Rupesin raittiiksi.
Minulle on alkoholi maistunut aina. Nuorena sitä perinteistä pussikaljaa ja sitten väkevämpiin aineisin kun alkoi saada. Urheilin ja hoidin koulun kunnialla, ei siinä mitään. Ajan kanssa se alkoi maistumaan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Kävin töissä, olin työttömänä välillä. Edelllisen nousuhuuman aikana myös oli omaa yritystoimintaa joka, niin kuin monella muullekin sattui siihen aikaan kun tuli se suuri talousromahdus. Tuli konkurssi, kahden asunnon loukku, velkasaneeraus ja avioero.
Joksikin aikaa pääsin töihin, mutta sitten tuli irtisanominen ja se lopulta laukaisi usean vuoden kestävän masennus- ja ahdistusjakson, jossa känni tuntui ainoalta lohdutukselta.
Ihmissuhteet ja raha-asiat olivat täysin sekaisin. Häätö tuli kunnan vuokra-asunnosta maksamattomien vuokrien takia. Olin suurinpiirtein täysin kykenemätön hoitamaan asioitani ja olin jo mielenterveystoimiston asiakkaanakin.
Eräs silloin ikävältä tuntunut tapahtuma sai minut huomaamaan, että jotain voin ja pitää tehdä. Työllisyyskurssien kautta hekeuduin täysin uudelle alalle ja siellä aloin saada itselleni uutta suuntaa. Alkoi uusi nousu.
Nyt varmaan luulette että siinä mies raitistui. Väärin. Ei se siihen loppunut vaan jatkui. Kyllähän sitä voi ottaa ihan yhtä hyvin iloon kuin suruunkin. Aina siihen löytyy syy tai sitten se tehdään. Uusi ura toi mukanaan myös parin vuoden ulkomaankomennuksen poikamiehenä. Vaativa ja raskas työ vaatii tietysti kunnon palauttamisen viikonloppuisin. Selvät viikonloput sinä aikana ovat varmaan yhden käden sormin laskettavissa. Eikä se jäänyt pelkkiin viikonloppuihin.
Kotimaahan muutettuani löysin itselleni uuden ihmissuhteen ja menin naimisiinkin. Loppuiko juominen siihen? No ei tietenkään. Vuosien aikana opittu juomismalli piti tiukasti pintansa monista asiaan liittyvistä katkerista riidoista huolimatta. Aina löytyi syy. Tupakoinnin lopetin kaksi vuotta sitten. Se loppui todettua itselleni että minkä ihmeen takia minä tätä kiskon, mihin sitä tarvitsen. Ei ole päivääkään tehnyt mieli, tupakansavukin on vastenmielistä.
Juomisen lopetin kuukausi sitten. Lopetin sen terveydellisistä, sosiaalisista ja itsekkäistä syistä. Olen aina pystynyt hoitamaan työni ja velvoitteeni mutta ei se aina helppoa ole ollut. Yritän ajatella kuten tupakasta aikanaan että mihin minä sitä tarvitsen. Olen kuullut että ihmiset pystyvät viettämään laadukasta elämää ilman alkoholiakin ja kiinnostaa nähdä kuinka paljon siinä on perää. Aloitin myös uudenlaisen ruokavalion ja kuntoilun ja tällaista elämää aion myös viettää koska tiedän vanhastaan kuinka hyvältä se tuntuu. Täytyy vaan muistaa se, että ei se juominen enää ollut mitenkään rentouttavaa ja että siitä tuli tosi huono olo muutaman päivän jälkeen.
Tässä oli minun tarinani lyhykäisyydessään. Tiedän että tämä saattaa vaikuttaa tilitykseltä, mitä se jossain määrin onkin mutta tuntui myös tarpeelliselta tehdä se jossain. Jotkut tekevät sitä seiskassa ja puolen vuoden välein mutta luulen että tämä riittää minulle.
Kertokaa oma tarinanne, kokemuksia, kommentteja, muuta...
Minulle on alkoholi maistunut aina. Nuorena sitä perinteistä pussikaljaa ja sitten väkevämpiin aineisin kun alkoi saada. Urheilin ja hoidin koulun kunnialla, ei siinä mitään. Ajan kanssa se alkoi maistumaan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Kävin töissä, olin työttömänä välillä. Edelllisen nousuhuuman aikana myös oli omaa yritystoimintaa joka, niin kuin monella muullekin sattui siihen aikaan kun tuli se suuri talousromahdus. Tuli konkurssi, kahden asunnon loukku, velkasaneeraus ja avioero.
Joksikin aikaa pääsin töihin, mutta sitten tuli irtisanominen ja se lopulta laukaisi usean vuoden kestävän masennus- ja ahdistusjakson, jossa känni tuntui ainoalta lohdutukselta.
Ihmissuhteet ja raha-asiat olivat täysin sekaisin. Häätö tuli kunnan vuokra-asunnosta maksamattomien vuokrien takia. Olin suurinpiirtein täysin kykenemätön hoitamaan asioitani ja olin jo mielenterveystoimiston asiakkaanakin.
Eräs silloin ikävältä tuntunut tapahtuma sai minut huomaamaan, että jotain voin ja pitää tehdä. Työllisyyskurssien kautta hekeuduin täysin uudelle alalle ja siellä aloin saada itselleni uutta suuntaa. Alkoi uusi nousu.
Nyt varmaan luulette että siinä mies raitistui. Väärin. Ei se siihen loppunut vaan jatkui. Kyllähän sitä voi ottaa ihan yhtä hyvin iloon kuin suruunkin. Aina siihen löytyy syy tai sitten se tehdään. Uusi ura toi mukanaan myös parin vuoden ulkomaankomennuksen poikamiehenä. Vaativa ja raskas työ vaatii tietysti kunnon palauttamisen viikonloppuisin. Selvät viikonloput sinä aikana ovat varmaan yhden käden sormin laskettavissa. Eikä se jäänyt pelkkiin viikonloppuihin.
Kotimaahan muutettuani löysin itselleni uuden ihmissuhteen ja menin naimisiinkin. Loppuiko juominen siihen? No ei tietenkään. Vuosien aikana opittu juomismalli piti tiukasti pintansa monista asiaan liittyvistä katkerista riidoista huolimatta. Aina löytyi syy. Tupakoinnin lopetin kaksi vuotta sitten. Se loppui todettua itselleni että minkä ihmeen takia minä tätä kiskon, mihin sitä tarvitsen. Ei ole päivääkään tehnyt mieli, tupakansavukin on vastenmielistä.
Juomisen lopetin kuukausi sitten. Lopetin sen terveydellisistä, sosiaalisista ja itsekkäistä syistä. Olen aina pystynyt hoitamaan työni ja velvoitteeni mutta ei se aina helppoa ole ollut. Yritän ajatella kuten tupakasta aikanaan että mihin minä sitä tarvitsen. Olen kuullut että ihmiset pystyvät viettämään laadukasta elämää ilman alkoholiakin ja kiinnostaa nähdä kuinka paljon siinä on perää. Aloitin myös uudenlaisen ruokavalion ja kuntoilun ja tällaista elämää aion myös viettää koska tiedän vanhastaan kuinka hyvältä se tuntuu. Täytyy vaan muistaa se, että ei se juominen enää ollut mitenkään rentouttavaa ja että siitä tuli tosi huono olo muutaman päivän jälkeen.
Tässä oli minun tarinani lyhykäisyydessään. Tiedän että tämä saattaa vaikuttaa tilitykseltä, mitä se jossain määrin onkin mutta tuntui myös tarpeelliselta tehdä se jossain. Jotkut tekevät sitä seiskassa ja puolen vuoden välein mutta luulen että tämä riittää minulle.
Kertokaa oma tarinanne, kokemuksia, kommentteja, muuta...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tarinasi kuulostaa siltä, että sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä täysin raittiina, muuten viina taas vie. Elämääsi ei sovi tilanne, jossa voit ottaa kännit silloin tällöin, tai lasillisen seurassa illanistujaisissa tai liikelounaalla ja sitten jatkaa raitista päivää. Kertomukseksi perusteella olet alkoholisti. Jotkut alkoholistit pyrkivät "kohtuuteen", eivätkä koskaan siinä onnistu, vaan pohja häämöttää taas lähellä. Sitten taas uusi alku ja putous. Mikä voikaan viedä ihmisen voimia enempää.
