Katolta tippuminen

Olisko kellään tietoa mistä löytyisi todella hyvä ortopedi? Mieheni (39v.)tippui viime marraskuussa omakotitalon katolta. Onni onnettomuudessa oli, että tuli jalat edeltä, mutta vasemman jalan kantapää pirstaloitui. Jalka oli kipsissä kolme viikkoa, jonka jälkeen varaamiskieltoa ym.
Maaliskuussa 2008 todettu, että murtumaan on jäänyt jossain määrin virheasentoa. Luutuminen on tapahtunut loppuun saakka. Paikallisen sairaalan lääkäräiden mukaan mihinkään erityistoimenoiteisiin ei kirurgiselta puolelta enää ole tarvetta. Mies ei kuitenkaan pysty normaalisti kävelemään ja kivut on kovat. Asumme pienessä kaupungissa Itä-Suomessa, mutta nilkan vammoihin erikoistuneet ortopedit kiinnostavat myös Helsingistä.
11083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei,
en tied ortopedeistä, mutta vältä ainakin vakuutuslääkäri-ortopedejä, jotka löytyvät mm.
googlettamalla. Ja esim. Stockaa vastapäätä.

Tiesithän, että noissa ongelmissa voi olla myös fysiatri paikallaan?
Ortopedihän on leikkaava lääkäri, joten jos ei enää tarvitse leikata, fysiatri taitaisi olla se oikeampi paikka.

Etsiskele netistä ja kun olet varaamassa, kerro tilanne ja varmista, että olette menossa juuri jalkoihin erikoistuneelle vastaanotolle, oli se sitten ortopedi tai fysiatri. Ja ettei kyseessä ole vakuutuslääkäri, vaikkei välttämättä olekaan vakuutusasia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helikkä kirjoitti:

Olisko kellään tietoa mistä löytyisi todella hyvä ortopedi? Mieheni (39v.)tippui viime marraskuussa omakotitalon katolta. Onni onnettomuudessa oli, että tuli jalat edeltä, mutta vasemman jalan kantapää pirstaloitui. Jalka oli kipsissä kolme viikkoa, jonka jälkeen varaamiskieltoa ym.
Maaliskuussa 2008 todettu, että murtumaan on jäänyt jossain määrin virheasentoa. Luutuminen on tapahtunut loppuun saakka. Paikallisen sairaalan lääkäräiden mukaan mihinkään erityistoimenoiteisiin ei kirurgiselta puolelta enää ole tarvetta. Mies ei kuitenkaan pysty normaalisti kävelemään ja kivut on kovat. Asumme pienessä kaupungissa Itä-Suomessa, mutta nilkan vammoihin erikoistuneet ortopedit kiinnostavat myös Helsingistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu