matkatessa)
- Asuntojen hinnat (jos aikoo ostaa asunnon joskus)
- Helsinkiä ei voi oikein kutsua opiskelijakaupungiksi, vaikka opiskelijoita on absoluuttisesti paljon. Kaupungissa kun on kaikenlaista väkeä paljon
- Ei yhtä lännessä kuin Turku
Itse olisin tuohon Oulun listaasi lisännyt plussaksi erikoisaineen aate- ja oppihistoria pääaineena. Ei ymmärtääkseni löydy muualta pääaineen statuksella. Lisäksi Oulun opiskelijaravintelin hampparit ovat erinomaisia. (Helsingin Unicaféista ei saa hamppareita, ainakaan en muista tavanneeni.)
Suosittelen kokeilemaan useampaakin yliopistoa, jos mahdollisuuksia ja kiinnostusta on. Saa perspektiiviä.- ghfjdkgf
Oulusta:
Oulu on suht iso kaupunni, mutta sillä on pienen kaupungin sydän kuten sanotaan. Vaikka sijainti on syrjäinen, Oulusta on loistavat kulkuyhteydet Suomeen ja maailmalle (suoria lentoja myös ulkomaille). Esim. Helsinkiin lentää melkein junalipun hinnalla (48€, blue1 aamulennolla). Omasta mielestä paikalliset ei kyllä ole sisäänpäin lämpeäviä kuten esimerkiksi Kainuussa, jostapäin olen kotoisin.
Vähän plussia ja miinuksia sitten:
kehittyvä kaupunki
kaunis kesällä
monipuolinen yliopisto eikä kovin vaikea päästä opiskelemaan
todella hyviä ruokaravintoloita
urheilu mahdollisuudet (muutkin kuin penkkiurheilu)
hyvät pyörätiet ja kohtuullisesti toimiva joukkoliikenne
nuorekas kaupunki, ihmisten keski-ikä vähän päälle 30-vuotta
-/ yöelämä, paljon hyviä istumabaareja, mutta hyvät bilepaikat hakusessa
- työnsaanti, töitä on, mutta kyllä tarjonta vähenemään päin akateemisilla aloilla
- tuulee usein ja talvella voi olla tosi kylmää
- joukkoliikenteen hinnat
- juopot yms. spuget kesäisin valtaavat keskustassa esim. letkun ja mannerheimin puiston ja viikonloppuisin voi olla levotonta
- KUOPIO?
Kertokaa siitäkin asiallisia tietoja,Tack:)
- eli mualiman napa
KUOPIO
lyhyt matka joka paikkaan
polkupyörällä pääsee kaikkialle eikä ongelmaa parkkipaikan löytämisessä
KY: järven rannalla
KY hyvää ruokaa myös kesäisin ja lauantaisin
KY ruoka edullista opiskelijahinnalla
opiskelija-asunnossa asuminen kohdallani osoittautunut viihtyisäksi, asunto vasta remontoitu ja hyvä sijainti
Kuopion tori eli mualiman napa
maalaiskaupunkitunnelma eli ihmisläheinen ja rento
järven rantaa paljon
erilaisia asuinalueita erilaisille ihmisille
saaristokaupunki ja tulevat asuntomessut
rockock
puijon hyvät hiihtomaastot
vuonna 2011 valmistuva Ikea
-asuntojen vuokrat kalliita (missäpä ei olisi?)
-juopot ym. (tosin näitäkin kaikkialla)
-venäläiset
-KY: uuden opiskelijan ahdistus, kaikki oli sekavaa alussa ja tuntui ettei selitetty tarpeeksi selvästi :D
-KY: kauppatieteellisen tiedekunnan rajatut opiskelumahdollisuudet (esim. sivuaineeksi kauppatieteitä ei välttämättä saa helpolla eikä kursseille saa kaikki osallistua)
ei nyt tullut kauheasti mitään mieleen... - Kuopiosta.........
lääkis: monien muiden alojenkin opiskelijoiden tulosyy kaupunkiin
lääkiksessä (lääkisläisille) paljon tasokkaita bileitä, erittäin aktiivinen ainejärjestö, Suomen suurin lääkis
KYS-alue/Savilahti talviaikaa lukuunottamatta erittäin viihtyisä alue
suht. tasokasta lääketieteellistä tutkimusta, rankattu Helsingin jälkeen parhaaksi lääketieteen tutkimuksessa
opetushenkilökunta helposti lähestyttävää, hierarkia minimissään
opiskelijaruokalat suht. hyvätasoisia ja edullisempia, kuin esim. Helsingissä
lukujärjestykset (sic!) helpottavat aikataulujen setvimistä kummasti
moottoritie poispäin Kuopiosta
- terveystieteiden tiedekunnan lisäksi niukasti muiden alojen opiskelijoita
- julkinen liikenne kallista
- talvet äärimmäisen kylmiä
- työllisyystilanne opiskelijoille heikko, lisäksi opiskeluiden jälkeen kannattaa varautua Uudellemaalle muuttoon, mikä tosin harvemman mielestä huono juttu
- kaupunki vähän nukkavieru, hiljainen talviaikaan
- junayhteydet heikohkot
- muiden alojen opiskelijoita voi ärsyttää yliopiston LÄÄKIS-henki. Se tunkee kaikkialle ja ehkä farmasiaa lukuunottamatta muut alat jäävät seinäruusuiksi
- Henkkaaaa
jos vertaa jyväskylää ja helsinkiä niin kumpi parempi?
esim vuokra ja elinkustannukset
opintotukihan sama kaikille asuinpaikasta riippumatta? - -kommentti-
Sehän on vaan kiva, jos ihmiset puhuu toisilleen. Helsingissä mahdollisuuksia pilvin pimein, mutta yhteishenki usein puuttuu.
- opiskelija1234
paikalliset naiset helppoja, jos et ole itse joensuusta
ei pitkä matka kotiin baarista (koska niin pieni kaupunki. toisaalta jos olet köyhä ja ei varaa keskustan asuntoon niin voi kestää pyörällä jopa 15min kotiin.)
- pieni kaupunki
- joukkoliikenne olematonta
- harrastusmahdollisuudet pienet (tietenkin lenkillä voi käydä tuolla loskassa juoksemassa aina). Opiskelijaliikuntaa ei ole lähes ollenkaan, joitain pieniä ryhmiä joissain lajeissa löytyy (kuten zumba?!).
- Luultavasti Suomen juntein kaupunki!!! Paikalliset katsovat kieroon jos et ole pukeutunut k-rautalippikseen, lenkkareihin, maastohousuihin. Baarissa kovinkin yleistä: "Puhukko sie jottain eteläsuomen murretta?!?!?!" ja sitten uhataan turpaan vetää. Tosin naispuoleiset ihmiset ovat usein innoissaan kun joku puhuu muustakin kuin autoista ja niiden virittämisestä ja pukeutuu muuhunkin kun t-paitaan ja reisitaskuhousuihin.
- Baaritarjonta olematonta, 3 yökerhoa: amiksille ja junteille, 18-vuotiaille, 30-50-vuotiaille junteille
- mistään baarista et löydä ns. "hyvää häppäriä" tai halpoja hintoja. muissa kaupungeissa ainakin joku räkälä jossa saat kaljan 2 eurolla.
- asuntojen hinnat kalliit paikkakuntaan katsoen
- Yliopistoa ei arvosteta kuin ehkä pohjois- ja itä-suomessa (poikkeuksena ehkä oikeustiede)
- törkeän kylmä talvisin
- opiskelijat suurimmaksiosaksi itä-suomesta = perseestä- an englishman
Joensuusta: siellä on Wanha Jokela (ainakin vielä). Vastaavaa ei toista löydy:
http://www.ravintolawanhajokela.fi/ - higifiddid
Väärin. Itä-Suomen yliopiston lääkistä ja muutamia siihen liittyviä aloja kyllä arvostetaan. Joensuun "oikista" ei arvosta kukaan. Muutenkin Joensuu on lähinnä Kuopion sivutoimipaikka. Humanisteja, teologeja ym. tyhjän toimittajia.
- an englishman
higifiddid kirjoitti:
Väärin. Itä-Suomen yliopiston lääkistä ja muutamia siihen liittyviä aloja kyllä arvostetaan. Joensuun "oikista" ei arvosta kukaan. Muutenkin Joensuu on lähinnä Kuopion sivutoimipaikka. Humanisteja, teologeja ym. tyhjän toimittajia.
Vai niin, humanistit toimittavat tyhjää. Mitähän se sellainen mahtaa tarkoittaa?
Niin, sinullekin olisi kielitaitoisesta humanistista mahdollisesti apua. Onhan se nyt nimittäin hitusen noloa mollata humanisteja ja samalla tehdä kirjoitusvirheitä. - kakkakikkare
an englishman kirjoitti:
Vai niin, humanistit toimittavat tyhjää. Mitähän se sellainen mahtaa tarkoittaa?
Niin, sinullekin olisi kielitaitoisesta humanistista mahdollisesti apua. Onhan se nyt nimittäin hitusen noloa mollata humanisteja ja samalla tehdä kirjoitusvirheitä.Voi ei! Kirjoitusvirhe Suomi24-palstalla! Tee humanisti tästä joku ekstentiaalisfilosofinen gradu, jossa pohdit kirjoitusvirheiden yhteiskunnallisia vaikutuksia.
- ^-^
kakkakikkare kirjoitti:
Voi ei! Kirjoitusvirhe Suomi24-palstalla! Tee humanisti tästä joku ekstentiaalisfilosofinen gradu, jossa pohdit kirjoitusvirheiden yhteiskunnallisia vaikutuksia.
No, ylläoleva on ainakin hyvä muistutus siitä, miksi sitä oikeastaan ei tee mieli kirjoitella suomi24:ään, liittyiskö jotenkin keskustelun tasoon..
- an englishman
^-^ kirjoitti:
No, ylläoleva on ainakin hyvä muistutus siitä, miksi sitä oikeastaan ei tee mieli kirjoitella suomi24:ään, liittyiskö jotenkin keskustelun tasoon..
Näin juuri.
Tuo kyseinen Itä-Suomen yo:n lääkistä kehaissut olisi voinnut vallan hyvin jättää kommenttinsa siihen. Mutta ei niin ei. Piti jostain kumman syystä mennä lyttäämään humanisteja.
- KTM2UEF
Itä-Suomen Yliopisto on täysi paska. En suosittele.
- fuksi2011
Tuntuu, että tuo asuntotilanne Joensuussa heikkenee vuosi vuodelta. Kyllä, se varmasti kohta näkyy opiskelijoissa, kun ainoastaa paikkakuntalaisilla (tai muuten lähellä asuvilla) on mahdollisuus opiskeluun yliopistossa.
- Huonoin opiskelukaup
Se on todella surkea. Sen takia muutin pois enkä ikinä palaa. Vertoja vetää vain kallis ja toimimaton joukkoliikenne.
- arjala
Kaikkihan sieltä häipyy ei töitä
- tt
Tässä näkökulmia Rovaniemestä ja Lapin yliopistosta.
Opiskelija-asunnot hyväkuntoisia ja niitä on helppo saada. Myös yksiöitä saa helposti vapailta markkinoilta tai opiskelijasäätiöltä noin vuoden jonotuksen jälkeen.
Yliopistossa hienot uudet tilat.
Henkilökunta ystävällistä. Esimerkiksi kandiin ja graduun saa hyvin ohjausta. Tuntuu että opetushenkilökunta on aidosti opiskelijoita varten.
Mukana myös erikoisempia oppiaineita.
Yhteistyö ammattikorkean kanssa.
Rovaniemellä luonto lähellä.
Talvella laskettelumahdollisuus aivan keskustan kupeessa.
Kansainvälinen kaupunki ja yliopisto. ( Paljon matkailijoita ja vaihto-opiskelijoita.)
Löytyy yöelämää.
Kesän valoisuus.
- Joihinkin Lapin yliopiston pääaineisiin liian helppo päästä. (Motivaatio-ongelmia, koska ollut varavaihtoehdon varavaihtoehto.)
- Lähiopetusta todella vähän.
