Olen parikymppinen naisenalku. Masennuksesta kärsinyt jo vuosia. Omaan todella huonon itsetunnon, ja vihaan itseäni!!!
Olen tunnesyöjä, syön suruuni, syön myös ilooni. Syön aina, ja melkein mitä vaan. Syön koska ei ole muuta tekemistä. Vihaan itseäni sen takia kun syön niin paljon.
En osaa syödä oikein, joskus olen päättänyt alkaa laihduttamaan (vaikka painoindeksi normaalin rajoissa onkin) niin silloin suhtautumiseni ruokaan menee ihan sairaaksi... Tunnen huonoa omaatuntoa jos syön "ylimääräisen" leivän, alan tuntemaan huonoa omaatuntoa syömisestä ja tulee sellainen pakonomainen tarve laihtua.
Siinä en kuitenkaan koskaan onnistu, kiloja tippuu korkeintaan muutama, ja sitten turhaannun ja alan taas syömään kuin hevonen.
Miksen osaa noudattaa tästä sitä välimuotoa? joko en halua syödä/tunnen huonoa omaatuntoa, tai sitten syön liikaa, enkä osaa lopettaa vaan syön itseni ihan ähkyksi. Ähkyn jälkeen tekisi mieli oksentaa, sitä en kuitenkaan koskaan tee... vihaan itseäni kun olen syönyt niin paljon. Jos ostan esim. suklaalevyn, minun on pakko syödä se kokonaan samana päivänä, en osaa lopettaa, vaikka olisin miten täynnä tahansa!!! :(
En tykkää syödä vieraiden ihmisten edessä, koulussa en syönyt koskaan. Jos on juhlat, en kehtaa syödä muiden nähden niin paljon kun haluaisin, vaan menen takaisin syömään heti kun muut ovat lähteneet, syön "salaa".
Vihaan vartaloani. Tunnen olevani todella lihava, vastenmielinen. Kaikki mahamakkarat ahdistaa ja oksettaa katsoa peiliin. Tunnen olevani muutenkin todella ruma.
Mikäköhän minulla on? Ei varmaan mikään syömishäiriö kuitenkaan?
Kiitos jos joku viitsii vastata, kommentoida!
Olen tunnesyöjä, syön suruuni, syön myös ilooni. Syön aina, ja melkein mitä vaan. Syön koska ei ole muuta tekemistä. Vihaan itseäni sen takia kun syön niin paljon.
En osaa syödä oikein, joskus olen päättänyt alkaa laihduttamaan (vaikka painoindeksi normaalin rajoissa onkin) niin silloin suhtautumiseni ruokaan menee ihan sairaaksi... Tunnen huonoa omaatuntoa jos syön "ylimääräisen" leivän, alan tuntemaan huonoa omaatuntoa syömisestä ja tulee sellainen pakonomainen tarve laihtua.
Siinä en kuitenkaan koskaan onnistu, kiloja tippuu korkeintaan muutama, ja sitten turhaannun ja alan taas syömään kuin hevonen.
Miksen osaa noudattaa tästä sitä välimuotoa? joko en halua syödä/tunnen huonoa omaatuntoa, tai sitten syön liikaa, enkä osaa lopettaa vaan syön itseni ihan ähkyksi. Ähkyn jälkeen tekisi mieli oksentaa, sitä en kuitenkaan koskaan tee... vihaan itseäni kun olen syönyt niin paljon. Jos ostan esim. suklaalevyn, minun on pakko syödä se kokonaan samana päivänä, en osaa lopettaa, vaikka olisin miten täynnä tahansa!!! :(
En tykkää syödä vieraiden ihmisten edessä, koulussa en syönyt koskaan. Jos on juhlat, en kehtaa syödä muiden nähden niin paljon kun haluaisin, vaan menen takaisin syömään heti kun muut ovat lähteneet, syön "salaa".
Vihaan vartaloani. Tunnen olevani todella lihava, vastenmielinen. Kaikki mahamakkarat ahdistaa ja oksettaa katsoa peiliin. Tunnen olevani muutenkin todella ruma.
