koko albumin sulle ***** (n): Roy Orbison:Mystery Girl. Oli niin tylsää istuskella yksinään terassilla, että tulin koneen äärelle haaveilemaan. Olen vissiin hieman liikuttuneessa mielentilassa... Täytyy kai mennä kylmään suihkuun. En selittele tämän enempää, biisien sanat puhukoon puolestaan.
Omistan tämän...
***** (m)
272481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
jolle tuon levyn omistit. Kunpa joku joskus minullekin.
minullekkin tuollaisen..Ja yksin istun minäkin.Mielessä eräs jota en edes saisi ajatella:(
Haaveit,mutta niin kaukana todellisuudesta.
Olisitpa se joka minulle sen omistit. Itse kuljin terassin ohi pari kertaa enkä uskonut sinun siinä yksin olevan. Ajattelen että sinulla on muitakin kuin vain minut joka hölmönä mukaasi lähti. Ja vaikka lähti ei koskaan kadu.
Että millainen on eräs jota ei saisi edes ajatella? Onko hän tehnyt sulle muutakin kuin aiheuttanut mielipahaa?
hän ole aiheuttanut muuta kuin sen että riudun omissa tunteissani.
Meistä kun ei koskaan tule mitään.Valitettavasti:(
Hänellä tunteita kuten minullakin mutta suuria esteitä edessä hänellä,ei minulla.Elämä on.
Joku on siis vienyt palasen sydäntäsi mennessään... lupaa kysymättä?
Elämä tosiaan on... yhtä v#### aprillia...
Missä tilanteessa tapasitte, sinä ja tuo nainen?
Jos sinä olisit juuri HÄN, niin voin sanoa että et nyt riudu yksin :(. Esteitä on, mutta ovatko ne ylitsepääsemättömiä... Ääh, olen niin sekaisin tästä. En voi tajuta tätä.
Maailmani järkähti, kun tapasimme. Olisin voinut hukkua silmiisi, mutta enhän sitä voinut tehdä -emmekä olleet tilanteessa kahden. Nyt sekoan, kun tiedän, että emme todennäköisesti koskaan enää tapaa.
Mutta tuskin olet hän. Tietenkään et ole.
Ollaan nyt kuitenkin inhimillisiä... aamuisin... useasti... aikaa sitten...
neito tunteistasi?
Tietysti toivoisin että kaiken tämän jälkeen tietäisi ja että sillä olisi jotain merkitystä...
tiedä tunteistasi - kuulostaapa tutulta. Minullakaan ei ole rohkeutta kertoa tunteistani ja nyt lomakin menee saavumattoman rakkauden perään ikävöidessä... Miksi ikävöin ihmistä, jota en edes oikeastaan tunne? Surullista...
http://www.youtube.com/watch?v=QXzg2y6qmAM&feature=related
Noin vikkelään johtopäätökseen täytyy vastatakin. Mitä siis ihminen voi tuntea toista kohtaan? Ihastusta, vihastusta, välinpitämättömyyttä, surua rakkautta, jne. Jos siis olen ihastunut vaikkapa sinuun, mitä se muuttaa, jos sinä siitä tiedät? Joku out of the blue tulee ja kertoo että olen ihastunut. Ja miten sen kertoo... Se voi ensin näkyä katseina, tuntua epämääräisenä epämukavuuden taikka lämmön tunteena kohteen läsnäollessa. Sitten kun toinen edelleen out of the blue lähestyy, ja haluaa tutustua, kertooko se tunteista? Miten siihen reagoit? Torjutko, hämmennytkö, miten vastaat tuolle muukalaiselle? Milloin muukalaisesta tulee tuttu? Ja jos torjut, johtuuko se edelleen välinpitämättömyydestä, omasta elämäntilanteesta, omista tunteista, peräti järjestä vai onko se vain "ehkä" naamioituna "ei":ksi? Miten kuvittelet tuon ihmisen reagoivan torjuntaasi? Ja kun aika kuluu jäätkö miettimään, miksi tuo lähestyi, olisiko se kuitenkin ollut ihmisenä kiinnostava vai yhdentekevä? Ja mitä on oikeasti "saavuttamaton rakkaus"? Onko se luonteeltaan platonista vai peräti konkreettista? Vai onko se vain kenties pettymyksen tunne, "en hänelle kelvannut, edes ystäväksi"? Vai onko se tunne joka on jäänyt asustamaan sydämeen? Ja kun sattumalta kohtaat tuon ihmisen uudelleen, tunnistatko sinä hänet, tunnistaako hän sinut, ja mikä on ensireaktio?
Olisin voinut vannoa nähneeni hänet lauantai-iltana, mutta uskottelen itselleni että se oli kaipuun ja alkoholin yhdessä aiheuttama hallusinaatio. Liian moni asia ei täsmännyt. Toki kaikki on mahdollista. Ja miksi hän tosiaan kaipaisi minua? Vainko siksi että toivon niin? Yhtä kaikki jos näin hänet silloin, on hän onnistunut unohtamisessa paremmin kuin minä.
Siksi vastasin "toivoisin että kaiken tämän jälkeen tietäisi ja että sillä olisi jotain merkitystä..."
Jokainen saa tietysti tehdä elämällään ja elämässään kutakuinkin mitä haluaa. Mä saan herkkänä hetkenäni omistaa kaipaamalleni naiselle kokonaisen levyn. Mulle sanat merkitsevät jotakin. Hänelle ehkä jotakin muuta. En tiedä. Joka tapauksessa olen hänelle kiitollinen jo pelkästään siitä että hän avasi silmäni. Aivan kuten Gandalf poisti Sauronin kirouksen kuningas Theodenista. Itse olen pääni silmukkaan laittanut. Olisin hyvin voinut antaa tuon naisen lipua ohitseni kuten olen aikaisemminkin tehnyt. Niin ei jostain syystä nyt käynyt. Mutta, sammaloitunut kivi on nyt tyrkätty liikkeelle. Yritän parhaani mukaan ohjailla sitä ettei pahoja vahinkoja tapahdu.
Olen ikävä kyllä parempi kirjoittamaan kuin puhumaan. Puhuttaessa ei tuota backspacea voi käyttää uskottavasti... Siitä syntyykin sitten niitä herkullisia väärinkäsityksiä.
Anteeksi siis että oikaisin hieman ohimenneen johtopäätöksen. It's all about feromons! Niitä joko on ja ne vaikuttavat tai sitten ei.
Biisivalintasi oli kaunis, ja sanat raastoivat sydäntäni, taas. Siitä on totta tosiaan melkein kolme kuukautta kun hänen kanssaan puhuin... Tuli taas ikävä...
katkeralta... Kyllähän se voi muuttaa paljoltikin asioita, jos joku tulee kertomaan tunteistaan tunteidensa kohteelleen - varsinkin, jos on mahdollista, että tunteet ovat molemminpuolisia. Saattaa siitä tiedosta ainakin hetkittäisesti tulla onnelliseksi, tai ainakin minä tulisin. Saisinpahan ainakin tietää, että minustakin joku välittää... ja elämä ei välttämättä näyttäisi niin synkältä. Tilanteenhan ei tarvitsisi johtaa mihinkään suuntaan; itse asiassa minulle riittäisi vain hänen ystävyytensäkin. Järjellä kuitenkin ajateltuna, jäisiköhän se koskaan siihen?
Tiedän, miltä tuntuu kokea noita hallusinaatioita. Se on raastavaa... Joskus hänen "näkemisensä" on saanut minut aivan poistolaltani ja jopa kyyneleet silmiini. Haluaisin vain unohtaa hänet - yritetty on ja epäonnistuttu raskaasti.
Hän ei tietystikään tuhlaa ajatustakaan minulle, vaikka joskus niin toivonkin. Ei se kuitenkaan ole mahdollista - ehkä on parempi jatkaa vain elämääni, ehkä on parempi rakastua uudelleen henkilöön, joka kykenisi antamaan vastarakkautta minulle. Näin tuhlaan vain aikaani ja elämääni ja rikon itseni... Kuten tulin maininneeksi, viestisi kuulosti hieman katkeralta - sydämesi on tainnut särkyä monta kertaa? Jos se lohduttaa, et ole ainoa...
http://www.youtube.com/watch?v=pQbI4jrsbog&feature=related
Ennenkuin tämä ketju valuu sivulle 6 joka on kategoriassa unohdetut kirjoitukset. Kuulostinko katkeralta? Myönnän kyllä. Joskus vain on vaikea hyväksyä että elämä kohtelee tavalla jota ei toivoisi kellekään. Kyllä tämä sirpaleiden poiminta tuttua puuhaa on. Olin vain hetkeksi ehtinyt unohtaa, miltä se tuntuu oikeasti. Ja tiedän kyllä millaista on elää suhteessa jonka joku määrittelisi "laastarisuhteeksi". Siihenkin voi juuttua, pitkäksikin aikaa, kun ei halua niitä sirpaleita. Siksi viittaus Sormusten Herraan.
Tällaisessa tilanteessa lomakin tuntuu enemmän piinalta kuin virkistykseltä. Sellaisen piinaviikon, kirjaimellisesti, koin talvilomallani. Aamulla ensimmäinen ja illalla viimeinen ajatus oli tuo nainen. Olisinpa ollut töissä tuonkin viikon. Samalla voisi unohtaa kaikki juhlapyhät, niin kristilliset, pakanalliset kuin kaupallisetkin. Harmaa tasainen arki on helpointa elämän kannalta.
