Beatles ja brittiläinen invaasio:
Beatles ei oikeastaan edustanut nousevan brittiläisen rock-musiikin yleistä suuntausta, vaan poikkeusta. Kun Rolling Stones, Animals, Yardbirds ja Kinks etsivät innoitusta aidosta mustasta blues-musiikista, Beatles matki 50-luvun enimmäkseen valkoisia rockabilly- ja country-esiintyjiä. Lisäksi Paul McCartney oli heikkona viihdemusiikkiin jo tuolloin. Mutta tuskinpa valkoinen amerikkalainen nuoriso olisi hyväksynyt esim. Rolling Stonesia ennen kuin Beatles avasi Amerikan markkinat brittiläisille artisteille. Tarvittiin sopivan siloiteltu, imagoltaan poikabändin kaltainen yhtye tasoittamaan tietä.
I Feel Fine ja feedback:
Alussa on muutama sekunti kitaran feedback-ääntä, mutta se ei tee Beatleseista "feedbackin keksijöitä". Jos vertaa Beatlesien ohutta kitarasoundia 1964-1965 Kinksin tai Who'n saman ajan soundiin, huomaa taas ketkä olivat niitä todellisia innovaattoreita. Raskas kitaraäänivalli Paperback Writerissa on Who'n matkimista (samoin myöhempi Helter Skelter, minkä Paul McCartney on itsekin tunnustanut).
If I Needed Someone:
Musiikillinen sisältö on suoraan kopioitu kahdesta The Byrdsin vuoden 1965 kappaleesta. Harrisonin taipumus plagiointiin ei siis alkanut biisistä My Sweet Lord!
Revolver:
Aikalaiset pitivät Revolveria pettymyksenä, eikä se myynyt yhtä paljon kuin Beatlesien aikaisemmat levyt. Spekuloitiin avoimesti, että Beatlesit olivat ajastaan jäljessä. Rock oli siirtymässä alle kolmen minuutin rallatuksista taidemuodoksi, mutta oliko Beatles mukana kehityksen kärjessä? 1966 oli Pet Soundsin, Blonde on Blonden, Aftermathin ja Freak Outin vuosi. Revolver jäi näiden varjoon. Levy on hyvä mutta pitäytyy sitkeästi pop-lauluformaatissa, eikä yksikään kappale ylitä kestoltaan kolmea minuuttia.
Kaksoisalbumi The Beatles:
Bob Dylan ja Frank Zappan The Mothers of Invention olivat julkaisseet ensimmäiset tuplalevynsä jo 1966. Myös Jimi Hendrixin Electric Ladyland ilmestyi ennen Beatlesien Valkoista albumia.
Abbey Road:
I Want You (She's So Heavy) on Beatlesien aneeminen yritys rikkoa oman kolmen minuutin formaattinsa rajoja (Harrisonin It's All Too Much on parempi). Rolling Stonesilla oli jo Aftermath-LP:llä 1966 samantyyppinen toistoon perustuva pitkä kappale I'm Going Home. Ja Abbey Roadin B-puolen biisikimara tuntuu taiteellisena kokonaisuutena aika vaatimattomalta, jos pitää mielessä että The Who oli saman vuoden keväällä julkaissut jo kokonaisen "rock-oopperan" Tommy.
Beatles lopetti live-esiintymisensä oikeaan aikaan (vaiko liian myöhään?). Vuonna 1966 The Who, Jimi Hendrix, Cream, Doors ja Pink Floyd olivat jo estradeilla ja olisivat piankin saaneet Beatlesien kurjasti soitetut 20 minuutin konsertit näyttämään juuri niin naurettavalta rahastukselta mitä ne olivatkin. Andy Warholin/Velvet Undergroundin ja Pink Floydin multimediashow't edustivat aikansa todellista uuttaluovaa taidetta, joihin verrattuna Beatlesit olivat pelkkiä sirkuspellejä kirkuvien tyttöjen keskellä (ironista kyllä viimeisin "Beatles-levy" 2005 oli sirkusesityksen soundtrack). Tämä hävettikin John Lennonia ja George Harrisonia, jotka kyllästyivät koko Beatles-touhuun jo 1966.
Beatles hajosi oikeaan aikaan (vaiko liian myöhään?). 1970-luvun musiikille sillä ei ollut enää mitään annettavaa, eikä 1970-luvun musiikki siltä ottanutkaan vaikutteita. 70-luvun lopulle tultaessa Beatles oli melkein unohdettu, ja ainoastaan John Lennonin murha sekä suurten ikäluokkien pikku hiljaa yltyvä nostalgia ovat saaneet rahasammon taas käyntiin lukemattomien Beatles-uusintajulkaisujen ja oheistuotteiden kautta.
On myös valitettavaa että nykynuoriso tuntee huonosti vanhempaa musiikkia ja kuvittelee että Beatles oli 60-luvun tärkein yhtye vaivautumatta ottamaan selvää todella hyvistä artisteista ja levyistä.
Ja vielä yksi juttu: A Hard Day's Night on yksi historian yliarvostetuimpia elokuvia. En käsitä sen arvostusta muuten kuin tietyn sukupolven nostalgian perusteella. Joutaa mielestäni samaan romukoppaan kuin Elviksen vastaavassa tarkoituksessa tehdyt filmit.
Beatles ei oikeastaan edustanut nousevan brittiläisen rock-musiikin yleistä suuntausta, vaan poikkeusta. Kun Rolling Stones, Animals, Yardbirds ja Kinks etsivät innoitusta aidosta mustasta blues-musiikista, Beatles matki 50-luvun enimmäkseen valkoisia rockabilly- ja country-esiintyjiä. Lisäksi Paul McCartney oli heikkona viihdemusiikkiin jo tuolloin. Mutta tuskinpa valkoinen amerikkalainen nuoriso olisi hyväksynyt esim. Rolling Stonesia ennen kuin Beatles avasi Amerikan markkinat brittiläisille artisteille. Tarvittiin sopivan siloiteltu, imagoltaan poikabändin kaltainen yhtye tasoittamaan tietä.
I Feel Fine ja feedback:
Alussa on muutama sekunti kitaran feedback-ääntä, mutta se ei tee Beatleseista "feedbackin keksijöitä". Jos vertaa Beatlesien ohutta kitarasoundia 1964-1965 Kinksin tai Who'n saman ajan soundiin, huomaa taas ketkä olivat niitä todellisia innovaattoreita. Raskas kitaraäänivalli Paperback Writerissa on Who'n matkimista (samoin myöhempi Helter Skelter, minkä Paul McCartney on itsekin tunnustanut).
If I Needed Someone:
Musiikillinen sisältö on suoraan kopioitu kahdesta The Byrdsin vuoden 1965 kappaleesta. Harrisonin taipumus plagiointiin ei siis alkanut biisistä My Sweet Lord!
Revolver:
Aikalaiset pitivät Revolveria pettymyksenä, eikä se myynyt yhtä paljon kuin Beatlesien aikaisemmat levyt. Spekuloitiin avoimesti, että Beatlesit olivat ajastaan jäljessä. Rock oli siirtymässä alle kolmen minuutin rallatuksista taidemuodoksi, mutta oliko Beatles mukana kehityksen kärjessä? 1966 oli Pet Soundsin, Blonde on Blonden, Aftermathin ja Freak Outin vuosi. Revolver jäi näiden varjoon. Levy on hyvä mutta pitäytyy sitkeästi pop-lauluformaatissa, eikä yksikään kappale ylitä kestoltaan kolmea minuuttia.
Kaksoisalbumi The Beatles:
Bob Dylan ja Frank Zappan The Mothers of Invention olivat julkaisseet ensimmäiset tuplalevynsä jo 1966. Myös Jimi Hendrixin Electric Ladyland ilmestyi ennen Beatlesien Valkoista albumia.
