Keskuslukitus

Missä vika kun neliovisen Carinan (vm. 95) keskuslukitus temppuilee???
Ensin meni apumiehen puoleinen lukko jumiin, niin ettei ovea saa auki sisä- eikä ulkopuolelta. Sitten talvella alkoi keskuslukitus temppuilemaan niin, että lukitsi ovia itsekseen eli kun löi auton oven kiinni saattoi ovet napsahtaa lukkoon, varsinkin kovemmalla pakkasella. Nyt kun ilmat lämpeni muuttui ongelma sellaiseksi, että keskuslukitus ei välttämättä lukitse tai avaa kaikkia ovia tai ovea lukituksesta avattaessa keskuslukitus aukaisee ovet ja lukitsee ne samantien uudelleen. Paitsi ei tietenkään sitä apumiehen puoleista ovea, joka on ollut lukossa jo puolisen vuotta. Nämä jälkimmäiset ongelmat ilmenee varsinkin silloin, kun ulkolämpötila nousee yli 20 asteen. Nollakelissä lukitus toimii muuten normaalisti, mutta se apumiehen puoleinen ovi ei aukea. Keskuslukituksessa ei ole kaukosäätöä eli toimii vain avaimilla.
11175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Korjasin isäni 94 carina e:n keskuslukituksen. siinä toinen takaovista ei mennyt lukkoon tai auennut keskuslukituksen mukaan. jouduin purkamaan koko oven ja keskuslukituksen moottorin ovesta. Moottori oli saanut vettä sisäänsä. Se että vikaa esiintyy pakkasella viittaisi tuohon. voitelin moottorin aseöljyllä ja käänsin sen pyörimään pihtien avulla. ennen purkamista tarkastin että lukituksen moottoriin tulee virtaa. Vaikka vesivuotoa ei olisi, talvella oven väliin saattaa kondensoitua vettä. Sen takia kotelosuojas on tärkeä.... noh. meni vähän aiheen vierestä. moottorin huolto vei minulta noin 3 tuntia. korjaus oppaasta sain neuvot oven purkamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekosi? kirjoitti:

Missä vika kun neliovisen Carinan (vm. 95) keskuslukitus temppuilee???
Ensin meni apumiehen puoleinen lukko jumiin, niin ettei ovea saa auki sisä- eikä ulkopuolelta. Sitten talvella alkoi keskuslukitus temppuilemaan niin, että lukitsi ovia itsekseen eli kun löi auton oven kiinni saattoi ovet napsahtaa lukkoon, varsinkin kovemmalla pakkasella. Nyt kun ilmat lämpeni muuttui ongelma sellaiseksi, että keskuslukitus ei välttämättä lukitse tai avaa kaikkia ovia tai ovea lukituksesta avattaessa keskuslukitus aukaisee ovet ja lukitsee ne samantien uudelleen. Paitsi ei tietenkään sitä apumiehen puoleista ovea, joka on ollut lukossa jo puolisen vuotta. Nämä jälkimmäiset ongelmat ilmenee varsinkin silloin, kun ulkolämpötila nousee yli 20 asteen. Nollakelissä lukitus toimii muuten normaalisti, mutta se apumiehen puoleinen ovi ei aukea. Keskuslukituksessa ei ole kaukosäätöä eli toimii vain avaimilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu