Kävellessäni metsätiellä tänään, mietin mikä aiheuttaa ihmiselle sellaisen ahdistuksen että hän tarvitsee psykiatrin. Päädyin siihen että ihminen on luotu pyhäksi, hänen liittonsa, suvunsa, heimonsa ja kansakuntansa on luotu pyhyyteen. Jos tätä uhataan, joko siten että epäpyhä piirittää yksittäistä ihmistä, tai hänen pyhyytensä jopa vainotaan, hän vaipuu epätoivoon. Paha usein valehtelee meistä. Tämä on raskain taakka. Kuolemaa me siedämme, tuskaa me sidämme (vert. marttyyrit), yksinäisyys ja köyhyys voivat olla vapaaehtoisen askeesin merkki (erakkomunkit). Pahaa mieltä, koska meidät on mustamaalattu, emme voi rauhassa sietää, emmekä ympäröivien ihmisten alhaisuuden.
Surun aihe
Pahan pelko
0173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.