Ajatuksesi ystävyydestä, on sekin käynyt mielessäni. Samanlaisin varauksin. Mulle kelpaisi kaikki... En mä tätä juttua mistään itselleni tilannut. Monta kertaa olen vastaavanlaisessa tilanteessa vain kääntänyt pääni pois. Jo ennenkuin toisen kasvot syöpyvät verkkokalvolle... Yritin tuota nytkin... Nyt kuljen kuin sokea lepakko, jälkikuvat silmissäni ja odotan että ne joko häipyvät tai muuttuvat todellisiksi (fools hope!) Aikaa se vain vie, todella kauan, kokemukseni mukaan kuukausia, vuosia. Tai sitten kohtalo armahtaa ja tuo tielle jonkun joka kerralla pyyhkäisee kaiken mennessään. Ihmisen tragedia on toivo. Toivo siitä että jos joskus kuitenkin... Vaan eläimiähän me olisimme kaikki jos ei meillä tunteita olisi, niin turhia ja onnettomia kuin ne joskus ovatkin.
Mut hei, tehdään diili! Mä ajattelen sua vähän aikaa ja sä voit kuvitella että mä olisinkin se jota sä ajattelet. Ihan vaan yhteisen harrastuksen vuoksi. :) Ja jos se ei tunnu hyvältä niin jatketaan matkaa... Voit sitten ajatella että joku ajattelee sua jossakin edes hetken. Tämä tuli mulle mieleen siksi että mulle tuli tuo ihminen samaan aikaan mieleen kun sä oot aikaleiman mukaan viestisi laittanut. No strings attached!
lomaa ei voi sanoa virkistykseksi... Taidanpa olla rakastunut, tuskinpa tätä ihastukseksi enää voi kutsua.
Ajatella, olen törmännyt täällä henkilöön, joka voisi jopa olla hän. Ainakin hänen ensimmäinen alkukirjain sopisi kuvaan - no, ehkä se on vain harhaa, mutta mitäs vikaa unelmissa on? Sainpahan ainakin hetken olla siinä luulossa, että han oikeasti rakastaisi minua...
niin mistä muusta tunnistaisit tuon henkilön... Mä olen kirjoitellut tänne aika kauan, tämän vuoden ajan. Sopivasti yhdistelemällä siitä sais jo elämänkerran. Uskallatko testata lumouksen todenperäisyyttä mitenkään? Siis viisi kirjainta? Keskellä kaksi samanlaista?
Unelmissa ei tosiaankaan mitään vikaa ole vaikka niihin liittyy se toivo... Olisi tosiaan kurjaa särkeä tuo lumous... Entäs jos elämä itsessään onkin harhaa, josta hetkittäin herää todellisuuteen tuntemalla jotakin. Tai käy niinkuin unessa joskus. Putoaa putoamistaan eikä maa tulekaan vastaan vaan huomaa leijuvansa ja kykenevänsä jopa liikkumaan haluamaansa suuntaan vain haluamalla liikkua. Taikka jos joku sittenkin ottaa kopin putoavasta ihmisestä. Mäkin olin siinä luulossa että hän välittäisi, tai ainakin haluaisi välittää... Mulle rakkaus on niin vahva tunne ja sana etten sitä helposti myönnä... En ennenkuin varmasti tiedän...
vikaa. ;)
Kyllä hänen nimessään on keskellä kaksi samanlaista kirjainta ja viisi kirjaintakin hänen nimestään löytyy - tai se on tosin hänen lempinimensä, mutta... Mistäs sitä tietää, kumpaa nimeä hän täällä käyttänee - niin jos hän ylipäätään käy täällä...
Tosin hieman epäilen, että hän minusta välittäisi, koska tietääkseni hän on varattu. En tiedä hänen suhteensa laadusta enkä ole varma haluanko tietääkään. Eilen sisälläni heräsi kuitenkin se toivo, joka aina välillä hiipuu, mutta aina välillä herää uudestaan. Tunteet ovat varsinaista vuoristorataa - en tiedä, kauanko enää kestän niitä.
Itsekin olen kirjoitellut täällä jo muutaman kuukauden - itse asiassa aloitin sen niihin aikoihin, kun huomasin tämän ihastukseni tätä herraa kohtaan... Tunne on uskoakseni vain syventynyt ja kysymys kuuluu, unohdanko hänet... Ehkä pitäisi, elämä olisi silloin paljon helpompaa, vaikkakin ehkä synkempää.
Tulevaisuus näyttänee... Pitää vain elää päivä kerrallaan; nykyisin päivät vain matelevat mutta silloin, kun sain häntä nähdä, päivät menivät ohi niin nopeasti, etten edes itse sitä huomannut. Nyt kesäpäiväni täyttävät tämä tyhjyys, synkkyys, kaipuu ja ikävä... Onneksi jotkut asiat kykenevät poistamaan sisältäni tämän tuskan, ainakin hetkittäisesti.
Niinkuin olisin itse kirjoittanut. Lueskelin omaa edellistä viestiäni ja ajattelin että olipas sekavaa... No ehkä en osannut keskittyä siihen vaikka tarkoituksella jätin sen duunimatkalle kirjoitettavaksi. Tahatonta filosofiaa, ehkä. En vain taas saanut yhdestäkään järkevästä ajatuksesta kiinni.
Enkä taida saada nytkään. Tuohon varattu - vapaa dilemmaan pureutuminen vaatisikin sitten vähän enemmän kuin satunnaisen filosofin kyvyt. Pari vuotta sitten olisin kyennyt varsin ehdottomasti sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Nyt siitäkin on tullut epämääräisen harmaata aluetta. Miksi joku joka on varattu, flirttaa ja miksi joku joka on vapaa, käyttäytyy kuten varattu. Kenelle - itselleenkö? Milloin ihminen on oikeasti varattu?
Unohdetaan hetkeksi etiikka, moraali, ja käyttäytymissäännöt (anteeksi). Ihminen on varattu silloin kun hän on tunnetasolla sitoutunut toiseen ihmiseen. Siis - ajattelee että olen rakastunut tähän ihmiseen enkä halua edes kuulla tai nähdä muiden seireenien houkutuksia, enkä halua loukata tai vahingoittaa tätä ihmistä. Vain tällä tasolla voi sitoutua toiseen ihmiseen. Kaikki muu on kulttuurin tai uskonnon, whatever - siis ihmisten luoman viitekehyksen luomaa säännöstöä. Kyllä - varattukin voi ihastua, rakastua ihan toiseen ihmiseen. Silloin joku tai jokin saa aikaan sen että arvioi nykyisen suhteensa uudelleen ja päättää jatkaako näin vai tekeekö jotakin muuta. Olet oikeassa siinä että ei ole soveliasta rohkaista toista pettämään nykyistään - siis soveliasta. Onko varattuun ihastuminen tai rakastuminen sitten rohkaisua...? Saat heittää ensimmäisen kiven.
Kirjoitat varsin pisteliäästi tästä herrasta. Tuli ihan syyllinen olo :/ Mitä sinä oikeastaan haluat häneltä paitsi vastarakkautta? vihakin kaikissa muodoissaan on tunne. Sillä voi yrittää psyykata itseään vaikka inhoamaan taikka unohtamaan, mutta sitten taas puun takaa se kaipaus ja se tuhannen toivo yllättää... Ei kai nyt sentään hänen vikansa ole että polkunne sivusivat. Kohtalo on julma. Tietysti etäisyys auttaa unohtamisessa, mutta niinkuin itse sanoin, voi siinä kulua aikaa... Pahinta lienee ettei sitä viimeistä lukua ole ehkä kirjoitettu vielä. Mutta mitä sinä oikeasti haluat? Elämän täyttäminen erilaisella puuhalla tietysti vie ajatukset pois kaikesta. Ja kun on illalla tarpeeksi väsynyt, ei ehdi kissaa sanoa kun on jo unessa. Ja sitten taas... puun takaa näet nimen jossain tai jotain vastaavaa...
En viitsi laittaa tähän sitä kliseistä vastausta että ota tuohon herraan yhteyttä tavalla tahi toisella ja koeta selvittää mitä oikeasti itse tunnet ja mitä hän tuntee... ja kantaako se... riittääkö se... (laitoinpas... ärrinmurrin) Onhan sekin jotain toimintaa, kun selvittää missä tuo mies vaikuttaa, ja mikä olisi sopivan inhottava tapa ottaa yhteyttä... :)
Tai sitten... voit odottaa että aika kuluu, kesä vaihtuu syksyksi, syksy talveksi, päivät lyhenevät ja pimenevät, tulee se tuhannen joulu... vuosi vaihtuu... aika kuluu... ja ainut uskollinen seuralainen on tyhjyys, synkyys, kaipuu ja ikävä...
Törmäsin tällaiseen osuvaan aforismiin: Anna aina anteeksi vihamiehillesi, mikään ei harmita heitä enempää.
Ps. Kiitos että olet jaksanut kanssani vaihtaa ajatuksia. Olisi tylsää kirjoitella yksin oudoille henkilöille...
Vastaatko ikinä... Onnistuin melkein uskottelemaan itselleni että voisin näiden miljoonien viestien joukosta löytää hänet ja keskustella kuin ihminen toiselle hänen kanssaan. Ethän sinä ole hän vaikka lupasinkin niin hetken ajatella... Huijasinkin siis taas itseäni...
Menköön tämä hänelle ja vaikka sinullekin. Eikä minkään ex-jalkapalloilijan versiona vaan EBtG:n
I can tell by your eyes that you've probably been crying forever
And the stars in the sky don't mean nothing to you, they're a mirror
I don't wanna talk about it, how you broke my heart
If stay here just a little bit longer
If I stay here won't you listen to my heart, oh woh my heart
If I stand all alone will this shadow hide the colors of my heart
Blue for the tears, black for the night's fears
The stars in the sky don't mean nothing to you, they're a mirror
I don't wanna talk about it, how you broke my heart
If I stay here just a little bit longer
If I stay here won't you listen to my heart, oh my heart
I don't wanna talk about it, how you broke this old heart
If I stay here just a little bit longer
If I stay here won't you listen to my heart, oh my heart
My poor old heart, my heart
Itse asiassa edellisen kirjoittamani viestin kirjoitettuani ajattelin, ettet varmasti vastaa siihen... Olin yllättynyt, kun huomasin viestisi; kiitos siis muistamisesta! =)
Oletko aivan varma, etten ole hän? Joka tapauksessa luettuani nuo lukuisat kirjoittamasi viestit, tuntuu kuin tuntisin sinut ihmisenä, vaikkei niin todellakaan ole. Et voi olla hän, se ei voi mitenkään olla mahdollista. Et ole siis ainut, joka huijaa itseään... :/ Olin minäkin hetken siinä kuvitelmassa, että olisit hän, mutta et tietenkään ole.
Onkohan ihmisellä jokin tarve vahingoittaa itseään henkisesti tai jopa fyysisesti? Alkaa nimittäin pikkuhiljaa tuntumaan siltä, koska miksi muuten ihmiset liikkuisivat täällä sivustolla odottaen koko ajan löytävänsä Sen Oikean ihmisen kirjoittamia viestejä... Eihän siinä särjy kuin oma sydän ja siinä sivussa toistenkin. Ainakin omalla kohdallani on niin käynyt.
Enhän minä häntä vihaa, päinvastoin. Kuinka voisinkaan? Joskus olen ajatellut, että hän vihaa minua - toisinaan taas ajattelen, että hän rakastaa minua. Sitä, mitä hän oikeasti tuntee minua kohtaan, en saa varmasti koskaan edes tietää... That's fine ja sen kanssa mun on vaan opittava elämään.
Miksi sitten luulen, että hän vihaisi minua? No, siihen johtopäätökseen olen tullut, kun hänen käytöksensä välillä on ollut minua kohtaan jotenkin niin etäinen ja kylmä. Kaipa se on ihan ymmärrettävää, jos hänellä oikeasti on tunteita minua kohtaan. Tämä tilanne ei nimittäin ole kaikista helpoimmasta päästä. Mutta eihän ihminen itse voi päättää sitä, keneen rakastuu ja keneen ei... Se vain tapahtuu silloin, kun sitä vähiten odottaa. Niin minulle on käynyt kerran ja nyt toisen. Se ensirakkaus, se vasta olikin traaginen.
Vaikka ehkä rakastankin häntä, en halua mennä hänen ja hänen perheensä väliin. Sillä kyllähän minä tiedän, ettei minulla ja hänellä ole minkäänlaista tulevaisuutta, yhdessä ainakaan. Rakkauksia - niitä tulee ja menee. Itse asiassa musta tuntuu, että oon menettänyt uskoni siihen tosi rakkauteen; toivottavasti joku mies voi sen vielä palauttaakin.
Niin siitä "traagisesta ensirakkaudesta". Silloin uskoinkin vielä rakkauteen - no luonnollisesti, jos sydämeni ei ollut särkynyt kertaakaan. Olen huomannut eron tämän nykyisen rakastumiseni ja sen ensirakkauden välillä; nykyisin ajattelen niitä utopistisia haaveita pääni sisällä, mutta tiedän etteivät ne koskaan tule toteutumaan. Ensirakkauteni kohdalla haaveilin vieläkin utopistisimpia unelmia: sellaisia, että jonakin päivänä olen jopa alttarilla yhdessä hänen kanssaan, ja jopa uskoin niihin. Niin ei kuitenkaan käynyt ja kun tämä mies lähti, sattui minuun (henkisesti) tavalla, jota en koskaan ennen ollut tuntenut.
Minulta kesti ehkä vuosi, jopa toinenkin ennen kuin pääsin yli hänestä eikä hänen ajattelemisensa enää sattunut. Siitä huolimatta, vaikka hän särki sydämeni, en pysty vihaamaan häntä. En ole ihminen, joka pystyy vihaamaan tai kantamaan kaunaa - silloin, jos joku on satuttanut minua, en pysty tuntemaan sitä ihmistä kohtaan yhtään mitään - sisälläni on vain tyhjää.
Tämän ensirakkauden lähdön jälkeen, minulta hieman kesti tajuta se, että hän on oikeasti lähtenyt. Ja sitten kun tajusin sen, menetin samalla elämäniloni ja aloin ensimmäistä kertaa miettiä, että onko elämässä mitään järkeä (miksi sitä on jatkettava, jos se on täynnä suruja eikä yhtään valoista asiaa...?). Onneksi olen ollut vahva ainakin tähän asti enkä ole antanut pienten epäonnistumisten kaataa maailmaa.
Kuten mainitsinkin, niin onhan minulla kuitenkin ne asiat, jotka auttavat minua tässä elämässä. Kirjoittaminen - se ainakin auttaa tunteiden purkamisessa. Myös musiikki luo valoa elämääni ja eihän ne hyvät asiat siihen vielä lopu... =)
Paljon siis hyvääkin löytyy, jos oikein etsii.
Viime aikoina, viime kuukausina olen taas voinut kokea, miltä tuntuu olla onnellinen. Kiitos siitä kuuluu tälle herralle. Hän on saanut vain pelkällä olemassaolollaan, katseillaan yms. minut seitsemänteen taivaaseen. Valoakin on siis löytynyt yhä enemmän ja enemmän. En tiedä, pystynkö koskaan unohtamaan häntä ennen kuin tiemme eroavat lopullisesti. Kohdallani kun tämä rakkaus iskee melko syvälle, jolloin se ei niin vaan ole haudattavissa. Toisaalta mietin, että haluaisinko sittenkään unohtaa häntä...
