Sairastuttani syöpään olen saanut kuulla useasti, että mitä tuosta, kuollaanhan me kaikki kuitenkin joskus. Minä en ole koskaan osannut ajatella noin. Pelkään että paranenko tai löytyykö etäispesäkkeitä. Suren jo ennalta miten lapseni pärjäävät ilman äitiä. Minäkään en osaa surra sitä, että jäänkö huomenna auton alle tai pysähtyykö sydämeni ylihuomenna. Miten te muut, oletteko niitä sankareita, jotka osaavat ajatella, että samapa tuo milloin kuolee. Minä en ole sankari, minä pelkään. Haluan elää vielä ainakin 40 vuotta.
Kuollaan kuitenkin
Anni
623015
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
niin sen, että syöpä ei välttämättä enää ole kuolemantuomio suoraan vaan tauti tautien joukossa. Tässäkin voidaan kääntyä vanhaa kansaa kohtaan, kun ennen ei ollut keinoja pysäyttää tai kokonaan parantaa syöpää nin siihenhän kuoltiin, mutta asia toki ei enää ole näin. Yli 80% sairastajista ovat henkissä vielä viisi vuotta diagnoosin jälkeen. Syöpä sanana on jo pahankuuloinen ja kaikuinen.
Kyse ei niinkään ole sankaruudesta vaan oman kuolevaisuutensa tunnustamisesta ja ymmärtämisestä ainakin mun kohdalla. Olen katsonut viikatemiestäni silmiin ja todennut, että en vielä ole valmis kuolemaan ja, että mulla on vielä paljon tehtävää maan päällä ennekuin suostun tomuksi muuttumaan.
Jossain vaiheessa väistämättä sairastaessani tulee esiin käsitellä tämäkin asia, se on hyvä, koska sen jälkeen voi elää vapaammin. Ei muutakuin voimavaraista itsesi ja varmasti lapsesi saavat nauttia läsnäolostasi vielä pitkään.
olet katsonut viikatemiestä silmiin ja todennut ettei täs vielä ehdi kuolemaan..niin,hu hu..
Olen pitänyt sinua joyder ihan järkevänä mutta nyt meni kyllä yli. Syöpä on syöpä ja ainakin minulla on pelko useinkin mukana. Tämä tauti on niin pirun kavala. Sairastan itse syöpää ja isäni kuoli 2 kuukautta sen jälkeen kun tauti todettiin. Myös isäni katsoi kuolemaa silmiin, pyysi ja rukoili jatkoaikaa mutta kuolemapa ei suostunut. Lääkäritkään eivät voineet mitään. Tuntuu aivan mahtavalta että jotkut ovat noin tavattoman järkeviä kuin sinä joyder. Mahtavaa filosofiaa. Miten se voimavaraistaminen tapahtuu?
vaan siitä, että minun aikani ei ollut vielä vaikka luulin, että ehkä näin on. Totesin sitten vaan, että saan jatkaa elämääni ja olla läheisilleni läsnä.
Olen järkevä tai en, mutta mielipiteeni oli se mikä oli ja on edelleen. Voin sanoa, että kuullessani ensimmäisen kerran mitä sairastan luulin tosiaan kuolevani, ennenkuin asia ja diagnoosit selvenivät päässäni. Päätin rohkaistua ja olla lannistumatta ja ainakaan kuolemaan vapaaehtoisesti.
Tosin enhän minä voi tietää koska päiväni ovat tulleet täyteen ja koska sydämeni pysähtyy, mutta tiedän ainakin, että en ole jättänyt elämääni totaalisesti elämättä, arvostamatta sitä mitä minulla on ja on ollut.
Valitettavasti kaikille sairauksille, jotka aiheuttavat kuolemaa ei voi mitään jos kuolema sitten jonkun osalle tulee. Olen pahoillani isäsi poismenosta.
No voimavaraistaminen, no sehän on sitä ainakin omasta mielestäni, että antaa positiivisten asioiden virrata itsensä läpi. Hän on tehnyt asioidensa, perheensä ja muiden läheistensä kanssa ns. "tilit selviksi", häntä ei kiusaa muiden sanomiset vaan hän on sinut itsensä ja elämänsä kanssa tapahtui siinä mitä tahansa. Hän omaa järkevät elämänarvot ja toteuttaa niitä elämässään. Hänessä on henkistä voimaa, elämänvaloa ja elämännälkää uusille haasteille.
