Kun ei vaan enää osaa..

Ku muut on saanut sust sen kuvan et otat kaikki avosylein vastaan niin silloin muodostuu myös eräs toinen käsitys:
Jos se ei ota meihin yhteyttä niin ei se halua olla meidän kanssa.
Kun oot antanu just sen avoimen, ystävällisen ja sosiaalisen kuvan itestäs niin on selvä et kaikki odottaa et juuri sinä soitat muille.

Ei se ole itsensä tyrkyttämistä et soittaa muille.

Itsensä tyrkyttäminen on sitä kun änkee jokaiseen mahdolliseen tapahtumaan eikä anna muille puheenvuoroa.
Et on tosi rasittava ja niin itseään täynnä.

Sä et todellakaan oo sellanen.

Rohkeasti sovit vaan tapaamisii tyyliin mesen kautta.

Samasta ongelmasta olen kärsinyt ja jossain määrin edelleenkin. Tai no, ehkä jopa huonommassa tilanteessa olen nykyjään. Enpä tiedä. Ikä on sama, kuin sinulla.

Elämäni on melko vaatimatonta. Tulee oltua yksikseen, mitään järkeviä aktiviteettejä harrastamatta, päivä toisensa jälkeen. Hirveä tarve olisi päästä tekemään jotain hauskaa ja kehittävää, ja ystävän tarve on suuri.

Miksi minä sitten ajauduin tähän ystävättömään tilanteeseen? Pystyn hankkimaan kaverin henkilöstä kuin henkilöstä. Jos päätän, että ystävystyn tuon henkilön kanssa, siinä lähes poikkeuksetta onnistun. Vaikea se on uskoa, kun pitää itseään melko epäsosiaalisena tapauksena... vai onkos sitä sittenkin sosiaalinen? Mitä kaikkea tämä termi edes pitää sisällään?

Itsetunto... minulla oli ongelmia tämän kanssa mutta olen sen yli päässyt. Itseasiassa pidän ulkonäöstäni ja psyykkisestä olemuksestani suurestikin.

Useassa tapauksessa, kariutuneista ystävyyssuhteista puhun siis, tai jopa kaikissa, on syynä oman mielenkiinnon lopahtaminen tai ihan vaan se, että ei ole lähes mitään yhteistä tämän henkilön kanssa. En oikein löydä samanhenkisiä, samalla aaltopituudella olevia ihmisiä. Kuten mainitsit, suurin osa ihmisistä on "vituttavia" yksilöitä.

Mutta asia on, niin että ystävyyssuhteita pitää ruokkia, sinun pitää itsekin olla aktiivinen, jotta ystävyys säilyy. Ei voi odottaa, että vastapuoli hoitaa kaikki tapaamiset sun muut. Siinä saattaa tosiaan tulla se roikkumisen tunne mutta ei siinä muukaan auta. Jos ei aktiivisuutta ala näkyä myös hänen puoleltansa, kertoo se siitä, että et sovi hänelle ystäväksi.

Siis suosittelen etsimään samanhenkisiä ihmisiä, et ole välttämättä tullut toimeen näitten tyyppien kanssa syystä tai toisesta. Ei ole helppoa löytää moisia, sen minäkin olen huomannut. Pitää vain pysyä aktiivisena.

Hmm.. Niin mielenkiintoinen kirjoitus, että pakko ottaa kantaa.