Tuli tässä lopussa mieleen, että miksi sinulle tuli syyllinen olo viestistäni? Enhän minä häntä vihaa enkä voisikaan vihata ihmistä, joka sattuu rakastumaan toiseen naiseen, vaikka olisikin varattu. Mitä ihminen tunteilleen voi? Sehän on vain inhimillistä; rakkaus syttyy jos on syttyäkseen, mutta niin se myös joskus kuolee...
Ps. Tulipa pitkä viesti - toivottavasti jaksat lukea sen! =) Hyvää kesää joka tapauksessa ellet vastaa viestiini...
Edessäni tyhjä notepad, no ei ihan. Työstän tätä taas kotimatkalla ja mietin, mitä onkaan tullut sanottua... ei, en kadu kirjaintakaan mitä olen kirjoittanut. Sielustani olen tekstin ruudulle pusertanut, miettinyt ja taas jatkanut. Vihasta, vielä sen verran että en varsinaisesti ajatellutkaan sitä niin että vihaisit, viittasin
vain omaan kokemukseeni siitä. Ei, en ole ketään varsinaisesti vihannut, mutta turhautuminen on joskus johtanut vihamielisiin ajatuksiin yleisesti kaikkea kohtaan ja sitä kautta tarpeettomaan uhmaan. Uskon, tiedän, olen antanut kertoa itselleni etten kaikkea näytä ja ulkoisesti näennäisen tyynen kuoren alla on sekä kuuma että kylmä samassa paketissa. Kantapään kautta olen lapsena itsehillintää opetellut, ja kai sen takia näytän vaikkapa etäiseltä, kylmältä.
Nämä sivuthan ovat terapiaa. Paikka työstää sisintään ja tunteitaan. Palautteenkin saa melkein välittömästi jos uskaltautuu sitä lukemaan. Joskus tosiaan käy niin hyvin tai huonosti, miten päin vain, että onnistuu keskustelemaan pitkäänkin jonkun kanssa joka voisi olla... tai sitten muuten vain samat asiat, samalla tavalla kokeneen ihmisen kanssa. Tunnistamisesta tuonnempana. Hassua on että oma mielentila vaikuttaa niin paljon
siihen, miten toisen vastausta tulkitsee. Silti olen näinä päivinä saanut sinulta terapiaa paljon, siitä sinulle sydämellinen kiitos! Vaikka olen joka päivä tuntenut, niinkuin koko kevään ajan olen, on tämän keskustelun käyminen helpottanut oloani suunnattomasti. Ajoittain voin jopa kuunnella biisejä jotka ajattelin laittaa roskiin käyttökelvottomina liian suuren tunnelatauksen vuoksi. Enhän näistä jutuista tosiaan voisi
keskustella kuin anonyyminä anonyymin kanssa tai kaltaisesi terapeutin :)
Suorastaan mykistyin kertoessasi kokemuksistasi. Toki jokaisen ihmisen elämään kuuluu tietty määrä vastoinkäymisiä, mutta miten kukin ne kokee ja miten ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämään ja haluun elää, on yksilöllistä, henkilökohtaista. Tunnistan hyvinkin tuon kaiken turhuuden ja tarpeettomuuden tunteen. Olen sen itsekin kokenut. Ehkei ihmisen elämän olekaan tarkoitus olla vain yhden ison asian varassa vaan koostua useista pienistä asioista jotka sitten kantavat eteenpäin. Ja ehkä ikävän, surun, pettymysten tarkoituksena on valmistella ihmistä johonkin joka on vasta tulossa (olipas synkkä ajatuskulku). Jokaisen elämään kuuluu rakastuminen ja tarve saada vastarakkautta, sinunkin, minunkin. Muistat varmaan kun keskustelimme ystävyydestä ja totesin että mulle kelpaisi kaikki... tämäkin ohikiitävä hetki, siitäkin sulle kiitos. Kuinka oikeassa oletkaan siinä että kaikella, rakkaudellakin on alku ja... loppu. Ihminen voi sen kestoon vaikuttaa vähän, joskus saavuttamaton rakkaus kestää pitempään, luulen. Ei ehdi tai ei ole mahdollista tutustua toisen pimeään puoleen...
Jostain syystä mulla on niin hyvä mieli lukiessani sun tekstiäs. Vaikket oliskaan hän... Sulla on niin inhimillinen ote elämään, älä vaan kadota sitä! Enkä mä usko että tiet koskaan lopullisesti eroavat, mä olen kohdannut ihmisiä vuosienkin kuluttua uudelleen...