Kyllä minäkin osaan nauttia elämästäni vaikka olen sairastunutkin syöpään. Elämä on kaikesta huolimatta ihanaa, pelkään vain että se päättyy liian aikaisin. Näillä palstoilla monet sairastuneet ovat niin fiksuja ja järkeviä että hyväksyvät sairauden osaksi elämäänsä ja ymmärtävät että kuolla täytyy kuitenkin joskus, miksi ei sitten vaikka huomenna. Minusta se on jonkinlaista luovuttamista, ei pelkkää järkevyyttä ja fiksuutta. Piru vie, minä taistelen. Tahdon elää vielä ainakin 30 vuotta ja elän kaikki ne vuodet parhaalla mahdollsella tavalla. Ystäviä meistä ei syövän kanssa tule koskaan. Se tauti on pahin viholliseni, jota vastaan taistelen.
syövän kanssa ja silti se eksyy ajatuksiini joka päivä, mutta sen kanssa on nyt vaan elettävä ja ennenkaikkea sen pelon kanssa, että koska löydetään taas jotain uutta.
Mutta onpa niitä parempiakin päiviä jolloin ei se edes muistu mieleen. No olempa minäkin luvannut itselleni elää ainakin pyöreään satalukuun, mutta katsotaan tuleeko joskus täyteen, siihen kun on tarkalleen 66,5 vuotta.
Eteenpäin minua kannustaa elämään 3v. ja 2kk ikäiset kummipojat joille haluan olla vielä pitkään kummitäti. Että ei me tässä kukaan luovuteta vaan kynsin hampain pidetään itsemme elämässä kiinni.
mitä tuleman pitää. Sairauksia ja epidemioita on ollut kautta maailman sivun. Tässä yksi linkki vanhan taudin uuteen tulemiseen
http://areena.yle.fi/hae?keyword=akuutti
AkuuttiTuberkuloosi tappaa taas
03.06.2008 klo 19:20
Olet aivan oikeassa, aina ei voi päättää mitä tuleman pitää. En edes pelkää tuberkuloosin tappavan minua koska en ole sairastunut siihen enkä edes pelkää sairastuvani siihen. En sure etukäteen tulevia sairauksia koska en tiedä niistä mitään. Sitä vastoin mietin aika usein olenko elossa vielä 5 vuoden kuluttua vai kuulunko siihen 20 %:iin jotka eivät selviä syövästä.
kavai sanoi että mitä pelkäämistä siinä voihan hän itsekkin kuolla jo vaikka huomenna
auto-onnettomuudessa tai mihin vaan...
ei kavai vaan kaveri..
Miltä nuo kaverisi sanat tuntuivat?
Alkuvuodesta lupasin etten paljon täällä huuhaile. No, lupaukset on tehty kumottaviksi. Nyt kirjoitan koska on omakohtainen kokemus molemmista.
Molemissa on paljon yhtäläisyyksiä. Yhdessä kohtaa ovat kuin yö ja päivä.
Hoitokuuri on molemmissa todella rankka. Molemmista myös paranee jos kroppa kestää ja kohdalle osuus oikeat lääkkeet. Tämän uuden vanhoille lääkkeille vastustuskykyisen tubin hoito on syöpähoitoja rankempaa. Syystä, että sivuvaikutukset on hirveät.
Tnnen muutaman julkkiksen jotka on sairastaneet tubin. Eivät ole tiedotusvälineissä siitä revitelleet. Jokainen tietää miksi.
Ja sitten se eroavuus. Parantumisen jälkeen tubin sairastanut on välteltävä ja karteltava spitaalinen. Ystävätkin kaikkoaa pelkästä sairastumisen pelosta. Syövästä parantunut on sankari koska on kestänyt rankat hoidot.
Jos joku haluaa tarkemman kuvauksen tubin hoidoista ja vaikutuksesta niin kerron mielelläni. Täytyy varautua siihen ettei ihan heti tarvitse minkäänlaista ruokaa. Yrjöastia on myös hyvä varata vierelle kun lukee tekstiä.
tubista?
Millainen sairaus se on ja millainen se hoito?
Miksi vältellään siitä kertomista?
