Jos aiot etsiä vapaaehtoisesti ns. elävää uskoa vanhoillislestadiolaisten joukosta, kaiken varalta kannattaa ottaa huomioon muutamia asioita, joihin voi törmätä. Ihmisen mieli on arvaamaton ja koskaan ei voi olla varma omastaankaan. Jos järki sanoo, että olisi parasta erottautua tästä seurakunnasta, mutta ristiriitaiset tunteet ja syvälle porautuneet uskomukset ja pelko yhteisön jättämisen pahoista seurauksista saattavat vetää takaisin. Mielenrauhaa ei välttämättä löydykään ja ihminen löytää itsensä loputtomasta synnin tunnustus- ja anteeksipyyntökierteestä. Ihminen tuntee olevansa avun tarpeessa, mutta ainoa neuvo mikä seurakunnasta tulee, on vain kannustus "jaksaa uskoa". Paha olo ja ristiriitaiset tunteet eivät kuitenkaan ole omaa heikkoutta saatanan houkutuksille, vaan tervettä hälytyskellojen soimista päässä.
Vanhoillislestadiolaiset puhuvat pienestä pelastuvien joukosta, ja ehkä tämä pieni joukko on samanlainen psyyken toiminnaltaan, kuin tuo Koreaan kommunismin levittäjiksi jäänyt joukko.
lainaan kirjasta Psyyke, Psykologian käsikirja (Vilkko -Riihelä):
AIVOPESU
"Aivopesuun ei kuulu varsinaista fyysistä kiduttamista, mutta psyykkinen rajoittaminen on rajua. Uhrin ajatustavat pyritään muuttamaan, hänen identiteettinsä hävittämään ja tilalle yritetään tuoda vaikuttajalle myönteinen asennoituminen."
"Aivopesun käsite on peräisin Korean sodan (1953)ajalta. Menetelmää käytettiin yli 7000 amerikkalaisvangin käännyttämiseksi kommunismiin. Keskeisin periaate oli uudelleenkoulutus, indoktrinaatio. Siihen kuului monenlaisia strategioita. Entiset arvot ja asenteet tehtiin epäilyttäviksi. Vanki joutui osallistumaan luentoihin ja istuntoihin. Hänen oli toistettava fraaseja ja iskulauseita opetuksen aikana. Kaikki amerikkalaisuuteen viittaava esitettiin negatiivisessa valossa."
"Valvonta ja aktiviteettipedagogiikka merkitsi sitä, että vankia ei koskaan jätetty yksin, vaan mukana oli aina kouluttaja tai jo kääntynyt luotettava vanki."
"Kritiikin ja itsekritiikin menetelmän tuloksena vangin oli tarkoitus nähdä entiset asenteensa väärinä. Tämä aiheutti ristiriitaisia tunteita ja ahdistusta. Näistä tunteista pääsi parhaiten eroon myöntymällä kouluttajien vaatimuksiin ja tunnustamalla. Tunnustaminen taas oli puhdistavaa ja helpottavaa."
"Vanki eristettiin muista vangeista ja yhteydet kotiväkeen katkaistiin. Kotoa tulleet kirjeet annettiin, jos vanki tunnusti ja situtui levittämään propagandaa. Kirjasto oli vapaasti käytettävissä, mutta siellä oli vain kommunistista kirjallisuutta."
"Käännytyksessä käytettiin rangaistuksia ja palkintoja; etupäässä pienet etuisuudet, tupakka ja ruoka-annokset olivat palkkioina. Ravinto, asumisolot ja vaatetus olivat kurjat; ylimääräisiä elintarvikkeita käytettiin tunnustusten esiinsaamisessa. Vähäinenkin tottelemattomuus aiheutti rangaistuksen, esim. kirjeiden kieltämisen ja eristyssellin."
"Kun vangit vapautettiin, vain muutamat halusivat jäädävapaaehtoisesti Korean kommunismin levittäjiksi. Kotiin palanneiden ei tiedetä muuttuneen ajatuksiltaan kommunisteiksi tai levittäneen kommunistista propagandaa. Totteleminen tapahtui pakon alla; sisäistettyä asennemuutosta ei tapahtunut."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nämä asiat ovat juuri niitä asioita minkä vuoksi en kovin helposti hyväksy uskonnollisia järjestöjä, enkä ymmärrä miksi niitä pitää suojella.
Pois ihmisiltä ääriaivopesuoikeudet!
On erittäin julmaa kieltää ihmistä ajattelemasta itse mitään tai kieltää kyseenalaistamaan opetettuja tapoja.
Hävetkää, kiihkouskonnot!!
"Kun vangit vapautettiin, vain muutamat halusivat jäädävapaaehtoisesti Korean kommunismin levittäjiksi. Kotiin palanneiden ei tiedetä muuttuneen ajatuksiltaan kommunisteiksi tai levittäneen kommunistista propagandaa. Totteleminen tapahtui pakon alla; sisäistettyä asennemuutosta ei tapahtunut."
Koska olen jo sanonut useammankin kerran ettei SRK-laisuuteen koskaan voi tehdä parannusta. Siihen ei voi kasvaa eikä sitä voi pohjimiltaan ymmärtää jos siihen ei ole lapsesta saakka kasvanut.
Asenemuutosta ei pohjimiltaan tapahdu ja jos todellakin käy niin että muurit murtuu omaa mahdottomuutaan.....
Juuri näin tapahtuu. Ja SRK-laisuudessa pyrkimyksenä on tehdä kaikensa sen eteen ettei koskaan pääsisi käymään niin että ihminen ymmärtää olevansa täysin vapaa ja vailla minkäänlaisisa muureja.