This is just for you..

todella tunteellisesti ja kauniisti sanottu, minäkin tunnen todellisen syvän yhteyden yhtä erityistä ihmistä kohtaan. Ja siis sä kirjotit ton tekstin kyl suoraan sydämestä

vinkki jooko.. toivoisin niin että sinä olisit siellä..

olipa kyllä todella kaunista tekstiä..
ihana kun joku sen saa.

Itse odottelen / toivon samanlaisia saavani.. :)

olen niin onneton, että sanat ovat kuolleet huulilleni. Olen, hengitän, en uskalla ajatella elämää ilman sinua, koska pelkään putoavani kuoppaan,joka on liian syvä. Ryhdistäydyn, menen hetken eteenpäin, jopa tovin ajattelematta sinua, kunnes jokin laulu, ääni, tuoksu, tuulenvire, auringonkaje tuo sinut mieleeni. Joka paikassa, jokaisessa ihmisess, tarinassa, näen sinut. En voi kertoa kenellekään, olen yksin, koska kukaan ei ymmärtäisi, sitä tuskaa, sitä suurta yksinäisyyttä ilman sinua. Annan itseni levätä, ajattelen meitä yhdessä, suljen silmäni ja näen sinut edessäni kuin eilen, kuin hetki sitten. Kertaan mielessäni pieniä hetkiä, kohtaamisia, Hetken olen taivaassa, tunnen suurta nöyryyttä ja kiitollisuutta siitä, että sinut kohtasin. En ymmärrä miksi tämän pitää olla tuskaa. Olen yrittänyt niin paljon, olen valmis niin paljoon, antamaan, yrittämään, sopeutumaan, taistelemaan puolestamme. Mutta voimani alkavat olla vähissä, soturi on väsynyt, uupunut,haavoittunut. Kietoudun itseeni, otan itseni syliin ja lohdutan itseäni. Silti huoli, miten pärjäät, oletko ok. Kun tietäisin, että olet onnellinen voisin ehkä hellittää vähän. Sitä haluan...Todellisuus on jotain minkä teemme yhdessä. Se voi olla himmeämpää kuin unelmat, mutta makeampaa, siinä on kaikki elämän värit, SINÄ, MINÄ, ME. Olet minulle kaikki mitä tahdon naisesta. Mutta en pystyisi sinua varmaan juuri nyt kohtaamaan. Olen niin haavoilla, sydämeni itkee. Olen niin yksin ilman sinua.

vaikka mitä, ja ihan millä kielillä vaan. Sitten kun pitäisi yhteisen elämän alkaa, sen ensimmäisen huuman mentyä ohi, aletaankin puhumaan siitä kuinka ei kyllä ala muuttumaan kenenkään takia ja miten se menojalka vielä kutkuttaisikin ja niin edelleen.
Kun luullaan että toinen ihminen on se ihme joka läsnäolollaan saa kaikki oikeaksi, ettei itse tarvi kuin siinä aallonharjalla vaan ratsastaa ja elämä hymyilee. Annas olla kun pitäisi oikeasti pistää ittensä likoon, johan loppuu sanat ja kielet millä saisi tarpeeksi selkeästi, nopeasti ja rehellisesti sanottua että ei pysty suhteeseen muun kuin itsensä ja pään sisällä olevien haavekuvinesa kanssa.
Opetelkaa ennemminkin puhumaan kuin kirjoittelemaan pöytälaatikkoon tai palstoille. Ruikuttaa kerkii kyllä aina, koittakaas saada se elämäkin mahtumaan sinne päiväkirjojenne ja blogienne väliin.

Aamuyön unettomina tunteina olen vastakkain pelkojeni kanssa. Aamu on ankea tyhjässä sängyssä, tyhjässä sylissä. Tiedän kuitenkin, että selviän. Olen selvinnyt niin monesta vaikeasta paikasta, oppinut läksyni, tullut yhä nöyremmäksi elämän edessä - ja kiitollisemmaksi, vahvaksi, koska taivun kuin pajupuu. En katkea. Nainen,jonka suuri rakkaus on hyljännyt, on kuin lehmä ilman kelloa. Ei tiedä minne päin kulkea. En ole sellainen lehmä, olen märehtinyt niin kauan : ) tätä elämää. Olen tänä vuonna tuntenut itseni niin usein idiootiksi. SIlti olen tyytyväinen itseeni. Olen oppinut paljon, olen uskaltanut tahtoa. En ole koskaan tahtonut ketään niin paljon kuin sinua. Onko se pakkomielteistä? Tiedän, ettemme pääse toisistamme eroon kohtaamatta. Minä en nauti tuskasta. Rakkaus, joka tuottaa vain tuskaa, ei ole rakkautta. Se on harhaa. Se on pakkomiellettä. Minulla ei ole enää harhakuvia siitä, että sinulla olisi tunteita minua kohtaan. Olet näyttänyt sen niin monin tavoin, että et halua minua. Ehkä sinä et tunne minua. Luulet kaikenlaista, päättelet, ajattelet puolestani. Minä tunnen sinut. Ja rakastan sinua sellaisena kuin olet. Mutta nyt luovutan yrittämisestä, koska rakkaus on yhteisiä suunnitelmia. Muistatko? Meillä niitä ei ole, ei ole koskaan ollut. Ei edes yhteistä hetkeä, jolloin olisimme katsoneet toisiamme, pitäneet kädestä ja sanoneet: olet minulle tärkeä. Rakkauteen kuuluu rohkeus ottaa riski tulla rakastetuksi. Tai riski tulla hyvästellyksi. Olen jo ryvettynyt niin paljon tässä, käyttäytynyt kuin hullu nainen, ajanut takaa unelmiani, tehnyt itsestäni narrin. Mutta omanarvontuntoni ei siitä kärsi, koska mä tykkään musta. Sellaisena kuin olen.

Uskon, että kohtaamme tuolla jossain, koska olemme sen jo tehneet ja se tuntui liian täydelliseltä ollakseen totta. Hämmennyin, ja vapaana kuin taivaalla olevat tähdet voin vain uskoa kaiken elämän värikkyyden keskellä, että kohtaisimme Pride naistenbileissä. Elämä ja maailma on loppuenlopuksi hyvin sanomaton, mielikuvituksen ja itsensä ilmaisemisen syvyydellä aidosti voi saada loihdittua, luotua, saavutettua ja onnistuttua sellaista sydämen sykettäkin vahvempaa kauneutta, herkkyyttä, voimaa mitä ei voi kuvailla noin vain. Sanomatonta, tottakai aika pysähtyy ja se silti menee eteenpäin. Kunnes me kohtaamme..jos olisi mahdollista edes tämän kerran niin voin sitten kadota jonnekkin sinne mikä on enemmän kuin paratiisi. Ja ottaa kädestäsi kiinni, jos tahdot katsoa niin syvästi kauniisiin säteileviin silmiisi..Ja sanoa: I could never let you go..I don´t know anymore what is this what i am feeling, i am sure this more than stong, certain and so powerfull truth.

La vie est trés belle, et je pense á toi..
You are touchable, warm colours in my mind.
From me....graphique ........to just you, the most beautifull you.