Miten voi näin kova masennus iskeäkkin, auttakaa nyt ahdistunutta. Tuossa otsikossa se kaikki oikeastaan tiivistyykin. Minulla ei kertakaikkiaan ole mitään muuta elämää kuin lapsista huolehtiminen. Mies vuorotöissä 12h päivä, ja kotona ollessaan lähinnä nukkuu. Päivittäinen kohokohtani on lähikauppaan pääsy. Ja lapset, ah ne ihanat toivotut ja odotetut lapset. Jatkuvasti kiukutteleva reilu 1-vuotias ja 5-vuotias poika. Pienempi huutaa, raivoaa ja kiukuttelee, ihan sama mitä teet tai olet tekemättä.Tätä kestänyt syntymästä asti. Hyviä ystäviä pari, mutta heilläkin omat kiireiset elämänsä. En minä ihmettele että moni äiti palaa töihin nopeasti äitiysloman jälkeen, minäkin haluaisin elämääni jotain muuta.Täällä kotona minä olen, tai lapsien kanssa ulkona, yksin, sama toistuu päivästä toiseen, masentaa.Pääsisi irti tästä edes hetkeksi joskus.Tiedän tiedän, itse tämänkin olen valinnut, mutta joskus vain ei tahdo millään jaksaa.
Ei ole
elämää..
13773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos yhtään helpottaa, et ole yksin. Seinät kaatuu päälle täälläkin, siihen malliin että terveys jo pettää, sairaana ollut viimeiset puoli vuotta koska kroppa alkaa oireilla stressistä ja ahdistuksesta. Minkäs teet. Paska homma mutta jonkun se on pakko tehdä. Joinain päivinä vituttaa niin ettei veri kierrä ja toisina päivinä sitä ajattelee että ihan hyvinhän tässä menee.
Lähikaupan kassat moikkaavat jo iloisesti, tietävät että puheripulinen tulee. Kun ainut juttukaveri päivien mittaan on kaksi taaperoa... heh, joista ironista kyllä, kumpikaan ei puhu :D
Helpottaa ajatus siitä että tänään pääsen taas tekemään työvuoron. Jei! Pakoa se on kerran kahdessa viikossa sekin.
Omaa aikaa sinä tarvitsisit, ihan niinkuin minäkin. Minulle se melkein on roikkumista täällä silloin kun voin, on edes "seuraa".
Tulipa marmatusta. On astetta huonompi päivä juuri nyt, tämän saakutan kipeyden takia. Marmatetaanko kuorossa?
***
Ihanaa että kohtalotovereita löytyy!Totta joo että toiset päivät huonompia kuin toiset, tänään onkin todella huono.... Meillä varsinkin kun pienemmän kanssa alusta asti ollut tosi vaikeaa niin välillä tuntuu ettei enää vaan jaksa, eikä kestä. Samoin on täällä, että tossa läheisen siwan kassalla tulee ne päivän enimmät rupattelut tehtyä ;) Iloisesti kyllä kyselevät aina että "mites teillä tänään..?" Käy jo melkein terapiasta. Mutta tosiaan kyllä sitä omaa elämää saa suurennuslasin kanssa etsiä. En ymmärrä miten tässä kävi näin...
se menee ohi. Hammasta pitää aika ajoin purra mutta se ajatus pitää; tämä menee ohi, tämä on vaihe, minä kestän tämän.
Hajoaisin kyllä ihan kokonaan ellen tietäisi että seyksyllä se loppuu. Syksyksi on molemmille luvassa hoitopaikka, ja minulle töitä. Sillä ajatuskella minä jaksan tämänkin kesän.
Minulla 3- ja 4-vuotiaat, synnytyksenjälkeinen masennus nuoremmasta ja molemmat "erityisiä", raskasta tässä on melkeinpä vain tuo nuoremman pinmoinen temperamentti. kaikesta saa tapella, ja kun puhekaan ei onnistu (ymmärtää puhetta hyvin rajatusti eikä tuota itse paljonkaan) on sitä vastamäkeä joka pirun päivä. Alusta asti. Se on sananmukaissesti huutanut syntymästään saakka, tai kitissyt, aina jotain. (tosiasiassa ei varmaan koko ajan, se vain tuntuu siltä)
Puhe käy terapiasta. Tosi on. Jos tahdot terapiaa kirjoitusmuodossa, saa marmattaa kuorolla tai ilman [email protected] kohtalotovereihin on hyvä pitää kontaksia, verkostoituminen on päivän sana! Silloin kun tuntuu että on kokonaan yksin, aina helpottaa tietää että on edes joku jolle voi luvan kanssa valittaa ja purkaa pahaolo, ja se ymmärretään.
***
..taitaa olla niin, että mulla on helppoa sen takia, että on vaan yksi lapsi. Sen saa vaan kaapattua mukaan kun lähtee jonnekkin ja kahvilassakin on helpompi vahtia sitä yhtä. Mitä ootte mieltä? :)
Ja ajatelkaa; kymmenen vuoden päästä me ollaan huolissaan, missä se jälkikasvu pörrää, ja muistellaan kuinka ihanaa oli, kun ne vielä oli pieniä. On tää vanhempana olo ihanaa! :D
Ikävä myöntää mutta olen minä aika ajoin miettinyt että jos oliskin vain tuo vanhempi. Että olisi mukavaa! Se kun on kiltti ja mukautuvainen, ihana lapsi jonka kanssa on ilo tulla ja mennä, herkästi innostuva ja elämää rakastava pieni mies.