Olen ihmeissäni enkä tiedä mistä sairaudesta on kysymys ???:))
En ole itse sairastunut syöpään enkä tietenkään osaa edes kuvitella mitä tämä sairaus tekee ihmisessä ja miltä se tuntuu. Kun olen lukenut näitä viestejä olen pannut merkille, että monet ovat niin viisaita ja valaistuneita. Tuntuu ettei se tunnu missään. Olen kuitenkin lukenut lehdistä että mistään syövästä ei kaikki parane ja hoidot ovat tosi rankkoja. Toisaalta, voi olla että sairaus annetaan vain näille rohkeille ja aina reippaille, he kun osaavat kantaa senkin kunnialla. Minun omaiseni ei ollut sellainen sankari. Hän kärsi ja itki ja kuoli ja niin itkin minäkin.
,,lähestulkoonkaan aina rohkea ja reipas syöpäpotilas.
Itken ja paljon itkenkin; olemme ihan tavallisia heikkoja ihmisiä.
Mutta kun kohdalle osuu siihen on ihan pakko opeutua ja yrittää jatkaa normaalia elämää.
Nämä palstan kirjoitukset on vain pieni pieni osa elämää
Todellisuus on paljon karumpaa,näin ainakin minulla.
Kirja Syöpäsairaus ja elämän todellisuus kirjoittanut Juhani Rekola. Kertoo syövän sairastamisesta ja se käsittelee myös aihetta tuberkuloosi ainakin parin kappaleen verran ja siitä, miten yhteneväiset ovat tubi ja syöpä. Suosittelen lukemaan vaikka paikoitellen onkin kapulakieltä.
Kuume kellisti taas kerran ketoon. Yritän pysytellä pystyssä hetken aikaa.
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti
Hurjimpia räkä- ja keuhkonkapple juttuja en viitsi kirjoittaa. Näyttää Iralla ja monella muulla olevan kestämistä ilman yökötysjuttujakin. Minulla tubi oli keuhkoissa eli olen edelleen keuhkovammainen.
Parantolaan mennessäni ajattelin ”täältä en ainakaan omin jaloin pois kävele”. Siellä vierähti liki vuosi. Koulunkäyntiin tuli katkos.
Lähtökohta; pituus 160 cm, paino 38 kg
Hoitojen kaksi ensimmäistä kuukautta oli samanlaista kun ekan taxon jälkeen. Olotila oli pysyvä. Taxojen kanssa oli välillä muutama hyvä päivä. Reilusti toistasataa ruutallista streptomysiini- penisiliini sekoitusta kaksi kertaa päivässä kaurat (passi = tubilääke). Kotiutumisen jälkeen kauroja piti syövä vielä kokonainen vuosi. Niistä tuli aina öklöttävä olo. Siihen aikaan ei osattu edes haaveilla kertakäyttöpiikeistä. Sen 38 kg:n välistä yrittivät löytää kannikan mihin tökätä ruutta. Kannikat oli mustat ja muhkuraiset kuin mukulakivikatu. Särky ja pakotus melkoinen. Alkuun yöt meni valvoessa. Jos en itse rykinyt ja kakonut niin sen teki vieruskaveri tai maapurihuonnen porukka. Väsymystä riitti. Uslkona kesähelle. Paksu villatakki päällä paleli kuin horkassa.
Parantolassa olin vielä ihminen. Kotiin paluun jälkeen alkoi varsinainen helvetti. Ensimmäinen vastaan tullut tuttu kysyi ”annoitko sinä lapsen ottolapseksi vai jätitkö sen lastenkotiin?” Tämän lajin kyselijöitä ja tiedottajia riitti.
Sain lopulta koulun käytyä ja alkoi työnhaku. Haastattelija ”miten sinulla on mennyt näin kauan tämän koulun käymisessä?” Oli pakko kertoa missä olin ollut. Näen vieläkin sen inhon, kauhun ja pelon sekaisen ilmeen haastattelijan naamalla. Työnsi todistukset minulle viivoittimella, kirjekuorella tai kynnellä jos mitään muuta ei ollut. Sanoi inhon ilme naamallaan ”meillä ei ole töitä sinulle”. Vielä joitakin vuosia sitten HIV positiivisia kohdeltiin samalla tavalla. Onneksi nykyään laki estää moisen menon. Pisti miettimään miten elätän itseni, kun en saa edes töitä. Itsemurha kävi mielessä monta kertaa. Tunsin itseni hylkiöksi.
Syövän hoitojen aikana kävin tubihoidot mielessäni läpi toistamiseen. Taas ajattelin etten selviä hengissä. Immuunijärjestelmäni sotii muutoinkin (herra S) minua vastaan.
Tekikö yksikään näistä kolmesta sairaudesta minusta hyvän ihmisen? Ei tehnyt. Teki sitkeän ja sisukkaan. Siihen aikaan parantolassa kuolema oli arkinen asia. Se oli aina läsnä. Siitä ei tehty sen kummempaa numeroa. Tubin jälkeen vanhat ihmiset sanoivat ”sinun pitää olla kiitollinen että selvisit hengissä. Ajattele niitä jotka kuolivat mutta olisivat halunneet elää”. Heidän sanomisia ei kyseenalaistettu. Viisaus kuului vanhuksille.
Silloin kun haluttiin satuttaa kunnolla, sanottiin ”tuollainen keuhkotautinen”. Sama asia jos minulle sanottaisiin nyt ”tuollainen syöpä- tai autoimmuunitautinen”.
Elämän kova koura on opettanut sen, että ymmärtää hiukan paremmin niitä, jotka ensimmäistä kertaa elämässään sairastuvat vakavaan sairauteen. En suhtaudu vähätellen kenenkään henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Niitä kun ei toinen voi tuntea. Suhtaudun sairauksiin realistisesti. Se mikä on tullakseen se myös tulee.
äskeisestä muutaman linkin pois. Netistä löytyy tietoa vaikka kuinka paljon.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/tuberkuloosi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuberkuloosi
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1534917
http://heli.fi/Hengityssairaudet/Tuberkuloosi/
http://kanava.etela-karjala.fi/Kiinteasivu.asp?KiinteaSivuID=1149&NakymaID=17
http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/040415.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/tubercul.html
http://yle.fi/akuutti/arkisto2004/301104_a.htm
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/05/652942
... on kovasti muuttunut tuosta kuvaamastasi nykyaikaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Kuitenkin lääkkeille vastustuskykyinen tbc-kanta on vaanimassa. Basuilisko muuttaa muotoaan ja lääkkeet ei tepsi enää niin hyvin.Väärät lääkeyhdistelmat, vääränlainen lääkehoidon toteutus, keskenjäänyt tai huonosti toteutettu lääkehoito edesauttaa sitä, et basiliskoista tulee entistä sitkeämpiä ja vaststuskykyisempiä lääkkeille. Edelleen tänäkin päivänä tbc on sairaus, joka etenki vanhemmilla ikäluokilla on selkeästi pelottavana mielessä, ja se johtuu siitä, että heidän nuoruudessaan "lentävään keuhkotautiin" ei ollut tehokkaita lääkkeitä ja ihmisiä kuoli paljon ko sairauteen.
Minä en ole sankari.
Olen kuitenkin ollut hyvin paljon tekemisissä kuoleman ja kuolleiden sekä kuolevien kanssa, joten se ehkä vaikuttaa suhtautumiseeni.
Itsellä on ollut kuolema hiuskarvan varassa useita kertoja milloin missäkin tilanteessa.
Laheisimmistäni 2 tehbeet itsemurhan toin vasta vähän päälle 20v.-Kahdelta ystävältäni kuolluy lapset 10c.Pikkuveljeni hukutettiin 17v. ja paljon paljon kuollut läheltä isä,äiti ym.mutta mennään niin kauab hub tuo TaivaanIsä meille päiviä antaa,eikös caan?
Sinulla on ollut erittäin kovaa tuo elämä.
Täytyy vain rukoilla että saisit voimaa kestää kaiken.
No onneksi sinulla on Pikkuprinsessa.
...esikatsele ennen lähettämistä; sinulla on paljon kirjoitus virheitä:)))
Niin muuten on sinullakin, tarkoitan kirjoitusvirheitä. Kirjoitusvirhe kirjoitetaan yhteen. Ei millään pahalla.
Olen sairastunut syöpään kolmeen eri otteeseen, ja voin ihan rehellisesti sanoa että syöpään sairastuminen ei vedä lähellekään vertoja vaikean depression kokemiselle.
Vaikean kliinisen masennuksen kuolleisuusprosentti on 80 - siis paljon suurempi kuin syövän. Traagisinta on, että nämä kuolemat ovat itsemurhia, kun sairastunut ei kykene enää kestämään sairauden aiheuttamia sietämättömiä tuskia.
En vähättele kenenkään sairautta (omaanikaan), mutta silti sanon: ennen otan vaikka kymmenen syöpää kuin yhden depression.
pelkoihin ja kuolemiin voi liittää vielä yhden tutkitun tiedon. Vuosittain Suomessa kuelee naisia enemmän sydänkohtaukseen kun syöpään.
Tutkimuksen mukaan naisten sydänvaivat on erilaisia kun miesten. Oireet on "moninaisia" (tutkijan sana) joten niihin ei osata kiinnittää ajoissa huomiota.
Syövästä ja syövän aiheuttamasta kuolemasta tiedotetaan puhutaan ja tiedotetaan. Sen vuoksi siitä myös tiedetään enemmän.
Minäkään en vähättele mitään/kenenkään sairautta. Suhtautumiseni sairauksiin johtuu nimenomaan monista omista kokemuksista. Parantumaton herra S kiduttaa ja kalvaa lopulta minun hengen.
En tiedä minkä sairauden aiheuttamaa kuolemaa juuri minun pitäisi pelätä. Syöpäkin oli aivan eri paikassa kun mihin sen piti tulla. Ihan yhtä hyvin voin tipahtaa taloustikkailta ja kuolla siihen.
syvä depressio voi johtaa itsemurhaan,syövästä voi parantua,myöskin depressioiosta mikäli kunnon hoidon saa.
Moni erittäin vaikeaa ja lamauttavaa depressiota sairastava ottaisi taas mieluummin sen syövän. Sairastaminen on henkilökohtainen tragedia ja jokainen ajattelee siä omasta elämäntilanteestaan käsin. Ei sairaiden ja sairastuneiden kokemaa voi vertailla et ottaiain mieluummin tämän tai tämän, jokainen vakava henkeä uhkaava sairaus on kantajallaan se vaikein.
Piti lukea sinun kirjoitus useampaan kertaan ennen kuin se meni tajunnan taajuudelle asti.
Mikset sinä voisi elää vielä ainakin 40 vuottta? Minä olen elänyt tubin (ennuste oli todella huono) jälkeen lähes 50 vuotta. Pistä nyt hiukan paremmaksi niin siitä se lähtee kulkemaan.
Uusia lääkkeitä ja hoitoja tulee jatkuvasti. Voi olla, että jo huomenna tulee tieto, että on löydetty parantava hoito.
Minulle riittää oikein hyvin 40 vuoden lisäaika ja voihan olla, että huomenna jään auton alle tai tipun keittiöjakkaralta. Tubia en osaa edes pelätä ja sydän minulla on aina ollut vahva.
ennenkuin aika on täysi,vai mitä.Pelataan kortit loppuun asti,ne jotka olemme saanneet?Kukaanhan ei huomisesta tiedä,mutta eletään nyt tänään.
Uskon, kuten Ira¤, että jokainen lähdemme ajallamme, ei ennen eikä jälkeen.
Voi, voi kaikilla meillä on aikamme, kaikki me lähdemme ajallamme, kaikki on kirjoitettu Isoon Kirjaan, niinhän. Jotkut vain joutuvat lähtemään liian aikaisin, se on tosi. Uskotteko todella, että 22-vuotias nuori on valmis
lähtemään ...hänen aikansa kun on tullut täyteen. Lopettakaa jo tuo lässytys.
Uskon, että lähdemme ajallamme. Minulle tuo on täyttä totta.
No onhan se totta, että silloin on aika lähteä kun kuolee, eihän siinä voi muuta tehdä kun noutaja tulee. Jotenkin tommonen "ajalla lähteminen" on mielestäni sitä lässytystä, ollaan niin seesteisiä ja järkeviä. Lammasmaista minun mielestä. Syöpä ei ole tehnyt minusta lammasta, joka heti ilolla seuraa noutajaa kun se aika tulee. Tiedän, että nyt olen monien mielestä häirikkö tällä palstalla ja minun täytyisi heti häipyä. Täällä täytyy kiittää sairaudesta koska se tekee ihmisestä paremman ja viisaamman ja kiitollisen. Minä en kiitä tästä taudista. Minä inhoan sitä.
