ristiretkien

Suomeen tehdty ristiretket ovat Ruotsin propagandaa. Kyse oli maan ottamisesta silloisen Svean haltuun. Uudellemaalle tehtiin myös asutusretkiä eli ns. toinen ristiretki. Kolmas ristiretki Viipuriin oli puhdas valloitusmatka.

Niidne tuloksena maa saatiin myöhemmin Ruotsian tunnetun valtion haltuun.

vaan asutusta kirjoitti:

Suomeen tehdty ristiretket ovat Ruotsin propagandaa. Kyse oli maan ottamisesta silloisen Svean haltuun. Uudellemaalle tehtiin myös asutusretkiä eli ns. toinen ristiretki. Kolmas ristiretki Viipuriin oli puhdas valloitusmatka.

Niidne tuloksena maa saatiin myöhemmin Ruotsian tunnetun valtion haltuun.

Lue lisää

vanhastaan tunnetaan tarina, jonka mukaan suomalaisett "sadanmiehet" ottivat yhteen ruotsin kuninkaan kansa jossain nykyturun lähistöllä. Tällöin saattaa kyseessa olla ensimmäinen ristiretki.
Lisäksi Suomalaiset polttivat, omilla ryöstöretkillään, ruotsin silloisen pääkaupungin. ensimmäinen ristiretki saattaaa olla myös kostaonäistä tapahtunmista, tai sitten, oman maan turvaamiseksi tehty valloitusretki, jonka paavi siunasi.

Jokatapauksessa, alkaa olla varmaa, että ensimmäinen ristiretki on todellakin tapahtunut.
ohessa turkulaisen emeritusprofessorin kirjoitus aiheesta:

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:0:0;4:8:0:1:2005-08-13;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:8:320092,1:0:0:0:0:0:

Eerik IX:n ja piispa Henrikin valloitusretkestä jäänyt tradition lisäksi myös historiallisia jälkiä
Unto Salon aliokirjoitus: Ensimmäinen ristiretki laajensi Ruotsin aluetta sisämaahan

Keväällä räjähti Suomen varhaishistorian taivaanrannalla atomipommi: Yleisradion Aamun peilissä toimittaja julisti, ettei Suomeen ollut tehtykään ensimmäistä ristiretkeä! Hän haastatteli dosentti Tuomas Heikkilää, joka antoi joitakin ennakkotietoja uudesta tutkimuksestaan. Asiaan tarttui Helsingin Sanomat, ja jo seuraavana päivänä koko Suomi tiesi uuden totuuden. Toimittajat olivat todistaneet ammattitaitonsa loistavasti! Ehkäpä he silti hiukan oikaisivat saamaansa informaatiota?

Mutta monet uudet ajatukset on keksitty aikaisemmin useaan kertaan. Näin tässäkin: eräät ruotsalaiset tutkijat halusivat jo vuoden 1900 tienoilla lakaista ensimmäisen ristiretken tarujen joukkoon.

Siihen heillä oli syynsä: retkestä kertova

Eerikin legenda oli kirjoitettu ehkä runsas vuosisata myöhemmin; sen tiedot olivat voineet vääristyä. Se oli myös kirjoitettu herättämään hartautta ja perustelemaan Eerikin suvun oikeutta Ruotsin kuninkaan kruunuun, kilpailussa Sverkerin suvun kanssa. Se ei siis ole täysin objektiivista kerrontaa. Sen epäluotettavat piirteet eivät silti oikeuta itse tapahtuman kieltämiseen. Vastaavasti voitaisiin kieltää Troijan sota, koskapa Homeros kirjoitti eepoksensa satoja vuosia myöhemmin. Hyvien lähteiden puuttuminen ei poista ensimmäistä ristiretkeä historiasta, sillä lähteitä ei ylipäänsä ole.


Suomen historian näkökulma

Suomessa ei näin yksioikoista lähdekritiikkiä yleensä hyväksytty. Ensimmäinen ristiretki näet muodostaa taustan piispa Henrikin toiminnalle, ja tällä taas selitetään niin monta uutta ilmiötä, että Henrikiä on lähes mahdoton korvata, ainakaan tieteellisesti vakuuttavalla tavalla.

Kirkollinen traditio kertoo, että Henrik saapui Suomeen kuningas Eerik IX:n ristiretkilaivaston mukana, jäi tänne järjestelemään kirkollisia oloja kuninkaan ja hänen joukkojensa poistuttua, perusti Suomen lähetyshiippakunnan ja ilmeisesti hän myös valitsi sen keskukseksi Nousiaisen. Hän toimi etenkin varsinaisen Suomen pohjoisosissa ja Satakunnassa, mutta vain runsaan puolen vuoden ajan, sillä hän sai surmansa tammikuun 20. päivänä Köyliönjärven jäällä, kuljetettiin kuoltuaan Nousiaisiin ja haudattiin sen kirkkoon, kun se valmistui.

Hänen hautaansa pidettiin ilmeisesti alusta pitäen pyhänä, koska sen paikkaa ei muutettu kirkon korjaustöissä ja koska se varustettiin kivisellä sarkofagilla 1370-luvulla ja tämä puolestaan 1420-luvulla hienoilla messinkilaatoilla. Haudan ja Henrikin pyhyydestä todistaa myös se, että Henrikin reliikkejä kuljetettiin vuonna 1300 Nousiaisista Turun tuomiokirkkoon, joka siinä yhteydessä pyhitettiin myös Henrikille.

Retken vuosi Eerikin ja Henrikin legendoista kuitenkin puuttuu. Retken on ajateltu tapahtuneen 1155, mutta paremmin sopinee vuosi 1157. Näiden mukaan Henrik olisi kuollut 1156 tai 1158. Suomen historiallisen ajan on katsottu alkavan näistä tapahtumista, sillä niitä koskeva tieto on täsmällisempää ja yksilöidympää kuin edeltävien aikojen arkeologinen luonteeltaan yleinen tieto: nyt mainitaan tapahtumat ja niiden henkilöt, tosin legendoina ja monilta piirteiltään epäuskottavina.

Näitä niukkoja ja epävarmoja tietoja voidaan ehkä täydentää niihin ja arkeologisiin taustoihin sopivalla paikallisperinteellä. Täten syntyvä täyteläisempi kuva on tietysti sekin hypoteettinen, mutta saattaa antaa tutkimukselle uusia virikkeitä. Sopivuutta testinä käyttäen kansanperinteen kirjavuudesta voidaan seuloa seuraavanlaisia näkökohtia.


Maihinnousupaikka

Matalassa vedessä kulkevista laivoistaan (snäcka) ristiretkeläiset olisivat voineet nousta maihin melkeinpä koko länsirannikolla: Etelä-Pohjanmaalla, Kokemäenjoen suussa tai Aurajoella, joita kaikkia on ehdotettu. Silti ne eivät tulle kyseeseen: miksi kiertää Nousiaisiin Etelä-Pohjanmaan tai Kokemäenjoen suun kautta, kun ne olivat vasta saamassa uutta asutustaan?

Aurajokeen liittyvä "perimätieto" on sekin epäaitoa, 1700-luvun oppineiden pohdintojen tulosta. Aurajokea olisi lisäksi ollut vaikea vallata, koska täällä sijaitsi vartiojoukon turvaama Liedon linna, Vanhalinna. Huomattakoon myös, että Koroisiin perustettu muinaiskaupunki Turku oli nimestään päätellen Novgorodin suojeluksessa tai intressissä, ja oli vielä 1240-luvullakin, koskapa siellä toimineen Tuomas -piispan oli paettava "venäläisten ja kuurilaisten raivoa" Visbyhyn, kuten Suomen piispain kronikka kirjoittaa.

Näistä syistä kiinnitän huomiota Mynämäenlahteen. Siellä, nykyisessä Mietoisissa ilmeisesti sijaitsi jo 800-luvulla Koiviston satama, Birkan-kaupan todennäköinen kiinnekohta. Lahden merkkitulipaikka Valaskallio ajoittuu sekin löytöjensä nojalla jo 800-luvulle. Lahden perillä sijaitsi myöhemmin Unikankareen "kauppalinna", nimestään päätellen ulkomaisten ja muiden kauppiaiden majapaikka ja joka tapauksessa Turun tuomiokirkon Unikankareen rinnakkaisinstituutio, johon saattaa myös liittyä jonkinlaista suljettua paikkaa merkinnyt Telkimäki.

Myöhäiskeskiajalla lahden satamana ja markkinapaikkana oli Lauttanpää. Kun Mynämäen vanha nimi Virmo johtunee kantaskandinaavisesta nimestä Vermund, sen satama oli varmaankin rautakauden ruotsalaisille tuttu. Tällaiset vanhat kauppatraditiot antavan aiheen kysyä, suunnattiinko ensimmäinen ristiretki Mynämäenlahteen.


Mynämäenlahti ja Muinais-Kalanti

Perimätieto näet mainitsee Henrikin nousseen maihin Mynämäenlahdella, maihinnoususta nimensä saaneessa Pyhärannan kylässä. Lisäksi se kertoo Henrikin saarnanneen eräässä ladossa, joka siirrettiin sittemmin Pyheen kylään; hävinneen ladon paikka tiedetään vieläkin.

Suoranaista vahvistusta ei perimätiedoille ole, mutta niiden oikeellisuuteen sopivat eräät varteen otettavat harkinnat. Niinpä vastarinta olisi Mynämäenlahdella ollut otaksuttavasti heikompaa kuin Aurajoella. Lahti olisi sopinut Ruotsin valtauksen kohteeksi myös siksi, että sen pohjoisemmat naapuripitäjät (Laitilan) Laitila, Untamala ja Valko sekä (Kalannin) Kodiala olivat ilmeisesti jo tuolloin kristittyjä.

