missä mennään saappat polskien vedessä kalaan aamulla,mutta nyt tyydyn tähän:
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille lymyyn kulje:
ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä,älä menneen raunioilla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudasa olla,
tuleva koe vastaan mennä.
Ole vapaa,kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun".
Elon maljasta juovu,
taas siitä,jos tarpeen,kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.
Kaarlo Sarkia
.
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille lymyyn kulje:
ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä,älä menneen raunioilla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudasa olla,
tuleva koe vastaan mennä.
Ole vapaa,kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun".
Elon maljasta juovu,
taas siitä,jos tarpeen,kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.
Kaarlo Sarkia
.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos tuosta nuoruuteni runosta! Sitä taoin päähäni joskus muinoin, kun rakkaussurut päälleni vyöryivät...mutta niin vain on tämäkin karavaanari hengissä selvinnyt.
Joissain umpisolmuissani löysin kerran yhden Lorcan runon, joka evästi taas eteenpäin. Laitanpa sulle ja muillekin, jos vaikka tykkäisitte:
LAULU MUSTASTA TUSKASTA
Kukkojen kuokkivat hakut etsivät aamua nuorta,
kun laskeutuu Soledad Montoya alas pimeää vuorta.
Hänen kupari-ihonsa tuoksuu varjolta, hevoselta,
ja valitus rinnasta nousee, savusta, alasimelta.
- Soledad, ketä etsit tähän aikaan ja niin yksin?
- Etsin vain, koska aina etsin. Älä vaivaa kysymyksin.
Etsin mitä aina etsin, omaa iloani ja itseäni.
- Oi Soledad, suruni lapsi:Lopulta löytää aina meren
vauhko ja hurja hevonen ja aallot juo siltä veren.
- Älä muistuta minua merestä, sillä silloin murheeni musta
oliivien mullasta puhkeaa täynnä lehtien ahdistusta.
- Soledad, voi mikä tuska! Mikä tuska, syvä ja musta!
On itkusi sitruunan verta ja kitkerää odotusta!
- Oi tuskani suuri! Juoksen letit pitkinä hullun lailla
kyökistä makuukamariin ja takaisin mieltä vailla.
Oi tuskaa! Hiilenmustiksi käy lopulta ruumis ja paidat.
Voi minun aluspaitani! Voi unikkoreiteni kaidat!
- Soledad, mene peseytymään
kiurun kirkkaan laulun alle,
ja jätä Soledad Montoya,
sydämesi rauhaan sen alle.
Alhaalla laulaa joki: taivaan ja lehtien lento.
Kurpitsan kukkasilla kruunaa sen valo hento.
Oi tuska mustalaiskansan, yksinäisen ja loiton!
Oi tuska kätketyn uoman ja etäisen aamunkoiton!
(Kokoelmasta Mustalaisromansseja, suom. Kirsi Kunnas)
yks mun rakkautein....kiitos!
taas impulsiivisen innostuneen intohimon intuitiossa,eller huru....pikkusen huumorii mukaan....
Lindblad palaa sunnuntaiaamuna kalasta "ja saapas litkuu ja lotkuu / ja Lindbaldin lanne notkuu" Kiitos muuten Sarkiasta, luin paljon hänen runojaan nuoruudessani. Nyt juuri "omenapuiden pilvet satavat lunta" (Velka elämälle)
niitä elämäniloisia tarnoita....