Moi! Taas tulis linnuntunnistusta.
Kävelin ruohottuneen pienen järven rannalla, kohdalla oli juuri niittyä. Ihan rannassa rantapajussa oli kaksi pientä lintua pesänrakennus- tai ruokintapuuhissa. Linnut olivat pieniä ja siroja ja hyppelivät välillä rantapajuista kaislanvarteen. Ainakin toinen linnuista oli ulkonäöltään ruskeankirjava. Ylärinnassa oli ruskeita viiruja, vatsa oli vaalea. Selkäpuoli oli ruskean kirjava/viiruinen. Poskessa oli tummanruskea alue, ja sen alapuolella ikäänkuin vaaleaa kaulusta. Lintu ei kuitenkaan näyttänyt pajusirkulta, väritys ei ollut yhtä tumma ja vain poskessa oli tummanruskeaa. Lintu oli hoikka ja pienennäköinen, tai ainakin pyrstö näytti suurehkolta muuhun ruumiiseen nähden.
Tuleeko mieleen mitään? Kävin läpi kaikki kertut, sirkut ym, mutta mitään sopivaa ei tuntunut löytyvän.
mikä pikkulintu rannassa?
9
795
Vastaukset
- Acrsch
kokeilepa sopisiko ruokokerttunen näkemääsi
- vipetski_
hankipanki kirjoitti:
...äänestä,jos sen kuulee. Jatkuva,ei kauhean soinnikas räpätys.
..ruokokerttusta ensin, mutta kun sillä ei ole viiruja rinnassa, ja väritys näyttää muutenkin vaalealta. Eikä tummanruskeaa kohtaa poskessa. Linnut eivät valitettavasti laulaneet..
- Juha 39,8v
Hyvä apu tunnistuksiin löytyy täältä. http://www.lintukuva.fi/
Osasta lintuja löytyy äänite myös. Kiitokset neljälle ammattikuvaajalle upeista sivuista. - Lärvänen
..näkemäsi yksilö oli pensassirkkalintu.
- Tööttinen
Tämä tuli minullekin ensimmäisenä mieleen.
- ketjuun
ja kysyn että viime kesänä näkemäni vaalean tuhkan värinen pääskynen,mustat silmät mutta varpaat vaaleat, onko kyseessä albino?
- se olikin
törmäpääsky, sillä ainakin mustat silmät ja värityskin voi joskus näyttää harmaalta.
- olla
se olikin kirjoitti:
törmäpääsky, sillä ainakin mustat silmät ja värityskin voi joskus näyttää harmaalta.
niinkin, mutta kaunis se oli,ensivaikutelma että jättikokoinen perhonen,"olenko tullut Afrikkaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691227- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855