Laitilan seudulla näet lakattiin hautaamasta sukukalmistoihin nähtävästi jo 1000-luvun jälkipuolella, ilmeisesti kristillisen kirkkomaahautauksen vuoksi. Tämä taas edellytti organisoituneiden kirkkopitäjien olemassa oloa ja kirkkopitäjien kuulumista johonkin hiippakuntaan, ehkä 1060-luvulla mainittuun "Itämeren saarten hiippakuntaan" tai hiukan myöhemmin mainittuun "Birkan hiippakuntaan" ( Juhani Rinne ). Näin varhaisista kirkollisista Ruotsin-yhteyksistä todistaneekin tunnettu Firenzen dokumentti, sillä se mainitsee Findian eli Suomen Ruotsin kirkkoprovinssina jo vuoden 1120 tienoilla, toisin sanoen kolme- tai neljäkymmentä vuotta e n n e n ensimmäistä ristiretkeä.

Arkeologisesti katsoen Findia voi tuskin tarkoittaa muuta kuin Muinais-Kalantia, joka näyttää siis kuuluneen Ruotsin intressialueeseen jo tuolloin. Jos ensimmäisellä ristiretkellä oli tarkoitus laajentaa Ruotsin jalansijaa Suomessa - ja kukapa uskoisi muuta - retki oli järkevää kohdistaa Muinais-Kalannin eteläpuolisiin naapuripitäjiin. Ja ymmärtääkseni kohdistettiinkin: miten muutoin hiippakunnan keskukseksi olisi voitu valita Nousiainen, ellei Mynämäkeä ja Nousiaista olisi samalla liitetty Ruotsin intressialueeseen?

Ajatuksena on siis, että Ruotsin jalansijaa Suomessa laajennettiin ensimmäisen ristiretken avulla. Tämä edellyttää sotilaallista retkeä, kuten kirkollinen perimätieto kuvaa; jos retki kielletään, Ruotsin valloituksen alkaminen jää ongelmaksi. Selvää on kuitenkin, etteivät itsenäiset pitäjät olisi hyväksyneet Ruotsin ylivaltaa, ellei siihen olisi johtanut ulkoinen pakko. Tosin Piispa Henrikin surmavirsikin sivuuttaa retken sotilaallisuuden, varmaan nöyrryttävän tappion vuoksi. Ei taistelumuistoja sisälly paikallisperinteeseenkään, poikkeuksena muistitieto Euran Isonniityn taistelusta; tutkimus on kuitenkin pitänyt sitä sepitteenä. Mitenkähän silti on? Olisiko ajateltavissa, että Satakunnan satakunnan asemiehet olisi ehditty kerätä Euraan, kun Eerik IX saapui sinne joukkoineen, viivyttyään ensin rannikolla?

Kysymykset jäävät kysymyksiksi. Retken sotilaallisuus näyttää kuitenkin jättäneen joitakin historiallisia jälkiä. Viittaan erääseen Nousiaisten etelärajaa koskevaan keskiaikaiseen rajapisteluetteloon. Sen mukaan raja alkoi idässä Kuhankuonosta, mutta ulotettiin lännessä ulkosaaristoon, Salmisholmiin, lähelle Ahvenanmaan vesiä.

Aulis Ojan mukaan raja palautuu saariston asuttamista edeltävään aikaan, viimeistään 1300-luvulle, mutta saattaa olla vanhempi. Hän huomauttaa oivaltavasti, että rajan täytyi olla tavallista pitäjänrajaa tärkeämpi, sillä pitäjänrajoja ei näin kauaksi ulkomerelle ulotettu. Hän ei kuitenkaan esittänyt rajalle vakuuttavaa taustaa, mutta mielestäni se voidaan kyllä esittää: kyseessä oli ymmärtääkseni ensimmäisellä ristiretkellä Ruotsin intressipiiriin liitetyn alueen eteläraja. Se oli syytä ulottaa Salmisholmiin ja sen kautta Ahvenanmaan rajaan, koska Ahvenanmaa kuului Ruotsiin jo viikinkiajalla.

Ilmeisesti Ruotsin alueeseen kuului vasta perustettu Suomen lähetyshiippakunta kokonaisuudessaan. Sen laajuudesta ei ole suoranaista tietoa, mutta käsitykseni mukaan se kuvastuu niissä ihmeissä, joita piispa Henrikin kerrottiin tehneen kuolemansa jälkeen. Niistä kerrottiin Vehmaalta ja Nousiaisista sekä Satakunnan puolelta Köyliöstä, Kokemäeltä, Sastamalasta eli Vammalan seudulta ynnä Kyröstä, Kyrösjärven alueelta. Näin kauas olisi siis ulottunut ensimmäisen ristiretken löyhä aluevaltaus ja 1100-luvun jälkipuolella myös Suomen lähetyshiippakunta.

