kestovaippailu ei huvita

antikiihkoilija

olen kauhea ihminen. Käytin lapsellani kertakäyttövaippoja ja aion käyttää tulevallakin (syntyy hetkenä minä hyvänsä). Mua ei kertakaikkiaan huvita kestovaippailu. Mua alkoi niin paljon ärsyttää se kestovaippahysteria, johon on PAKKO osallistua jos aikoo kestovaippailla. Siitä on tehtävä HARRASTUS! Täytyy hankkia vaippoja netistä ja kuulua kestovaippapiireihin ja kerhoihin, porukalla ommellaan ihania vaippoja ja vaihdetaan kokemuksia. Täytyy ottaa selvää uusimmista uutuuksista ja kuuluttaa hienoa attettaan kaikille.... Näin ON. Yritin nimittäin aloittaa kestovaippailun ekan lapsen kanssa. Olisin halunnut pitää asian normaali rutiinina ja saada yksinkertaiset ohjeet, mitä vaippoja ostaisin, niin EI. Sain nettiosoitteita, joihin olisi pitänyt perehtyä ja hullunlailla vaihtoehtoja, vaikka toivoin ja pyysin simppelit, selkeät ohjeet, että osta vaikka nämä ja tee vaikka näin. Perhekerhossa alkoi jumalaton hössötys kestovaippailijoiden suunnalta, kun kuulivat että minäkin aion aloittaa kestovaippailun. Tuli vastareaktio. Marssin kauppaan ja ostin liberot ja sille tielle jäin. Tiedoksi vain teille intoilijoille, että näinkin voi käydä -thanks to you. Jos joku minut saisi vielä kestovaippailun tielle (ilman keskustelupiirejä ja hössötyksiä!), niin olisin ikionnellinen. Olen nimittäin muuten erittäin ympäristötietoinen ihminen, kaikennäköistä kertakäyttökulttuuria vastaan -mutta tämä on minun suuri syntini. Sen kanssa pitää vissiin vain elää. Tsemppiä teille, jotka jaksatte yrittää!

12

1678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi kestoilija

      Oli ihan pakko kirjoittaa, kun satuin viestisi lukemaan... Oikeassa olet siinä, että esim. yhdistykseen suositellaan liittymään jos käyttää kestovaippoja. Minä en kuulu yhdistykseen, en ompele kenenkään kanssa niitä yhdessä, en edes henkilökohtaisesti tunne ketään toista kestoilijaa :)

      Satuin vain näkemään käsityölehdessä kaavan, jota kokeilin. Ompelin lisää ja lisää, ja sille tielle jäin. En tosin kritisoi niitä jotka käyttävät kertakäyttöisiä, sehän on jokaisen oma asia.

      Onnea tulevasta perheenjäsenestä :)

    • 4:n äiti

      Ei kestovaipat vs. kertakäyttövaipat ole mikään ON/OFF-juttu. Suurin osa kestovaippojen käyttäjistä käyttää niitä vain kotona, ja silloin kun huvittaa. Eivät he kerro välttämättä kenellekään millaisia vaippoja milloinkin käyttävät. Kodin ulkopuolella käyttävät aina kertakäyttövaippoja.

      Eli mihinkään "piireihin" ei tarvitse kuulua, vaikka kestoja käyttäisikin. Joillakin tuntuu kestoilu saaneen liki uskonnon kaltaisia piirteitä, mutta kyllä kestoilla voi ihan arkisella tasolla vain.

      Minä olen vaipattanut yhden läpsen lähes täysin kestovaipoilla, mutta mihinkään yhdistyksiin en ole sen vuoksi "joutunut" liittymään. On sitä kestovaippayhdistyksen jäsenyyttä yritetty moneltakin taholta tyrkyttää, mutta se ei ole "mun juttu".

      • Pyyanna

        Meilläkin käytetään kestoja mutta en ole koskaan vilkaissutkaan aiheeseen liittyviä nettipalstoja eikä mieleeni ole tullut että pitäisi liittyä johonkin yhdistykseen.
        Neuvot sain tutulta ja naapurilta eikä meillä ole tehty asiasta suurempaa numeroa.
        Vaipat olen ostanut käytettynä tai kaupasta koska en ole kiinnostunut ompelemisesta.


      • äitiyspakkaus
        Pyyanna kirjoitti:

        Meilläkin käytetään kestoja mutta en ole koskaan vilkaissutkaan aiheeseen liittyviä nettipalstoja eikä mieleeni ole tullut että pitäisi liittyä johonkin yhdistykseen.
        Neuvot sain tutulta ja naapurilta eikä meillä ole tehty asiasta suurempaa numeroa.
        Vaipat olen ostanut käytettynä tai kaupasta koska en ole kiinnostunut ompelemisesta.