Abbey Road:
I Want You (She's So Heavy) on Beatlesien aneeminen yritys rikkoa oman kolmen minuutin formaattinsa rajoja (Harrisonin It's All Too Much on parempi). Rolling Stonesilla oli jo Aftermath-LP:llä 1966 samantyyppinen toistoon perustuva pitkä kappale I'm Going Home. Ja Abbey Roadin B-puolen biisikimara tuntuu taiteellisena kokonaisuutena aika vaatimattomalta, jos pitää mielessä että The Who oli saman vuoden keväällä julkaissut jo kokonaisen "rock-oopperan" Tommy.
Beatles lopetti live-esiintymisensä oikeaan aikaan (vaiko liian myöhään?). Vuonna 1966 The Who, Jimi Hendrix, Cream, Doors ja Pink Floyd olivat jo estradeilla ja olisivat piankin saaneet Beatlesien kurjasti soitetut 20 minuutin konsertit näyttämään juuri niin naurettavalta rahastukselta mitä ne olivatkin. Andy Warholin/Velvet Undergroundin ja Pink Floydin multimediashow't edustivat aikansa todellista uuttaluovaa taidetta, joihin verrattuna Beatlesit olivat pelkkiä sirkuspellejä kirkuvien tyttöjen keskellä (ironista kyllä viimeisin "Beatles-levy" 2005 oli sirkusesityksen soundtrack). Tämä hävettikin John Lennonia ja George Harrisonia, jotka kyllästyivät koko Beatles-touhuun jo 1966.
Beatles hajosi oikeaan aikaan (vaiko liian myöhään?). 1970-luvun musiikille sillä ei ollut enää mitään annettavaa, eikä 1970-luvun musiikki siltä ottanutkaan vaikutteita. 70-luvun lopulle tultaessa Beatles oli melkein unohdettu, ja ainoastaan John Lennonin murha sekä suurten ikäluokkien pikku hiljaa yltyvä nostalgia ovat saaneet rahasammon taas käyntiin lukemattomien Beatles-uusintajulkaisujen ja oheistuotteiden kautta.
On myös valitettavaa että nykynuoriso tuntee huonosti vanhempaa musiikkia ja kuvittelee että Beatles oli 60-luvun tärkein yhtye vaivautumatta ottamaan selvää todella hyvistä artisteista ja levyistä.
Ja vielä yksi juttu: A Hard Day's Night on yksi historian yliarvostetuimpia elokuvia. En käsitä sen arvostusta muuten kuin tietyn sukupolven nostalgian perusteella. Joutaa mielestäni samaan romukoppaan kuin Elviksen vastaavassa tarkoituksessa tehdyt filmit.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kerro jotain uutta rantapoju...
Täyttä asiaa koko viesti! Beatles teki hyvää ja merkittävää musiikkia, mutta niin teki aika monet muutkin! Ja todella monet paljon parempaa ja merkittävämpääkin! 60-luvun teinipissikset kirkuivat tietysti mieluummin Piitlesin kuin Doorsin tahtiin, koska Beatles oli "Niin Ihana"!!!!!1
En itse kyllä allekirjoita tuota Beatlesin teilausta. Etenkään kun tällainen kritiikki tulee 40 vuotta levyjen ilmestymisen jälkeen!
Tottahan se on, että Beatlesin musiikista on löydettävissä paljon virheitä ja puutteita. So what? En alkuunkaan ymmärrä näiden kirjoitusten kontekstiä, mihin ne liittyvät? Onko Beatles eilen julistettu jumaliksi, ja nyt tänä aamuna oli kiire tehdä vastahyökkäys? En itse ainakaan sitä paitsi ymmärrä tätä vastakkainasettelua, ikään kuin ei olisi mahdollista arvostaa Beatlesia siinä missä kaikkia muitakin kirjoituksessa mainittuja artisteja. Ansionsa niillä on kaikilla.
Niin ja mitä tulee Doorsin suosioon suhteutettuna Beatlesin vastaavaan, lienee aika selvää, että Doorsin synkkä musiikki ei voinut suosiossa kilpailla Beatlesin selvästi iloisemman ja positiivisemman kaman kanssa. Siinä missä Beatles oli enemmänkin iloinen pilventuoksuinen trippi, oli Doors usein jossain helvetin huonon LSD-matkan, kuukauden dokaamista seuraavan krapulan ja heroiini-comedownin välistä. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kumman bändin musa oli/on ns. parempaa, vaan pelkästään musiikin ominaislaadun kanssa.
-aika harvoin saa lukea textiä,jonka kirjoittaja on noin pahoin pihalla musiikista.Mut sä oot varmaankin tottunut siihen,et kukaan ei ymmärrä sua? Toinen vaihtoehto on tietenkin se,et olet vain yksi niistä monista huomionkipeistä reppanoista,jotka tekevät lähes mitä tahansa saadakseen jotain vastakaikua.Ole kumpi vain,niin toivotan parempaa jatkoa,ja nauti kesästä,se on kovin lyhyt!.."sommaren är kort..da da da da daa.."
Minun mielestäni taas ensimmäinen kirjoitus oli täyttä asiaa. Tällaisia asioita ei Beatles-fanit tietystikään halua huomioida, mutta kyllähän nuo enimmäkseen faktaa olivat. Sitäpaitsi kaikki väitteet oli perusteltu, mikä tällä sivustolla on aika pirun harvinaista ;D)
-ai?..kun joku textailee omia mielipiteitään,niin otat ne "faktana",kun ne oli kerran jopa "perusteltu,mikä tällä sivulla on aika pirun harvinaista"? Älä sekoita mielipiteitä ja tosiasioita,niin ymmärrät paremmin muitakin faneja... :)
keskustelun aloittaja oli antanut konkreettisia esimerkkejä, jotka kaikki olivat mielestäni täyttä asiaa. Yritäpä itse perustella näkemyksiäsi, tai perustella, MIKSI muiden näkemykset, jotka on perusteltu, on mielestäsi roskaa. Annat paremman vaikutelman ;)
Vaikka aloittajan viestissä oli paljon mielipiteitä, niin oli siinä myös listattu asioita, jotka voidaan todeksi (tai virheellisiksi) osoittaa musiikin historiankirjoja selaamalla: Esim. pointit kitarasoundista/feedbackin käytöstä, tuplalevy-formaatin julkaisusta ja Revolverin myyntiluvuista eivät perustu kirjoittajan mielipiteille, vaan ovat todennettavissa olevaa tietoa.
Aloittajan MIELIPITEET tulivat sen sijaan näkyviin siinä, miten hän oli hajanaiset faktansa valinnut, ja miten hän käytti valitsemiaan faktoja osoittaakseen, että Beatles ei ollut läheskään niin innovatiivinen musiikillinen suunnannäyttäjä kuin monilla on tapana kuvitella.
Vaikka olenkin tässä (ja jo aiemmassakin viestissäni) kritisoinut aloittajan viestiä, niin yksittäisinä argumentteina monet hänen esittämänsä pointit ovat mielestäni ihan päteviä. Jos siis "sundi" tai muut Beatle-fanit haluavat osoittaa, että Beatles on se ylivoimainen ykkönen ja modernin popmusiikin suunnannäyttäjä, niin vahvempia (=perusteltuja) vasta-argumentteja pitää kyllä pystyä esittämään.
