PÖLYPUNKIT

Onko villakoirat nurkissa sama asia kuin pölypunkit. Onko niillä villakoirilla muuta merkitystä terveyden kannalta kuin allergisoituminen?
7476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pölypunkkeja.

Äänestä
  • Viime yönäkin seuranasi oli lukematon määrä kuolleita pölypunkin osia ja niiden eritteitä...

    Äänestä

  • taas minä kirjoitti:

    Viime yönäkin seuranasi oli lukematon määrä kuolleita pölypunkin osia ja niiden eritteitä...

    Pölypunkkihysteria on mainosmiesten kehittämä juttu, jolla saadaan myytyä yhtä sun toista, vaikkei Suomessa edes ole pölypunkkeja.

    Kun aikoinaan omassa kodissani kävi kokenut ja asiantunteva sisäilmatutkija, hän kertoi, ettei ole koskaan vielä uransa aikana törmännyt missään näytteessä pölypunkkiin. Nythän sitten Oulun yliopiston hyönteistutkija vahvisti saman asian. Siihenkin tiedottamiseen antoi lähtölaukauksen pölynimurikauppias:

    "Viime keväänä kodissamme käynyt imurimyyjä myllersi sänkymme ympäri ja imaisi sängystä valkoista, sekalaista nöyhtää. Innoissaan hän totesi, että siinä näet, sängyssä on pölypunkkeja. Minä väitin nöyhtää superlonpatjasta tulleeksi."

    Näyte matkasi Itämiehen mukana hänen työpaikalleen Oulun yliopiston eläinmuseolle. Mikroskooppi todisti Itämiehen väitteen todeksi: näytteessä ei ollut pölypunkkeja, vaan siinä oli lähinnä patjasta irronnutta nöyhtää. "Laitoin tutkimustulokseni imurikauppiaalle. Sen koommin hänestä ei ole kuulunut", Itämies hymähtää.

    Hyönteistutkija sanoo törmänneensä pitkän uransa aikana vain kahteen pölypunkkinäytteeseen. Noistakin kohtaamisista on aikaa jo 15 vuotta."

    Äänestä

No todellakaan villakoirat nurkissa ei ole sama asia kuin pölypunkit.
Eri lähteistä muodostununeita pölyjä, jotka pallerisoituvat pitkin lattioita aina nurkkia myöten, alkaa esiintyä mikäli siivous laiminlyödään.
Johan pöydän pinnallakin on pölyä jo pyyhkimistä seuraavana päivänä.

Mitä allergisoivia tekijöitä pöly sisältää, onkin sitten toinen juttu.

Pölypunkkeja, eli pölypunkkiallergian tuottamia uusia tapauksia, ei maassamme olisi pitänyt esiintyä sitten sotien jälkeen, koska vast`ìkään eräs OYS:in proffa esitti tieteellisesti, että pölypunkit katosivat maastamme heti sotien jälkeen.

Homeallergikkona testailin homeettomassa kodissani noita villakoiria nurkissamme kuukauden ajan kera koirankarvojen, tuloksella ei allergista oireilua.

Prick-testatusti IgE-testatusti olen varastopunkkiallergikko, mutta en KOTIpölypunkkiallergikko.
Noita varastopunkkejahan tutkimusten mukaan esiintyy pahoin kosteusvauriotuneissa rakennuksissa.

Lääketieteellisesti todetusta IgE-vatastopunkkiallergisoitumisestani huolimatta työpaikkani varastopunkit eivät koskaan aiheuttaneet minulle mennessäni työpaikalle minkäänlaista hektistä reagointia, joten testituloksista huolimatta en ollut varastopunkkiallergikko.

Äänestä
  • asiasta tietoa vastausta odotellessani, Siellä sanottiin, että villakoirat muodostuvat eri tekijöitä. Yhtenä tekijänä mainittiin pölypunkit. Niitä on kosteusvaurioituneessa taloissa runsaasti. Pölypunkeilla ei ole kuulemma muille kuin pölyallergisille terveydellistä merkitystä. Sitä en vieläkään tiedä, että onko pölyllä eli villakoirilla terveydellistä merkitystä paitsi allergigoille...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EEVA LÄNSI-SUOMESTA kirjoitti:

Onko villakoirat nurkissa sama asia kuin pölypunkit. Onko niillä villakoirilla muuta merkitystä terveyden kannalta kuin allergisoituminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu