Onko kellään kokemusta tilanteesta, jossa lapsi tulee kuvioihin vasta myöhemmin?
Omassa tilanteessani elän avoliitossa miehen kanssa, johon muutama kuukausi sitten liittyi myös miehen vauva iässä oleva lapsi.
Lapsi on saanut alkunsa hetken huumasta, eikä mies tiennyt asiasta aiemmin, kun äiti ei raskaudesta kertonut. Mieheni haluaa olla lapsen elämässä mukana ja kantaa vastuunsa sen mukaisesti. Ymmärrän ja hyväksyn sen vaikka se vielä kirpaiseekin ja on arka aihe puhua.
Minua lähinnä mietityttää miten arki yms. jokapäiväiset asiat tulevat sujumaan ja etenemään, lapsi asuu kylläkin luonnollisesti äidillään.
Olen vielä itsekin aika nuori ja tilanne täysin vieras kun ei lapsia omasta takaa vielä ole, joten se mietityttää kovasti.
Omien vanhempien eron olen uusine puolsoineen kokenut, joista toinen teki elämästämme helvettiä. Sitä kautta ymmärrän että lapsi tarvitsee tukea, välittämistä ja turvaa myös niiltä muilta hänen elämäänsä kuuluvilta aikuisilta.
Kaipaisinkin vinkkejä kokeneemmilta, että miten lapselle pystyy antamaan sitä turvallisuutta yms. että hänen olisi hyvä olla sitten joskus myös meidän luonamme... itselleni on itsestäänselvyys, että lapsi ei saa tästä tilanteesta kärsiä.
Tilanne vain tuntuu sekavalta, kun ei tällaisia asioita ole aikaisemmin tarvinnut miettiä. Vai täytyykö vain eää päivä kerrallaan ja katsoa miten asiat lähtevät sujumaan? Positiivisella mielellä haluan tutustua tähän pieneen ja siinä mielessä olen hyvässä asemassa että hän tottuu pikku hiljaa minuun siinä missä isäänsäkin.
Kiitokset jo etukäteen vastauksista ja hyvää kesää kaikille!
Omassa tilanteessani elän avoliitossa miehen kanssa, johon muutama kuukausi sitten liittyi myös miehen vauva iässä oleva lapsi.
Lapsi on saanut alkunsa hetken huumasta, eikä mies tiennyt asiasta aiemmin, kun äiti ei raskaudesta kertonut. Mieheni haluaa olla lapsen elämässä mukana ja kantaa vastuunsa sen mukaisesti. Ymmärrän ja hyväksyn sen vaikka se vielä kirpaiseekin ja on arka aihe puhua.
Minua lähinnä mietityttää miten arki yms. jokapäiväiset asiat tulevat sujumaan ja etenemään, lapsi asuu kylläkin luonnollisesti äidillään.
Olen vielä itsekin aika nuori ja tilanne täysin vieras kun ei lapsia omasta takaa vielä ole, joten se mietityttää kovasti.
Omien vanhempien eron olen uusine puolsoineen kokenut, joista toinen teki elämästämme helvettiä. Sitä kautta ymmärrän että lapsi tarvitsee tukea, välittämistä ja turvaa myös niiltä muilta hänen elämäänsä kuuluvilta aikuisilta.
Kaipaisinkin vinkkejä kokeneemmilta, että miten lapselle pystyy antamaan sitä turvallisuutta yms. että hänen olisi hyvä olla sitten joskus myös meidän luonamme... itselleni on itsestäänselvyys, että lapsi ei saa tästä tilanteesta kärsiä.
Tilanne vain tuntuu sekavalta, kun ei tällaisia asioita ole aikaisemmin tarvinnut miettiä. Vai täytyykö vain eää päivä kerrallaan ja katsoa miten asiat lähtevät sujumaan? Positiivisella mielellä haluan tutustua tähän pieneen ja siinä mielessä olen hyvässä asemassa että hän tottuu pikku hiljaa minuun siinä missä isäänsäkin.
Kiitokset jo etukäteen vastauksista ja hyvää kesää kaikille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
vastaavasta tilanteesta..mutta useamman lapsen äitinä sanoisin että oikeastaan sinulla on hyvä tilanne lapsen suhteen,etenkin jos tuo suhteesi on hyvällä pohjalla.
Vauvaiässä oleva tottuu pian lähellä oleviin ihmisiin,jotka hälle turvaa ja huolenpitoa antavat.
Pääasia kaikessa lapsiin liittyvässä on että rakkautta ja rajoja..ne luovat lapselle turvallisuudentunteen.
Hei,
En kuulu toivomaasi vastaustyyppiin, mutta oli pakko onnitella sinua viisaista ja järkevistä mietiskelyistäsi. Noilla ajatuksilla pääsee vielä pitkälle ja tuloksena toivottavasti elämäänsä tyytyväinen lapsi. Kaiken a ja o on, että isä antaa sinun ottaa tärkeän paikkasi lapsen elämässä, silloin et pääse tuntemaan itseäsi ulkopuoliseksi ja lopputuloksesta nautitte kaikki. Ja muista antaa äidille myös hänen oma arvonsa.
Onnea teille nuorelle perheelle.