Heti aamusta isot pojat ABC:llä tietää, että
KUMMIA MUTKIA ON PUNARAHALLA.
Vasemiston perustama OHJELMATYÖ RY on jakanut puheenjohtaja Martti Korhoselle 22000 euroa ja kansanedustaja Claes Anderssonille 15000, Erkki Virtaselle 5000 ja Matti Kankaalle 2000 euroa. Puoluesihteeri Sirpa Puhakka on saanut 12000 euroa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ja hyvin tarpeellista.
Tuus mukkaa kolehtiin.
raakapeli ei jäseniltä kysellä haluaako he vasemmistoa tukea, käytetään vain rahaa tukijaisiin.
asioista.
Säätiössä hallitus.
ay-liikkeestä ennekin loppuu tuommonen peli, tosi kieroa.
ollu rahan kierrätys yhdistyksiä, Matti Ahde sossu on tunnustanu saaneensa kehittyvien maakuntientukea Oulun työväenyhdistyksen kautta 10000e.
ensin omat vaalitukisevityset, eikä vaatia muilta, pahasti on epäseviä samoin vasureilla.