Kirjoitin tämän viestin tuonne "lapset ja parisuhde"-palstalle ja kopioin sen nyt tännekkin. Miltä tämä teksti teistä hyvät isät kuulostaa? Haluaisin tähän asiaan myös vähän miehistä näkökulmaa.
"Onko kenelläkään samanlaista tilannetta?
Meillä kaksi tyttöä, toinen 6v, toinen 8kk. Olen itse rv 22, eli kolmas vauva syntyy lokakuussa. Nuoremmille lapsille tulee n 1v ikäeroa.
olen kotiäitinä, ja aion ollakkin vielä ainakin pari vuotta. Miehellä on päivätyö.
Ongelmaksi on nyt muodostunut miehen harrastus jonka parissa hän viettää mielestäni liikaa aikaa.
Tällä viikolla (nyt on perjantai) hän on ollut harrastuksensa parissa työajan ulkopuolella n.11h.
Keskiviikkona hän tuli töiden jälkeen kotiin, muina iltoina hän on mennyt suoraan töistä harrastukseensa ja tullut vasta klo 21-22. Lapset ovat tällöin yleensä jo menneet nukkumaan.
Itse elän tällä hetkellä täysin kodille ja lapsille. Herään aamulla, ruokin lapset ja itseni, teen kotityöt ja siivoan päivittäin, käymme ulkoilemassa. Lisäksi minä hoidan meidän perheessä kaikki ruuanlaitot ja kaupassa käynnit. Mieheni ei siis tarvitse tehdä mitään muuta kuin käydä töissä. Tästä olemme ihan sopineet yhdessä, että mies hoitaa työt ja minä kodin ja lapset. Silloin kun hän iltaisin ja viikonloppuisin on kotona, niin tykkää leikkiä lasten kanssa, ja se on minusta ihanaa. Saan hetken itselleni vaikka telkkaria katsellen, mutta syöttää ja vaihtaa vaipan vain jos minä pyydän.
Mieheni tienaa ainakin tuplasti sen mitä minä kotiäitinä ja hän maksaakin laskut. Minä maksan ruuat ja oman puhelinlaskun. Molemmilla jää saman verran rahaa "omaan käyttöön."
Olemme jutelleet tästä ajankäytöstä mieheni kanssa ja hän on sitä mieltä että minullakin pitäisi olla joku harrastus mihin mennä. Saan mennä jos haluan ja hän on sitten lasten kanssa ja kenties karsii omia menojaan. Olen kuulemma liikaa kotona.
Hän ei ymmärräkkään tässä asiassa sitä että en ole vailla mitään omaa harrastusta, vaan sitä yhteistä aikaa perheen kanssa ja kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan.
Arki-iltamme kuluvat yleensä niin että kun saan lapset nukkumaan, mies tulee kotiin, ehkä syö jotain. Sitten menee tv päälle ja siinä sohavassa sitä sitten maataan puolille öin asti. Minä ehkä myös katson jonkun ohjelman joka kiinnostaa.
Yleensä hieromme toisten niskojakin ja jutellaan jotain. Sitten menen nukkumaan ja pyydän miestäkin jo tulemaan kun näyttää että nukahtaa siihen sohvalle..mutta hän ei halua tulla sänkyyn! Yleensä hän jää nukkumaan sohvalle , josta minä hänet sitten aamuyön tunteina käyn herättelemässä sänkyyn...joskus hän nukkuu sohvalla aamuun asti.
Meillä on olemassa myös seksielämä. Ei kovin vilkas sellainen. Mutta yleensä saan seksiä kun haluan. Mieheni halut tuntuvat laimenneen vauvan syntymän myötä. tästäkin olemme puhuneet ja se on hänen mielestään normaalia. Hänellä on ollut muutakin stressiä paljon, gradun tekeminen ja työssä vastuu on kasvanut. Omatkin halut on välillä hukassa kun on ollut väsyttävää lasten kanssa tai raskauspahoinvointia...
Onneksi miehellä on kohta kesäloma ja lähdemme viikoksi reissuun. Ihan perheen kanssa. Siellä ei ole sitä harrastusta eikä töitäkään niin katsotaan maistuuko se perheen yhteinen aika yhtään paremmalle ja kenties voisi olla hieman romantiikkaakin luvassa. Toivottavasti.
Miltä tämä kirjoitus teidän mielestänne kuulostaa?
Eräs ystäväni sanoo että miehelläni on varmaan toinen nainen. Itse en sitä kyllä voi uskoa.
Luotan häneen täysin ja tiedän hänen olevan töissä tai harrastuksessa. Hän ei käy kapakoissa eikä juopottele.
Jos kysyn häneltä rakastaako hän minua niin hän vastaa että rakastaa. Minä rakastan myös häntä.
Olenko minä ihan itsestäänselvyys ja passaanko häntä liikaa kun koti on aina siisti ja ruokaa pöydässä?? Olenko hänelle kuin äiti??
Haluaisin että hän taas pitkästä aikaa näkisi minut naisena ja kiinnostuisi minusta myös seksuaalisessa mielessä. En halua olla pelkkä kodinhoitaja.
Haluan pelastaa liittoni ja perheeni ja olla onnellinen!!"

Vastaukset 25
Vanhimmat
Niin no. Suo siellä vetelä täällä. Ei tuo nyt niin kamalalle kuulosta:
Meillä on kaksi lasta, vaimo vielä hetken kotona. Minä käyn töissä, tienaan sen n. 2 x vaimon palkka; maksan enemmän yhteisiä laskuja, vaimon laskuja, ruokaa yms. siivoan, laitan ruokaa, leikin lasten kanssa, teen remontin/pihatyöt/käyn kaupassa. Töitten jälkeen hoidan lapsia kunnes saan ne nukkumaan; kaikki työt jaetaan.
Rahaa ei jää mihinkään. Yleensä jos haluan jotain, säästän sen verran vaivihkaa että ostan sen mitä mieli tekee enkä neuvottele asiasta vaimon kanssa. Säästyy taas turhalta kinalta, kun yllätysyllätys ko. rahoille löytyy aina jotain muuta käyttöä.
Minulla ei ole enää harrastuksia, kavereita tai omaa aikaa mitä nyt sen verran mitä jaksan yöllä valvoa kun vaimo menee nukkumaan. Jos minulla olisi tuo 10h KUUKAUDESSA aikaa itselleni ja harrastuksille olisi se aika huikeaa; 10h/4,5viikkoa = 2,2h per viikko kuulostaa joltain mistä voi vain haaveilla. Ja voi sitä naputusta ja syyttelyä jos yritänkin mennä johonkin...
En muista koska olen käynyt baarissa kaverien kanssa.
Sitten sitä löytää itsensä taas varmaan tänään kaljapurkin (muutaman sellaisen) kanssa sohvalta perjantai-illan kunniaksi kun talo on hiljentynyt. Tiedän että ko. harrastus pitäisi lopettaa...mutta surumielisesti tulee ajateltua että jos tuostakin hulluudesta luopuu ei jäljelle jää enää yhtikäs mitään itsestään. ;)
Vaimo ei käy myöskään missään eikä harrasta mitään, ja minusta tuo on meillä se ongelman ydin että kun vaimo ei halua omaa aikaa, ei se kuulu minullekaan. Minä tiedostan tuon ja yritän aina sanoa että hanki harrastus, mene jonnekin, tee jotain, minä hoidan lapsia kunhan et istu kotona mutta ei.
Sama seksissä: kerta kuukaudessa jos sitäkään. On kuulemma niin väsynyt eikä huvita. Noh. Pitäköön tavaransa. Ei paljon edes huvita enää kun tarpeeksi monta kertaa saa pakit, ja kuulla miten vika on minussa kun en ymmärrä ja miten ilkeä olen kun vielä pahoitan mieleni siitä kun häntä ei huvita.
