Yritän parhaillani parantua, mutta käy aina jotakin. Esimerkiksi tänään kävin vaa'alla ja vaaka näytti 3kg enemmän kuin eilen. Tiedän, että ei ole edes mahdollista lihota 3kg/päivä, mutta koska söin eilen "paljon" (350kcal) ja en liikkunut paljoa mitään kun kaikkiin lihaksiin kolottaa niin nyt jokin mielessäni huutaa, että lihosin ne kalorit. Nyt sitten päätin olla päivän syömättä.
Olen jo viikon miettinyt, että haluan parantua ja syönyt vain vähemmän ja vähemmän - siis toiminut täysin halujeni vastaan. Mitä tämä oikein on? Miten sen saa pysäytettyä?
Kun katsoo peiliin on joskus hetken onnellinen, olenhan jo laihtunut 15kg siitä mitä olin vuosi sitten ja silloinkin keikuin normaalipainon alarajalla (indeksi oli silloin 19.8). Mutta jos menee peilin edestä hetkeksi pois ja miettii, että voisi syödä ja ohittaa peilin uudestaan (pahuksen käytävä ja sen kokovartalopeilit!), näkee läskiä jokapaikassa. olen kokoaika kärttyinen, tiuskin kaikille. Haahuilen ympärilleen väsyneenä ja loppuunkulutettuna.
Huomenna on englannin kuuntelut. Rukoilen, että aamulla ei käy mitään mikä pysäyttää syömiseni. On pakko syödä jotain, on pakko. En voi mokata tätä ja jos menen sinne mieli sumuisena sössin varmasti.
En halua puhua tästä kellekkään. On kaksi ystävää jotka tietävät, mutta sanon aina, että "no mä oon alottanu parantumisen". Sen takia tuntuu turhalta mennä puhumaan kellekkään olenhan minä "parantumassa" jo, en tartte apua siihen ja en ole siis oikeasti sairas enää. (ymmärtääkö kukaan tätä ajatuksenjuoksua?) En oikeastaan näe olevani sairas enää, mutta silti toimin ihan... oudosti. En ymmärrä itseäni enää ollenkaan.
Mieli on niin kovin sekaisin. Kaikki on vääristynyttä. Miten saitte itseänne niskasta kiinni?
Olen jo viikon miettinyt, että haluan parantua ja syönyt vain vähemmän ja vähemmän - siis toiminut täysin halujeni vastaan. Mitä tämä oikein on? Miten sen saa pysäytettyä?
Kun katsoo peiliin on joskus hetken onnellinen, olenhan jo laihtunut 15kg siitä mitä olin vuosi sitten ja silloinkin keikuin normaalipainon alarajalla (indeksi oli silloin 19.8). Mutta jos menee peilin edestä hetkeksi pois ja miettii, että voisi syödä ja ohittaa peilin uudestaan (pahuksen käytävä ja sen kokovartalopeilit!), näkee läskiä jokapaikassa. olen kokoaika kärttyinen, tiuskin kaikille. Haahuilen ympärilleen väsyneenä ja loppuunkulutettuna.
Huomenna on englannin kuuntelut. Rukoilen, että aamulla ei käy mitään mikä pysäyttää syömiseni. On pakko syödä jotain, on pakko. En voi mokata tätä ja jos menen sinne mieli sumuisena sössin varmasti.
En halua puhua tästä kellekkään. On kaksi ystävää jotka tietävät, mutta sanon aina, että "no mä oon alottanu parantumisen". Sen takia tuntuu turhalta mennä puhumaan kellekkään olenhan minä "parantumassa" jo, en tartte apua siihen ja en ole siis oikeasti sairas enää. (ymmärtääkö kukaan tätä ajatuksenjuoksua?) En oikeastaan näe olevani sairas enää, mutta silti toimin ihan... oudosti. En ymmärrä itseäni enää ollenkaan.
Mieli on niin kovin sekaisin. Kaikki on vääristynyttä. Miten saitte itseänne niskasta kiinni?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä, jos yrittäisit syödä huomenna niiden englannin kuunteluiden vuoksi, sillä ilman ravintoa ei aivot pelaa ja saat huonon numeron kuunteluista, eli syöppä sen takia huomenna :)
ONNEA KUUNTELUIHIN ja myöskin PARANTUMISEEN!