Sinun tuskasi abortin jälkeen oli koskettava.
Melina
mitä sinulle kuuluu?
12525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei, en olekaan aikoihin palstalla vieraillut. Ei ole vain pystynyt lukemaan kuinka ihmiset tappelevat siitä kuka saa elää ja kuka ei. Totuushan omalla kohdallani on, ettei minun lapseni saanut elää.
Abortin jälkeiset pari kk olivat raskainta aikaa. Itkeskelin paljon ja ympärilläni leikkivät lapset ja vauvat eivät pahemmin oloani helpottaneet. Entiselle poikaystävälle kerroin asiasta, emmekä ole enää minkäänlaisissa väleissä. Pikku hiljaa kevään ja kesän tultua ja uuden kumppanin myötä olen alkanut piristymään. Eiköhän tämä tästä.
Äitini on kertonut minulle kuinka paljon katuu sitä että painosti minua aborttiin. Valitettavasti on jo liian myöhäistä katua. En kuitenkaan tuomitse äitiäni, sillä minähän sen valinnan lopulta tein -vaikkakin painostuksen alla-.
Häntä rakastat sitten kaikesta sydämestäsi.
Oletko uskaltanut kertoa asioistasi uudelle
kaverillesi?-Se ehken olisi hyvä hänenkin tietää,että osaisi oikein suhtautua sinuun.
eihän uusi lapsi ole sama kuin se surmattu!! Vai korvaako sulle uus lapsi aiemman kuolleen?
Olemme kyllä puhuneet lapsista kumppanini kanssa, tosin vain leikkimielellä. Nuoria kun ollaan molemmat (17). Omatunto kolkuttaa vaikka ihan vaan vitsaillaan lapsista/vauvan hankinnasta, mutta olen saanut pidettyä mieleni ja kieleni kurissa ja esitettyä vitsailevani mukana.
En ole kertonut hänelle, enkä tiedä tulenko ikinä kertomaan abortistani. En haluaisi järkyttää häntä. Ehkä sitten joskus, jos seurustelumme etenee niinkin pitkälle kuin lasten hankintaan jne.
Uusi lapsi ei ole sama asia kuin aiempi pienokainen. Tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ansaitsisi enää yhtäkään lasta. Antaisin muille lapsilleni elämän, kun taas yhdelle riistin sen. Muistoissani pysyy kuitenkin aina hänkin, joka ei saanut elää.
Ehkä mieleni vielä muuttuu ja koen päättäneeni oikein. En tiedä. Ehkä tämä on vieläkin tätä ns. herkkyysaikaa abortin jälkeen.
Kyllä se lasten hankkimisaika sieltä vielä tulee.
Sinusta tulee taatusti hyvä äiti.
Ehken on paras olla kertomatta siitä abortistasi enää laajemmalti.-Jos asia painaa sinua,mene papin luokse.Hän antaa sinulle rauhan.
Minä en usko Jumalaan... Olen päättänyt sysätä abortin mielestäni, jotta saisin nyt nauttia kesästä ja yhdessäolosta uuden kumppanini kanssa. Miksi se on niin vaikea unohtaa?
unohtaa, tuskin sitä voi koskaan unohtaa. Se nousee pinnalle jos saat joskus toivotun lapsen tai jos et saa niitä enää koskaan.
Asia on aika suuri salattavaksi kumppanilta, ei varmaankaan p isemmän päälle hyväksi. Eikä olisi parempi jos siitä voi puhua lähimmän ihmisen kanssa, eikä sekään ihmettele jos välillä vaikuttaa poissaolevalta (miettiessään tehtyä, lasta jne)? Kyllä se kannattaa melko pian kertoa, jos sen tekee vasta vuosien päästä niin toinen voi kokea että on valehdeltu koko ajan ja kuva susta on ollu väärä.
Että olet tehnyt väärin.Sitä se on.
Miten sinä voisitkaan täysillä nauttia kaikesta kaiken tämän jälkeen?
Jumalan olemassaolo vaan on totta.Sinunkin kohdallasi.
Melina hei!
En tiedä abortin perusteitasi, mutta olet varmasti tehnyt parhaasi harkitessasi asiaa. Joskun vaikka kuinka hyvin asiaa pohjustat itsellesi voi tehty valinta jäädä kalvamaan. Jos sinulla on yhtään sellaista tunnetta että asia on sinua jäänyt vaibaamaan, ota ihmeessä yhteyttä oman kuntasi mielenterveyshoitajaa tai terveysksekuspsykologiin, ja käy heidän kanssaan vielä asiasta juttelemassa. Saat ehkä välineitä käsitellä aborttiasi ja uusia näkökulmia.
Lueskelin tuossa tätä ketjua, ja siellä joku ehti jumalankin vetää jo asiaa mukaan. Jos et ole uskossa voit samantien unohtaa jumalan, siitä et tule apua saamaan. Jumalalla ei ole mitään tekemistä aborttisi ja sen seuraumusten kanssa. Eikä mikään mikä myöhemmin ehkä tapahtuu ole mitään seurausta tekemästäsi. Asioita vaan tapahtuu.
Omasta kokemuksesta kerron sinulle. Olen itse tehnyt abortin hyvin nuorena. Olin silloin asiasta aivan varma, halusin abortin. Nyt olen jo liki 50 vuotias ja lapsia on sitten tuon nuoruuden tapahtuman syntynyt 4 ja yksi keskenmeno. Koskaan en ole kaivannut tai tuntenut haikeutta abortoituun alkioon. Syntyneistä lapsista olen nauttinut taysilla ja rakastanyt täysillä. Hyväksi äidiksikin sanotaan ;)). Tämän kerron siksi että voit todella itse valita kulkemasi tien. Tulet varmasti olemaan lapsillesi paras äiti ja rakastamaan heitä.
älä anna yhden epäonnistumisen pilata elämääsi, ja vaikuttaa siihen negatiivisesti, liikaa. älä ole itsellesi ankara, jokainen tekee virheitä ja oppii niistä.
Hyvää kesää sinulle ja auringonpaistetta. nauti nuoruudestasi!!
monilla muilla on vielä tallessa se omatuntokin ja jopa rääppeitä moraalistakin.. eikä kaikki saa välttämättä enää myöhemmin lisää lapsia.
Niin, monilla on mutta ei sinulla...'Kaikkea ei voi saada..
kuitenkin kuin lapsensa tappaneilla.. nimitä tosiasioiden sanomista vaikka räksyttämiseksi jos se oloo helpottaa.