Ettei vaan Sukarilla peruutus vaihe kun ootte niiin hiljasia.Missä mättää mäkeläiset?
Nooo,se Ideapark
mikävaihe
121011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sentään tarvitse joka päivä kirjoitella! Vaalilahjukset on vienyt nyt median huomion!
että pieni kauppakeskus ei voisi tulla edes lähelle Kuopion asukasmääriä. Eivät vielä edes mieti metsän keskelle rakentamisia.
Kauppakeskus Skanssin valmistumiseen on enää alle vuoden aikaa. Kävin kattelemassa Skanssin sivua pari päivää sitten ja se oli uudistettu. Skanssin uusi nettisivu on mahtava. Kohta Turku pääsee shoppailemaan uuteen kauppakeskuskseen.
http://skanssi.fi/index.php
kyse oli Pieksämäkeen paljon enemmän vaikuttavasta Kuopiosta- samoja asiakkaita tarvittaisiin P-mäkeenkin, mutta lopulta antavat näidenkin kauppojen tulla Kuopioon missä ovat asiakkaat.Ovat nyt ministeriössä katsoneet asiakkaiden olevan liian kaukana Vuorelasta, mutta 100 kilometrin päässä sitä vasta kaukana ovat. Tämä on siis ympäristöministeriön linja- ei kauaksi metsään, vaan aivan kiinni asiakkaisiin.
Joo kyl mekin Turus!
Kyllä nyt Kuopiolainen luulee omasta kaupungistaan liikoja!
Kuopion asukasmäärä ei riitä ylläpitämään Ideaparkin kokoista kappakeskusta ja Pohjois-Savon asukasmäärä harvenee Kuopion pohjoispuolelle dramaattisesti.
Siksi Itä-Suomen Ideapark on päätetty rakentaa mahdollisimman keskelle toiminta-aluettaan Itä-Suomea.
Välimatkat Pieksämäeltä:
Varkauteen 42 km
Suonenjoelle 47 km
Mikkeliin 77 km
Jyväskylään 87 km
Kuopioon 96 km
Savonlinnaan 122 km
Joensuuhun 161 km
höpö-pöpö ei taida oikein pysyä kartalla, kun menee välillä Turus asti- vois varmaan mennä samalla vauhdilla till sverige.
Homman pointtia ei tajuttu eli asutusalueiden keskellään ei saisi rakentaa. Karhuja varten kai se ideaalinenparkki tulisi. Sukarilla oli ollut vaikeuksia löytää rahoittajia järkevälle paikalle Lempääläänkin - rahoittajilla on käytössään kartat.
Sukari rahoittaa projektinsa itse!
Eipä ole näköjään tietoa näistäkään asiosta - ei pienempiäkään projekteja rahoiteta itse. Sukari ei ole tosiaankaan mikään Erkko, ja jos olisi ei ole niin tyhmä että laittaisi kaikki yhden mustan pekan varaan. Sukari on niitä tyyppejä, jotka tuovat yritelmiään esiin ja sitten vetävät takaisin.
Sukari ei ole velkainen, joten hyvin taitaa bisnekset mennä.
taitaa olla hieman liian vaikeita tälle palstalle.
ollaan jo puita kaatelemassa..
Eivät kaada tontilta puita, vaan harventavat risteyksen luona metsää.
Paikalle pitäisi pian tulla iso kyltti jossa esitellään Ideaparkin rakentamista tontille.