Juhani Markola

iskelmä*

Minne kadonnut vieläkö hän esiintyy?

28

6990

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • usein tai paljon

      Ehkei enää kovin

      • hän toki on

        Elossa kyllä vielä


    • kuulemmakin

      Ei ole enää aikoihin levyttänyt mutta joskus keikkailee.

    • suosittujoskus

      Elossa on ei niin kadonnut vaikka iäkkäämpänä moni hiljentyy ja rauhoittuu.

    • rakkaudenaamu

      Onko B-rapun poikia? Kuulemani mukaan oli 80-luvulla kihloissa Jyväskylän Laajavuoren portsarin kanssa.

      • kaade

        On, on ja on.


      • Anonyymi

        Paskaa puhut. Markola oli aikoinaan kihloissa tytön kanssa, mutta homma meni puihin. Hän on ollut varovainen sen jälkeen, peläten eroa ja suhteen kariutumista joten ei enää halunnut uudelleen kokea samaa. Niinkin voi käydä.

        Mahtava ääni on miehellä.


    • enter.now

      Jussi on kingi!

    • Dipilä

      Tänä iltana ravintola Gay Gambrinissa klo 21.00.

    • OnniAsuuJyväskylässä

      Esiintyy harvakseltaan, koska eläkeläisen ei kannata kuitata keikkapalkkioita, kun verttaja haukkaa ison osan. Esim. tammikuussa 2016 esiintyi Jyväskylässä syöpäyhdistyksen hyväksi.
      "Onnellinen kukkien kastelija" kirjoitti Keskisuomalainen 16.08.2014/Petri Tuunainen:
      Juhani Markola, 72, on jyväskyläläinen pitkän linjan iskelmälaulaja. Merkonomin opintojensa ohella hän alkoi esiintyä 1960-luvun alussa Jyvässeudun ravintoloissa eri tanssiyhtyeiden solistina.
      Kohtalokkaaksi lopulliselle ammatinvalinnalle koitui vuosi 1965, jolloin hän oli laulamassa Jyväskylän Teatteriravintolassa. Paikalle osunut legendaarinen manageri Tauno ”Tappi” Suojanen viehättyi kuullessaan nuoren tenorin persoonallista laulantaa. Hän nappasi miehen oitis ohjelmatoimistoonsa.

      1970-luvun alussa Markola houkuteltiin Herttuat-yhtyeen solistiksi. Sen maine monipuolista tanssimusiikkia soittavana orkesterina kasvoi nopeasti ja keikat myytiin parhaimmillaan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi eteenpäin. Orkesteri saattoi tahkota neljäkin kuukautta ilman ainutta vapaapäivää.

      Uran suuren hitin aika koitti kuitenkin vasta vuonna 1977, jolloin Markola löysi Espanjan matkallaan itselleen tärkeän laulun. Kyseessä oli sikäläisen suosikkilaulajan Camilo Seston kappale Quieres ser mi amante. Hän päätti levyttää kappaleen suomeksi, mutta tuottaja Jaakko Salo laittoi jyrkästi vastaan.

      – Minulla oli vahva tunne, että tämä oli minun lauluni ja sain lopulta tahtoni läpi.

      Pertsa Reponen teki lauluun suomalaiset sanat. Kappaleesta Rakkauden aamu tuli Markolan uran suurin hitti.

      – Nykyään siitä laulusta on tullut minulle kuin jokin ”peräpukama”. Esiinnyn enää harvakseltaan, mutta silti joka tilaisuudessa ihmiset haluavat sen aina kuulla.

      Omalla nimellään seitsemän pitkäsoittoa levyttänyt Juhani Markola seuraa yhä aktiivisesti suomalaisen musiikin tuulia. Samaan hengenvetoon hän päivittelee, miten paljon asiat ovat muuttuneet hänen ajoistaan.

      – Silloin, kun minä lauloin tanssilavoilla, oli Suomessa yli 2 000 lavaa. Tänä päivänä niitä on enää reilut 200. Tästä huolimatta solistien määrä on kasvanut aivan älyttömästi. Tänä päivänä täytyy olla todella kovatasoinen laulaja pärjätäkseen.

