Minua ovat jotkut kritisoineet siitä, että käytän tällä palstalla ehkä hieman liikaa energiaani siihen, että valotan vanhoillislestadiolaisille Raamatun mukaista seurakuntaoppia sekä sitä, kuka on Raamatun mukaan uskovainen.
Eli että saisin enemmän kertoa omista uskonnäkemyksistäni.
Noh...paikataan hieman tätä asiaa seuraavalla tiiviillä "paketilla", miten minä uskon:
Jeesus Kristus on kuollut n. 2000 v. sitten KAIKKIEN ihmisten edestä ja vienyt meidän kaikkien syntitaakat mukanaan Golgatan ristille.
Nyt on jokaisen oma asia, hyväksyykö itse kukin meistä omalle kohdalleen tämän sijaiskärsimyksen ja -kuoleman. Ottaako ihminen vastaan syntien sovituksen ja pelastuksen, jota meille tarjotaan
KRISTUKSEN VERIHAAVOISSA.
Sitä ei tarjota meille vl-rukoushuoneissa, ei helluntalaisten rukoushuoneissa, ei ev.lut. kirkkorakennuksissa jne. Näissä kaikissa paikoissa julistetaan Jumalan sanaa, mutta anteeksianto ja syntien sovitus on vain ja ainoastaan
KRISTUKSEN VERIHAAVOISSA.
Kun Jeesusta pyydät sydämeesi, niin SILLOIN taivaan ovi avataan jo raolleen sinua varten ja aikanaan se avataan sinulle kokonaan.
Erään kerran Isä ojentaa kätensä ja sanoo itse kullekin meistä, jotka olemme täällä maallista matkaa tehdessämme nöyrtyneet Hänen väkevän kätensä alle:
"Lapseni - TERVETULOA KOTIIN!"
Pelastus ei ole rukoushuoneissa, pelastus ei ole herätysliikkeissä, pelastus ei ole ihmisessä.
Pelastus on JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Tätä Raamatun mukaista oppia minäkin yritän opettaa ja viedä ilosanomaa eteenpäin niillä leivisköillä, jotka minulle on annettu.
Eli että saisin enemmän kertoa omista uskonnäkemyksistäni.
Noh...paikataan hieman tätä asiaa seuraavalla tiiviillä "paketilla", miten minä uskon:
Jeesus Kristus on kuollut n. 2000 v. sitten KAIKKIEN ihmisten edestä ja vienyt meidän kaikkien syntitaakat mukanaan Golgatan ristille.
Nyt on jokaisen oma asia, hyväksyykö itse kukin meistä omalle kohdalleen tämän sijaiskärsimyksen ja -kuoleman. Ottaako ihminen vastaan syntien sovituksen ja pelastuksen, jota meille tarjotaan
KRISTUKSEN VERIHAAVOISSA.
Sitä ei tarjota meille vl-rukoushuoneissa, ei helluntalaisten rukoushuoneissa, ei ev.lut. kirkkorakennuksissa jne. Näissä kaikissa paikoissa julistetaan Jumalan sanaa, mutta anteeksianto ja syntien sovitus on vain ja ainoastaan
KRISTUKSEN VERIHAAVOISSA.
Kun Jeesusta pyydät sydämeesi, niin SILLOIN taivaan ovi avataan jo raolleen sinua varten ja aikanaan se avataan sinulle kokonaan.
Erään kerran Isä ojentaa kätensä ja sanoo itse kullekin meistä, jotka olemme täällä maallista matkaa tehdessämme nöyrtyneet Hänen väkevän kätensä alle:
"Lapseni - TERVETULOA KOTIIN!"
Pelastus ei ole rukoushuoneissa, pelastus ei ole herätysliikkeissä, pelastus ei ole ihmisessä.
Pelastus on JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Tätä Raamatun mukaista oppia minäkin yritän opettaa ja viedä ilosanomaa eteenpäin niillä leivisköillä, jotka minulle on annettu.
Vastaukset 73
Vanhimmat
....ovat kärsineet inflaation. Ne nähdessään näkee punaista eikä viitsi avata koko viestiä. Miten voit kylvää sekä siunausta että kirousta. Ei sinun tekstejäsi viitsi lukea, silloin kun käytät nikkinä noita kolmea keppiä.....
ei ole kirousta,mutta "vain me" opista on tullut sen kannattajille kirous.!!! merkit nähtyänne se muistuttaa teitä että jotakin poispantavaa on sydämeltä,siis miksi kantaa Raamatulle vierasta iestä,tee sinäkin hyvä päätös ja luovu "vain me" opinkappaleesta niinkuin monet vanhoilliset ovat tehneet !
"Miten voit kylvää sekä siunausta että kirousta."
joka kylvää Raamatun totuutta, kylvä kirousta.
"tee sinäkin hyvä päätös ja luovu "vain me" opinkappaleesta niinkuin monet vanhoilliset ovat tehneet !"
Minä luulen vahvasti, että erityisesti vl-nuorten keskuudessa ollaan - ainakin omassa sydämessä, eihän sitä toistaiseksi uskalla ääneen sanoa - luopumassa tuosta "vain me" -opista. Nuorilla on taipumus ajatella myöskin omilla aivoilla.
Siten pikkuhiljaa vanhojen "vain me"-partojen kaatuessa hautaan Jumalan totuus ja Jumalan valo saavat tässä asiassa vallata vl-herätysliikkeen.
että totuus ei tekisi pahaa sinullekaan.
olen tuosta asiasta samaa mieltä.
elää valheessa?
Vanhoillisilla tuo "vain me" valheessa eläminen alkaa jo äidinmaidossa. Jatkuu siitä koko lapsuus- ja nuoruusvuosien aivopesuna.
Se vaatii voimakasta tahtoa, jotta pystyy repäisemään itsensä irti siitä valheesta.
Jospa kolme huutomerkkiä on Jumalan asettama kivi vanhoillisten kenkään?
Olen jonkun aikaa lueskellut näitä !!!-juttuja. Kummallista on se sekalaisuus hänen ilmaisussaan. Joskus !!! kirjoittelee asiallisesti kommenttejaan, toisinaan toistelee isoilla kirjaimilla mielisanaansa; mutta myös räävitontä herjaa hersyy nähtävästi saman kirjoittajan toimesta.
En usko, että Jumala tällaisia moninaamaisia kiviä asettelee, joku muu lie asialla.
"vain me" miehiä?
sen on olla.
...Saulus Tarsolainenkaan saanut näköään takaisin rukoilemalla ja anomalla, vaikka Herra itse hänelle ilmestyi Damaskon tiellä. Sauluksellekin tuli Jumalan lähettiläs, Ananias, joka saarnasi Saulukselle parannuksen ja suomukset putosivat hänen silmiltä silmiltä. Jumala valitsi juuri Sauluksen sanansa levittämiseen tehden siten tyhjäksi fariseusten ja ylipappien opetuksen, joita Saulus ennen parnanusta oli pitänyt.
että Ananiaksen saarnattua Saulus sai FYYSISEN NÄKÖNSÄ takaisin.
Vanhoilliset ovat itse keksineet jotakin muuta pönkittääkseen omaa harhaoppiaan.
...niinpä niin. Jeesus sanoi myös opetuslapsistaan kun hän heitä lähetti, että he tulevat tekemään ihmeitä Jumalan voimalla kuten minäkin teen. Raamattu on niin kuin se luetaan ja en yhdy näkemykseesi tässä asiassa. Paavalin hengelliset silmät avattiin ja hän näki uusin uskon silmin, mutta myös sai fyysisen näkönsä takaisin.
...vanhoillislestadiolaisuudessa tehdään ihmeitä Jumalan voimalla kuten Jeesus teki?
"Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä.
Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen."
Noin asia on kuvattu Raamatussa.
Seuraava sen sijaan on sinun ja muiden veeällien OMAA LISÄYSTÄ:
"Ananias, joka saarnasi Saulukselle parannuksen"
Ei ole syytä mennä näpelöimään Raamatun tekstiä oman/herätysliikkeensä tavoitteiden mukaiseksi.
...täytyy määritellä sana "ihme"
Ihmetekoja ei tänä päivänä ole sillä tavalla kuin niitä Jeesuksen aikana oli. Tänä päivänä ei sokeat saa näköään tai rammat hyppää tai kuolleet herää. Näitä joitakin edellämainittuja tietty lääketieteessä saavutetaan, mutta Jumalan sanalla ei paranneta enää fyysisesti ketään.
Tämä ihmeen määrittely on enemmän hengellisessä mielessä ja ihmisen saatuaan parannuksen hän uudestisyntyy ja syntielämän turmeltunut ruumis kuolee.
...mielestäsi tarkoittaa kun Saul tuli täytetyksi pyhällä hengellä? Ei hän oman rukouksen tai muun voiman kautta sitä saanut, vaan Ananias uskovaisena miehenä saarnasi Saulille parannuksen.
Tuossa on aivan selvästi se, että Ananiaan "kautta" Paavali sai Pyhän Hengen. Kyllä se oli sitä, että hän sai "parannuksen armon".
Sen jälkeen hänet kastettiin. Ensin oli saatava usko, sitten kaste.
kerrotaan, että Ananias lupasi Saulukselle että tämä samalla täyttyisi Pyhällä Hengellä. Se on se kohta, missä Saulus tulee uskoon eli parannuksen teko (välikäsien avulla). Kyllähän Sauluksen elämässä täytyi jokin muukin muutos tapahtua, hänhän vainosi ennen kristittyjä, kuten tiedätte.
Aina ei syntejä myöskään ole saarnattu samoin sanoin anteeksi kuin nykyisin tehdään.
Jos ihmetekoja ei tänä päivänä ole sillä tavalla kuin niitä Jeesuksen aikana oli niin se johtuu varmasti siitä että USKOAKAAN ei sitten ole niinkuin siihen aikaan oli. Eikö muuten Raamattukin ilmaise huolestuneisuutta juuri tuosta seikasta? Löytääkö Jeesus uskoa maanpäältä kun tulee takaisin? Tämä on ERITTÄIN VAKAVA ASIA. Taidetaan olla haaleita uskovaisia nykyään. Toistammeko vain tyhjiä sanoja anteeksiantamuksesta ja tuudittaudumme tunteeseen että kun joku on vain suullaan sanonut että synnit on anteeksiannetut niin sitten ne on, tapahtui ihmisen sydämessä mitään tai ei?
...kukaan meistä voi sanoa, että on vahva uskossaan. Itse en ainakaan ole ja epäilen monia asioita sangen monesti.
Jeesuksen aikanakin opetuslapset tulivat hakemaan Jeesuksen apua kun eivät itse saaneet jotakin parannettua(en muista tarkkaan kohtaa) Jeesus sanoi silloin opetuslapsilleen, että "te vähäuskoiset, jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenkään vertaa niin te sanoisitte tälle vuorelle, että siirry tuonne ja se siirtyisi"
Ihmisiä me olemme vähässä uskossa ja heikkoudessa tätä Jumalan sanaa kylvämme, ei omilla voimilla, vaan Jumalan voimalla, joka on heikoissa väkevä.
"Tänä päivänä ei sokeat saa näköään tai rammat hyppää tai kuolleet herää. Näitä joitakin edellämainittuja tietty lääketieteessä saavutetaan, mutta Jumalan sanalla ei paranneta enää fyysisesti ketään."
epäuskoa!
Noinko TODELLAKIN opetetaan vanhoillislestadiolaisuudessa?
...tämä ole oppi vanhoillislestadiolaisuudesta.