Minä olen aina ollut sitä mieltä näilläkin palstoilla että mikään sairaus tai kärsimys ei jalosta. Sitä vaan kärsii. Samoin taistelu syöpää vastaan. Miten taistellaan solumuutoksia vastaan ? Ei niin mitenkään. Minulla on nyt näitä syöpiä vaikka muille jakaa mutta en minä mitenkään taistele niitä vastaan. Minä odotan että lääkärit tekevät hommansa ja minä palaan vielä kentälle, ainakin joksikin aikaa.Sairauden aiheuttamaa depressiota vastaan ehkä voi taistella ja se on ihan hyvä asia. Ja kun joskus aika koittaa niin piru saa minusta sellaisen riesan että miettii kahdesti ennenkuin noutaa :-) .
tulee kun on tullakseen.
Ei oo portilla Pietari vielä halunnut ja piru ei piä kiirutta...
Sitä ei tiedä koska on aika ja onko se aina niin oikeudenmukaista. Menetin viime vuonna monta läheistä eri ikäistä ja eri syistä ja silti kaikki suru on vaan käsiteltävä ja hyväksyttävä, että nyt hän, rakas minulle on poissa.
Kukaan miestä ei kumminkaan kuole taikka katoa loppujen lopuksi kokonaan. Muistot, valokuvat, kirjoitukset seuraavat niin kauan ihmistä kun nyt sopii toivoa.
Ja mitä me siellä haudoilla itketään jo lähteneitä, vaan autetaan ja rakastetaan niitä vielä, jotka elävät.
memettänyt liian paljon läheisiä,veljeni 17v.äitini,isäni,ystävieni nuoret lapset,ystäviämme 2 miesystävääni loputon lista,enää en haluaisi menettää ketään,ehkä seuraavaksi menen minä?
depressiotakaan vastaan ,ei jaksa taistella ellei huomaa oireita alku vaiheessa .
Liika sinnittely ei ole hyvä; ajoissa hakemaan ammtti apua..nimimerkki; depression kokenut:-)
ssaada apua,sllei ole varaa thsityisella.Kävin jäähärissä antoi 2 kaikkwin miedoimpia lääkkriyä,wi uniläkktiyä.Ajattelin että oli viimeine käynti siellä,ei mitään apua,baikka olisin ottanut kaikki l''kkeet kerralla.
Ira¤n kirjoittama?
???
Mieliala lääkkeet ei vaikuta heti.
Menee noin 2.viikkoa,ennen kuin tuntee niiden tehon.
Rauhoittavat lääkkeet tehoaa nopeasti.
Älä luovuta ,muutaman viikon kuluttua huomaat lääkkeen tehon,kun vain otat ne säännöllisesti.
Alkuun miedoilla ja vie aikansa löytää juuri sinulle sopiva lääkitys.
Yritä jaksaa:))
kokeilisit Helsinki Missiota. Kuulemani mukaan siellä saa yksilö- ja ryhmäterapiaa. Kannattaa ainakin kysyä.
Ihmettelen vähän tuota viestiä, oletko kunnossa? Kun sinulla on vielä tyttökin kouluiässä.
asunto on valoisa ja kaunis kun mikä,omenapuunoksat tulevat parvekkeelle.lemmikkikuja lähtee pihalta,mutta yläkerran äijä on häiriintynyt,vetää vessaa joka yö 3-40 kertaa ja laskee vettä läpi yön.Hän on n.40v.ja vaimo missään eivät ole töissä.
Ehkäpä vaihdan asuntoa rauhallisempaan,mutta nyt olen hiljaisuuden ja rauhan tarpeessa vaikkapa vain viikoksi.Rauhoittavat lääkkeet eivät ole oikea ratkaisu,yläkerran äijän touhuille.
Muuten elän normalia rauhallista elämää,leikin lapsen kanssa,käyn merenrannalla,uimassa,ja sukuloimassa.Ehkäpä Jumala puuttuu peliin ja johdattaa oikealle tielle,niin uskon,hänen kädessäään kuitenkin kaikki on jokainen elinpäivämmekin.Uskon lujasti,että Hän ratkaisee ongelmamme.Rakastan lapsiani enemmän kuin elämääni,ja varsinkin tätä pienintä haluan varjella kaikelta pahalta.Jumalan siunausta toivon teille kaikille.
Ira¤ - oletko kunnossa nyt?