Jokin aika sitten joku kysyi multa, enkö voisi toivottaa kaivatulleni jollain ilveellä vaikka hyvää kesää (että saisin sydämelleni rauhan, kaiketi). Mä voisin taas hetken kuvitella että sä olet... hän ja toivotan sulle kanssa hyvää kesää, kiitos vain omasta toivotuksestasi. Mä toivon että että tää jatkuis vielä sinne kuutossivulle asti, mut ihan miten vaan.
PS. Kumpikin on varmaan tietoisesti pantannut asioita joista toisen tunnistaa... mulla on sellainen juttu joka roikkuu kaulassa... sä oot hyvä ihminen, oikeesti...
Kiva, että mulle kirjottaminen on auttanut sun olotilaasi jossakin määrin. Pakko se on sanoa, että on se avautuminen muakin auttanut. En ole kovinkaan avoin ihminen enkä yleensäkään läheisilleni kailota, jos mulla on sisäisesti paha olla tai jos en muuten vain jaksa olla. Joten eiväthän hekään ehkä ole huomanneet, kuinka tuskaista elämäni saattaa toisinaan olla. Ammattiauttajan tai terapeutin luona en siis ole koskaan käynyt tämän lyhyen elämäni aikana, koska en sitä toistaiseksi ole mieltänyt tarvitsevani.
Joten on se sinänsä ihme, että näin sinullekin avaudun ja tälläisellä yleisellä keskustelupalstalla. =) Sinussa on jotakin "maagista", joka saa sieluni ja mieleni avartumaan. :)
Ystävyys kyllä kelpaisi minulle hänenkin kanssaan, eihän niitä ystäviä koskaan liiaksi ole. Toisinaan tunnen itseni hieman yksinäiseksi; ihmiset ovat niin lähellä (varsinkin hän) mutta silti niin kaukana. Toisaalta yksinäisyyteni voi olla ihan itseaiheutettuakin, ei varmaankaan kokonaan mutta osittain ainakin.
http://www.youtube.com/watch?v=ojwcaX3Lxsg
Myönnän, että multakin puuttuu hieman uskallusta tulla lukemaan vastaustasi. Joskus taas mietin, ettet varmaan ole vastannut, jolloin mieltäni jäisi kaivertamaan, että miksi et. Toisinaan kirjoittamasi viestin sisältö pelottaa...
Kyllä, tämä on ohikiitävä hetki niin kuin ne kerrat, kun sain katsoa hänen silmiinsä... Ne katseet, jotka kestivät vain hetken mutta tuntuivat ikuisuudelta. Niin toivoisin niiden kuten myös tämän kirjoittelumme jatkuvan ikuisesti. =) Kuten tämä biisi kertookin, kaikki on ohikiitävää... Eli niistä hetkistä kannattaa siis pitää kiinni ja nauttia sydämensä kyllyydestä. :)
http://www.youtube.com/watch?v=Xp_g_NVBYHc
Et varmasti voi kuvitellakaan, kuinka kovasti toivoisin sinun olevan hän! Millaisia ne aamut kauan sitten olivat? Ei ole tietenkään pakko kertoa. =) Minullakin oli niitä ihania aamuja ja muistan ne varmasti aina, mutta näinköhän hän muistaa...
Vaikken ehkä täysin tosi rakkauteen usko, kyllä sisimmästäni se pieni toivonkipinä sanoo senkin olevan mahdollista. Järjellä ajateltuna vaikuttaa se mahdottomalta, mutta tunne sanoo jotakin muuta. Voisin sanoa enemmän kuitenkin olevani tunneihminen, jolloin järki saattaa jäädä toiseksi. Järkeähän ja tunnetta ei varmaan koskaan ole edes tarkoitettu kulkemaan käsi kädessä...
Riskejä siis olisin valmis ottamaan tässä elämässä, kuten myös rakkaudessa. Eihän ihminen voi saada mitään ellei hän anna itsestään jotakin.
Rakkaus - sitä ahmin kirjoista ja elokuvista, koska ei sitä nykyisin tosielämässäni ole tarjolla. Asuu minussa siis pieni romantikko ja unelmoijatyyppi. Mutta kuten sanonta kuuluu: "Siperia opettaa", olen oppinut että pitää kuitenkin muistaa pitää ne jalatkin maan pinnalla. Realistinenkin siis olen, mutta kuten jo aiemmissa viesteissäni kirjoitin, että unelmissahan ei mitään pahaa ole...
Olen samaa mieltä, että jokainen kaipaa sitä vastarakkautta. Toivottavasti myös sinä sitä joskus saat ellet saa jo. Toivon onnea ja rakkautta elämääsi toivottavasti sen oikean ihmisen kanssa. =) Sinäkin olet hyvä ihminen, olet sitten kuka vain tai olet sitten missä päin Suomea tahansa.
"Sinussa on jotain haavoittunutta
Jotain tahraamatontakin
Olen hulluna sinuun, mutta pelkään,
Että sua satuttaisin
En tiedä toista sinun laista
En yhtään rakastavaista
Miksi koskaan sinut kadotin?
