Te, jotka olette

tappaneet oman syntymättömän lapsenne, parantaaksenne sillä kärsivien oloja ja säästääksenne heille luonnonvaroja, muistakaa, että ette tee sitten myöhemminkään lasta, joka haukkaa sen kärsiville säästetyn palasen..!
6445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mites se sen ensimmäisen tilaa muuttaa, jos ei muita lapsia tule toivotusti?

Onhan siitä huolimatta luonnonvaroja viemässä vain yksi lapsi kahden sijasta...

Juu, ja minun perusteeni eivät olleet luonnonvarojen säästäminen vaan ihan muu :D Tuo logiikka vain on outo.

Äänestä
  • elää, jotta muilla olisi enemmän, niin ei kai sitä voi antaa toisenkaan lapsen sitten kuitenkin ottaa sitä palasta, jonka toinen säästi nille köyhille.

    Äänestä

Outoa ajattelua!
Tein abortin kun en halunnut lasta ollessani 13 vuotias. Se oli puhtaasti itseäni koskeva valinta, en ajatellut siinä maailman lapsia silloin.
Aikuistuttuani olen tehnyt lapsia, useita. Ja nekin ovat oma valinta. En niitäkään tehdessäni ajatellut maailman tilannetta, vaan halusin itsekkäästi lapsia.
Jos jollekin lapsenteolla tai tekemättäjättämisellä on ekologista merkitystä, ok. Asioita voi lähestyä kovin monesta näkökulmasta.

Huvittavaa on sen sijaan tuo täysin vieraiden ihmisten kantama murhe MUIDEN synnytyksistä tai synnyttämättäjättämisitä, tai abortoinneista. Minusta on outoa että jollekin on toisen (tuikituntemattoman) ihmisen elämä niin tärkeä että jaksaa paasata asiosta joista ei tiedä mitään. Ajatella että jonkun päivät täyttyvät sillä että kirjoittaa aborttipalstalle toisen ( edelleen tuikituntemattoman)ihmisen henkilökohtaisista asioista oletuksia ja taas oletuksia. Tuolloin täytyy tuntea valtavaa mielenkiintoa ja uteliasuutta kohdettansa kohtaan

Äänestä
  • aloituksessa kerrotusta syystä, mutta niiden, jotka ovat, on mieletöntä alkaa sitten enää lastentekoon.

    Äänestä

Ensin asiaan... Tuskimpa kukaan on tehnyt aborttia kyseisestä syystä. Tai no linkittihän joku sen jonkun ulkomaalaisen artikkelin, jossa sellaista naista haastateltiin aikoinaan, mutta hänkään ei olisi tehnyt aborttia vain kyseisen syyn perustellaa jos olisi lapsen halunnut.


Mutta muuten tämä aloitus hauskuutti.

Olen olettanut, että täällä abortinvastustajat halauvat, ettei aborttaja tehdä ja sydän itkee ihan jokaisen tapetun lapsen takia... Nyt tämän aloittaja toivookin, että jo kerran abortin tehneet tekevät niin jatkossakin, jos vahingossa taas raskaaksi tulisivat....

Kyllä, kiitos. Minäkin edelleen tekisin abortin jos tällä hetkellä raskaaksi tulisin, asenne elämää ja maailman tilannetta kohtaan ei ole vielä niin radikaalisti muuttunut. Nyt on paljon kepoisampi olo, kun tiedän, että sille abortille olisi myös abortinvastusajien siunaus....

Äänestä

Entäs jos on ne lapset ollut jo tehtynä mitä on halunnutkin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

tappaneet oman syntymättömän lapsenne, parantaaksenne sillä kärsivien oloja ja säästääksenne heille luonnonvaroja, muistakaa, että ette tee sitten myöhemminkään lasta, joka haukkaa sen kärsiville säästetyn palasen..!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu