pahimmillaan liki neljän prosentin vauhtia. Eniten hintoja on kohottanut asumisen kallistuminen. Sen takana on energian hintojen ja lainakorkojen nousu sekä niin omistusasuntojen kuin vuokrienkin kallistuminen. Myös ruuan hinta on kivunnut selvästi.
Etenkin energian ja ruuan hintojen kohoaminen huolestuttaa suomalaisia, kertoo Nordean keväällä tekemä kysely. Kansalaisista liki kolmannes tienaa sen verran kuin kuluttaa, ja etenkin tämä joukko joutuu yhä tarkemmin miettimään, mihin rahansa laittaa.
– Yleensä ensimmäisenä lähdetään säästämään vapaa-ajan kulutusmenoista ja pienistä ylellisyyksistä. Esimerkiksi laman aikana vähennettiin matkailua ja lykättiin suuria kestokulutustavaroiden hankintoja, sanoo kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen Helsingin yliopistosta.
Kulutusaikeet
ovat hiipuneet
Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksilla oli toukokuussa aiempaa vähemmän kulutusaikeita. Kun vielä huhtikuussa liki puolet kansalaisista piti kestotavaroiden ostamista kannattavana, toukokuussa osuus oli kutistunut 40 prosenttiin.
Digiaikaan siirtyminen on saanut suomalaiset ostamaan paljon kodinelektroniikkaa. Esimerkiksi ilman digisovitinta on vain neljä tv-taloutta sadasta.
– Kodin teknologinen varustelu on nyt sellaisessa vaiheessa, että ihmiset lykkäävät hankintoja, arvioi Heinonen.
Toisaalta, jos rahaa riittää, uutuudet saattavat hänen mukaansa houkutella ostajia. Kaupan liitossa uskotaan, että viikonloppuna alkavat jalkapallon EM-kisat ja parin kuukauden päästä starttaavat Pekingin olympialaiset pitänevät huolta siitä, että viihde-elektroniikka menee vastaisuudessakin hyvin kaupaksi. Tammi-huhtikuussa kodin elektroniikan myynti kasvoi yli kymmeneksen viime vuoden vastaavasta ajasta.
Ulkomaanmatka vaihtuu
lomaksi kotimaassa
Polttoaineiden kallistuminen näkyy matkojen hinnoissa, mikä osaltaan voi vaikuttaa valintoihin. Esimerkiksi linja-autoliikenteen kustannukset ovat nousseet liki kymmeneksen viime vuodesta ja lentojen hintojen on arvioitu kohoavan kuutisen prosenttia tänä vuonna.
Kun Tilastokeskus kysyi suomalaisten kulutusaikeita seuraavan puolen vuoden aikana, huhtikuussa 52 prosenttia vastaajista suunnitteli ulkomaanmatkan ostamista. Toukokuussa osuus oli kolme prosenttiyksikköä pienempi. Sen sijaan kotimaanmatkalle aikovien osuus oli kasvanut saman verran.
Samaa tahtia ulkomaanmatkojen hankinta-aikeiden kanssa olivat vähentyneet suunnitelmat sijoittaa rahaa kodin sisustamiseen.
Ruuan kallistuminen ja palkankorotukset näkyvät ravintoloiden ja kahviloiden hinnoissa. Perinteisesti rahatilanteen kiristyminen on saanut suomalaiset karsimaan ravintoloissa käyntiä, mutta Heinonen epäilee, että tilanne saattaa olla muuttunut.
– Voi olla, että ravintolassa käyntiä ei kaupungeissa enää koeta ylellisyytenä. Jos todella alkaa näyttää siltä, että talouskasvu hidastuu ja tulee epävarmuutta, ravintolapalvelut ovat toki sellaisia, joista tingitään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.