Jeesus aikanaan sanoi, että tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta ja tunnusteot myös ovat juuri näitä merkkejä, joita ei enää tänä päivänä tehdä niin kuin Jeesuksen aikana. Jumalan todistusta ihmismielen mukaisilla tunnusteoilla tai vitsauksilla ei enää ole ja tämä on raamatun sanaa.
Pyytäisin sinua nimimerkki Oho tutkiskelemaan hieman laajemmin asioita ja irrottautumaan tuosta liiallisesta osoittelusta.
Itse pyydän anteeksi, että en joka kirjoitelman jälkeen muista/huomaa perustella sitä laajemmin.
Helluntaina ei ollut välikäsiä, ja suuri joukko täyttyi Pyhällä Hengellä suoraan Jumalalta. Oliko nyt 120 henkeä.
jossain kohden Raamattua (en muista kohtaa enkä ehdi sitä nyt hakea) jotenkin näin:
"Te teette näitä tekoja, ja suurempiakin kuin minä."
En osoittele vaan ihmettelen TODELLA mitä kirjoitit. Jatkuvasti tapahtuu monenlaisia Jumalan ihmeitä ja sinä kirjoitat: "Tänä päivänä ihmeet ovat ohitse."
Ellei tuo ole epäuskoa, niin mikä sitten on?
tekee ihmeitä ilman määrää - vielä tänäkin päivänä.
Amen!
...oli ihmisten keskellä ja jos muistat niin ylösnousemisensa jälkeen Jeesus ei ilmestynyt kuin omilleen ja tämän Helluntain lähetyskäskyn päätteeksi Jeesus pani Pyhän Hengen opetuslastensa päälle ja sanoi "joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annettu ja joilta te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt."
"joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annettu ja joilta te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt."
vanhoillislestadiolaiset mitään muuta Raamatusta kuin tuota yhtä kohtaa?
Oma vastaukseni:
Eivät lue.
... merkit seuraavat....->
>>Mark 16:14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja **hän nuhteli heidän epäuskoaan** - **ja heidän sydämensä kovuutta**, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17. "Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat": "minun nimessäni"! he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20.**Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.**!
Uskohan tarkoittaa juuri uskoa Jumalaan ei omiin heikkoihin voimiin.
Ihmeitä ei käsittääkseni anneta minkään uskomuksen vahvistamiseksi vaan ne ovat se fyysisesti näkyvä osa siitä tapahtumasta että Jumalan armo ja anteeksiantamus tulevat todeksi ihmisten kohdalla. Kytännössa eikä vain teoriassa ja kuvitelmissa.
Ihmeet todistavat elävästä uskosta. Ne perustuvat Sovitukseen, eivät taikatemppuiluun. Luulen että Jeesus tarkoitti taikatemppuilua tuolla merkillä jota ei tule. Usko ilman tekoja on kuollut. Tai sitten teot ovat väkinäistä omavanhurskautta, yritystä omista voimista käsin olla kelvollinen. Jeesus tai Pyhä Henki inspiroi ihmeet. Jos niitä ei koskaan tapahdu niin on aihetta kysyä josko koko usko onkin vain sovinnaisten sääntöjen noudattamista ja tyhjää sanahelinää.
..olihan siellä muitakin kuin 12 opetuslasta. Ja Jeesushan oli mennyt jo taivaaseen, kun he saivat Pyhän Hengen, eli taivaasta Jeesus sen heille lähetti, kuten voi edelleen lähettää.
Eikä Paavali saanut Ananiaksen kautta syntejään anteeksi, Paavali oli jo uskossa ja rukoili ja näki näynkin ennen Ananiaksen kohtaamista. Ananiaksen kautta hän sai Pyhän Hengen, kuten opetuslapsetkin saivat Pyhän Hengen helluntaina, mutta olivathan opetuslapsetkin JO USKOSSA ENNEN HELLUNTAITA JOLLOIN SAIVAT PYHÄN HENGEN.
Vastaapa tähän jos osaat.
A Course in Miracles:
"Miracles occur naturally as expressions of love. The real miracle is the love that inspires them. In this sense everything that comes from love is a miracle. "
"Ensin...
Kirjoittanut: VL-M, 10.9.2003 klo 10.09
Tänä päivänä ei sokeat saa näköään tai rammat hyppää tai kuolleet herää. Näitä joitakin edellämainittuja tietty lääketieteessä saavutetaan, mutta Jumalan sanalla ei paranneta enää fyysisesti ketään."
Nimittäin Jumalan ihmeiden ohella myös ihmeet vl-opetuksessa.
"Vain me" on meille kaikille tuttua puuroa, mutta oheinen oli ainakin minulle uutta. Eli vanhoilliset opettavat myöskin niin, että Jumalan ihmeitä tekevä voima on kuihtunut pois ja Jumalan ihmeet tänä päivänä = 0.
Voi aikoja voi tapoja!
..jos noin on että itse Jumalakin tuupataan alas valtaistuimeltaan. Toivottavasti tästä tullaan keskustelemaan palstalla oikein perusteellisesti. Asia on erittäin tärkeä. Tehkää aiheesta uusia avauksia.
...väittelemään tästä assiasta, koska se ei johda mihinkään, mutta uskon kautta ymmärrys avataan ja tulkinta raamatusta voi olla niin moninainen kuin on ihmisiäkin, joten uskon itse edelleen yksinkertaisesti kuin aiemmin kirjoitin. Sinä saat uskoa tuon asian tuolla tavalla kuin sen kirjoitit. En ylpeile sillä, että jään joskus avuttomaksi sanoissani ja en voi sinulle sen enempää perustella tuota kohtaa kuin olen perustellut.
Sinun tulkintasi riittää sinulle ja minun uskonymmärrykseni avaa asian minulle.
...tapahtuu jatkuvasti, mutta minun uskoni ei riitä siihen, että minä voisin jollekin sanoa "ota vuoteesi ja käy"
Tätä tarkoitan.
miten vanhoilliset pyrkivät koko ajan mitätöimään Jumalan voiman ja Jumalan työt sekä sijoittamaan itsensä Jumalan paikalle.
Mitähän siitäkin mahtaa olla loppupelissä seurauksena?
"Tänä päivänä ei sokeat saa näköään tai rammat hyppää tai kuolleet herää. Näitä joitakin edellämainittuja tietty lääketieteessä saavutetaan, mutta Jumalan sanalla ei paranneta enää fyysisesti ketään."
Vaikka ensin kirjoitit näin?
...uudestaan ja pyytäisin lainaamassasi teksissä ottamaan sen laajemmin mukaan niin uudet tulevatkin lukijat näkiviät sen kokonaan siis:
"Ihmetekoja ei tänä päivänä ole sillä tavalla kuin niitä Jeesuksen aikana oli. Tänä päivänä ei sokeat saa näköään tai rammat hyppää tai kuolleet herää. Näitä joitakin edellämainittuja tietty lääketieteessä saavutetaan, mutta Jumalan sanalla ei paranneta enää fyysisesti ketään."
Pyydän nyt sinua kertomaan, että onko mielestäsi näitä ihmeitä tänäkin päivänä ja jos on niin minäkin valistun lisää.
"Pyydän nyt sinua kertomaan, että onko mielestäsi näitä ihmeitä tänäkin päivänä ja jos on niin minäkin valistun lisää."
Kyllä niitä on.
...sitten jos tiedät. Haluan oikeasti kuulla jos näin on.
"Jeesus sanoo
Kirjoittanut: Oho!, 10.9.2003 klo 11.00
jossain kohden Raamattua (en muista kohtaa enkä ehdi sitä nyt hakea) jotenkin näin:
"Te teette näitä tekoja, ja suurempiakin kuin minä."