Ihmisillä on nykyään niin helppo elämä että jos kaikki ei mene ihan juuri oman mielen mukaan aletaan miettiä avioeroja ja valittaa miten onnettomia ollaan. Ei tuo sinun tilanteesi nyt nin toivottamalta vaikuta jos vertaan omaan elämääni/rahankäyttööni/seksielämääni/harrastuksiini; minä jopa ymmärrän miksi miehesi haluaa pitää harrastuksestaan kiinni kynsin ja hampain.(Vaikka noh... ehkä vähemipikin ajankäyttö riittäisi ehkä...) Jos hän luopuu siitä mitä jää jäljelle? Minä uhrasin omat kaverini ja harrastukseni -ja tajusin sen vasta nyt muutaman vuoden liian myöhään. Juttu nyt vaan on niin että tarpeeksi pitkään kun kumartaa toiselle joka asiassa niin sitä menettää oman itsensä. Ei ihmiset pysy avioliitossa siksi että pidetään toisen hyvistä puolista; vaan siksi että siedetään niitä huonojakin puolia. En minä(kään) ole kai mikään ihannemies. Mutta paskat minä siitä. :)
Itsestäänkin täytyy tykätä. Jos ei muuten niin ihan salaa. Sillä minä jaksan.
Moi,
Kuullostipa tutulta tuo tarinasi. Hieman kiihtyneessä tilassa olit kirjoittanut, senhän se yleensä vaatii, että saa jotain itsestä irti.
Meillä sama tilanne jatkui (jatkuu) niin, että tuli vielä asunnon kanssa ongelmia. Eräänä paivänä tilanne kärjistyi käsirysyksi.
Nyt on tilanne todella vaikea. Vaimo tuntuu nyt hakevan kaikkiin elämän ristiriitoihin ja aikaisempiin ongelmiin ratkaisun tästä tilanteesta. Nyt hänellä on täydellinen valta päättää miten kokonaisuus etenee.
Koita katkaista nykyinen rata. Ihan sama miten, mutta koittakaa yhdessä miettiä joitakin vaihtoehtoja nykyiselle arkirutiinille.
Esimerkiksi ennakkoon sovittuja yhteisiä juttuja.
Tehkää perheen keskeinen työjako. Mitä ovat ne jutut joissa on hyvä ja jotka sujuvat luonnostaan paremin. Sopikaa miten pyydätte toisiltanne apua, kun sitä tuntu tarvitsevan. Jos perunoiden kuoriminen ottaa pannuun, osaa sen tehdä toinenkin kunhan sanoo asian suoraan.
Toisen osaan ja ajatuksiin on aina vaikea mennä. Kun arki pyörii lapsiperheessä samalla rutiinilla päiväst toiseen tulee aikuisille helposti ahdistus, vaikka lapisille se on tietääkseni juuri se mikä tuo turvallisuuden tunteen.
Taisi pointti hiukan hukkua; Niinkuin sanoin etten minä olen mikään täydellinen...enkä aio sellaiseksi yrittääkään. Pointti oli siinä että jos joka asiassa, itsessään tai toisessa hakee täydellisyyttä ja sitä että kaikki on kohdallaan eikä mikään vituta ei tuollaista tilaa saavuta ikinä.
Ai niin. Ja asunnon kanssa ON ongelmia; meinaa prkl hajota käsiin koko ajan jos et ole renaamassa yötäpäivää.
No mutta omaanihan laitan. Ja ihan mielelläni sen teen.
Tietty olisi kivaa jos olisi aikaa harrastaa ja saisi enemmän seksiä...mutta kun ei niin ei.
Täytyy siis olla tyytyväinen siihen mitä saa. Koittakaa te muutkin.
Kyllä tuossa kuulostaisi olevan ne kaksi vaihtoehtoa,eli joko sinä olet tehnyt itsestäsi miehellesi itsestäänselvyyden jatkuvalla passaamisellasi tai sitten hänellä on toinen nainen!
Mikä harrastus voi ensinnäkin viedä 11h yhteen soittoon? Tullaan yömyöhään kotiin eikä kainalo paikka kiinnosta vaan ennemmin nukutaan yksin sohvalla?
Tuollainen välinpitämättömyys suhteessa toista kohtaan on aina merkki jostain muutoksesta.
