Mieheni on romunkerääjä. Muutimme viime syksynä pois kerrostaloasunnosta koska sielläkin yksi huone oli täynnä tavaraa, siis varastona lähinnä. Muutimme entiseen kouluun ja nyt täälläkin on kaksi isoa luokkahuonetta täynnä tavaraa. Syy on se kun mieheni ei anna hävittää tai myydä mitään tavaraa. Kirpparipöytää olen monesti ehdottanut mutta hän ei halua myydä mitään, päinvastoin ostaisi tai keräisi koko ajan lisää "maallista mammonaa". Muuttokuormia oli ainakin 4-5 isoa kuorma-autollista. Miehelläni oli edellisellä paikkakunnalla monta varastoa vuokralla. Täälläkin ulkorakennus täynnä ja lisäksi yksi käyttöön lainattu lato.
Eikö tosiaan voisi etsiä elämään muuta sisältöä kuin tavaran kerryttäminen. Olen sitten salaa häneltä hävittänyt jonkun verran tavaraa varsinkin muuton yhteydessä, mutta tavaraa on niin paljon että ennemmin kannattaisi saada hänet sille mielelle että pidettäsiin huutokauppa tms.
Tunsin kerran pariskunnan (ovat jo kuolleet) jossa mies oli kauhea romunkerääjä. Hän osti vanhoja tietokoneitakin vaikka ei itse niistä mitään ymmärtänyt. Heillä oli pieni mökki, huone ja keittiö ja mies oli sielläkin täyttänyt paikat. Onko kellään vastaavanlaista kokemusta?
Eikö tosiaan voisi etsiä elämään muuta sisältöä kuin tavaran kerryttäminen. Olen sitten salaa häneltä hävittänyt jonkun verran tavaraa varsinkin muuton yhteydessä, mutta tavaraa on niin paljon että ennemmin kannattaisi saada hänet sille mielelle että pidettäsiin huutokauppa tms.
Tunsin kerran pariskunnan (ovat jo kuolleet) jossa mies oli kauhea romunkerääjä. Hän osti vanhoja tietokoneitakin vaikka ei itse niistä mitään ymmärtänyt. Heillä oli pieni mökki, huone ja keittiö ja mies oli sielläkin täyttänyt paikat. Onko kellään vastaavanlaista kokemusta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
romunkerääjä oli naimisissa kirjanpitäjän kanssa. Rouva oli ollut todella tip-top- ihminen, teki tarkkaa tilintarkastustyötä hyvällä menestyksellä.
Mies kantoi romuja kotiin, levitteli pitkin pihaa ja pientä taloa. Vaimo yritti pitää huushollia kasassa, mutta huomasi vuosien saatossa ettei pysty torjumaan kaaosta eikä kotiin virtaavia romuja.
Alkoi rouva vähitellen luopua toivosta saada elää tavallisessa kodissa, menettää uskonsa, kun miehestäkin tuli samanlainen tura kuin tavarastaankin.Siis siitä romusta, ei vaimon.
Kirjanpitäjä rakasti miestään, ei halunnut erota, mutta mies ei halunnut erota romuistaan. Rouvan mielenterveys alkoi rakoilla entistä pahemmin, masentui. Ihmetteli mieskin, että miten se nyt noin. Kaitpa siinä hajoaa täyspäisempikin riittävän kauan katsellessa.
Siinä vaiheessa kun rouva sairastui vakavaan mielisairauteen heidän kotinsa oli kuin kaatopaikka, jossa tilaa piti raivata edellään päästäkseen johonkin. Istumaan käydessä piti tarkasti katsoa ettei istunut mihinkään paskaan. Kissat pomppivat pitkin pöytiä, kärpäsen toukat kuhisi nurkissa. Ja pihalla oli kaikkea mitä maailmassa voi heittää pois, aina vanhoista autoista panssarivaunuun saakka.
Niin tätä juuri tarkoitan kun toinen on romun rakastaja ja toinen taas ihan toisenlainen. Siinä sitten yrittää kestää joten kuten mutta vaikka kuinka ajattelisi ettei välitä, niin aina se uudelleen alkaa vaivaamaan että miksi pitää jakaa kotinsa tavaran kanssa. Meillä siis asuu luokkahuoneissa tavarat, emme me.