Raamattuun, niin et epäilevän Tuomaan tavoin tivaa näitä asioita ja ihmeitä.
Minä en pysty sanomaan, mitä ihmeitä Jumala tekee ympäri maailmaa. Mutta minä USKON, että Hän tekee niitä.
Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenen verran...
...herttinen sentään niin minäkin uskon, että ihmeitä tapahtuu Jumalan voimasta tänäkin päivänä. Eihän siitä olekaan ollut kysymys. Koska et niistä itsekkään pysty nyt sanomaan sen tarkemmin niin voitanee olettaa, että ainakaan sinun ja minun tietopiirissäni ei ole sellaisia ihmetekoja tapahtunut kuin Jeesuksen aikana oli ja joista jo aiemmin oli puhetta vai olenko nyt ymmärtänyt oikein sanasi.
"No voi...
Kirjoittanut: VL-M, 10.9.2003 klo 13.44
...herttinen sentään"
akkamaisesti.
...pitää korjata hametta välillä ;)
Miten lie ollut akka-, tai ukkomaisuuden laita, mutta sisältö oikeaa asiaa....
otettava JOKA yhteydessä esille "synnytys"?
Jokin synnytyssyndrooma?
sai jokin aika sitten sydärin. Hänet vietiin keskussairaalaan. Hän tunsi siellä lämpöisen kosketuksen rinnassaan.
Lääkärit sanoivat, että hänet lähetetään Meilahteen jatkotutkimuksiin. Mies sanoi, että ei tarvitse - Jumala kosketti häntä.
Mies lähetettiin joka tapauksessa. Hän toisti saman Meilahdessa lääkärille ennen sydänfilmejä. Lääkäri totesi, että otetaan nyt filmit joka tapauksessa.
Filmien valmistuttua lääkäri sanoi, että sydämessä näkyvät selkeät slaakin jäljet, mutta ei sinne mitään ohitusta tms. tarvitse tehdä. Edelleen sama lääkäri sanoi, että tällaisia vastaavanlaisia tapauksia on muutama vuodessa.
...itsekin tapauksen, jossa eräällä tuttavallani sanottiin olevan syöpä, joka oli levinnyt laajalle. Hänellä oli aiemminkin tehty leikkauksia, jotka ei liity syöpään mitenkään eikä hänellä syöpää koskaan ole ollutkaan.
No kuitenkin hänelle ilmoitettiin, että on syöpä ja jota ei kannata enää leikata. Hänelle tuli yöllä joku sanomaan, että ei sinussa syöpää ole ja niin kävi, että hänet leikattiin ja ei mitään syöpää löytynyt.
Nämä ovat minusta yhdenlaisia ihmeitä ja raamattukin puhuu vistintuojista ja hengessä on monelle raamatun ajoilla hengessä ilmoitettu asioita niin voi olla tänäkin päivänä.
Tämä ihminen kertoi minulle tämän itse, joten se ei ole kylältä kuultua ja uskon häntä.
"En käy väittelemään tästä asiasta, koska se ei johda mihinkään"
-eli et pysty kumoamaan sannan vaitetta?
"Sinun tulkintasi riittää sinulle ja minun uskonymmärrykseni avaa asian minulle."
-eli toisinsanoen vaitat, etta muut vain tulkitsevat Raamattua, mutta vl:lle Raamatunsana avataan? oletko itse tutkinut Raamattua ilmat etta vl-saarnaaja on sita sanonut? uskotko kaiken mita vl-saarnaajat sanovat, vai tutkitko sita niinkuin Raamattu kehoittaa tekemaan? jos et, niin silloinhan sina kieltaydyt kyseenalaistamasta mitaan, eiko? toisinsanoen uskot, etta kaikki mita he sanovat ovat taysin totta vaikka he eivat ole taydellisia?
ainakin hellareissa ja baptisteissa saarnaajat sanovat, etta jos jokin mita he opettavat eivat ole oikein, niin alkaa pitako sellaista opetusta itsellanne. jos jokin taas on oikein ja rakentavaa, niin hienoa. he nimenomaa korostavat sita, etta he eivat ole taydellisia, ja sen takia he saattavat opettaa jonkin asian vaarin, ja se sano mita he opettavat, pitaisi tutkia Jumalan sanan valossa. mutta ilmeisestikaan tallaista ei tapahdu vl:en keskuudessa, koska kaikki opetus, oli se miten ristiriidassa Raamatun kanssa, uppoaa vakeen kuin kuuma veitsi voihin.
