Miten voi elämä vaikuttaa niin tyhjältä, että tekee mieli ottaa lääkkeitä niin, että oon tokkurassa...
Käyn pari kertaa viikossa kotisairaanhoidossa osastohoidon jälkeen ja eilisestä käynnistä en muista mitään. Olin ennen sitä ottanut Zopinoxia, Temestaa ja Citalopramia, enkä edes tiedä syytä.
Eipä siitä muuta seurannut kuin vähän huojuvaa kävelyä ja just tuo, etten muista niin hyvin.
Ja tiedän, että tää on tosi typerää, mutta silti haluan sitä uudestaan. Haluan huojua ja unohtaa, olla vähemmän tietoinen surustani.
Tuntuu, että elän jonkun toisen elämää. Tää ei tunnu multa. Joku vois tulla ja viedä mun elämän. Antaa sen jollekin toiselle, joka arvostaa sitä enemmän.
Käyn pari kertaa viikossa kotisairaanhoidossa osastohoidon jälkeen ja eilisestä käynnistä en muista mitään. Olin ennen sitä ottanut Zopinoxia, Temestaa ja Citalopramia, enkä edes tiedä syytä.
Eipä siitä muuta seurannut kuin vähän huojuvaa kävelyä ja just tuo, etten muista niin hyvin.
Ja tiedän, että tää on tosi typerää, mutta silti haluan sitä uudestaan. Haluan huojua ja unohtaa, olla vähemmän tietoinen surustani.
Tuntuu, että elän jonkun toisen elämää. Tää ei tunnu multa. Joku vois tulla ja viedä mun elämän. Antaa sen jollekin toiselle, joka arvostaa sitä enemmän.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla sama juttu. Haluisin napsia noit lääkkeit kourallisen.. Ainoo mikä mua estää on viereisessä huoneessa nukkuva pieni tyttö. Tunnen mieletöntä tuskaa omasta olostani ja jos mulle käy jtn, kuka huolehtii mun tytöstä.
Mulla on niin käsittämättömän paha olla. En pysty tekemään mitään. Tuntuu, kuin mua puristettaisiin kasaan joka suunnasta. Voiko tästä ikinä toipua? En jaksa..
En tiedä onko olo parempi vai pahempi lääketokkurassa. Tuntuu että ainakin itsellä lääkkeissä tärisee ja oksettaa, mutta niiden avulla saa nukuttua ettei tartte olla valveilla, koska valveilla olo satuttaa kun käy asioita läpi päässänsä.
Omassa mielessä on käynyt, että mitä jos vaan lopettais tän, mutta mietin miksi haluaisin tehdä sen läheisilleni? Rakastan heitä niin, että en halua että heille tulee sama hirveä olo kuin mikä minulla on nyt. Jollain tavalla, en tiedä millä, mutta tiedän että jollain tavalla tästä pääsee pois..tämä on väliaikaista ja eipä tästä pääse kuin ylöspäin.
Jaksamista teille ja uskokaa että kyllä elämä kannattaa...
Täälla myös yksi kohtalotoveri. Tänään olen päivän napsinut rauhottavia ja kohta varmaan otan nukahtamislääkkeen. Tekisi vaan mieli tyhjentää koko lääkevarasto.. vielä ei kuitenkaan ole rohkeus riittäny siihen. Pelkään, että aiheutan jotain pysyvää haittaa itselleni.
Jollakin vaan tämä tuska pitäis saada pois!
juttuja läpi... Mulla tosin ei oo käytössä pillereitä vaan muuta. Se on kumma että vaikka kuinka järki sanoo että "et ota, sähän tiedät mitä siitä seuraa", niin ne pahanolon ja epätoivon tunteet varsinkin öisin on vaan jotenkin paljon kovempia. Se tunnetila yrittää kaikin tavoin syrjäyttää mun oman tahdon.
Ei muuta kuin omaa tahtoa lujittamaan... He he, helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritetään.
Osu silmiin toi sun jtn muuta.. Mä käytin kamaa 4 vuotta suonensisäsesti ja nyt oon ollu 5 vuotta "raitis". Mut helvetti ei tää helpota..
En haluu enää kamaa, mut muuten on äärettömän paha olla. Oon masentunu ja en tiedä kuin jaksan eteenpäin. Yritän koko ajan hoitaa itteni ryhmäterapiassa, mut on tosi vaikeeta..
Kaikki se minkä takia oon joskus kiskonu, tuntuu tulevan nyt kerralla päälle. Enään ei oo sitä puuduttamiskeinoo kuin ennen. Täs on tosi rikki.. en oo pitkään aikaan kyenny muuhunkuin voimaan huonosti ja kuormittamaan läheisiäni omalla pahalla olollani. Tuntuu, että ei nekään mua kohta enään jaksa kuunnella. Ja mitä sitten?? Jään yksin..
Kuin paljon ihminen kestää, ennenkuin voimat totaalisesti loppuu?
Mä mietin joskus, ettei kellekkään anneta enempää kannettavaksi kuin se jaksaa kantaa. Mulla ainakin alkaa jo se piste olla lähellä.
Tässä pitäisi jaksaa hoitaa itseään, samalla pyörittää arkea ja ai niin mainitsinko, mulla on lapsi. Jaksan aina tsempata lapsen hereillä olo ajan, mutta kun lapsi illalla nukahtaa oma ahdistus hiipii päälle ja vie voimat. Aamulla taas sama rumba uudestaan. Lapsi hoitoon ja itse raahaudun takaisin kotiin. En oo enään pitkään aikaa nauttinu mun elämästä. Mutta silti on pakko jaksaa.
En oo enään yksin, mun on pidettävä myös toisesta ihmisestä huolta. Ja mähän jaksan, pakko..