Vaikeinta on kun tulee vieraita, sitä sitten yrittää sanoa että "älkää nyt pyörtykö mutta....." Ja vieraat vaivautuneina yrittävät keksiä jotain "hyväksyvää" sanottavaa. En tajua mikä ajaa jotkut tällaiseen tavaran keräilyyn mutta olen itsekseni päätellyt että voisiko olla niin, että se tuo jotain turvallisuuden tunnetta...? Tai tunteen että nyt olen rikas...!
Omassa syntymäkodissani kaikki oli niin kuin pitää, tavaraa tavallinen määrä ja sellaista mitä tarvittiin. Kotimme oli siisti. Isäni oli jo 66 kun synnyin, oli vanhoillinen ja arvosti siistiä kotia jo vanhanaikaisen kasvatuksensakin vuoksi. Äitini piti myös kotimme aina siistinä. Tämä romuilu alkoi miehelläni ilmetä vasta paljon myöhemmin kuin menimme naimisiin. Jos olisin hänen taipumuksensa ajoissa huomannut niin olisi joku toinen voinut puolestani hänet "itselleen korjata".
Kerran telkkarissa tuli ohjelma jossa joku nainen keräsi hullun lailla tavaraa. Hänellä oli röykkiöittäin tavaraa asunnossaan, ja hän selitti että "tuossa oli joskus telkkari, siis siinä romujen alla". No, kun toimittajan kanssa kaivelivat kasaa, niin tulihan sieltä telkkari esiin! Vanhaa sanomalehteäkään ei tämä kyseinen nainen suostunut hävittämään vaikka se oli jo vuosien takaa. En yhtään ihmettele että tavalliselle eli normaalille ihmiselle voi tulla mielenterveydellisiä ongelmia.
Rouva alkuun varmaan oli häpeissään, kun uusi ihminen tuli heille. Tottui kuitenkin, eikä mennyt piiloon, vaan oli jo iloisesti humalassa, tai muuten vinksahtaneen oloinen.
Kyläilemässä ollessa oli hämmästyksen hymy huulilla, uskomatonta, kun katsoi minne vaan, niin aina oli joku "löytö" näkökentässä. Ihan suoraan ei hirvinnyt ihmetellä, eikä nauraa, saati tarkastella romuja lähemmin. Hupaisinta, ettei koko kasasta ikinä löytynyt varsinaisesti mitään, jos jotain nimenomaan olisi tarvinnut.
Aika kamalaa toisaalta.. tuli olo, että on päästävä nopeasti pois ja pesulle.
Rouva jotenkin kuin hajosi, ja sitten vaan hävisi keittiön pöydän äärestä (mielisairaalaan).
SIIS???????????????????????????????
voisikohan tuo olla oire jostakin, tai jopa sairaus?
voisikohan jollain lääkäri-ihmisellä olla keinoja tilanteen saattamiseksi ennalleen?
voihan peliriippuvuudenkin kanssa pärjätä...
Kaikki romunkerääjät saisivat muuttaa toiselle planeetalle kiitos!
kerää auton "romuja" joita koko piha täynnä,nyt 5 autoa pihallani,talo on minun,yksi ainoa auto toimii jollainlailla muut katsastamattomii romuja,lemppaan pian ulos koko ukon romuineen ole niin kyllästynyt niihin autoihin.
Romunkerääjä on yleensä vanha mies. Nuorempana hän oli ihan normaali mutta kun hän jossain vaiheessa huomasi oman kuolevaisuutensa, hän alkoi rakentaa itselleen monumenttia jonka hän toivoo jäävän pystyy kuolemansa jälkeen. Romua hän sanoo usein keräävänsä tulevia sukupolvia varten. "Minä kuolen mutta elämäntyöni jää", hän tuumii.
Mutta mitä yleensä tapahtuu kun vanha ihminen kuolla kupsahtaa? Paikalle tulee perikunta joka ensi töikseen heittää lähes kaiken tavaran suoraan kaatopaikalle ja jäljelle jää vain joku mitätön pikku esine josta tapellaan vuosikymmenet oikeudessa.