Sen mukana Suomeksi nimitetty alue laajeni ensimmäisen kerran lounaisrannikolta kauas sisämaahan, Hämeeseen. Mutta se laajeni jolloinkin käsittämään myös Ahvenanmaan, joka oli viikinkiajalla Ruotsia. Ahvenanmaakin luettiin ilmeisesti Suomen hiippakuntaan ja Suomeen hyvin varhain, kaiketi hiippakunnan perustamisen yhteydessä; mistään myöhemmästä liittämisestä ei ole tietoja.


• Kirjoittaja on Turun yliopiston arkeologian emeritusprofessori.

tapahtui kirjoitti:

vanhastaan tunnetaan tarina, jonka mukaan suomalaisett "sadanmiehet" ottivat yhteen ruotsin kuninkaan kansa jossain nykyturun lähistöllä. Tällöin saattaa kyseessa olla ensimmäinen ristiretki.
Lisäksi Suomalaiset polttivat, omilla ryöstöretkillään, ruotsin silloisen pääkaupungin. ensimmäinen ristiretki saattaaa olla myös kostaonäistä tapahtunmista, tai sitten, oman maan turvaamiseksi tehty valloitusretki, jonka paavi siunasi.

Jokatapauksessa, alkaa olla varmaa, että ensimmäinen ristiretki on todellakin tapahtunut.
ohessa turkulaisen emeritusprofessorin kirjoitus aiheesta:

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:0:0;4:8:0:1:2005-08-13;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:8:320092,1:0:0:0:0:0:

Eerik IX:n ja piispa Henrikin valloitusretkestä jäänyt tradition lisäksi myös historiallisia jälkiä
Unto Salon aliokirjoitus: Ensimmäinen ristiretki laajensi Ruotsin aluetta sisämaahan

Keväällä räjähti Suomen varhaishistorian taivaanrannalla atomipommi: Yleisradion Aamun peilissä toimittaja julisti, ettei Suomeen ollut tehtykään ensimmäistä ristiretkeä! Hän haastatteli dosentti Tuomas Heikkilää, joka antoi joitakin ennakkotietoja uudesta tutkimuksestaan. Asiaan tarttui Helsingin Sanomat, ja jo seuraavana päivänä koko Suomi tiesi uuden totuuden. Toimittajat olivat todistaneet ammattitaitonsa loistavasti! Ehkäpä he silti hiukan oikaisivat saamaansa informaatiota?

Mutta monet uudet ajatukset on keksitty aikaisemmin useaan kertaan. Näin tässäkin: eräät ruotsalaiset tutkijat halusivat jo vuoden 1900 tienoilla lakaista ensimmäisen ristiretken tarujen joukkoon.

Siihen heillä oli syynsä: retkestä kertova

Eerikin legenda oli kirjoitettu ehkä runsas vuosisata myöhemmin; sen tiedot olivat voineet vääristyä. Se oli myös kirjoitettu herättämään hartautta ja perustelemaan Eerikin suvun oikeutta Ruotsin kuninkaan kruunuun, kilpailussa Sverkerin suvun kanssa. Se ei siis ole täysin objektiivista kerrontaa. Sen epäluotettavat piirteet eivät silti oikeuta itse tapahtuman kieltämiseen. Vastaavasti voitaisiin kieltää Troijan sota, koskapa Homeros kirjoitti eepoksensa satoja vuosia myöhemmin. Hyvien lähteiden puuttuminen ei poista ensimmäistä ristiretkeä historiasta, sillä lähteitä ei ylipäänsä ole.


Suomen historian näkökulma

Suomessa ei näin yksioikoista lähdekritiikkiä yleensä hyväksytty. Ensimmäinen ristiretki näet muodostaa taustan piispa Henrikin toiminnalle, ja tällä taas selitetään niin monta uutta ilmiötä, että Henrikiä on lähes mahdoton korvata, ainakaan tieteellisesti vakuuttavalla tavalla.

Kirkollinen traditio kertoo, että Henrik saapui Suomeen kuningas Eerik IX:n ristiretkilaivaston mukana, jäi tänne järjestelemään kirkollisia oloja kuninkaan ja hänen joukkojensa poistuttua, perusti Suomen lähetyshiippakunnan ja ilmeisesti hän myös valitsi sen keskukseksi Nousiaisen. Hän toimi etenkin varsinaisen Suomen pohjoisosissa ja Satakunnassa, mutta vain runsaan puolen vuoden ajan, sillä hän sai surmansa tammikuun 20. päivänä Köyliönjärven jäällä, kuljetettiin kuoltuaan Nousiaisiin ja haudattiin sen kirkkoon, kun se valmistui.

Hänen hautaansa pidettiin ilmeisesti alusta pitäen pyhänä, koska sen paikkaa ei muutettu kirkon korjaustöissä ja koska se varustettiin kivisellä sarkofagilla 1370-luvulla ja tämä puolestaan 1420-luvulla hienoilla messinkilaatoilla. Haudan ja Henrikin pyhyydestä todistaa myös se, että Henrikin reliikkejä kuljetettiin vuonna 1300 Nousiaisista Turun tuomiokirkkoon, joka siinä yhteydessä pyhitettiin myös Henrikille.