Mutta Saulus Tarsolaisen sokeutumistarina ei liity tähän asiaan ollenkaan, mistä nyt puhumme.
on vakiovastaukset ja -kommentit olipa puhe mistä tahansa.
Ulkoa opetetellut fraasit.
BINGO!
että jokainen halutessaan saisi kertoa täällä teologiastaan ilman siitä seuraavaa inttämistä? Vai onko keskustelupalstan tärkein funktio juuri inttäminen?
Mitä muuten ajattelet esim herätysliikkeiden teologiasta, kaikkihan tunnustavat tuon, mitä kirjoitit, mutta vaativat muutakin? Uskomme luterilaisessa kirkossa, että sovitus on Kristuksen ristinkuolemassa ja että anovalle annetaan.
...ne mietteet ja kirjoitukset, joita tänne laitetaan liittyy itse kunkin omalle kohdalle kokemaansa uskonkäsitykseen olkoon se vaikka teologia sitten. Toisaalta oman teologian tai uskonnääkemyksen mukaan täällä kommentoimme toisten kirjoittamaa ja siitä näkemyserosta tulee usein inttämistyylinen kun molemmat ovat lujia kannassaan.
Toisaalta ilman tätä kommentointia ja vastaamista sekä eriävän näkemyksen esilletuomista tälle palstalle kirjoittaminen voisi olla aika tylsää ja yksinäistä. Olen sitä mieltä, että jokaiseen tänne laitettuun avaukseen ja sitä seuranneeseen keskusteluun ovat kaikki vapaita tuomaan näkemystänsä, ellei sitä erillisen kiellon jälkeen kohteliaisuussyistä jätä tekemättä.
"Vai onko keskustelupalstan tärkein funktio juuri inttäminen?"
perusfunktio on keskustelu - ei monotoniset yksinpuhelut.
Kyseessähän oli avaus (ja siinäkin pientä provosoimista herätysliikkeistä irrottautumiseksi..)
Olen vaan monesti miettinyt, että onhan ihmisellä oikeus mielipiteeseensä. Tosin kyllähän sen aika alttiiksi antaa, jos sen tänne kirjoittaa.
kun mennään oikein opin ytimeen, jää yleensä joku kohta, missä toinen on eri mieltä. Se johtuu erilaisesta tavasta tulkita raamattua. Minusta sivistynyt keskustelu pitäisi jättää siihen ilman loan heittoa toisen vakaumuksen päälle. All right, sinä ajattelet eri tavalla tästä asiasta kuin minä.
Valitettavasti tällä palstalla näiden erojen jälkeen käydään vielä kauan keskustelua käyttäen sanoja TYHMÄ, HARHA, IDIOOTTI,POTASKA ja niin edelleen.
...ikävää tässä keskustelussa, mutta kaiketi se täytyy vain hyväksyä jos meinaa täällä olla.
Edellinen kirjoittaja puhui asiaa.
Sen verran olen suhteellisuuden kannalla, että maailmassa on monta totuutta. Ja vaikka olisikin yksi totuus, mitä väliä sillä on, koska ikimaailmassa kaikkia ei saada sen taakse muuta kuin väkivalloin. Ja uskontojen kohdalla tuo väkivalta on todellinen asia.