Sinussa on jotain, jota ei voi selittää
Sillä sinussa on jotain niin hämmentävää
Sinussa on jotain, jota muut ei ehkä nää
Se on jotain, joka minuun iäksi jää
Nähtyäni sinut uneni muistin
Lämmin, tuoksuva, öinen maa
Ja sinä varjossa vanhan kuistin
Katsoin ilmettäs odottavaa
Ja se tuntui oikealta
Sulla on outo valta
Tiedä en ketään noin ihanaa
Vaan varjon takana on valo
Kirkas ja armoton
Ja sen viaton sydämen palo
Jossakin meissä se on"
luuletko tosiaan, että hän kelle omistit tuon levyn, tunnistaa itsensä siitä? Itsekin olen hieman liikuttuneessa mielentilassa; musiikki tuo tunteet pintaan...
http://www.imeem.com/moondust10/music/iIdYAhAD/protoni_taivaanrannan_taa/
kiinnostaisi tietää, ikävöikö minua kukaan...
http://www.imeem.com/moondust10/music/82B91JZx/juha_tapio_ihme/
http://www.imeem.com/moondust10/music/GvFxfVH0/protoni_satulinna/
joku omistaisi jotain. Onnen tyttö tuo, kelle ikinä omistitkaan levyn...
"I'm gonna hold you for the last time
I'm gonna cry but afraid not to let it show
This is the hardest way to say goodbye
'Cause as you walk away I'm feeling so alone
I don't understand
You had to leave and I'm not part of your plan
We both agreed but now I regret
There are so many things I should have said
But now I've let you go
I'm holding back the tears
I'm here alone
Forgetting all the years
And now there's nothing I can do to bring you back to me
Oh
So we live our different lives
It's so hard and there's no
more you
and I
but we're worlds apart
Sometimes it's hard to get to sleep at night
Sometimes I think about the way it could've been
I see you everytime I close my eyes
I try to shut you out
Instead I let you in
I can't pretend
I wanted it to end
For you and me"
helpottaa ikäväänne ainakin hetkittäisesti. (Minun ikävääni se tosin ehkä vain pahentaa... Ton biisin lyriikat on vaan jotenkin niin osuvat ja ihanat...)
http://www.youtube.com/watch?v=BT6E4-Huytk&feature=related
Aloitin tämän jo aamulla mutta huomasin että olen kirjoittanut kirjan. Eikä sivu riitä sen julkaisemiseen.
Pappia toivoivat sukulaiset minusta aikanaan, psykologia ajattelin itse, mutta kun en sitä opiskelemaan heti päässyt, teen nyt isompana jotain aivan muuta. Olisin epäkiitollinen ammattiterapeutin asiakas, kun tiedän kuinka he toimivat. Mutta terapiakirjoittamiseen uskon vahvasti. Tai on kai tää jotain muutakin kun ei halua lopettaa...
Niistä aamuista...
Kaipaan... jokaista katsetta, tai edes sitä että näkisin vaikka edes vilauksen. Aluksi en voinut edes ajatella että voisin lähestyä jotenkin. Mieleeni jäi tuo ihminen. Pari kertaa juttelemaan uskaltauduin... Iso mies ja ujostelee... Samalla kulkuneuvolla kuljimme ja peräkkäin töihin... Viimeisen kerran näin kun hän sanoi ettei enää kulkisi samaa matkaa, varatuksi itsensä ilmoitti. Siihen on tyytyminen. Vaan silti verkkokalvolle paloivat kiinni hänen silmänsä. Tylsiä ja ikäviä ovat työmatkat nykyään. Yritän nukkua tai kirjoittaa...
Viimeksi luin kirjan Caroline Myss: Sielun sopimus. Ehkä olen siinä sopimuksessa määritellyt näin käyvän, mene, tiedä.
Sinänsä typerässä elokuvassa Highlander, Kuolematon on romanttinen sivujuoni:Päähenkilö, siis tämä kuolematon rakastuu palavasti joskus Ranskan vallankumouksen aikoihin naiseen, menee hänen kanssaan naimisiin ja elää tämän kanssa kunnes nainen kuolee. Siitä lähtien joka vuosi hän käy tämän haudalla satojen vuosien ajan. Sitten hän törmää nykyhetkessä, siis 1900 -luvun loppupuolella muinaistutkijaan joka on kuin tämän naisen reinkarnaatio. Haluttomana kokemaan surullisen kohtalonsa uudelleen hän välttelee tätä parhaansa mukaan, ajautuen lopulta kuitenkin yhteen tämän kanssa. Tämä kaikki tylsään toimintaelokuvaan kuuluvan rekvisiitan ohessa. Who wants to live forever?
Kysyit aikaisemmin miksi tuli syyllinen olo. Siksi että ainakin sen yhden tuntomerkin sun hänestä täytän... Se parisuhde muuttuu tulevaisuudessa hoitosuhteeksi. Niin surullista kuin se onkin. Ehkä tämän kaiken tarkoituksena on opettaa luopumaan... kaikesta...
Kiitos kaikista kauniista ajatuksistasi, loppuriimeistäsi. Ajattelen sua... lämmöllä...