Olen toista kesää siirtolapuutarhamökkiläinen. Viime kesä meni vähän ihmetellessä ja en kovin montaa kertaa mökille ehtinytkään. Ostin mökin kesällä ja vietin kesän laiskana tehden suunnitelmia tälle kesälle.
Syksyllä perkasin vadelma-aidasta vanhat jo satoa tehneet varret pois. Keväällä laitoin uudet narut tukemaan vadelmavarsia(satoa odotellen).
Eilen menin kastelemaan kasvimaata, jonka tein vasta täksi kesäksi. Ilmeeni mahtoi olla melkoinen, kun näin varret pitkin maata ja narut roikkuivat ilmassa. Luulin tuulen repineen narut irti ja vadelmien lakoontuneen tuulen riepottelusta. Naapuri kertoi, että kaksi hirvinuorukaista oli "oikaissut" pihamaani ylitse.
Onneksi vahingot olivat vähäisiä ja narutkin ja vadelmanvarret ovat taas ojennuksessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ollut vähän toivotonta mennä sanomaan että "tästä ei oikaista".
Minulla on istutuksille tehneet pupujussit tuhojaan, en tiedä milloin istuttamani ruusutarha alkaa kukoistamaan kun jänöset napsivat aina uudet versot poikki.
Mutta ei haittaa, pääasia että on kesä!
näin lämpöisen talvella