Valitettavasti olen saanut seurata ihan vierestä kuinka ystäväni suhde mureni pilari pilarilta ja kaikki oli perustunut valheisiin.
Mies teki pitkää päivää töissään ja harrastuksessaan. Koskaan ei ollut yhteistä aikaa perheelle saatikka kumppanille. Oltiin jopa lopulta öitä pois kun oli niitä töitä yms. Sitten mies lopulta sanoi menneensä kihloihin toisen kanssa ja heille syntyy vauva. Siinä meni ystäväni koko elämä ja maa jalkojen alta!!
Selvitä tilanne miehesi kanssa pikimmiten ja nosta kissa pöydälle ja esitä huolesi.
Tuollainen käytös etäännyttää kumppanista vain entisestään jos tilanteeseen ei puutu heti kun huomaa jotain outoa toisessa. Asian myöntämiseen tosin voi mennä aikaa,sillä mies tuntee olevansa vastuussa sinusta ja lapsesta eikä halua teistä luopua. Voi olla että miehesi kokee elämässään jotain muutosvaihetta ja hakee jännitystä elämään ulkopuolelta jota pitää mielestään harmittomana. Vaikka tosiasiassa on tuhoavampaa kuin mikään muu asia maailmassa!
Vaadi huomitota itsellesi,järjestä lapsillenne hoitaja,ja viettäkää hetki aikaa kahden ja jutelkaa..voi olla että kyseessä on täysin jotain muutakin ja nämä turhat huolet ovat naurettavia ;)
Puhukaa puhukaa puhukaa,riidelkää,sopikaa,puhukaa,rakastelkaa..siinä parhaimmat neuvot onnistuneeseen parisuhteeseen ;)
Toivotan teille mitä parhainta kesää ja onnellista parisuhdetta!
Kun et näe, että nainen on kyseisessä suhteessa läheisriippuvainen, ja ilman omaa elämää. Mies on tässä suhteessa aivan oikeassa. Ja kun miehellä ON se muukin elämä, se on naisen mielestä paha juttu.
Miksi naiset usein yrittävät painostaa miehen omien halujensa mukaiseen kaavaan, leikkimään kotia? Miehen elämä on muutakin kuin koti-leikki. Miksi tätä on niin vaikeaa hyväksyä? Leikkiköön nainen sitä leikkiään jos tahtoo, eihän mies yritä sitä naiselta poiskaan ottaa, mutta miksei nainen sitten ole siinä leikissään tyytyväinen?
Yksi ratkaisu tähän tilanteeseen toki olisi, että mies löisi rahahanat kiinni, ja käskisi naisen töihin, ja hankkimaan se elämän. Tämä ei siis tarkoittaisi eroa ja sulje pois avioliittoa, se toki voi jatkua edelleen.
On se vaan jännää kuinka naiset voivat elää siivellä, ansaitsematta omaa elantoaan ja vielä asetella siihen päälle ehtoja kuinka puolisonkin pitäisi elää. Miehillä ei moiseen pokka riittäisi.
Meillä lapset 5v ja 2v ja mies töiden jälkeen harrastaa ehkä n. 5-6h/2 kertaa viikossa, on meinaa aikaa vievä harrastus, josta ei sen enempää. Itse olen lapset ja kodin hoitanut koko meidän avoliiton ajan, olin välillä hoitovapaalla ja silloin tuntui, et seinät kaatuu päälle miehen menoista.. Mutta kappas kun aloitin työelämän uudelleen, niin jopas helpotti. Käymme yhdessä ja erikseen yöelämässä n. 3-4 kertaa vuodessa, mies ehkä enemmän joskus, työnsä vuoksi. Seksiä keskimäärin 4-5 kertaa viikossa ja upeaa sellaista. Ja tiedoksi, miehelläni ei todellakaan ole toista, meillä luottamus pelaa puolin ja toisin.. Mies on aina saanut mennä, jos menoja on ja samoin minä myös. Viikonloput on yleensä sit pyhitetty perheelle, jolloin touhutaan muksujen kanssa. Eli ei todellakaan tarkoita, että miehelläsi olisi toinen nainen, höpöhöpö tommosille!!! Ja harrastuksia, kun on myös semmoisia mihin voi hyvinkin mennä vaikka 24h... Ole huoleti ja aurinkoista kesää sinulle!!
kirjoitukseesi on, että miehelläsi on toinen nainen.
tämä tulee toisille ensimmäisenä mieleen .Minä en usko että kyseessä on toinen nainen .