Tekstistäsi siis ilmenee, että haluat kyllä olla ihmisten kanssa, mutta juuri se tyrkyttäminen on ikävintä, kun joutuu tuputtamaan itseään joka paikkaan ja kyselemään tapaamisia. Kokemusta on juuri itsellänikin tuosta asiasta, ja mietinkin mistä se johtuisi. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että onkin tylsää seuraa, tai että ei ole tarpeeksi kiinnostava ihminen kun joutuu kysymään tapahtumia ja menoa. Tällaisen ajatusmaailman iskostuttua päähän ei varmasti huvita kysellä enää enempää, koska alkaa kokemaan alemmuudentunnetta ja ehkäpä surullisuutta ja pahaa oloakin siitä millainen on. Sitä miettii, eikö olekaan tarpeeksi hyvä, eikö ole hyvät jutut, kun ei pyydetä mukaan. Mutta mutta en viitsi nyt takertua tällaisiin masentaviin asioihin, koska se ei ole olennaista. Elämänkokemus on opettanut minulle, että ystävyyssuhde on molemminpuolista, sellaisen kaveri ei yksinkertasesti kannata olla joka ei halua panostaa ystävyyteen kanssasi. Joten, jos toiset eivät pyydä mukaan, eivät he ole ansainneetkaan sinun ystävyyttäsi. Tuputtaminen ei ole mukavaa.

Minulla ei henkilökohtaisesti ole yleensäkään ollut paljoa ystäviä, aina niitä on ollut joku muutama kappale ja vuosien varrella ne ovat vain vähentyneet. Jotenkin sitä ihminen muuttuu ja kenties elämänarvot ja mielipiteet muuttuu, ettei enää viihdykkään samojen ihmisten seurassa kuin ennen. Ehkä sinua ei oikeasti ole kiinnostanut muiden seura, koska et ole halunnut panostaakaan heidän kanssaa ystävystymiseen. Ehkä he eivät olisikaan sinulle parasta seuraa? Voisin uskoa, että tuo apatiavaihe menee ohi kun löydät todellisia sielunkumppaneita ympärillesi ystävien muodossa, jos et vielä löydä, niin ei kannata huolestua, sillä voit ottaa tämän elämänvaiheesi vaikka kasvamisen kannalta. Luultavasti tulet kypsemmäksi ja järkevämmäksi kuin monet aina ryhmässä eläneet ikätoverisi, jotka eivät omaa minkäänlaista identiteettiä, vaan identiteetti on ryhmässä. Sinun identiteettisi on luultavasti hyvällä mallilla valmistumassa, ja tiedät millaisia ihmisiä haluat ympärillesi. Nyt täytyy vain odottaa, että ne ilmestyvät.

Tuohon kesäpäivien viettoon, jos tunnet joitain tyyppejä joiden kanssa oikeasti haluat viettää aikaa niin eikun rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä ja hankkimaan lisää niitä yhteisiä päiviä. Aina kannattaa yrittää. Voit myös yrittää eheyttää entisiä suhteita, vaikkapa ala-asteaikaisiin kavereihisi mikäli mahdollista, eihän sitä tiedä miten hyviä kaveruussuhteita niistä taas kehkeytyisi.

Mutta mutta, tähän messenger osioon haluaisin kommentoida sen verran, että jos sinua ei huvita jutella messengerissä, niin sinua ei huvita. Itsekään en liiemmin pidä msn:ssä juttelemisesta, varsinkaan tuntemattomien kanssa, koska internetissä nyt vaan on niin erilaista jutella kuin livenä. Ei näe toisten ilmeitä, ja ei varsinkaan tiedä synkkaako sitten oikeasti vai ei.
Itse suosin msn:ää melko pitkälle yhteydenpitovälineenä, kuten kännykkää, että ilmotellaan tärkeimmät asiat mitä sanottavana. Turhat läpinät voi sitten jättää sinne "ulkomaailmaan" jos mahdollista. Mutta tämä onkin vain minun mielipide. Kukaan ei syytä sinua, jos et halua mennä messengeriin, et ole millään tavalla omituinen jos niin ajattelet.. :P

Luulisin, että vaikka nyt tuntuukin, että olet jotenkin pudonnut sosiaalisesta elämästä, niin ei se välttämättä sen parempaa olisi vaikka tuntisit miljoona ihmistä maailmasta. Tärkeintä on oikeastaan ne hyvät kontaktit joiden kanssa on luonnollista olla ja jotka ymmärtävät sinua. Joiden kanssa ei tarvitse esittää ja olla muuta kuin on. Se on tärkeintä.