-pointti onkin siinä,et Beatlesit ei itse ole ikinä väittäneet olevansa jotain ylimaallisia musiikin tekijöitä,vaan sen kehumisen ovat hoitaneet muut,kuten myös vastaväitteet,joita on kylläkin selvästi vähemmän.Se kertoo tämänkin sivun textailijoista jotain,kun on aivan pakko tulla esittämään negatiivista,ei-rakentavaa arvostelua,pelkästään arvostelun vuoksi.Tyyliin;Pet Sounds on paljon parempi/arvostetumpi,kuin Pepper jne. MItä tuollaisilla väitteillä sitten halutaan oikein sanoa? Roskaksi en ole väittänyt kenenkään mielipiteitä,enkä musiikkimakua,joskus vain ihmettelen sitä,et oman suosikin diggaaminen ei tunnu joillekin riittävän,vaan pitää mollata toisia artisteja/faneja.Itse olen vuosikymmeniä kuunnellut kaikenlaista musaa,(tietäisittepä vain!),joten katson omaavani hieman kyllä perspektiiviä ja suhteellisuudentajua,ja tiedän et maailmassa on hurjasti loistavia muusikoita/artisteja;omistan juuri heidänkin levyjään,mutta jos laitan heidät tärkeysjärjestykseen,on The Beatles ylivoimainen ykkönen mulle.Jos joku ei vieläkään ymmärrä,että kyse on makuasioista,ei tosiasioista,niin se on voi voi...ps.ei kai joku nyt ota liian vakavasti tätä musa-juttua?.. :)
noudattaisit myös itse tätä pyyntöäs ;)
"Se kertoo tämänkin sivun textailijoista jotain,kun on aivan pakko tulla esittämään negatiivista,ei-rakentavaa arvostelua,pelkästään arvostelun vuoksi."
No minkä takia sitten itse olet Rollari-, Elvis-, Abba-, Prince-, ym. palstoilla tehnyt juuri samaa? Avannut uusia keskusteluja, joiden tarkoitus on vain haastaa riitaa. Koskeeko tämä julistus vain muita, ei itseäsi? Äläpä ole tekopyhä.
Miksei saisi esittää väittämiä? Pitääkö Beatles-fani(e)n aina nostaa hirveä haloo siitä, jos joku hieman kritisoi heidän suosikkibändiään? Sitäpaitsi perustelut tämän ketjun ekassa viestissä olivat kaikki rautaa! Ehkä niiden pätevyys onkin se häiritsevä seikka, eikä arvostelu...
-rakentava kritiikki ja keskustelu asiallisesti on aina antoisaa,jotkut vaan pitää piruilua ja vinoilua yms. kivana ajankuluna tjn. Ehkä se vaan on niin,et pitää tulla ikää tarpeeksi,ennenkuin ymmärtää muidenkin näkökantoja/mielipiteitä/makuasioita...ne vuodet,ne vuodet. ps.tottkai perustelut ovat rautaa ekassa viestissä,varsinkin niiden mielestä jotka ovat samaa mieltä.Väitän vaan,et noita perusteluja ei allekirjoita läheskään kaikki musanharrastajat,ei edes puolet.Kuten sanottu,tosiasiat ovat olemassa,mutta on väärin väittää mielipiteitään faktoiksi.Vahvojen huhujen mukaan,kun olet elänyt esim. yli 50 vuotta,niin hymyilet ymmärtäen omalle ehdottomuudellesi,kun olit n. 15-30v....----> :)
No eihän artisti/bändi missäkään muussakaan tapauksessa itse itseään arvostetuksi nosta, vaan kehumisen tekee yleisö, kriitikot jne. Ja negatiiviset vastaväitteet kimpoavat tietysti positiivisista kehuista. Joten tottakai niitä vastaväitteitä on aina vähemmän kuin kehumista. Tällaisilla puuta/heinää -argumenteilla ei siis Beatlesia saa nostettua yhtään korkeammalle kovien artistien hierarkiassa.
Taitaa johtua tämä haloo siitä, että kukaan ei pysty kumoamaan noita alkuper. viestin toteamuksia, jotka ovat hyvin perusteltu. Siksi Beatles-fanit ovat nyt tippa linssissä, kun eivät kestä että muitakin hienoja (ja hienompia) bändejä on. Tämä on vain minun veikkaukseni.
-sä varmaankin pidät itseäsi tosi älykkäänä Matse,mut sun viesti on aivan samaa puutaheinää,kuin muutkin puutaheinää-viestit.Mun veikkaus on se,et sä nostit tuollaisen haloon,koska et raasu mitään johdonmukaisempaa ja järkevämpää pysty textaamaan...ps.mistä teitä kusipäitä riittääkin?..huh..
