Tunnustuksen antaminen on kuin auringon-
paistetta ihmisen mielelle; emme voi kasvaa
ja kukoistaa ilman sitä. Mark Twain tunnusti
kerran pystyvänsä elämään kolme viikkoa
kohteliaisuudesta, eikä hän ollut erityisen
turhamainen mies. Hän vain myönsi avoimesti
sen, mitä useimmat meistä tuntevat yksityisesti
– että me kaikki tarvitsemme mielenkohennusta
silloin tällöin.
Ja kuitenkin me niin mielellämme kohdistamme
toisiimme kritiikin kylmää tuulta, mutta olemme
jotenkin haluttomia jakamaan aidon tunnustuksen
lämmintä auringonpaistetta.
Saa toiset kiinni tekemästä asioita oikein; niin
kotona kuin työpaikallakin. Uskalla tehdä sitä,
mitä odotat muilta. Laita onnistumisten pyörä
pyörimään ja luot ilmapiirin jossa ei ole pakko
– siellä halutaan. -Jussi

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ole muuta niin aliarvostettua velvollisuutta,
kuin velvollisuus olla iloinen. -R.L. Stevenson
Uskalla erottua massasta.
Pisan torni ei kiinnostaisi ketään,
jos se seisoisi aivan suorassa.