Mikäköhän minulla on? Ei varmaan mikään syömishäiriö kuitenkaan?
Kiitos jos joku viitsii vastata, kommentoida!
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihan kun mun suusta toi teksti. on se vaan niin vaikeeta. elämä menee ohi.
kysymykseesi, on vain pakko sanoa että kuvailusi pätee täydellisesti myös minuun! syön kamalia määriä, kun ei ole muuta tekemistä, enkä viitsi lopettaa. joskus yritän paastota huonoin tuloksin, iltapäivällä alan syömään eikä sille tule loppua. aina huono omatunto. koulussa en syö, enkä juuri juhlissa, vaan mielellään kun olen yksin. salaa. olen normaalipainoinen mutta haluaisin laihtua. rasittavaa. ehkä tässä kesän aikana vielä onnistun laihtumaan terveellisin keinoin, ja ehkä vielä joskus osaan olla tyytyväinen itseeni.
Heippa!
Minusta sinusta on syömisongelma.
Syömisongelmia on muunkinlaisia kuin bulimia/anorexia tai BED. Kannattaa hakea apua ajoissa ennen kuin ongelma pahenee! Syömisongelmaksi voi luokitella tilan jolloin ruoka ja paino hallitsee suurimman osan ajatuksista ja suhtautuminen ruokaan on vääristynyt. Myös huono itsetunto ja oman kehon inhoaminen on merkki syömishäiriöstä. Syömishäiriön nimi voisi olla ednos, joka tarkoittaa häiriötä, joka ei sovi tyypillisempien syömishäiriöiden alle. Voimia.
Kyllä sinulla jonkinlainen syömisongelma tai ruumiinkuvan ongelma tuntuisi olevan. Jos itseinhosi on tuota luokkaa koko ajan, kannattaa vakavasti harkita terapiaa. Ruumiinkuvan ongelmia yleensä hoidetaan kognitiivisella terapialla tai kognitiivisella käyttäytymisterapialla.
Tämä mun itseinho on aika kausittaista. Joskus olen ihan suht koht tyytyväinen, tai tyytyväinen on oikeastaan väärä sana.... mutta hmm... sanotaan vaikka että joskus en inhoa peilikuvaani niin paljon. Suurimman osan ajasta kuitenkin VIHAAN itseäni, vartaloani.
Nytkin on sellainen "kausi" meneillään että itkettää tämä oma rumuus. On todella paha olla. Itkettää, mietin miksen voi olla hoikempi, kauniimpi. Mun vartalo ei ole normaali.
Tuijotan itseäni koko ajan peilistä, vaikka se juuri nyt todella pahaa tekeekin... hyi mikä kaksoisleuka, hyi mikä läskimaha ja jenkkakahvat... hyihyihyi, yök :'(
Samanlainen täälläkin. TASAN samanlainen. Pelottavaa. Joku sanoi, että elämä menee ohi. Siltä mustakin tuntuu. Itseinho, ruoan ja laihdutuksen pakonomainen ajattelu hallitsee elämää niin kaikkivaltaisesti, ettei muuhun pysty eikä jaksa keskittyä. En halunnu tämmöstä, halusin vaan olla laiha ja suosittu. Enkä mäkään ole läski, mutta on vaan aina niiiin läski olo. Tai ei aina. Jos onnistun paastoamaan, liikkumaan ja syömään terveellisesti on hetkittäin hyvä olo. Mutta hyvin harvoin ja hyvin vähän aikaa, sillä ruoka saa taas otteen. Mistä apua? Tätä on jatkunu tarpeeks kauan, haluisin alkaa taas elää. Laihana tietty.
...nyt on vain minun mielipiteeni, mutta jos kerran olet jotakuinkin normaalipainoinen, ongelmasi ei ole vartalosi vaan suhteesi vartaloosi. Jos siihen liittyy huomattavasti ahdistusta tai itseinhoa, kannattaisi ihan rohkeasti mennä puhumaan asiasta lääkärille tai psykiatrille.