Eivät nämä ketjun aloittajan huomiot nyt mitään varsinaisia uutispommeja olleet. Kyllähän se on yleisessä tiedossa, että Beatles oli oman aikansa poikabändi, joka teki koko kansalle suunnattuja, tarttuvia pop-biisejä. Eniten minua jäi kuitenkin alkuperäisessä viestissä häiritsemään kirjoittajan rivien välistä pilkottava asenne, jonka mukaan rock-oopperat ja monipolviset progressiiviset teokset olisivat lähtökohtaisesti jotenkin parempaa musiikkia kuin kolmen minuutin pop/rock-kipaleet. Kyllä pop-rallatuksessakin voi olla nerokas sointukulku, mielenkiintoisia melodiakulkuja ja harmonioita sekä innovatiivisia sovituksellisia elementtejä. Mielestäni Beatlesin nerous on juuri siinä, että he pystyivät laittamaan kahteen ja puoleen minuuttiin enemmän musiikillista sisältöä kuin moni muu puolen tunnin tekotaiteelliseen progeyritelmäänsä.
Sitä en pyri kiistämään, etteikö Beatles olisi helvetin yliarvostettu, mutta omassa genressään he olivat mestareita.
Ja väite, että Beatles ei vaikuttanut 70-luvun musiikkiin, on kyllä puhdasta p**kaa. Esim. sellaiset 70-luvun taiderock-suuruudet kuin Queen, Electric Light Orchestra ja Barcley James Harvest ovat paljosta velkaa Beatleille, vaikka saivat tietysti vaikutteita myös muualta ja veivät näin musiikkia uuteen (ja entistä parempaan, jos minulta kysytään) suuntaan.
Lennonjohtaja sanoi kutakuinkin tarkalleen sen, mitä itsekin halusin sanoa. Joskin minulle nuo taiderock-suuruudet eivät edusta samaa tasoa kuin esim. Bob Dylan, Beach Boys, Beatles ja Rolling Stones 60-luvulta, mutta tämäpä onkin sitten taas makuasia.
pikkusen,vain varpaanvälin verran kyrsii jonkunlainen uskonnollinen ehdottomuus.
Tämä on minun totuuteni.Ainoa oikea totuus.Omaksukaa se tai...
Mitään uutta,(ainakaan minulle),ei ole siinä,että -60 luvulla tehtiin valtavasti hyvää musaa. ;D Lukemattomia hienoja bändejä ja artisteja oli.Bob Dylan on hieno esimerkki siitä,että less is more.Ainakin alkuvuosinaan...no myöhemminkin kyllä.Yksi suurimmista on hän.Proge ei niin sytytä meitsiä,mutta en lähde paskaksi haukkumaan.Myös The Beatles oli monessa asiassa uranuurtaja.Kopioivat 12-kielisen kitaran The Byrds'siltä,totta...
Charlie Cristian,Django Reinhard,Les Paul,Miles Davis,Billie Holiday,Charlie Parker...Albert Järvinen...
Manfred Mann...
James Marshall Hendrix on tietenkin mainittava...minne saakka hän olisikaan päässyt ??
Pisteet Lennonjohtajalle,Petter X:lle ja Rannan kundille...
Kitaran ja sähkökitaran innovaattoreista voisin näköjään kertoa aloittajalle yhtä ja toista...1920,-30,-40,-50,-60, ja jopa 1970 luvulta. ;D ;D
Yleisesti ottaen kannattaa avoimin mielin penkoa musiikin pölyisiäkin aarrearkkuja.Sieltä voi löytää vaikka mitä upeaa kuunneltavaa.
Seuraan kyllä tämänkinpäivän musiikkia,surullisin mielin enimmäkseen...Erja Lyytinen ja Nightwish kannattaa mainita positiivisina pläjäyksinä ainakin...
