Hei! Laitoimme ukon kanssa vanhan puuvenee täyteen multaa, ja nyt kiinnostaisi maustekasvit. Mitähän muita monivuotisia maustekasveja siihen voisi istuttaa, kuin ruohosipulia? Olisko tilli?
Mitä kasveja?
Kaisa
3209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivottavasti huomasitte kaivaa veneen maahan. Jos se on kohollaan pääsee pakkanen kylkien kautta jäädyttämään koko multamäärän. Luulisin että se vaarataa talvehtimisen.
Mitä kasveja -se teidän pitää päättää itse. Selailkaa puutarhakirjoja tai käykää taimitarhalla.
terveisin Auvo
mäkimeirami, lipstikka (liperi), venäläinen
rakuuna, ilmasipuli esimerkiksi.
Itse pidän erityisesti lipstikasta ja oreganosta.
Lipstikkaa voi kuivata sitten pitkin kesää.
Sen ei kannata antaa kasvaa isoksi, koska sitten se menettää makuaan ja alkaa kukkia.
Mäkimeiramia (oregano) voi laittaa mihin tahansa ruokaan myös. Lipstikkaa voi käyttää lihaliemen sijasta.
Ruohosipuli on myös ihan hyvä. Itselläni on pari
puskaa, jotka voivat hyvin.
kannattaa istuttaa sellaisia maustekasveja, jotka eivät ole kylmänarkoja. Niitä tosin on hyvin harvassa mutta tälläisiä ovat mm. Basilika ja rakuuna sekä purasruoho. Tilli sopii myös hyvin.