- Kesäopetus puuttuu käytännössä täysin. Yliopisto on esimerkiksi heinäkuussa suljettu.
- Rovaniemi kaukana kaikesta.
- Pitkä ja kylmä talvi, joka on pimeä.
- Kesällä suurempi todennäköisyys huonompiin ilmoihin kuin etelässä. Paikallisten mukaan hyvän kesän raja menee usein Oulun korkeudella.
- Työtilanne surkea. - -90-luvun opiskelija
Kommentoin, vaikka olenkin kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta ja Oulu on jo lapsuudesta tuttu kaupunki.
helppo saada halpa opiskelija-asunto
laaja-alainen yliopisto
erinomainen pyörätieverkosto
opiskelijakaupunki
hyvät harrastusmahdollisuudet
nykyisin vireä kesäkaupunki
oikea talvi
nykyisin halvat lentoliput hkiin jne.
- työpaikkoja ei ole kovin hyvin tarjolla
- Sisäänpäinlämpenevyys ihan muualta tulleiden kohdalta (tätä samaa on kuulemma Tyryssä)
- Reidar -opiskelijaravintola lopetti 90-luvun alussa Välkkylässä Rattori-klubista puhumattakaan - FA
Kuopiosta
kampusalue kauniilla paikalla ja kaikki rakennukset lähellä toisiaan
opiskelija-asunnot sijaitsevat pääasiassa yliopiston lähellä ja kaikille löytyy ainakin solukämppä neulamäestä :D
on myös uusia ja hyvä kuntoisia kämppiä
halvat vuokrat
yliopiston henkilökunta ja opetushenkilöstö (farmasialla) ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä
monipuolista kulttuuritarjontaa
hyvät harrastusmahdollisuudet, varsinkin jos tykkää urheilusta
aktiivista ainejärjestötoimintaa (ainakin KuoLolla ja Forttiksella)
luonnontiedepainotteisuus
opetustilat ihan ok kunnossa
yöelämä vilkasta ja hyviä bileitä
tohtii liikkua yksin myös öisin ja viikonloppusin
savolaiset helposti lähestyttäviä ja puheliaita
maalaiskaupunki fiilistä ja tunnelmaa ( sopii jos tulee pieneltä paikkakunnalta)
komeita palomiehiä koulutetaan petosella ;D
kaunis kaupunki, paljon vesistöjä
mahtavat lenkkeilymaastot puijolla yms
jääkiekkoa ja mäkihyppyä
iltatöitä löytää kohtuu helposti
Ja sitten niitä miinuksia
.- paljon maahanmuuttajia yms.
- julkisia kulkee vähän ja ne ovat kalliita, mutta toisaalta välimatkat ovat lyhyet
- paljon mäkiä
- huonot kulkuyhteydet lähes kaikkialle. Täällä sitä olet sitten jumissa :D(Tuntui tuolta ensimmäisenä vuonna)
- yliopiston ruoka pahaa
- vaatekaupat aika huonoja ja niitä on vähän kaupungin kokoon nähden
- yths:n palvelut toimii hyvin, mutta niin varmaan muuallakin
- syksyisin sataa aina ja talvet on kylmiä niin ku siperiassa
- apteekkialan harjoittelupaikat ja iltatyöt kiven alla. Vain suhteilla ;D - Joensuu.
sikäli erikoinen että kampus on kyllä tiivis ja ihan keskustassa mutta opiskelija-asunnot on sitten hevonkuusessa (keskustassa on yksityisten kämppiäkin todella vähän tarjolla)... pienestä se on kiinni onko opiskelijaystävällinen pikkukaupunki vai taantuva syrjäkylä josta kaikki häipyy ekavuoden jälkeen...
- Yo-opiskelija
Öö, opiskelijkämppiä on kyllä keskustassakin aikaasta paljon ja yliopiston läheisyydessä Kanervalassa vielä enemmän. Myös Etunoljakan kämpät on max. 3 km päästä yo:lta.
- 9+17
Voisiko joku tehdä samanlaisen listan Tampereesta ja Tampereen yliopistosta?
- türkü
LISTA TURUSTA JA SASSIIN!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372323Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141402
- 1281320
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2711304Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275