Kertokaa te minulle!

Lapsuudestani minulle jäi seuraavanlainen muisto mieleeni: Asuinalueella, jossa asuin lapsena asui aika paljon lestaadiolaisia. Usein sai kuulla lestaadiolais perheen lapsilta monenlaisia kommenteja ja huutoja kuten esim. "Pakanat, joudutte tulimereen". Ajattelin vain, että opetetaanko teille esim. vanhempien/isovanhempien toimiste tuollaisia juttuja jo lapsena vai mistä 5-12 vuoden ikäiset lapset niittää oppii.

Ps. En ole lestaadiolainen enkä uskovainen enkä myöskään häpeä sitä.
13589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minun nuoruudessa ei ainakaan nuin opetettu. Mutta jos niin sanottu suruton, kävi meitä haukkumaan esim. hihhuliksi . Siitä saimme aiheen , sinä olet pakana suruton .

Äänestä

Olen lestadiolaisten lapsi ,slummeissa kasvanut...eli stadin betonien lapsi.Minulle ei koskaan tuputettu lestadiolaisuutta,olen kasvanut "maailman"lasten seurassa.Nyt aikuisena lestadiolaisuutta arvostan eri tavalla,vaikka tietysti omat ajatukset monista asioista on erilaiset kun opetetaan,elämänkokemus kun on mikä on...Ymmärrän toki sinua, joskus kuulin sukulaisten tiukkaa uskonto kasvatusta ja en pitänyt kuulemastani,ehkä siksi vielä arkuus hiukan vaivaa.Ole optimisti! Jos haluat kysyä jotain ,vastaan mielelläni!Tulimereen ei kenelläkään ole valtuuksia uhata ! Hyi olkoon ketä semmosta opettaakaan lapselleen!

Äänestä
  • lapsen suusta

    Äänestä

  • iiisakki kirjoitti:

    lapsen suusta

    huumorintaju??

    Äänestä

  • terveisiä perseestä kirjoitti:

    huumorintaju??

    Ilman muuta te jumalattomat joudutte tulimereen, jos ette tee elämänmuutosta ja usko evankeliumia. Mitäs kummaa siinä on?
    Sehän on aivan yleisesti tiedossa oleva juttu.

    Äänestä

  • Minunkaan mielestä, voi sillä sillälailla spekuloida, Pyhä Henki pitää siitä huolen. Voi kun kaikki ymmärtäisivät sanan yksinkertaiseti ja (voisiko sanoa), sillä lailla rehelliseti, kuin "slangiksi" sanotaan, se tulee kohti paremmin kuin suomen kieli.

    Tulimeri on, se paikka johonka pahat joutuu, viimeisen päivän tuomion jälkeen, kaikki tuomitaan, toiset vain saavat paremman tuomion. Koska silloin jako tehdään lampaihin ja vuohiin, varmasti jo nyt tiedät kumpia kummatkin ovat.

    En löytänyt sopivia kysymyksiä, vaikka olin -60luvun ja -70 luvun alun hesas. mutta sinä saatat olla tarpeessa kysyä yhtä jos toista, ole hyvä vaan .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Minunkaan mielestä, voi sillä sillälailla spekuloida, Pyhä Henki pitää siitä huolen. Voi kun kaikki ymmärtäisivät sanan yksinkertaiseti ja (voisiko sanoa), sillä lailla rehelliseti, kuin "slangiksi" sanotaan, se tulee kohti paremmin kuin suomen kieli.

    Tulimeri on, se paikka johonka pahat joutuu, viimeisen päivän tuomion jälkeen, kaikki tuomitaan, toiset vain saavat paremman tuomion. Koska silloin jako tehdään lampaihin ja vuohiin, varmasti jo nyt tiedät kumpia kummatkin ovat.

    En löytänyt sopivia kysymyksiä, vaikka olin -60luvun ja -70 luvun alun hesas. mutta sinä saatat olla tarpeessa kysyä yhtä jos toista, ole hyvä vaan .

    Juna meni jo !

    Äänestä

  • snaijaat! kirjoitti:

    Juna meni jo !

    Ku flamis kutsis koisis, ja stadis olla voisin .
    kun fodavokeli vikillä dyykkaa alle vodan pinnan, ja huudottua sukansa taas nostaa puhtaan rinnan ,

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Ku flamis kutsis koisis, ja stadis olla voisin .
    kun fodavokeli vikillä dyykkaa alle vodan pinnan, ja huudottua sukansa taas nostaa puhtaan rinnan ,

    slangii

    Äänestä

  • sproogaa kirjoitti:

    slangii

    minä aika heinähattu olenkin, asun maalla ja rakensin taloni itse, se on rintamamies tyyppinen, tonttia on 6359M2 ja niin pois päin. Siitä kiitos Jumalalle, olen ollut -94 saakka eläkkeellä, eikä mulla silloin ollut pennin pyörylää.

    Äänestä

Tosiasiahan on se että jos ihminen ei ukso Jeesukseen niin ei pääse Taivaaseen, minne hän joutuu sitten saanko sanoa ääneeen, en sinun mielestä!!!

Äänestä
  • Kun mielesi kuitenkin tekee .

    Äänestä

  • Sanonutkaan vieläkin voi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pakanako? kirjoitti:

Lapsuudestani minulle jäi seuraavanlainen muisto mieleeni: Asuinalueella, jossa asuin lapsena asui aika paljon lestaadiolaisia. Usein sai kuulla lestaadiolais perheen lapsilta monenlaisia kommenteja ja huutoja kuten esim. "Pakanat, joudutte tulimereen". Ajattelin vain, että opetetaanko teille esim. vanhempien/isovanhempien toimiste tuollaisia juttuja jo lapsena vai mistä 5-12 vuoden ikäiset lapset niittää oppii.

Ps. En ole lestaadiolainen enkä uskovainen enkä myöskään häpeä sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu