Luopumisen tuska

Tiedän sun tuskasi kun itse olen käynyt saman asian monta kertaa läpi.On alussa hirvittävä olo mutta ajan mittaan kyllä helpottaa.Mua jotenki surettaa niin en osaa oikee edes kirjottaa mitään. Voimia sinulle!

Meillä oli ihana ja erittäin rakas pieni sekarotuinen koira. Koira eli hieman alle 5 vuotta täysin terveenä ja maailman rakkaimpana otuksena meidän perheessä, kunnes eräänä maaliskuun päivänä lähdimme ajelulle koira mukana (tämä oli ehdottomasti koiramme mielestä paras asia mitä voi tehdä, nimittäin autolla ajeleminen) kunnes tulimme liukkaalle pitkälle mäelle. Edessämme näimme kuinka muut autot liukuivat vaarallisen näköisesti metsikköön päin, mutta heille ei käynyt kuinkaan. Meidän auto kuitekin luisui metsikköön ja törmäsi suoraan päin puuta. Ihmisiä tuli apuun ja koiramme pääsi itse autosta ulos, mutta se oli shokissa ja voi huonosti. Ihmisille ei tapahtunut kovinkaan pahasti, mutta kuitenkin sairaalaan lähdettiin. Koira vietiin maaseudun pienelle eläinklinikalle, jossa se oli n. 8h. Koiralla oli tullut vaikeita vammoja sisäelimiin (mm. keuhkoihin) ja se sai lääkkeitä. Menimme myöhemmin samana päivänä porukalla koiran luokse. Näky oli kamala, koira makasi liikkumatta lattialla yksin ja kun kutsuimme sitä sen nimellään sen häntä rupesi heilumaan ja tassut liikehtimään, mutta pystyyn se ei millään päässyt, eikä silmätkään auennut. Koiran tila oli todella surkea. Lähdimme kuljettamaan sitä helskinkiin isompaan eläinsairaalaan. Autossa koira oli vuoronperään sylissämme, se oli raukka niin kipeä ja ihan velttona se vinkui tuskin kuultavasti. Kun vihdoin pääsimme helskinkiin sen lämpötila oli laskenut ja tila muutenkin huonontunut. Nyt oli jo melkein yö, joten eläinlääkäri sanoi että meidän olisi paras mennä kotiin nukkumaan ja että hän tietää enemmän parin tunnin päästä ja soittaa sitten meille. Kun pääsimme kotiin niin puhelin soi. Koira ei ollut selviytynyt tästä pahasta onnettomuudesta, se menehtyi saamiinsa vammoihin. Tämä tieto ei tuskaamme auttanut, mutta lääkäri sanoi puhelimessa että jos se olisi hoidettu siellä toisessa paikassa paremmin olisi se voinut selviytyä(koiran shokkia ei oltu kuulemma hoidettu kunnolla). Yksi perheenjäsenistämme oli kuollut. Nyt siitä on aikaa 9kk, ja sitä on vieläkin vaikea uskoa ja siitä on vaikea puhua. Koiran kuolema voi joskus koiran kannalta olla hyvä asia jos se on vanha ja sairas, mutta ei alle viisi vuotiaan terveen koiran. Se ei ollut kerennyt elää edes puoltakaan elämästään.

olen kokenut saman ikävän tuskan! tai tämä oli jo toinen kerta. ensimmäisestä kerrasta on jo yli 10 vuotta. toisesta vasta reilu kuukausi. kummallakaan kerralla ei kuitenkaan koira kuollut. mutta sama tunne. kauhea ikävä,loputon ikävä! ensimmäinen koira oli meidän perheen oma koira. asuimme maalla silloin kun koira vielä oli. muutimme tiheälle asutus alueelle jossa ei voitu ottaa koiraa mukaan kun tämä oli oppinut olemaan vapaana. koira sai uuden kodin! ikävöin kovasti tätä koiraa puolivuotta.
toinen koira oli omani josta jouduin luopumaan kun minulle ja miehelleni on tulossa pian vauva. koirani tunsin sen verran hyvin että se ei hyväksyisi lasta ja myös se että sattuisi puremaan lasta. olimme tehdä virheen..olimme vähällä viedä koiramme piikille. onneksi ei kuitenkaan keritty sinne asti. ajattelimme monta kertaa kuka ottaisi 2,5 v ärhäkän uros koiramme. lopulta saimme koirallemme mahtavan kodin...
mutta ikävä ja muistot ei koskaan häviä!!
koirani olin kasvattanut 6vk asti. koirani oli todella erikoinen persoona. sitä ikävöinkin paljon.
kun katsonkin koirani kuvaa tulee ihania muistoja!
parina ensimmäisenä päivänä ikävä oli tuskaa. ajattelin jopa niin pahasti että haluaisin paremmin koirani takaisin kun lasta jota odotan.
pelottava ajatus!! pakko oli hyväksyä se ajatus että koirani on kuitenkin elossa mutta toisen ihmisen hoidettavissa!!mutta parempi näin kuin kuolema. Luopuminen oli tuskaa! luopuminne omasta rakkaasta kaverista! elämän täytyy silti jatkua...
onneksi elämäämme syntyy pian pieni rakas lapsemme josta olemme todella kiitollisia!

että koirani viimeiset hetket ovat nyt käsillä. Se on reilut 2 vuotta ollut sairas, niinkin ikävä vaiva kuin suolen laajentuma. (Suomeksi= ulostaminen todella vaikeaa). Vaivaa on hoidettu kyllä, mutta viime viikot ovat olleet kivuliaita. Koira huusi tuskaansa vaikka saikin särkylääkettä aamun illoin. Minulla oli varattuna aika leikkaukseen ensi viikolle, mutta lääkäri sanoi tänään, että se on liian suuri koettelemus vanhalle (11,5-vuotiaalle)koiralle. Ymmärrän kyllä, mutta silti ...
Kun kohta lähden töistä kotiin, en taas tiedä mitä on vastassa. Aioin vain olla koiran lähellä koko viikonlopun, silitellä sitä, jättää jäähyväisiä. Sillä se hetki voi koittaa jo maanantaina. Tai maksimissaan parin viikon sisällä.
Olen jo pitkään kyllä valmistellut itseäni asiaan, mutta niinkuin tiedätte, ei siihen ole koskaan valmis.
On kamalaa tehdä päätös toisen elämälle. Sitä vain toivoo, että kyllä se siitä vielä tokenee. Mutta onhan se myöskin ystävänpalvelus päästää toinen tuskistaan.