Olin ajelemassa mieheni ja kaverin kanssa kaupungissa. Nähtiin siinä linja-auto aseman parkkipaikalla joku poika makaamassa ei kuitenkaan kovin vanha, mutta elettä ei päästänyt. Joku oli kerinnyt soittamaan apua jo aikaisemmin. Ja mentiin parkkiin muiden ihmisten seurueeseen ja katsottiin mitä oikee tapahtuu. Sitten huomattiin kun ambulanssista nostettiin paarit ja laitettiin poika makaamaan paareille ja peiteltiin valkoisella liinalla eli hän oli eloton mutta tietääkö kukaan kukas hän oli ja minkä ikäinen hän oli??? On se nyt kumma että Porissa kuolee lähiaikoina vaikka millaisissa olotiloissa tahansa..
Mitä
Ihmettä
61560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei yleensäkään kuljeta kuolleita, sillon soitetaan ruumisauto.
jos kuolee ambulanssiin matkalla sairaalaan ja auto pysäytetään ja ruumis nostetaan penkalle odottamaan ruumisautoa.
Nykyaikaisessa ambulanssissa ihmisen ensihoito tapahtuu onnettomuuspaikalla niin pitkälle kuin on mahdollista ja kun potilaan tila antaa myöden, lähdetään häntä kuljettamaan sairaalaan, pillit päällä tai ei.
Joskus on Hätäkeskus lähettänyt paikalle myös lääkäriauton puhelimessa saamansa tiedon perusteella. Paikalle silloin saapuu siis myös lääkäri, jonka ammattitaito on parempi kuin ensihoitajan.
On tapauksia, missä todella huonokuntoinen tai matkan rasittama potilas kuolee matkalla. Kiireet loppuvat siihen ja sairaalassa valmistaudutaan ottamaan vastaan "exitus"-potilas, samoin kotikuolema-tapauksissa.
Se on totta, että ambulansseilla ei hygieniasyistä kuolleita kuljeteta. Mitä ihmiselle tapahtuu kuollessa, elintoiminnot lakkaavat, eritteet tulevat ulos, eikö niin?
Ruumisautot ovat ruumiiden kuljetukseen tarkoitettuja.
Vanhaan aikaan muuten ruumisautojakin kylän raitilla kunnioitettiin, herrasmiehet nähdessään ruumisauton, jossa on Suomen lippu, ottivat lakin pois päästään. Se ei kaupunkioloissa ymmärrettävästi enää kuulu tapoihin, mutta kohdatessani ruumisauton hiljennyn ja mieli vakavoituu. Maantiellä mielestäni ruumisautoa ja sitä seuraavaa omaisten autoletkaa ei ole sopivaa ohittaa.
Ruumisauton ohittaminen on laissa kielletty ja näin ollen rikollista ja sakotettavaa toimintaa!
Soitto Viikkarista hätäkeskukseen noin klo 20,45 , ambulanssi saapuu paikalle verkkaisesti joskun klo 21 jälkeen , heikkokuntoisen potilaan tiedustellessa että miksi auton tulo kesti noin kauan niin vastaus oli että oli tässä vähän muita menoja . Ambulanssi toimittaa leppoisen rupatteluhetken jälkeen kovia kipuja valittavan kalpean ja sinihuulisen potilaan Satakunnan keskussairaalaan niin että hänet kirjataan sisäänotetuksi 21,31 eli noin 45 minuutia hätäkeskukseen soitosta . Potilas kuolee rajuun sydäninfarktiin 22,18 . Menehtyneeltä mieheltä jäi kaappiin muistoksi Otavankadun terveysasemalta 2-3 viikkoa aikaisemmin saatu lääkärinlausuto terveestä sydämmestä ja kipeytyneestä polvesta . Tapaus osoittaa että kun ei pidetä liikaa kiirettä niin ainakin kipeytyneestä polvesta saadaan loppumaan kipu , lopullisesti !
nykypäivänä, kun on uusia ns."tilamaastureita" ruumisautoina. Liput eivät näy taaksepäin ohittajalle, kun ne ohitettuaan taustapeilistä huomaa, hiljaisella äänellä kunnioittaen pyytää anteeksi...