Oli järkyttävä shokki lukea yliopistolla kemiaa.
Työkurssit (ainakin ensimmäiset) ovat satojen liuosten sekoitteluja ja sakkojen vertailua (ja tiskaamista!), ja jo orgaanisen kemian peruskursseilla (varsinkin toisella) pitää opetella hillittömiä määriä reaktioita ulkoa. Ja atomien ja molekyylien rakenne / termodynamiikka on ihan vitun vaikee ymmärtää.
Lähdin vittuun koko laitokselta.
Suuri määrä ihmisiä sieltä ei oikeasti osaa mitään, menevät vain kursseista läpi opettelemalla esimerkkitehtävät ja kopioivat toisten työraportteja.
Jos haluat oikeasti oppia siellä paljon ja hyvin, niin saat käydä paljon luennoilla ja laskuharjoituksissa ja miettiä ja lukea ihan vitusti.
Ei voi vain lusmuta niinkun nykyisissä opinnoissani.
Huom! Jos olet hyvä lukion kemiassa, niin se ei merkitse YHTÄÄN MITÄÄN!
Kemia on naurettavaa
4
1563
Vastaukset
- Xatcom
Moi ! Minusta sinun aseenteesi on väärä ja ainoa este sinun tutkintosi edistymisen kanalta suorittaa .
Opinnot tosin pitää ottaa siten että aurinko paistaa eikä vain jää pälyilyksi jälki seuraamuksena iso itku .
Vertailu toisiin miten he edistyvät opinnoissaan osoitti tietynlaista ( sairautta ) tee siis sinä samoin jos sinua sillä vielä kiinnostaa olla .
Kun et joudu koskaan työpaikan työntekijöiden kanssa samaan kahvilaa huoneeseen niin ketään ei tule pätemään sinulle minäkin osaan tiedätkö mikä tämä on CmH2m 2 O2> m CO2 (m 1) H2O
O2 = 2m 2 koska H2O:ssa (2m 2)/2 > 2m/2 2/2 = m 1 on kerroin .
CH2 2m m 1=(3m 1) > 2x(3 1)/2 = 3 m 1 jokin hapen kerroin .
Niin tiedätkö mikä tämä on jokin mikä sinua ehkä askarrutti ?
Niin mikä tämä on kahviossa jos et tiedä niin moukkamaiset duunarit hehkuttavat jotain Einsteiniä Böööööö .
Se on vähän kurjaa kulla heidän joskus olleistaan samoista mahdollisuuksista ja miettiä sitä älyä mikä on mennyt hukkaan kun he vain ovat tyhmän tyytyväisiä siihen mitä jumala suo onhan jumala suonut aivotkin mutta niin mutta .
Eivät teekkaritkaan vastaa vaikka kysyisi koska on ensinmäinen TKK koulu päivä loman jälkeen siihen tokaisevat odota kunnes tulee se heidän viimeinen päivä kun koulut siis alkaa .
Tulimmekin tulokseen älä murehdi toisesi tietämyksistä pidä vain itsestäsi huolta ja tee se minkä pitää mutta se mitä muut tietävät älä puutu siihen . - mullakin
En jaksanu käydä luennoilla, raportteja kopsasin toisilta, vanhoja tenttejä keräilin tms. Aika helpolla sitä valmistuu kemistiksi. Omalla kohdalla varsinainen opppiminen ja ymmärtäminen on tapahtunut töissä ja jatko-opinnoissa.
- ex-kemisti
lähdin kemian laitokselta. En nähnyt sitä yhtään mielekkäänä, että kursseista pääsee läpi kopsaamalla muilta. Jos oikeasti halusi ymmärtää ja oppia jotain olis varmaan pitäny kuluttaa kaiket päivät ja yöt lukemiseen tai sitten olla super älykäs. Toiset kyllä siellä näytti melko hyvin pärjäävän ja ymmärtävän jotain mutta minä ainakaan en vaan yksinkertaisesti pärjännyt vaikka lukiossa sain aina kymppejä kemiassa ja muutenkin hyvä koulussa.
- ex-kemisti
siis piti kirjoittaa että kursseista pääsi läpi VAIN kopsaamalla muilta. En myöskään nähnyt mielekkäänä kun toiset kurssit oli niin vaikeita että ihmiset uusi samaa tenttiä jopa viidettä kertaa...minä en ainakaan halua tuhlata aikaani noin vaikka olis hyvä palkka ollu kemistillä ja lukiossa ainakin kemia tuntui jopa tosi kiinnostavalta, mutta kyllä kinnostus lopahti...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen735569Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2734876Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk443194Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172553014Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052643Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52252Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3412101Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651821Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21566Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555