Retken vuosi Eerikin ja Henrikin legendoista kuitenkin puuttuu. Retken on ajateltu tapahtuneen 1155, mutta paremmin sopinee vuosi 1157. Näiden mukaan Henrik olisi kuollut 1156 tai 1158. Suomen historiallisen ajan on katsottu alkavan näistä tapahtumista, sillä niitä koskeva tieto on täsmällisempää ja yksilöidympää kuin edeltävien aikojen arkeologinen luonteeltaan yleinen tieto: nyt mainitaan tapahtumat ja niiden henkilöt, tosin legendoina ja monilta piirteiltään epäuskottavina.

Näitä niukkoja ja epävarmoja tietoja voidaan ehkä täydentää niihin ja arkeologisiin taustoihin sopivalla paikallisperinteellä. Täten syntyvä täyteläisempi kuva on tietysti sekin hypoteettinen, mutta saattaa antaa tutkimukselle uusia virikkeitä. Sopivuutta testinä käyttäen kansanperinteen kirjavuudesta voidaan seuloa seuraavanlaisia näkökohtia.


Maihinnousupaikka

Matalassa vedessä kulkevista laivoistaan (snäcka) ristiretkeläiset olisivat voineet nousta maihin melkeinpä koko länsirannikolla: Etelä-Pohjanmaalla, Kokemäenjoen suussa tai Aurajoella, joita kaikkia on ehdotettu. Silti ne eivät tulle kyseeseen: miksi kiertää Nousiaisiin Etelä-Pohjanmaan tai Kokemäenjoen suun kautta, kun ne olivat vasta saamassa uutta asutustaan?

Aurajokeen liittyvä "perimätieto" on sekin epäaitoa, 1700-luvun oppineiden pohdintojen tulosta. Aurajokea olisi lisäksi ollut vaikea vallata, koska täällä sijaitsi vartiojoukon turvaama Liedon linna, Vanhalinna. Huomattakoon myös, että Koroisiin perustettu muinaiskaupunki Turku oli nimestään päätellen Novgorodin suojeluksessa tai intressissä, ja oli vielä 1240-luvullakin, koskapa siellä toimineen Tuomas -piispan oli paettava "venäläisten ja kuurilaisten raivoa" Visbyhyn, kuten Suomen piispain kronikka kirjoittaa.

Näistä syistä kiinnitän huomiota Mynämäenlahteen. Siellä, nykyisessä Mietoisissa ilmeisesti sijaitsi jo 800-luvulla Koiviston satama, Birkan-kaupan todennäköinen kiinnekohta. Lahden merkkitulipaikka Valaskallio ajoittuu sekin löytöjensä nojalla jo 800-luvulle. Lahden perillä sijaitsi myöhemmin Unikankareen "kauppalinna", nimestään päätellen ulkomaisten ja muiden kauppiaiden majapaikka ja joka tapauksessa Turun tuomiokirkon Unikankareen rinnakkaisinstituutio, johon saattaa myös liittyä jonkinlaista suljettua paikkaa merkinnyt Telkimäki.

Myöhäiskeskiajalla lahden satamana ja markkinapaikkana oli Lauttanpää. Kun Mynämäen vanha nimi Virmo johtunee kantaskandinaavisesta nimestä Vermund, sen satama oli varmaankin rautakauden ruotsalaisille tuttu. Tällaiset vanhat kauppatraditiot antavan aiheen kysyä, suunnattiinko ensimmäinen ristiretki Mynämäenlahteen.


Mynämäenlahti ja Muinais-Kalanti

Perimätieto näet mainitsee Henrikin nousseen maihin Mynämäenlahdella, maihinnoususta nimensä saaneessa Pyhärannan kylässä. Lisäksi se kertoo Henrikin saarnanneen eräässä ladossa, joka siirrettiin sittemmin Pyheen kylään; hävinneen ladon paikka tiedetään vieläkin.

Suoranaista vahvistusta ei perimätiedoille ole, mutta niiden oikeellisuuteen sopivat eräät varteen otettavat harkinnat. Niinpä vastarinta olisi Mynämäenlahdella ollut otaksuttavasti heikompaa kuin Aurajoella. Lahti olisi sopinut Ruotsin valtauksen kohteeksi myös siksi, että sen pohjoisemmat naapuripitäjät (Laitilan) Laitila, Untamala ja Valko sekä (Kalannin) Kodiala olivat ilmeisesti jo tuolloin kristittyjä.