        äitiyspakkauksessa on nykyään kuulemma enemmän kestovaippoja kuin ennen.


      • evian
        äitiyspakkaus kirjoitti:

        äitiyspakkauksessa on nykyään kuulemma enemmän kestovaippoja kuin ennen.

        Onneksi saatiin vielä viime vuoden pakkaus, jossa oli sitten vastaavasti enemmän harsoliinoja joille meillä on varmasti huomattavasti enemmän käyttöä. Meillä kun ei ole aikomustakaan edes kokeilla kestovaippoja.


    • kestojen käyttäjä

      Minä käytän kestovaippoja, ja kukaan ei ole koskaan koittanut hössöttää minulle mitään eikä houkutella mihinkään yhdistykseen... netissä kyllä olen seurannut kestovaippafoorumia, koska hankin sieltä tietoa erilaisista vaipoista. Kestovaippoja on miljoon erilaista, ja olisi kyllä mennyt sormi suuhun niiden eri vaihtoehtojen kanssa, jos olisi omasta päästä pitänyt keksiä mitä ostan. Joskus kun on jokin tietty kysymys, saatan aloittaa foorumilla aiheen sitä varten, että saisin muilta vastauksia. Netistä ostan vaippoja, koska muualta niitä ei saa. Ompelemaan en ala, inhoan käsitöitä. En ole erityisen kiinnostunut kenenkään kanssa pölöttämään muuten aiheesta. Jos tahtoo välttyä moiselta, kannattaa pitää matalaa profiilia aiheesta. Jos asiasta ei muille puhu, tuskin kukaan alkaa mitään keskustelupiirejäkään tuputtamaan?

      En oikein ymmärrä, mitä todellista tekemistä vaippojen käytöllä on muiden ihmisten hössötyksen kanssa. Vaikka muut sanoisivat mitä ja vaikka kuinka koko aiheen ympärillä leijuisi jokin epämääräinen kultin haju, niin mitä sitten? Vaipan käytössä on kyse vain siitä, että lapselle laitetaan vaipat. Jos kestojen käyttöön on olemassa syitä (esim. rahansäästö, ekologisuus, terveys ym.), niin ne pysyvät kyllä samoina riippumatta siitä, miten ympäristö asennoituu vaipatukseen. Mielestäni kannattaa pitää asiat yksinkertaisina ja lakata sekoittamasta tunteita johonkin puhtaasti materiaaliseen juttuun.

      Ikävä kyllä ei taida olla olemassa mitään yleisiä ohjeita, joilla kestoilu saadaan kaikilta onnistumaan, tyyliin osta näitä ja sillä siisti. Yhdelle lapselle sopivat vaipat voivat olla toisellä täysin sopimattomat. Kestovaipat ovat vähän kuin vaatteita: niistä on löydettävä itselle sopivat malliltaan ja muilta ominaisuuksiltaan. Itse aloitin kestoilun näin: ostin kokeiluun muutamia erilaisia systeemejä. Pul-vaippakuoria. Villahousuja parit erilaiset. Harsoja. Kertakäyttöisiä kuivaliinoja. Muutaman erimerkkisen sisävaipan. Lisäimuja. Näillä pääsin alkuun ja sain kokemusta siitä, mikä on meidän juttu ja mikä ei. Aluksi käytin kertiksiä enemmän, sitten ne vähitellen jäivät pois, kun vaippavarasto karttui.

      • Kestoilija

        Meillä käytetään 90% kestoja. Luin foorumeita aloittaessani touhua, jotta löysin vastauksia kysymyksiini. "Harrastusta" kesti muutaman viikon että sain oikeanlaisen valikoiman hankittua. Jonkun verran ompelinkin vaippoja rahansäästön takia. Ompelen muutenkin osan vaatteista itselle ja lapselle. Nyt en enää "harrasta" asiaa, vaan meillä käytetään kestoja rutiinilla. Olen laittanut viimeksi rahaa vaippoihin marraskuussa. Ymmärrän hyvin että jotkut hullaantuvat vaippoihin, koska kuoseja on niin paljon :)

        Tunnen monta jotka eivät "harrasta" kestoilua ollenkaan. Ostavat vain vaippoja kaverien suositusten mukaan nettikaupoista hinnasta välittämättä. Kestojen hankinta on kätevää kun ne saa omaan postilaatikkoon ja ostokset voi tehdä silloin kun itse sopii. Ainakaan meidän lähikaupasta ei saa kovin kummoista valikoimaa kertiksiäkään, joutuu etsimään monesta paikasta :/


    • kiihkoilija:)

      Esikoisemme syntyi joulukuussa 2002 ja vaikka tuntuu ettei 5.5 vuotta ole pitkä aina niin kyllä on! Neuvolaan en uskaltanut sideharsoja laittaa, kukaan kun ei ollut kestoista kuullutkaan siellä. Yhtään nettijuttua en lukenut: sain siskoni vanhat (15 vuotta säilytyksessä olleet) harsot muoviliinat äidiltä ja niitä käytin. Olet oikeassa, että nyt tuo kestoilu on todellista "muotipuuhaa", vuonna 2002 se oli vähintäänkin outoa.... Maailma muuttuu..... Voit toki käyttää tulevallakin vauvalla harsoja silloin , tällöin. Olet sitten "osakestoilija", jos et tiennyt:)

    • mansikki_84

      käytän kestoja mutta mummula reissut pärjätään kompostoituvilla kertakäyttövaipoilla.ovat täsmälleen samanlaisia näöltään ja imu ominaisuuksilta kuin muutkin kertakäyttöiset.kokeile jos haluat jotain uutta.niitä saa villiankasta,kauppa on espoossa ja tilata voi netin kautta www.villiankka.fi.hinta on noin 40senttiä kpl.
      oisko hyvä kompromissi?

      • äiti92

        ...Ja onhan niitä naturebaby kertakäyttö vaippoi, jotka on samaa hintaa liberoiden ja pampersien kans (n.23snt kpl)ja tehää jostai maissista. ja hyviä neki on. Ainaki ne housuvaipat on ihan hyvii ollu meiän yli vuoden ikäsellä lapsella.


    • Mamitapreciosa

      Moikka!!!

      Ymmärrän täysin sua. Mulla meni kans pää ihan sekaisin kaikista eri vaihtoehdoista. Ärsyttikin jossain vaiheessa, koska tuntui olevan niin monta erilaista, monimutkaista vaihtoehtoa. Halusin kuitenkin kestoilla, koska se on kaikessa mielessä niin paljon parempaa.
      Kerran luontaistuotekaupassa käydessäni myyjä antoi mulle RUSKOVILLAN tutustumisesitteen, jossa oli hyvä ja todella YKSINKERTAINEN systeemi kestovaippailla, eli

      PUUVILLAINEN HARSO TAITELTUNA VILLAHOUSUT

      Ostin kaiken huutonetistä käytettynä, merkkinä RUSKOVILLA.

      Kuitenkin kävi niin, että synnäriltä päästessäni olin niin VÄSYNYT, etten jaksanut edes ajatellakaan kestovaippoja. Luulin jo täysin luopuneeni kestovaippailusta (tunsin pahaa omaatuntoa, sillä todella vihasin kertovaippojen käyttöä... se on niin kallistakin, puhumattakaan niistä myrkyistä!)... kunnes keräsin itsestäni tarpeeksi voimaa ja kokeilin harsovaipan taittelua.

      Olin todella huojentunut ja iloinen, kun huomasin homman olevan todella helppoa. Rahaa menee ainoastaan pesuaineeseen (ole hyvän luonnonmukainen pesuaine n. 6 euroa purkki, kestää n. 2kk, pesen sillä siis koko perheen pyykit)
      Mielestäni toi on täysin ilman hössötyksiä oleva systeemi, joka on niin yksinkertainen kuin vai voi olla... Suosittelen sulle tutustuu, koska koen, että olin samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, kunnes homma mulle yksinkertaisesti selitettiin.

      Toivottavasti tästä oli sulle apua ja paljon onnea sulle!

    • 1 kestovaippailija

      minä en kuulu mihinkään kerhoihin tai piireihin, mutta olen muutoin hurahtanut kestoihin. sain jopa siskoni, joka ei ole tuontaivaallista välittänyt kierrätyksestä tms, hankkimaan juuri syntyneelle vauvallensa kestovaipat. annoin ensin omat äippäpaketin imset lainaan, joita olin ostanut 25 5kuorta ja muutaman aio ja taskuvaipan. ovat mielestäni suht hankalia ensin käyttää, mutta niihin kyllä oppii ja siitä vaan homma helpponee kun jäävät pieneksi ja uusia vaippoja tulee hankintaan. nyt hän ihastui taskuihin ja tilasin hänelle koko vaippaiän meneviä taskuvaippoja 20 kpl. kertapanostuksena iso, mutta kyllä pidemmän päälle vaipat tienaa rahat takaisin, verrattaessa kertsien käyttöön. ja siis uudet koko vaippaiän menevät vaipat säästävät paljon, jos ajattelee että muutoin hankkisi S, M -ja L kokoiset. näitä koko vaippaiän vaippoja on esim FUZZI BUNZilla ja niihin kuuluu 2 mikrokuitu imua mukaan/ vaippa. Jos vielä kiinnostaa niin vaippatalon nettikaupasta saa halvimmat, kun ostaa paljon kerrallaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1781
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      123
      1466
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      169
      1308
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      157
      1268
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1260
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      53
      1039
    Aihe