      Laulajan uransa jälkeen Markola koulutti vuosien ajan uusia laulajia antaen heille laulutunteja. Enää hän ei tunne erityistä paloa esiintymiseen eikä opetukseen. Tänä kesänä hän on esiintynyt ainoastaan kerran hautajaisissa. Syyskuussa on luvassa yksi kirkkoesiintyminen Jyväskylässä.

      – Minulta on myös kyselty pienimuotoista konserttia, joka olisi sellainen välimerellinen tuulahdus. Mutta katsotaan nyt. Tämän kesän helle on jo saanut aikaan sen, ettei ääneni pelaa tällä hetkellä ollenkaan. Kollegoita kohtaan koen suoranaista sääliä, sillä tämä kesä on ollut varmasti rankka heillekin.

      Eläkepäivistään Jyväskylän Kyyhkysenmäessä nauttiva ja puutarhassaan viihtyvä mies mieltää itsensä nykyisin päätoimiseksi kukkien kastelijaksi.

      – Nautin siitä, kun näen kukkien kasvavan ja kukoistavan. Se tuntuu vanhasta miehestä hirveän mukavalta. Mutta en minä periaatteessa ole vielä kirvestä kaivoon heittänyt. Kunhan helteet ovat ohi, niin luvassa on ainakin suuri kunnon kohennus. Se on yksi mikä on varmaa.

      • xjhgz

        Onko siinä Rakkauden aamussa sanat jotenkin näi että "elää vuokseksi voin, kuolla vuoksesi voin, teen vuokses kaiken"?


      • mahani_jurkola

        Vaaroja en mä näe, pois taivaalta pilvet häviää. Eestäni löytää mä saan kanssasi maan niin kauniin.


      • Anonyymi
        mahani_jurkola kirjoitti:

        Vaaroja en mä näe, pois taivaalta pilvet häviää. Eestäni löytää mä saan kanssasi maan niin kauniin.

        on komeimpia rakkauslauluja, mitä Suomessa on tehty.


    • nm1

      Ok.

    • elääkyllä

      Ei kadonnut.

    • bjhjbhh

      .....

    • Tnori

      Hieno tenori. Harvassa on Suomessa vastaavat. Radiohaastattelussa sanoi olevansa eläköitynyt.

    • VAAAAA

      MUN SUOSIKKI. TÄTÄ KYL KUUNTELEE VAIKKEN OOKKAA OLLU SYNTYNY JUSSIN HUIPPUKAUDELLA.

    • Juhanimarkola

      Hieno, mieleenpainuva ääni. Kiva olisi kuulla vieläkin.

    • rakkaudenaamu

      Juhani Markola aivan ihana laulaja, tulee nuoruus kesät mieleen, huippu.
      Nykyisin ei ole lähellekkään Juhanin ja Juha-Matin tasoisia laulajia, eikä tule.

    • Leijona-48
    • seitkytviisvuotiskonsert
      • Anonyymi

        Rakkauden aamu ja elämäni loppuun asti hienoja


    • Anonyymi

      Niin ne miespolvet vaan vaipuvat unholaan. Hieno laulaja oli, ehkä vieläkin voisi esiintyä, mutta jos älyää pitää matalaa profiilia, niin muistonsa säilyy puhtoisempana.
      Eikä tee sitä mokaa, mitä isoD tekee, että hilluu nuorten naisten kumppanina ja laulaa hautajaislauluja euroviisukappaleena.

    • Anonyymi

      Opin tuntemaan hänet Göteborgissa, kun hän oli kuukauden keikalla.Erittäin hieno ihminen ja mukava.Hän kävi meillä kylässä ja olin ns, oppaana hänelle kaupungilla.Olenkin monta kertaa ajatellut häntä ja nyt sitten tiedän ,missä päin suomea asuu ja miten hänen elämänsä menee eteenpäin.
      Terkut hälle Tuula Göteborgista nykyään Lappeenrannasta

    • Anonyymi

      Eläkkeellä on

    • Anonyymi

      TYKKÄÄN KAPPALEESTA RAKKAUDEN AAMU... TÄN KUN SAIS NIIN CDEENÄ TAI C-KASETTINA

    • Anonyymi

      Hieman tulee Jamppa Tuominen mieleen

    • Anonyymi

      JUHANI MARKOLA ELÄMÄNI LOPPUUN
      MANOLO OTERO BELLA MUJER
      AI ETTÄ MITEN HIENOJA

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2508
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      2435
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1830
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe