heipparallaa vaan.
etsiskelin palstalta jotain samanhenkistä keskustelua mutten sitten löytänyt ainekaan silmäilyllä joten ajattelin kirjoittaa oman juttuseni.
Olen 17-vuotias tyttö ja olen todella yksinäinen (mikä ei liene yllätys) vielä hetki sitten luulin että minulla on edes kavereita. ystävistä olin menettänyt toivon jo kauan sitten. Olen aina ollut ihminen joka viihtyy kaikenlaisessa seurassa. Tosin olen kovin nirso kavereistani keiden kanssa vietän kahdestaan aikaa. Ihmisellä jolla ei ole paljoa ihmisiä jotka haluavat tehdä jotain hänen kanssa ei ole varaa olla nirso, mutta niin on päässyt käymään. Joskus olen myös niiden vähän "ei-kiinnostavien" ihmisten kanssa mutta se on lähes sama kuin olisi yksin. en kuuntele heitä, vaan vain olen ja mietin omia asioitani. Olen hyvin katkera siitä että olen näin nirso, mutta en oikein osaa tehdä sille mitään. Jotenkin pystyn ystävystymään ihmisen kanssa vain jos olen kiinnostunut hänestä vähän enemmänkin. Sitten vasta kun olen pitkään ihastellut niin ihmisestä tulee ystävä. Näin on käynyt kerran ja nyt sekin "ystävä" erkaantui minusta ja olen jälleen yksin.
Olen monesti yrittänyt kysellä ihmisiltä että tehtäisiinkö jotain mutta aina tulee vastaus "kysy joltain muilta kavereiltasi" tai vastaavaa. Tiedän että olen todella säälittävä tämän nirsouteni kanssa koska on paljon ihmisiä jolla ei vain ole mahdollisuutta edes tähän.
Olen pienehkössä umpikujassa koska periaatteessa en ole yksinäinen, pari ihmistä on jotka ehkä haluaisivat olla kanssani, mutta minä en vaan osaa olla heidän kanssa. Olen kyllä yrittänyt olla jonkun tämänkaltaisen ystävä. Se ei vaan toimi. Ja periaatteessa olen aika yksinäinen koska nytkin olen istunut kotonani viimeiset 50h tekemättä yhtään mitään. Luulen että ongelmaani olisi ratkaisu jos saisin paljon kavereita joiden kanssa sitten hengata mutta kavereita ei vaan löydy ihan joka paikasta. Monesti ihmiset sanovat että mene hoitoon kun valitan tästä apeudestani ja yksinäisyydestäni mutta omasta mielestä en ole sairas, vai olenko?
etsiskelin palstalta jotain samanhenkistä keskustelua mutten sitten löytänyt ainekaan silmäilyllä joten ajattelin kirjoittaa oman juttuseni.
Olen 17-vuotias tyttö ja olen todella yksinäinen (mikä ei liene yllätys) vielä hetki sitten luulin että minulla on edes kavereita. ystävistä olin menettänyt toivon jo kauan sitten. Olen aina ollut ihminen joka viihtyy kaikenlaisessa seurassa. Tosin olen kovin nirso kavereistani keiden kanssa vietän kahdestaan aikaa. Ihmisellä jolla ei ole paljoa ihmisiä jotka haluavat tehdä jotain hänen kanssa ei ole varaa olla nirso, mutta niin on päässyt käymään. Joskus olen myös niiden vähän "ei-kiinnostavien" ihmisten kanssa mutta se on lähes sama kuin olisi yksin. en kuuntele heitä, vaan vain olen ja mietin omia asioitani. Olen hyvin katkera siitä että olen näin nirso, mutta en oikein osaa tehdä sille mitään. Jotenkin pystyn ystävystymään ihmisen kanssa vain jos olen kiinnostunut hänestä vähän enemmänkin. Sitten vasta kun olen pitkään ihastellut niin ihmisestä tulee ystävä. Näin on käynyt kerran ja nyt sekin "ystävä" erkaantui minusta ja olen jälleen yksin.
Olen monesti yrittänyt kysellä ihmisiltä että tehtäisiinkö jotain mutta aina tulee vastaus "kysy joltain muilta kavereiltasi" tai vastaavaa. Tiedän että olen todella säälittävä tämän nirsouteni kanssa koska on paljon ihmisiä jolla ei vain ole mahdollisuutta edes tähän.
Olen pienehkössä umpikujassa koska periaatteessa en ole yksinäinen, pari ihmistä on jotka ehkä haluaisivat olla kanssani, mutta minä en vaan osaa olla heidän kanssa. Olen kyllä yrittänyt olla jonkun tämänkaltaisen ystävä. Se ei vaan toimi. Ja periaatteessa olen aika yksinäinen koska nytkin olen istunut kotonani viimeiset 50h tekemättä yhtään mitään. Luulen että ongelmaani olisi ratkaisu jos saisin paljon kavereita joiden kanssa sitten hengata mutta kavereita ei vaan löydy ihan joka paikasta. Monesti ihmiset sanovat että mene hoitoon kun valitan tästä apeudestani ja yksinäisyydestäni mutta omasta mielestä en ole sairas, vai olenko?
Vastaukset 2
Vanhimmat
olla kenenkään kanssa joka ei ole kaunis ja *cool*.
Ei kyseessä mikään sairaus tai "vika" ole. Ei kyse välttämättä ole nirsoudestakaan. Sinulta puuttuu oikeanlaiset kaverit, joiden seurassaan voit tehdä niitä asioita, joista pidät. On ihan luonnollista, ettei ihminen viihdy jokaisen ihmisen seurassa.
Itse olen täysin samassa pinteessä. Muutama kaveri löytyy, mutta en koe viihtyväni heidän seurassa kovinkaan hyvin.
Mitä tuohon ystävän saamiseen tulee, olen itse myös ihan samanlainen. Ennen kun pystyn ystävystymään kenenkään kanssa, täytyy minun jollain tavalla "ihannoida" häntä. Valitettavasti ainoaan ystävääni onnistun pitämään yhteyttä vain netin välityksellä.
Eli ömh, ongelmaksi siis muodostuu se oikeanlaisten kavereiden löytäminen. :|