Osaisko joku valaista mua seuraavassa tilanteessa. Valmistun nyt kesän aikana.Eli en siis enää maksa lukukausimaksua syksyllä. Opiskelijakorttihan on voimassa elokuun loppuun asti, mutta miten on YTHS:n palveluiden kanssa? Vieläkö voin elokuun aikana siellä käydä?
YTHS
-molla-
3587
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Elokuu kuuluu uuteen lukukauteen. Käyttöoikeus YTHS:n palveluihin päättyy heinäkuun loppuun.
ja soittaa YTHS:lle
YTHS:n sivuilla:
"YTHS:n palveluja voi käyttää valmistumisesta huolimatta yhtä pitkään kuin ylioppilaskuntajäsenyyskin on voimassa, eli tarran mukaisesti joko lukukauden tai lukuvuoden loppuun (esimerkiksi 2006-2007 tarkoittaa heinäkuun 2007 loppuun saakka).
Opintojaan tulevana lukukautena/lukuvuonna jatkavat opiskelijat voivat käyttää palveluja vanhalla lukukausi/lukuvuositarralla elokuun loppuun (31.8.) saakka. 1.9. alkaen opiskelijalla tulee olla voimassaoleva lukukausi/lukuvuositarra tai muu selvitys ylioppilaskunnan jäsenmaksun maksamisesta."