Saako olla katkera, kun vaimoni oli korkattu ennen hääyötä? Olisin itse halunnut korkata vaimoni.
En ehtinyt ensimmäisenä
Katkera.
182826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
muslimi.
En ole muslimi.
Mutta kadun sitä etten säästänyt itseäni hääyötä varten. olisi ihanaa jos oma rakkaani olisi se ensimmäinen.
Mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa, kun en ole neitsyt niin en ole.
Katkera ei kannata tietenkään olla, se vaan myrkyttää suhdetta.
En ymmärrä mitä tarkoitat.
Seksikäyttäytyminen on varmasti suurin yksittäinen syy ihmisten mustasukkaisuuteen ja katkeruuteen.
Neitsyys lähtee vain kerran, siis YHDEN kerran. Kannattaa miettiä tarkkaan kenelle sen antaa.
Aviopuolisolle annettu neitsyys säästää ihmisen monelta ongelmalta ja katkeruudelta.
Tiedän joitain pareja, jotka ovat säästäneet neitsyytensä puolisolleen. Kukaan heistä ei ole katunut päätöstään, tiedän myös paljon pareja joilla on paljon kokemuksia usean partnerin kanssa. Mitä enemmän partnereita, sitä todennäköisemmin liitto päätyy eroon ennemmin tai myöhemmin.
Ei ihmiset mitään joutsenia ole.. Toiset (suurin osa) tuntee seksuaalisia tarpeita ja ovat niitä valmiita, normaalin ihmisen tapaan, myös tyydyttämään. Ei ole luotu pidättäytymään yhdynnän tuomasta mielihyvästä -edes uskonnon varjolla.
naisilla ei ole seksuaalisia haluja, eivätkä he nauti yhdynnän tuomasta mielihyvästä. Naisille tuo mielihyvää sängyn kautta saadut edut.
hohjaa!! ootsä itse poikanen...miks vaimosi pitäisi olla???
Olin itse poikanen. Säästin itseni vaimolleni, mutta vaimo ei halunnut säästää itseään minulle.
Vaimon asenne katkeroittaa.
Tuskin seurustelit vaimosi kanssa hänen menetettyään neitsyytensä? Joten miksi hän olisi vastuussa sinulle tapahtumasta, joka tapahtui kun ette olleet yhdessä? Aina ei ymmärrä ihmisten ajatustenjuoksua ei.
Vaimosi oli "kait heikompi lihanhimolle".tai sitten tutkivampi?.
saa olla, melkein mistä hyvänsä, mutta mitä mieltä siinä on?
Kokemattomuus ennen avioliittoa on maissa, jossa avioliitot ovat järjestettyjä ja (naisen, niinpä niin) must, ja ne saattavat olla hyvinkin onnellisia.
Ei meidän länsimainen seksuaalinen "vapautuneisuusuutemme" tosiaankaan ole mikään (avio-)onnen tae, mutta eipä ole, ainakaan vapaassa lännessä, kokemattomuuskaan.
Joku tässä ketjussa mainitsi ikään kuin faktana, että sukupuolinen kokemattomuus ennen avioliittoa on jonkinlainen vakuus liiton onnistumiselle, tyyliin "mitä kokemattomampia, sitä varmemmin uskollisia, sitä sitoutuneempia, ja sitä kestävämpi liitto.
Tämä ei yksinkertaisesti ole totta minkään tutkimustiedon valossa. Näin saattoi olla ja usein itsestäänselvästi olikin 50 vee sitten, ja vielä 30 vuottakin, ja joissain uskonnollisissa piireissä yhäkin.
Mutta ei todellakaan ole enää päde nykyaikaisessa länsimaassa, on siitä (kokemattomuudesta) itse kukin sitten aivan mitä hyvänsä. Ei ainakaan tutkimustiedon valossa.
lähde vieraille vesille.
Siinä varsinaisen miehen puhetta! Taitaisi vaimosi miettiä tekstisi luettua: kunpa olisin ensimmäisenä kerennyt mottamaan tuota nokkaan! Mutta onnea vaan, et todennäköisesti ole hääyön jälkeen viimeinenkään..
Pidä sinä lerppakulli turpasi kiinni.
JOS onnistut joskus saamaan pesää (jota kyllä epäilen)niin palataan sitten asiaan.
Onpa vastenmielistä luettavaa, kun joku puhuu vaimostaan kuin esineestä!
Eikös tavara ole esine?
pullo sun vaimosi on, jota korkataan? Toivottavasti vaimosi ottaa pitkät, sillä sun ainoo huoles on näköjään että hän pystyy tekemään vertailua edelliseen. Hyvä. Kehottaisin sinua muuttamaan Afganistaniin, olet kunnon talebani ja ääliö.
vaikka mitenkä huoleditaan siitä että nuooriso ei harahastaisi sexiä tuntuu siltä että että yhä nuorempina ne ajeteleee sexiä ja momet ekävä kyllä harastavat sitä ainakin niillä se on mielessä keskenään kun me oltiin nuoria muites meillä vanhemilla me ostamme vaimolle parhaan sänyn nukkaktaa siihen alta aika yksikön sofalla on selkä kipusen mihen paras nukua ovat panastanoteet siihen vuos kymenet höpö höpö