Eli hyvät kerääjät: huolehtikaa itse oman kokoelmanne jälkihoidosta kun vielä itse voitte älkääkä jättäkö sitä jälkipolvien huoleksi.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01100
Tässä tietoa asiasta.
Viesteissä ihan selvästi lukee rivien väleissä että sukulaiset eivät pidä vanhuksen romunkeräilystä. "Mitä se laittaa MEIDÄN rahoja tuollaiseen romuun."
Kerään rautateiden säiliövaunuja
Aikaisemmin hinausautoja
En saanut lapsena sähköjunaa varmaan siitä johtuen olen tykästynyt säiliövaunuihin
Netissä tutustuin panssarivaunujen keräilijään
SIITÄ TULEE NEUVO tähän
Pyydä miestäsi muuttamaan tai yhdessä menette USAhan siellä voi kerätä ilman lupaa aseita panssarivaunuja lentokoneita ... ja ANSAITA NIILLÄ
Usassa suurin kerääjäkansanryhmä on intiaanit joiden reservaateissa ei heitetä mitään pois eli autoja
Voisitteko harkita ryhtyvänne intiaaneiksi ja muuttavanne reservaattiin
Kerään kyllä kaikenlaista mitä voi käyttää,mitää p...skaa en säilytä ja menneen ajan kamat saa purkutuomion jolleivat kelpaa kellekkään.
Kumma homma kun välillä ei kelpaa ihan uusikaan tavara ihmisille ei edes ilmaiseksi,samoin on maalit jne jne,toiset valittaa että mistään ei saa ja joutuu maksaa multa sais mutta lie suuri kynnys pyytää...
Tavaraan ei pidä kiintyä eikä rakastua,kerran heitin pois vanhat kaapeli digiboxit joita ei enää tarvittu,peräkontillinen niitä oli,seuraavan kerran ihmettelin samaa metallilavaa jonne ne vein että KAS joku niitä ottanu ja purkanu,mitähän lie niillä tekikään??
mielipuolinen hamstraus on sairaus. siihen auttaa vain pitkäaikainen psygoterapia.
jotain on vinksahtanut pahasti hamstraajan aivoissa.
hamstraajan kodissa ei tarvitse kenenkään elää, on todennäkoistä ettei hän isekkään enää mahdu roinan keskelle ja hamstraa itsensä kodistaan ulos.
tuossa vaiheessa viimeistään yhteiskunta puuttuu (toivottavasti) asiaan.
Hamstraus ei ole naurun aihe eikä vitsi. se on sairaus siinä missä muutkin!
Romunhamstraaja kokee suurta mielihyvää, kun hän saa jostain lahjoituksena (rikkinäisen) lumikolan entisten kahdeksan lumikolan kaveriksi. Silmät kiiluen hakee sen ties mistä matkojen takaa ja vie varastoonsa kiireen vilkkaan.
Sairaitahan nämä ihmiset ovat. Ei mikään käytännön järki sano, että puutalossa asuva tarvitsee pienen pinon rikkinäisiä tiiliskiviä. Mutta sellaisenkin nämä hullut haluavat itselleen.
Eräänkin tällaisen hullun pihalle on kipattu kasa kiviä. Seassa ruostuu rikkinäisiä linja-autoja, pakettiautoja ja muita romuautoja.
Hamsterit eivät näillä romuilla tee yhtään mitään eivätkä ehkä edes muista mitä kaikkea heillä on, mutta luopuminen niistä on mahdotonta. Se ei vain onnistu. Ruostunut ämpärikin on kalliimpi kuin oma puoliso.
Kyllä olen kauhulla seurannut meidänkin kylällä erään "romu-Joosepin" toimintaa. En tiedä millä rahoilla elää, mutta ei käy töissä ja päivisin ajelee pienellä pakettiautollaan tavaraa kotiinsa kuskaten. Rakentelee sitten kaikenlaisia rumia katoksia näille homehtuville romuileen.
Perillisillä onkin sitten todella "ihana" ja kallis homma edessä. Kultaa ja timantteja tuskin löytyy.