Viestisi on liian hätäisesti kirjoitettu, olen huolissani sinusta:)
kun olen kylässä hänellä.Suunnittelen maalle lähtöä vaikka sukulaisille.En jaksa kaupungin mälinää.Olen käynyt lääkärissä,ja hän ymmärtää täysin jotta haluan miettimisaikaa täysin rauhassa,täällä kaupungissa rauhaa ei ole,edes kotona,yläkerran häirikön vuoksi.
Nyt kirjoituksesi oli selvästi luettavissa.
Eiliset kirjoituksesi saivat huolestumaan ;paljon virheitä lähes joka sanassa.
Toivottavasti saat asiasi järjestymään myös tyttäresi takia:))
lähti toinen linssi irti,niin on kuin kännissä kirjoittelisi,vaikken juo lainkaan,eiköhän kirjoitus näillä halparilleilläkin onnistu:)
sekavat kirrjoituksesi eilen iltana..kait huomasit huolestumisen:))
luin sinun viestejäsi Ira¤ ja kieltämättä täytyy rehellisesti sanoa että
oletin että pikkuisen päihtyneenä olet kirjoittanut..,,,
Sinuna olisin jo
eilen kertonut että silmälasit ovat rikki..:-)))
ota kaikkia lääkkeitä kerralla se on vaarallista, ei edes mietoja muuten kuin lääkärin ohjetta noudattaen:-))
... tuntuu lässytykseltä, antaa toiselle voimaa sairastaa tai ymmärtää läheisen sairastumista ja kuolemista, miksi ottaa se heiltä pois, jos se kerran lohduttaa. Usko sinä tavallasi ja anna toisten ilman ilkeitä kommentteja uskoa tavallaan.
kokea asita noin niin kuin kerroit, jonkun toisen tapa on toisenlainen, kumpikin on se itselle oikea.
siihen, että kun olet sairastanut esim. syövän ja selvinnyt siitä, tuo vaikea elämänvaihe on EHKÄ koulinnut sinua ja toivottavasti parempaan suuntaan.
En tarkoita sitä, että olisit jotenkin parempi ihmisenä, mutta vaikeat kokemukset yleensäkin elämässä koulivat ja muokkaavat käsitystäsi elämästä ja sen merkittävimmistä asioista.Eikä aina välttämättä huonolla tavalla.
Ira¤:n tämän hetken kirjoituksiin ,teki hyvää päästä maalle
Depressio on vakava ei saa lyödä lyötyä:)
Depis on vakava sairaus. Onneksi Iralla menee nyt hyvin. MUTTA pitäisiköhän Iran naapurinkin saada apua, hänellähän voi olla vaikka pissatulehdus ja suolistossa jotain vikaa.
ajatelleksi...ei ole ihan normaali tarve käydä WC:ssa öisin noin usein... ..
Vaikka sytojen aikaan itsekkin vedin pönttöä aikasta usein.
Ei tehonneet pahoinvoinninesto lääkkeet..
psykiatrista hoitoa, muuallapäin Suomea nämäkin asiat järjestyvät helpommin.
Luulisi että akuuttina pääsee heti kiireellisenä hoitoon:-))
kun sain kuulla syöpädiagnoosistani,ja ystävättäreni kuollut samaantautiin kahdessa vuodessa,olisin halunnut jutella psyk.sairaanhoitajan kanssa edes kerran mtt:ssä.Psykiatri ei välittänyt diagnoosistani ja alkoi kaivaa miesystäväni raakaa itsemurhaa ym.sanoin jotta ne on menneen talven lumia.Lääkäri tarjosi hoitona vain ja ainoastaan suljettua osastoa.Joopa,ja mitenköhän ne hoidot sieltä olisivat onnistuneet,en usko.Mitä auttaisi katsella täysin lääkittyjä ihmisiä,sieltäkö se apu olisi tullut.Lääkäriä tapaa kerran viikossa 5-10 minuuttia jolloi psyykelääkitystä tarkistetaanSurkeata sanon minä.Ellei ole varaa yksityiseen ei kannata mennä lainkaan tyhjän saa pyytämättäkin.Miten joku terve nuori sairaanhoitaja voisi ymmärtää kuolemaa odottavan syöpääsairastavan fiiliksiä ja tuskaa lapsista jotka joutuu jätäämään.