Kun taas tuo nuorempi on sellainen raahattava malli, vastustaa jo periaatteen vuoksi kaikkea mitä äiti ehdottaa tai tekee. Julkisella paikalla oleminen sen kanssa on vain... noloa ja rankkaa :D
Ja ihan varmasti, kymmenen vuoden päästä kun on eri murheet, yläasteet ja huonotapaiset kaverit ja väkivaltaviihde ja kotiintuloajat, kokeilut ja tyttö- ja poiakystävät... voi taivas että tämä aika sintää kauniina ja helppona sitten. On se perhana että ikinä ei ole nykyisyyteen tyytyväinen :D
***
Voi kuinka kauheaa syyllisyyttä olen tuntenut siitä ajatuksesta että oli virhe tehdä toinen lapsi, tai että elämä olisi paljon helpompaa jos lapsia olisi vain yksi, tuo kiltti ja ihana 5-vuotias. Ei kyse ole rakkauden puutteesta tai mistään muustakaan sellaisesta, vaan ihan yksinkertaisesti siitä että takki alkaa olla aika tyhjä..Esimerkiksi mun vanhemmilla on tähän tilanteeseen ollut sellainen asenne, että kun äidiksi on alkanut niin äidillä ei ole oikeutta olla väsynyt eikä kyllästynyt ja että semmosta se on nyt vaan sitten. Täällä meidän maakuntalehdessä oli LOISTAVA mielipidekirjoitus siitä miten kukaan ei kysy äidiltä että "miten sinä voit?". Ja se on kyllä totta, ei kukaan koskaan ole kysynyt että jaksanko tai pärjäänkö, eli äideistä viis.. Mutta joo, olisi kiva saada joskus ihan mailiseuraakin tähän tylsään arkeen että saatanpa tässä joku päivä paiskata postilla.
Mullekkin voit postia laittaa osoitteeseen [email protected]
elikkä sama homma meillä, tuntuu ettei muuta elämää ole ja alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan. Mies kylläkin tulee jo 14-15 aikaan töistä ja ja touhaa lastenkin kanssa, mutta olemme juuri rakentaneet ja koko kevät mennyt pihahommissa yms. Vkoloput ja kaikki. Minulla on päivät kaikki samanlaisia oli sitten vkoloppu tai arki. Miehelle kun yritän asiasta puhua, sanoo vaan että onko kiva kun hommat roikkuu kesken sitte monta vuotta. No EI tietenkään, mutta yksi päivä viikossa jotain muuta kun kotona ei asiaa hirveästi haittaisi, edes perhana kuukaudessa!! No pian alkaa onneksi olla valmista ja miehellä alkaa kesälomakin niin toivo elää, että jotain muutakin elämää olisi. Lisäksi haaveilemme laivareissusta ihan kahdestaan :o) Lapset meillä 2v ja 7kk
Minulla on 2,5v ja 6kk lapset. Taloa on rakennettu monta vuotta ja lähes joka viikonloppu on mennyt. Pihahommat ovat parhaillaan käynnissä ja niissä menee pari kesää helposti! Mies ei ymmärrä kun joskus hermostun tähän tilanteeseen...minä olen kotona kaikki päivät hoiamassa lapsia ja viikonloputkin kun mies tekee raksahommia! Pää meinaa välillä hajota täysin. Miehen kesälomakin menee siirtonurmikkoa laittaessa ja pihaa kivettäessä!!
meillä tosiaan esikoisen (se 2v) syntymästä ollut samaa.. Tottakai olen tyytyväinen, että minulla on ahkera mies ja hyvä, ihana talo ja lapset.. MUTTA.. tosiaan vaihtelua elämään kaipaan.. Lisäksi syyllisyys valittamisesta, kun ei miehelläkään todella mitään kevyttä ole! Mutta edes sitä vaihtelua! Kiireellä kirjoitin ja ma pääsen vasta seuraavan kerran koneelle, mutta mielelläni vaihaisin vielä ajatuksia, samassa veneessä kun ollaan.. Hauskaa vkoloppua!
Mä aloin odottaa esikoista kun aloimme puunkaadot tontilla...esikoinen on nyt siis 2,5v ja siihen päälle raskausaika. Niin kauan olemme paiskineet töitä talon eteen. Mies on todellakin ollut kovilla mutta ei kahden lapsen 2koiran hoitaminen helppoa ole. Muakin välillä ihan nolottaa kiukutteluni tilanteesta, onhan tämä minunkin koti. Siltikin olisi kiva joskus tehdä jotain muuta.MIes ei vaan ymmärrä että mä mökkiydyn tänne. HÄn sentään käy töissä, tapaa paljon ihmisiä ja homaat muutenkin vaihtelee. Mä pesen kakkapyllyjä,nukutan, kokkaan, roudaan pihalle ja ruokin lapsia aamusta iltaan.
Kesä on niin kamalan lyhyt joten nyt on vaan painettava pihahommia että päästäis muuallekkin leikkimään kun tuohon hiekkakasaan mikä pihalla on. Syksyllä sit voi jatkaa sisähommia :) jee jee
Meillä lapsia viisi ja ukko yrittäjä.Eipä ole mullakaan sitä "omaa elämää"...-Nyt ottaa erityisen lujille kun makaan jalat tönkkönä leikkauksen jälkeen.Kaikki lapset kesälomalla ja meikä out kuvioista.Päätin tos keväällä että kunhan koululaisilla alkaa loma,niin alan lenkkeilemään ja ottaa itelleni aikaa.Ja katin kontit!-Maanantaina leikattiin molemmat jalat ja ekat pari päivää oli IHANAA kun perhe passas ja teki hommia kiitettävästi.No,seki ilo on nyt loppu...kiukuttelua ja huutoa...Mä NIIN haluaisin päästä ulos,pois tästä vietävän huushollista!!No,toipumisessa menee ainaki muutama viikko vielä...saa nähdä onko kaikki "hengissä" enää sillo....;o)
Eikö siellä ole puistoissa kavereita?