Varmasti jokunen muukin,mutta ei tule mieleen,kun olen ottanut vasta kaksi. ;D
Tuskin lienee salaisuuksia nuo ensimmäisessä kirjoituksessa esitetyt asiat. Ja tottahan ne ovat, pientä mustavalkoisuutta vaikka onkin aistittavissa.
The Who ja The Kinks olivat molemmat feedbackailleet Beatleseja aiemmin. Lennon väitti joskus Beatlesin olleen ensimmäinen bändi, joka käytti studiolevytyksessä feadbackia, mutta ei sekään pidä paikkaansa. Soitannallisesti juuri The Who, The Kinks, Jimi Hendrix ja The Rolling Stones ovat niitä todellisia suunnannäyttäjiä. The Beatlesin kundit eivät olleet virtuoosimuusikoita, eikä tarvitsekaan olla. Heidän ansionsa olivat minusta ensisijaisesti laulunkirjoittamisessa. No, niin oli noiden muidenkin bändien/artistien, (paitsi ehkä Hendrixin), ja kaikki he tekivät erilaista musaa, ja ammensivat kuka mistäkin. Taiteilijat lainailevat toisiltaan. Se nyt vaan on hyväksyttävä.
Samaa mieltä esim. basson osalta?
Kumma kyllä, Ringokin saa arvostusta, jopa George.
Virtuoosi voinee olla revittelemättäkin.
Feedbackiä eivät käyttäneet ensimmäisenä, mutta kaupallistivat monet jutut ekana. Erikoiset sointurakenteet, studiotekniikan.
70-luvulla joku hemmo kopio Pepperin ja totesi, mitä ihmeellistä siinä on. Vain 10 vuotta eiemmin maailma oli ollut toinen.
Kiertueista: on sanottu, että modernit kiertueet keksittiin 10 min sen jälkeen, kun Beatles lopetti. Siihen asti - Shea stadionistakin huolimatta - kaikki oli amatöörimaista. Ei edes sadekatosta saatu aikaan.
Beatles oli myös kulttuurillinen ilmiö. He toivat kuitenkin mustan musiikin takaisin ja listoille. Little Richard, chuck berry. Raiderissa oli rotuerottelu kielletty (ei kyllä köyhiä mustia näkynyt konserteissa).
Jimi H oli britanniassa guru, ei USA:ssa.
ja tuo virtuoosi ei tarkoita sitä etteikö maailmassa olisi paljon heitä parempia solisteja - kokonaisuus vain on ollut Beatlesissa maaginen.
Koskettaa ihmisten tunteita.
Eniten amerikassa - mutta sehän on asia, jolla nykymaailmassa on väliä. Nokia todistaa sen vieläkin.
Parasta oli, että kaikki mainitut 60-lukulaiset diggailivat toisiaan
Fakta: Roger McGuinn näki The Beatlesin esiintyvän Ed Sullivan Show'ssa 9. helmikuuta 1964. Hän ihastui George Harrisonin 12-kieliseen Rickenbacker -sähkökitaraan ja päätti hankkia välittömästi itselleen samanlaisen.
By early 1964, McGuinn had become enamored with the music of The Beatles, and had begun to intersperse his solo folk repertoire with acoustic versions of Beatles' songs.
Byrds on perustettu sama vuonna, kun ko. kitara jo soi Beatleslevyillä.
Lehdistötilaisuudessa v 66 Roger vilahtaa taustalla, mutta lehdistö ei häntä tunne - Beatlepojat saavat esitellä ystävänsä.
byrdsiä itseään pidetään hyvin merkityksellisenä yhtyeenä.
Kuten Paul taitaa edellämainitussa lehdistötilaisuudessa sanoa kysyttäessä, mitä mieltä hän on, kun muut käyttävät heidänjuttujaan levyillä: He varastavat meiltä, me varastamme heiltä.
Sellaista oli 60-luku. Yhdessä eteenpäin. Kaikkien aikojen suurin kaupallinen menestys. Applella Beatlepojat yrittivät maksaa sen kaiken takaisin.