Laitilan seudulla näet lakattiin hautaamasta sukukalmistoihin nähtävästi jo 1000-luvun jälkipuolella, ilmeisesti kristillisen kirkkomaahautauksen vuoksi. Tämä taas edellytti organisoituneiden kirkkopitäjien olemassa oloa ja kirkkopitäjien kuulumista johonkin hiippakuntaan, ehkä 1060-luvulla mainittuun "Itämeren saarten hiippakuntaan" tai hiukan myöhemmin mainittuun "Birkan hiippakuntaan" ( Juhani Rinne ). Näin varhaisista kirkollisista Ruotsin-yhteyksistä todistaneekin tunnettu Firenzen dokumentti, sillä se mainitsee Findian eli Suomen Ruotsin kirkkoprovinssina jo vuoden 1120 tienoilla, toisin sanoen kolme- tai neljäkymmentä vuotta e n n e n ensimmäistä ristiretkeä.

Arkeologisesti katsoen Findia voi tuskin tarkoittaa muuta kuin Muinais-Kalantia, joka näyttää siis kuuluneen Ruotsin intressialueeseen jo tuolloin. Jos ensimmäisellä ristiretkellä oli tarkoitus laajentaa Ruotsin jalansijaa Suomessa - ja kukapa uskoisi muuta - retki oli järkevää kohdistaa Muinais-Kalannin eteläpuolisiin naapuripitäjiin. Ja ymmärtääkseni kohdistettiinkin: miten muutoin hiippakunnan keskukseksi olisi voitu valita Nousiainen, ellei Mynämäkeä ja Nousiaista olisi samalla liitetty Ruotsin intressialueeseen?

Ajatuksena on siis, että Ruotsin jalansijaa Suomessa laajennettiin ensimmäisen ristiretken avulla. Tämä edellyttää sotilaallista retkeä, kuten kirkollinen perimätieto kuvaa; jos retki kielletään, Ruotsin valloituksen alkaminen jää ongelmaksi. Selvää on kuitenkin, etteivät itsenäiset pitäjät olisi hyväksyneet Ruotsin ylivaltaa, ellei siihen olisi johtanut ulkoinen pakko. Tosin Piispa Henrikin surmavirsikin sivuuttaa retken sotilaallisuuden, varmaan nöyrryttävän tappion vuoksi. Ei taistelumuistoja sisälly paikallisperinteeseenkään, poikkeuksena muistitieto Euran Isonniityn taistelusta; tutkimus on kuitenkin pitänyt sitä sepitteenä. Mitenkähän silti on? Olisiko ajateltavissa, että Satakunnan satakunnan asemiehet olisi ehditty kerätä Euraan, kun Eerik IX saapui sinne joukkoineen, viivyttyään ensin rannikolla?

Kysymykset jäävät kysymyksiksi. Retken sotilaallisuus näyttää kuitenkin jättäneen joitakin historiallisia jälkiä. Viittaan erääseen Nousiaisten etelärajaa koskevaan keskiaikaiseen rajapisteluetteloon. Sen mukaan raja alkoi idässä Kuhankuonosta, mutta ulotettiin lännessä ulkosaaristoon, Salmisholmiin, lähelle Ahvenanmaan vesiä.

Aulis Ojan mukaan raja palautuu saariston asuttamista edeltävään aikaan, viimeistään 1300-luvulle, mutta saattaa olla vanhempi. Hän huomauttaa oivaltavasti, että rajan täytyi olla tavallista pitäjänrajaa tärkeämpi, sillä pitäjänrajoja ei näin kauaksi ulkomerelle ulotettu. Hän ei kuitenkaan esittänyt rajalle vakuuttavaa taustaa, mutta mielestäni se voidaan kyllä esittää: kyseessä oli ymmärtääkseni ensimmäisellä ristiretkellä Ruotsin intressipiiriin liitetyn alueen eteläraja. Se oli syytä ulottaa Salmisholmiin ja sen kautta Ahvenanmaan rajaan, koska Ahvenanmaa kuului Ruotsiin jo viikinkiajalla.

Ilmeisesti Ruotsin alueeseen kuului vasta perustettu Suomen lähetyshiippakunta kokonaisuudessaan. Sen laajuudesta ei ole suoranaista tietoa, mutta käsitykseni mukaan se kuvastuu niissä ihmeissä, joita piispa Henrikin kerrottiin tehneen kuolemansa jälkeen. Niistä kerrottiin Vehmaalta ja Nousiaisista sekä Satakunnan puolelta Köyliöstä, Kokemäeltä, Sastamalasta eli Vammalan seudulta ynnä Kyröstä, Kyrösjärven alueelta. Näin kauas olisi siis ulottunut ensimmäisen ristiretken löyhä aluevaltaus ja 1100-luvun jälkipuolella myös Suomen lähetyshiippakunta.

Sen mukana Suomeksi nimitetty alue laajeni ensimmäisen kerran lounaisrannikolta kauas sisämaahan, Hämeeseen. Mutta se laajeni jolloinkin käsittämään myös Ahvenanmaan, joka oli viikinkiajalla Ruotsia. Ahvenanmaakin luettiin ilmeisesti Suomen hiippakuntaan ja Suomeen hyvin varhain, kaiketi hiippakunnan perustamisen yhteydessä; mistään myöhemmästä liittämisestä ei ole tietoja.


• Kirjoittaja on Turun yliopiston arkeologian emeritusprofessori.