Mutta mihin pitää pyrkiä? Siihen mielestäni, että pystyy seisomaan mielipiteensä / uskonsa takana vaikka tietääkin sen olevan vain yksi muiden joukossa. Että voi argumentoida sen puolesta mutta ilman tavoitetta, että saa muiden päät kääntymään. (Jolloin ei alennu idiootti-ilmaisuihin.) Päiden kääntämisen pystyy vain Jumala, ei ihminen pakottamalla.
Se on todella sinun teologiasi, raamatussa on hyvin selvästi kerrottu mikä on oikea tie taivaaseen,ja Jumalan armojärjestys. Siellä sanotaan myös miten käy niille jotka toisin opettavat raamattua.Tulee ihan sinua "surku" .Rukoilen puolestasi että sinulle tapahtuisi samanlainen ihme kuin Saulus Tarsolaiselle.
yksi harha-apostoli käväissyt palstalla.
höpistä. Mitäs siitä. Tiedetäänhän me vanhoillisten harhat.
Luulen todella ette tiedä raamatun totuuksista,yhtään mitään,sellaisia kommentteja on edelliset kirjoitukset. "Te eksytte kun ette tunne kirjoituksia(raamatun) Ottakaa ensin selvä mitä vl-ät opettavat,tulkaa sitten arvostelemaan.Nämä kaikki "vastustajat" luulevat taistelevansa Jumalan puolesta mutta taistelevatkin Häntä vastaan,ymmärtämättömyyttään.Kuinkahan moni "suunpieksijä"todella tuntee raamatun kirjoitukset pelastavasta uskosta,luulen että aika harva,kirjoittelut ovat sen mukaisia.Ensinnäkin teiltä puuttuu rakkaus joka on suurimpia Hengen hedelmiä.Te tuomitsette vaikka syytätte siitä meitä?Menkäähän kaikki itseenne,kysykää Jumalalta,minkä puolesta taistelette?Ette ainakaan eläväksi tekevän uskon puolesta,se näkyy teidän kirjoituksissanne.Pelastava usko löytyy Jumalanvaltakunnan saarnasta,jossa syntinsä tuntevalle julistetaan armoevankeliumi syntienanteeksisaamiseksi,silloin saa myös Pyhän Hengen joka on uskovaisen "kotiopettaja" Jumala armahtakoon teitä,ettette olisi "vihollisen"talutusnuorassa.
olen lueskellut viestejäsi ja niistä paistaa läpi uhmakas ylimielisyys omasta itsestasi. Et kerskaa lainkaan Jeesusta, vaan omaa uskoasi. Jeesus on sinulle vain sivulauseissa jos sielläkään esiintyvä "itsestäänselvyys"
Sinun uskosi ei ole sen kummempaa kuin kenen muun kristitynkään usko tahansa. Harha omasta erinomaisuudestasi on sumentanut harmaan nuppisi.
itse asiassa näyttää aivan toiselta. Sinultahan puuttuu näemmä lähimmäisenrakkaus tyystin. Kristittyjen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään, etkö sinä sitä(kään) usko?
Oletkin lähinnä öykkäröivä "aina oikeassa oleva" suupaltti, jollaisia on kolmetoista tusinassa.
öykkäreitä ovat lähes kaikki veeällät.
"Oletkin lähinnä öykkäröivä "aina oikeassa oleva" suupaltti, jollaisia on kolmetoista tusinassa."
tuon hutomerkin takana...??? ei jaksa enää reagoida eikä lukea niitä. viesti on sama ja samaksi taitaa uhkaavasti jäädä lopullisesti. Armon aika kuluu...
Josko kääntäisit sen, niin se suodattaisi kuvan, joka on Kristus.
Ja ehkä huomaisit että häntä meidän tulee kuulla häntä seurata ;
Huutomerkki on ascii-koodi numero 033.
Kun lasketaan yhteen 0 3 3=6
Tästä saadaan !!!=666
Itse peto on palstalla!!! ;)
on koodeja ja Jumalan sana on Jumalan sanaa.