Tarinasi muistuttaa sisareni tarinaa...joka nyt on rappioalkoholisti, viime viikolla vietiin taas sairaalaan viinakramppien vuoksi, aivojen CT-kuvauksessa todettiin pikkuaivoissa sekä isoissa aivoissa alkoholin aiheuttamaan surkastumaa.....
Pyydän ja toivon että viinan kanssa pläträämisesi on nyt sitten todella ohi ! Niinkuin itsekin totesit....Mihin sitä tarvitset ???? Taistele! Elämän on se arvoista !
Kuullostaa tutulta tarinalta. Itse olen valitettavasti vielä siinä ottovaiheessa.
Minullekin maistui alko jo nuorena poikana, silloin tosin vähemmän. Pikkuhiljaa sen käyttö vain kasvoi ja käytin sitä vielä väärin, mielialaani.
Kouluni hoisin minä myös, mutta ennen yliopistossa valmistutumistani kaikki repesi. Lähti muija, loppu opiskelut, meni koti, rahat, terveys..muutin ulkomaille pakoon ongelmiani sillä seurauksella että juominen vain koveni koti-ikävästä, yksinäisyydestä ja masennuksesta johtuen.
Palasin jokuín aika sitten takaisin ja päätin ryhdistäytyä. Mutta niinkuin sanoit, viinaa voi vetää niin iloon kuin suruunkin. Kaikki ulkoiset seikat ovat kohdallaan, on asunto, työpaikka, opinnot jatkuvat, velat maksussa jne. Mutta juominen vain jatkuu. Vaikka mitään syytä ei ole.
Omat voimat eivät jaksa pitkälle kantaa. Olen käynyt katkolla ja kuntoutuksessa, mutta en uskalla tunnustaa onhelmaani työpaikalla. Potkuthan sitä tänä aikana saisi jos juopoksi paljastuisi.
Masentaa ja turhauttaa tämä tilanne. Mies on alta kolmenkympin, parhaassa iässä, mutta yksinäinen,avuton eikä korkkia saa kiinni. Mikään ei tunnu auttavan, ei edes antabus. Nykästä siteeraten "sen kanssa ryypätessä tulee helvetin huono olo".
Onnittelut Sinulle viisaasta päätöksestä ja voimia raittiuden tiellä!
Tuttua asiaa.
Minä vain aloin maistelemaan 14 vuotiaana ja 15-16 vuotiaana jo ryyppäsin. Joten jäi koulut vähiin. Siinä alussa oli n. 5 vuoden ajan joitain työsuhteita, joskin melko lyhyitä. Sitten siinä menikin hyvän aikaa, ettei töihin kerinnyt. Tuli siinä lukuisat katkopaikat ja holistilatkin tutuiksi. Niissä sitä ruumiillinen kunto koheni aina kummasti. Jaksoi sitä taas komeesti pämistää. Mutta ei se itse asiaan auttanut.
Kolmikymppisenä sitten lopetin. Ryyppäämisen.
Silloin aloin myös opiskella.
Ei se aivan omatoimisesti onnistunut, vaan pakko oli todeta, että haetaan apua sieltä, missä raittiutta jaetaan. Ja käppäilin AA-ryhmään.
Tuosta ryyppäämisen lopettamisesta on nyt jotain 18 vuotta.
Jos asiaa jotenkin voisi kuvailla, niin on meinaan nykyään paljon huolettomampi elellä.
Voin suositella kaikille tarvitseville.
Minä join ekan humalan vasta 18 vuotiaana. Sitten se maistuikin aina viikonloppuisin. Naimisiin meno ja varsinkin lasten teko saivat minut lopettamaan peräti 6 vuodeksi aivan täysin. Ehkä se on naiselle helpompaa, kun on raskaus ja imetys, jotka antavat aihetta lopettaa juominen.
Nykyään viini maistuu ruoan kanssa hirveän hyvältä, mutta kalja ja kirkkaat on jääneet pois.
Toivotan vilpittömästi onnea raitistumisellesi.
Luota itseesi...mutta varmista.