Lue lisää

Kirjoittaja ei tunne Suomen alueen historian alkeita, esimerksi seuraava väite on täysin väärä:
"Lisäksi Suomalaiset polttivat, omilla ryöstöretkillään, ruotsin silloisen pääkaupungin."

Kostoretkeä Sigtuunaan eivät suinkaan tehneet suomalaiset vaan karjalaiset joiden taustatukena oli suomensukuisista heimoista koostunut Novgorod. Ruotsin ja Venäjän väliset taistelut olivat valtaosaltaan suomalaisten ja karjalaisten yhteenottoja. Suomalaisia johtivat Ruotsin upseerit, karjalaisten tueksi tuli joskus novgorodilaisia, myöhemmin venäläisiä.

Suurin osa Suomen alueesta oli yli 1000 vuotta sitten Bysantin vaikutusvallan alla. Suurin osa Suomen arkeologisista korulöydöistä on bysanttilaista alkuperää.

Suomen historia pitäisi tarkistaa monilta osin , siinä on kovin paljon svekojen propagandaa.

oikaisua kirjoitti:

Kirjoittaja ei tunne Suomen alueen historian alkeita, esimerksi seuraava väite on täysin väärä:
"Lisäksi Suomalaiset polttivat, omilla ryöstöretkillään, ruotsin silloisen pääkaupungin."

Kostoretkeä Sigtuunaan eivät suinkaan tehneet suomalaiset vaan karjalaiset joiden taustatukena oli suomensukuisista heimoista koostunut Novgorod. Ruotsin ja Venäjän väliset taistelut olivat valtaosaltaan suomalaisten ja karjalaisten yhteenottoja. Suomalaisia johtivat Ruotsin upseerit, karjalaisten tueksi tuli joskus novgorodilaisia, myöhemmin venäläisiä.

Suurin osa Suomen alueesta oli yli 1000 vuotta sitten Bysantin vaikutusvallan alla. Suurin osa Suomen arkeologisista korulöydöistä on bysanttilaista alkuperää.

Suomen historia pitäisi tarkistaa monilta osin , siinä on kovin paljon svekojen propagandaa.

Lue lisää

Eerikinkronikka ilmoittaa Sigtunan hävittäjien olleen karjalaisia, kun taas eräät muut keskiaikaiset lähteet puhuvat epämääräisemmin pakanoista.
Muita mahdollisia ehdokkaita Sigtunan hävittäjiksi ovat virolaiset (varsinkin Saarenmaan asukkaat) tai Latvian alueen kuurilaiset. Näitä vaihtoehtoja tukee se, että Suomenlahden eteläpuolella asuneiden ihmisryhmien tekemistä merisotaretkistä on muutakin tietoa. Tietysti Saarenmaa ja Kuurinmaa olivat myös paljon lähempänä Sigtunaa kuin Laatokka, jolta karjalaisten olisi pitänyt purjehtia.

lisäksi on epävarmaa hyökättinkö Sigtunaan ensinkään. Arkeologisissa kaivauksissa ei ole löytynyt tuhkakerrosta, joka syntyy, jos kaupunki poltetaan ja hävitettän. Lisäksi Sigtuna vaurastui ainakin 1300-luvun puoliväliin asti.

Mikä on totuus? Tuosta ajasta ei, yksinkertaisesti, ole mitään muistiinpanoja, eikä luotettavaa lähdeaineistoa. Toinen tieto voi olla yhtä oikein kuin ensimmäinenkin.

1000 vuotta sitten käytiin taistelua suomalaisten sieluista, ja onneksi ruotsi voitti sen. Se takasi meidän integraatiomme länteen.
Olen samaa mieltä yllä olevan kirjoittajan kanssa siitä, että jos haluaa nähdä vaihtoehdon ruotsin vallalle, kannattaa käydä katsomassa itärajan toisellapuolella olevia karjalaiskyliä. Lahoavine taloineen ja katoavine asukkaineen he ovat meille muistomerkki suomensukuisten kansojen kohtalosta ortodoksisen Novgorodin, venäjän ja kommunistisen neuvostoliiton alla.

turkkilais-sukuisen seldžukien palestiinan valtaus ja pyhiinvaellusmatkojen estäminen olivat syy ristiretkiin, vaikka määräykseen purkaa pyhä hauta ja estää pyhiinvaelluset antoikin Egyptin sulttaani. Seldzukeista tuli ottomaaneja vasta kun Mongoolit olivat vetäytyneet ja Osman I vallotti heidän alueensa. Hänen mukaansa heitä alettiin kutsua ottomaaneiksi.
Itä-Rooma tuhoutui vuonna 1453, mutta jo tuossa vaiheessa se oli keskellä ottomaanien valtakuntaa. Toisin kuin 700-luvuilla, jolloin Konstantinopol oli käytännössä euroopan lukko, joka esti islmanin vyöryn länteen, ottomaanit valtasivat maata myös euroopan puolelta. Syynä tähän oli valtakunnan sotilaallinen heikentyminen 1200-luvulla.
Ainoa merkittävä syy Itä-Rooman yht´äkkiseen heikentymiseen voi olla vain sinne tehty ristiretki.