Ja toiseksi en ymmärrä niitäkään jotka ajattelevat kotiäidin elelevän miehensä siivellä kun ei ole ansaitsemassa ??? Yhteisiä lapsiahan hän hoitaa -yhteisestä sopimuksesta koska jokainen tietää että paras paikka lapselle kasvaa on oma koti !!!
Yrittäkää puhua ja sopia molempia tyydyttävä ratkaisu .Sillähän saat miehen olemaan enemmän lasten kanssa kun lähdet itse jonnekin .
Aikansa kutakin ...asiat eivät välttämäti tule aina olemaan noin .
Ei nykyperheet oikeasti yhdellä palkalla elä, ja mies joutuukin tekemään pitkää päivää selvittääkseen perheen kulut.
Kun nuorin on kolmen vanha, ei naisella ole mitään syytä jäädä enää kotiin. Töihin vaan, ja ansaitsemaan itse elantonsa.
ei kaikki rahat mene isukin kalliisiin harrastuksiin ja uuteen isoon autoon !!!
Asiat tärkeysjärjestykseen !
olethan huomannut katsoa itseäsi peiliin ja pitää huolta omasta ulkonäöstäsi?
Nainen, joka hoitaa perheen ja lapset, on vaikka raskaana ei haittaa lainkaan mutta harrastaa vaikkapa liikuntaa ja ulkoilua, ihan lähimaastossa, ja! huolehtii itsestään - on meidän kaikkien miesten unelmavaimo!
jolla on sikspäkki eikä mikään kaljamaha on joka naisen mieleen !
joku kommentoi tossa että naiset yrittää lopettaa miesten harrastukset, niin siihen pitää sanoa että en halua lopettaa sitä, mutta hieman vaan vähentää.
Ja kyllä minä pidän huolta itsestäni. Olen 26v hoikka ja ihan sievän näköinen. Käyn salilla 2-3krt viikossa ja tykkään meikatakkin ja pukeutua siististi. Ei minusta uskoisi että olen kohta kolmen lapsen äiti!
Olemme nyt saaneet puhuttua miehen kanssa tästä asiasta ja käskin häntä lukemaan tuon mun alkuperäisen viestin. Kai se laitto vähän ajattelemaan. Meillä on ollut tosi ihana viikonloppu: ollaan rakasteltu, vietetty yhdessä aikaa, tehty kaikkea kivaa ja hän on erittäin omatoimisesti hoitanut vauvaa. :D Hän varmaan on myös huomannut miten hyvällä päällä ja iloinen olen kun ei ole itsellä niin suurta taakkaa harteilla.
Toivottavasti jatkuu samanlaisena tästä eteenpäin. Pitää muistaa myös kehua miestä ja kiittää.
Kiitos kaikille vastauksista!!
Tarinasi kuulostaa hyvin tutulta lasten ollessa tuossa iässä. Väittikö joku, että elämä lasten tultua maailmaan olisi helppoa? Älä hyvä ihminen nyt vaan missään tapauksessa ala tehdä mitään typeriä päätöksiä (kuten esim. avioeroa). Kertomuksesi perusteella olen aika varma siitä, että miehelläsi ei ole toista, joten siitä on ihan turha huolehtia. Parin, kolmen vuoden päästä tilanne helpottaa, usko pois! Sitä ennen suosittelen sinua lämpimästi hankkimaan elämääsi jotain uutta sisältöä, jotta jaksat paremmin. Juuri sen vuoksi miehesikin harrastaa, sinun tulisi arvostaa ja kunnioittaa sitä. Sen vuoksi hän jaksaa olla paremmalla tuulella kotona ja sietää sinunkin vaikeuksiasi. Kerrot, että sinulla on lisäksi myös yhteisiä iltahetkiä miehesi kanssa (tässä kohdassa ääneni kuulostaa hieman katkeralta). Sen enempää tuossa elämäntilanteessa on kohtuutonta vaatia.