Lopuksi haluaisin sanoa, että se on omasta tahdosta kiinni miten haluat uusia ystävyyksiä, ja kun haluat niin eikun rohkeasti ihmisten ilmoille ja tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin. Harrastukset ovat oiva tutustumispaikka uusiin ihmisiin. Internetkin tietenkin, mutta täällä tosiaan on vaikka minkälaista piipertäjää, että vaikka internetissä synkkaisikin toisen kanssa, paha sanoa synkkaisiko se sitten oikeastaan tosielämässä, varsinkin jos on huono oikeasti tutustumaan muihin.

Pahoittelen jos teksti ei ollu jotenkin johdonmukaista, minä kun en ole ikinä ollut kovin lahjakas kirjoittaja.. :)
Hyvää kesää sinulle ja toivottavasti asiat menevät niinkuin haluat ja tulet onnelliseksi.

Kiitos kaikille tähän mennessä vastanneille, en osannut odottaakaan noin viisaita tekstejä. :o

Nyt kelpaa lähteä muutamaksi päiväksi sukuloimaan ja ajattelemaan noita asioita joita kirjoititte.

Mulla on ollut tuo sama tilanne oikeastaan koko elämän ajan. Ei ole vain tullut pidettyä yhteyttä, koska tuntuu jotenkin nololta soitella kavereille tietämättä yhtään siitä, mitä he ovat keksineet kesän aikana tehdä muiden kanssa ja mitä suunnitelmia heillä on.
Lisäksi tästä voi tulla sellainen kierre, että jos jää paljon pois yhteisistä menoista, ihmiset ajattelevat, ettet viihdy heidän seurassaan ja he sitten sopivat yhdessä ollessaan uusia tapaamisia - ilman sinua.
Suosittelen miettimään, pidätkö vanhoista kavereistasi ja haluatko olla heidän kanssaan vai kaipaatko kenties uusia. Uusia kavereita saa helposti harrastuksista, jos sinulla on mahdollista sellaisiin mennä. Vanhoille kavereille voit huoletta soitella ja näyttää, että oikeasti välität heistä ja olet kiinnostunut.
Mieti, onko se useammin soittava, tekstaava tai mesekeskustelun aloittava sinä vai kaverisi? Jos vastaus oli jälkimmäinen, et ole ystävällesi mikään rasite, vaan hän haluaa oikeasti viettää aikaa kanssasi ja toivoo ehkä samaa sinulta.

mulla on aika sama tilanne, tai niin ainakin luulen. kesät menee aikalailla yksin oleillen. kesätöissä olen, mutta iltapäivät ja viikonloput ovat tyhjyyttä täynnä. pari päivää saa jotain ohjelmaa sovittua kavereiden kanssa. nekin tapaamiset alkavat aina sillä, että kysellään mitä toinen on tehnyt lomalla ja on siinä sitten kiva selitellä jotain perhetutuista ja töistä.
välillä yksinoleilu tuntuu ihan kivaltakin, mutta kun sitä jatkuu jonkun aikaa ei vaan enää kestä.
minäkin menin uuteen kouluun ja siellä kavereita tuli ihan kivasti. nyt kesällä ei vaan jotenkin jaksa nostaa puhelinta ja soittaa heille. tuntuu, että olen aina se osapuoli, joka järjestää kaikki tapaamiset. jos en soittaisi heille vaikka vuoteen, en ole varma kuulisinko heistä mitään.
tuntuu hassulta, että samassa tilanteessa olevia ihmisiä on varmaan aika paljonkin, mutta ei tämä kai mitenkään ulospäin näy. joku teistäkin voisi olla oma tuttuni, joka kaipaa ystävää yhtälailla kuin minäkin.