Espanjan kalifikunnat saivat jatkuvasti apua Afrikan mantereelta. Se pitää kyllä paikkansa, että kun takaisinvaltaus alkoi, ja varsinkin 1010-luvulla, kalifikunnat olivat hajanaisia ja heikkloja, mutta näin ei enää ollut 1000-luvun puolivälissä, Pohjois-Afrikan berberit tukivat jatkuvasti uskionveljiään espanjassa. vielä vuonna 1086 maurien suuri hyökkäys löi Leónin, Aragonin ja Kastilian armeijat Zallacan taistelussa.
Muslimeja pakottivat välillä peräytymään huoltoongelmat. Lisäksi espanjalaiset linnoittivat kaupunkinsa. Vuonna 1212 käyty Las Navas de Tolosan taistelu oli osoitus ristiretkien voimasta: taistelun voittanut ristiretkiarmeija koostuin useista akansallisuuksista ja sen kokoajana toimi nimenomaan paavi. Ja paavi nimitti retket ristiretkiksi. Espanjassa sotineet kantoivat tunnuksenaan ristejä ja he myös saivat paavin lupaamat synninpäästöt. Eli myös espanjan takaisinvaltauksessa oli kyse ristiretkistä.

Navas de Tolosan taistelu kertoo myös muslimien voimasta: hekin pystyivät kokoamaan armeijan, jota vastaan ei yksikään Espanjalainen valtio olisi yksin pärjännyt. Aika hyvin kalifikunnilta, jos he olisivat ollet "hajanaisia"

ristiretketkillä ostettiin nimenomaan aikaa. Vain aika mahdollisti kansallisvaltioiden kehityksen. Lisäksi se rauhoitti länttä, kun omaa ruhtinaskuntaansa etsivät, levottomat "poikamiesritarit" lähtivät valloittamaan maatansa palestiinaan tai espanjaan.
Tämä mahdollisti Euroopan tilanteen rauhoittumisen ja rauha taas Euroopan kehittymisen.
Ja ritarien ja "ylimääräisten" ruhtinaiden lähteminen lisäsi kuninkaan valtaa. He myös joutuivat jättämään linnansa ja maansa kuninkaan "suojelukseen", ja jos he sattuivat kaatumaan, niin maat jäivät kuninkaalle.
Ristiretkien loppuminen rapautti paavin arvovaltaa. Kun yksikään paavi ei saanut enää ihmisiä lähtemään sotaretkelle, oli muistakin määräyksistä helppo olla välittämättä.

Miksi aina, kun puhuttan ristiretkistä, väitetään, että maa kuukluu muslimeille? Muslimit valtasivat maan itä-roomalta, joka oli kristitty valtio. Ja jos oikein kauaksi mennään, niin Roomalaiset valtavat sen juutalaisilta.
Keskiajalla ei yksikään matkalle lähtenyt risti-ritari lähtenyt "sotimaan muslimien maalle" vaan karkottamaan vierasuskoisen miehittää pois, hänen mielestään pyhältä maalta.
Israelin näkeminen miehittäjävaltiona on vain yksi näkökulma, yksi sivu tähän historiaan. Ja kannattaa muistaa, että ristiretkivaltiot olivat olemassa toistasataa vuotta. Mikä miehtys sellainen on?
Pikemminkin voidaan puhua valloituksesta.

rutto ei saanut alkuunsa muurin yli heitetystä ruumista, mutta se tartutti ne venetsialaisiin, jiotka toivat atudin eurooppaan. Ilman tataarien piiritystä olisi eurooppa voinut säästyä tältä tuhoisalta onnettiomuudelta.
Pitää muistaa, että ruttoa on maapallolla ollut aina. Sitä esiintyy keskiaasiassa, jossa asuvat maamyyrät ovat niiden "suojapaikkoja". Kun maamyyrät kuolevat, niin tauti hyppää ihmiseen, yleensä rotan, ennenkaikkea mustanruotn kautta. Siksi monet keski-aasian paimentolaiskansat vaihtoivatkin aina paikkaa, kun asuma-alueen lähellä alkoi näkyä kuolleita maamyyriä. Tauti ei vain aina pääse muodostamaan epimedioita, onneksi. Muuten myös ihminen olisi "uhanalainen laji"

Rutolle oli, hyvin todennäköisesti osansa siihen, että euroopan tieto ja taito pääsio esiin renessanssina. Rutto johti valtarakenteiden murtumiseen eli lisäsi tavallisten ihmisten vapautta. Ja vapaus on aina tuonut esiin ihmisten parhaat puolet.
mutta onha samanlaisia epimedioita ollut maailman sivu. Olisiko renessanssia voinut tapahtua, jollei ristiretket olisi ensin "rauhoittaneet" eurooppaa?