Tuossa on totuus; hieno kirjoitus. Juuri samaa yritin itsekin sanoa tuolla ylempänä....että vaikka oma(kaan) elämä ei aina vaikuta niin hääviltä...niini se nyt vain on (lasten kanssa) elämää.
Ja koitettava olla sillä onnellinen. :)
tänne isien puolelle koko aja kirjottaa. Eikö siä pitäs olla äitit tai jotai. Tää on miesten huone..
terve sulle!
Halusin vaan miestenkin mielipiteen tähän asiaan :) ei muuta.
muttakun lukee täältä isien palstalta niin 80% kirjoittaneista tuntu olevan naisia :)
ehkä tää palsta ois jo kuivunu kokoon ja lopetettu kokonaan jos kirjoittaminen ois jätetty pelkästään miesten vastuulle :)
Nojoo... hyvää alkanutta viikkoa kaikille tasapuolisesti!
sitte miehetkin kirjottelisi paljon enemmän kun tietäs ettei kaikki naiset lue niitä tai rupee haukkuu ... Piippuja on monia :)
Aluksi kun löysin tämän foorumin olin innoissani ja ajattelin, että pääsen vaihtamaan ajatuksia miesten kesken.
Paskat. Tänne ne emännät kirjoittaa omia jaarituksiaa, jotka ei vois vähempää kiinnostaa. Sitten kun itse tänne jotain kirjoitat, niin ensimmäisenä joku emakko on arvostelemassa ja kertomassa omia vammasia näkemyksiään.
Onko se niin vaikeaa pysyä siellä äitien puolella ?
Tänne sopivat aiheet alkavat esim sanoin
Mikä farmari kun lapsi syntyy ....
Minne siirrän golfkärryn rattaiden tieltä....
5 parasta kaljaa saunan lämmitykseen....
Ajatuset MIEHEN pään sisällä lapsen syntymän jälkeen jne jne
Ei mitään saatanan ruikutuksia. Jos mies on gebab-yrittäjä ja lähtee kotimaahansa niin aivan sama mulle. Voivotelkaa sitä naisten kesken....
PERKELE...
Emakkojen vammasia ajatuksia ja gebab-yrittäjiä juuuu... Mitäs jos kirjottelisit tonne ikäryhmät palstalle, siellä tais olla joku teinien jutut...
koska täähän on miesten puoli. Ei juuri nipotuksia ettei noin saa...kumminkin asiaa puhutaa ilman että naisille... Koska tämä keskustelusivu on tehty miesten paikaksi keskustella ja puhua niinku ajattelee ettei naaraat tulis tännekkin nupajamaan. Haukkukaa siä omalla puole
Miehet hakevat ratkaisuja naiset sympatiaa.
hyväluoja! Kukakohan täällä nyt ruikuttaa?? Miehet!!
Jos nainen haluaa miesten kommenttia ongelmiinsa niin luuletteko hänen sitä saavan naisten puolelta?
Vai moniko teistä sinne eksyy lueskelemaan?
Ja jos teillä on tarve puhella kaljoista ja formuloista niin aiheille on varmaan sopivampikin foorumi kuin suomi24:n isipalsta???
Niin ja itse aiheeseen takaisin. Minullapa ei ole muuta sanottavaa kuin että tapasin sattumalta erään viisaan miehen baarissa (yllätys) ja puhelin hänen kanssaan aiheesta: Miten pitää nainen tyytyväisenä, huolehtia perheestään ja samalla itsesään ja omasta mielenterveydestään. Hän vastasi minulle, että ennen lapsia parisuhde on kiinni, kun lapsen sitten syntyvät parisuhde avautuu, jolloin on syytä taistella sen puolesta. Kun lapsen kasvavat parisuhde menee taas kiinni..