Meillä on 3kk vanha ihana odotettu neito. Nyt kuitenkin vauvakuume on iskenyt, ja olempa huomannut, että isäkin taitaa potea samaa tautia! =) Haluaisin jo kovasti alkaa yrittämään toista, kun eihän sitä tiedä milloin se tärppää. Esikoista yritettiin yli vuosi, ja loppujen lopuksi sai alkunsa hormoonien avulla. Olen palautunut aika hyvin synnytyksestä, vaikka synnytys oli rankka ja kulta autettiin imukupilla ulos... Arki on ihanaa, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Tottakai on rankkaa, ja tuntuu, ettei aika välillä riitä mihinkään.
Odotan jo innolla uutta raskautta, synnytystä ja perheenjäsntä, mutta... kuinka sitä jaksaa kahden pienen kanssa? Kestääkö kroppa saman rääkin jo uudestaan..? Ja kuinka helposti sitä voi ylipäätään tulla uudelleen raskaaksi... Imetän pikkuista, mutta siihen ehkäisy keinona en täysin luota. Ensimmäiset menkatkin ovat jo tulleet, mutta toisiapa ei sitten tullutkaan. Onko turha edes yrittää jos kierto ei ole edes suht säännöllinen? Ja jos seksiä on muutenkin vain pari kertaa kuussa, niin todennäköisyys uudelle raskaudelle on aika pieni. Silti päätös jättää ehkäisy pois tuntuu niin jännittävältä. Oikein mahanpohjaa "kutittaa"... =) Vai pitäisikö vielä odottaa, ihan jo elimistönkin takia..? Aah, pää halkeaa... =)
Toivottavasti edes joku sai jotain tolkkua tästä.. =)

Vastaukset 2
Vanhimmat
joilla on lapsilla alle vuosi ikäeroa :) aika nopeesti siinä on ruettu hommiin ja tärpänny :)
Lasten kannalta on ihanteellista, että ikäero on pieni.
Alkuaika kahden pienen kanssa voi olla rankkaakin,
mutta myös antoisaa.
Isän apua tarvitaan entistä enemmän, varsinkin vanhemman lapsen hoidossa.