Televisiosynti-

Eräällä paikkakunnalla Suomessa, jonka vl-yhteisö ei ole kovinkaan suuri, on tehty hiljattain, vain muutama vuosi sitten merkittävä tv-linjaus:

Eräs aviopari "saa parannuksen armon" vl-joukon ulkopuolelta ja liittyy "Jumalan Valtakuntaan", tosin toinen puolisoista ensin, myöhemmässä vaiheessa toinen.

Myöhemmin "parannuksen armon" saanut puoliso ei kuitenkaan halunnut luopua televisiosta, koska halusi katsoa televisiosta uutisia ja urheilua. Seurakunta (tai johtokunta) puhuttelee asianomaista tv-synnistä, mutta puhuttelu ei johda televisiosta luopumiseen, joten asianomainen "sidotaan synteihinsä" eli suljetaan yhteisen rakkauden ulkopuolelle ns. pakanana ja publikaanina.

Eräs tämän seurakunnan johtohahmoista, auktoriteetti ja linjanvetäjä tunnetaan kiivaana television ja liikkuvan kuvan vastustajana. Tämän paikkakunnan vl-yhteisö on tunnettu "tiukasta linjasta" monissa uskonkysymyksissä.

Menikö oikein? Minusta ei, vaikka olen lapsuuden-vl. Koska tiedän hyvin usean vl-kristityn omistavan television muilla paikkakunnilla. Se, joka rohkeni tunnustaa omistavansa television ja haluavan katsoa asiaohjelmia ja mahdollisesti urheilua, suljettiin tylysti ulos ja on ulkopuolella yhä, tiedetään kertoa.

Ensikäden tietoa. Olen järkyttynyt. Kuka uskaltaisi nostaa asian esille esimerkiksi SRK:n vuosikokouksessa suviseuroissa?
5320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mutta esim. perustuslain vastaisesti-koskahan saahan joku oikeusjuttu noista srk-älyttömyyksistä??

Äänestä

Näköjään Suomen maassa eletään vielä paikoitellen mitä pimeintä keskiaikaa! "Se, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisellä kivellä", sanoisi JEESUS KRISTUS tässä tilanteessa.

Äänestä

Tätä käyttävät kaikki uskolahkon suunnat. Täältä löytyy kaikkea. Televisota kun katsellaan, siinä on muitakin katsojia. Lapset ajaetaan ulos tai pois jos tulee heille sopimatonta ohjelmaa. Väkivaltaa, seksiä tai muuten sellaista jota lapset eivät vielä sulsta tai käsitä. Se on oikein.

Mutta, tämä tietokone, joka voi olla lapsillakin omansa niin tämä laite on televisiota pahempi lasten ja aikuistenkin kasvattaja. Tätä voi kaikessa rauhassa selailla aina sinne pornosivuille asti, kenenkään sitä valvomatta. Mutta samalla joku tekopyhä tai vallan tosiuskovainen miellenkiinnolla vilauttaa seksisivuille. Nuoriso, niin ettei vanhemmat näe. Aviopuoliso salaa puolisoltaan. Vaikka kuinka lukitsisitte "pahat ohjelmat" tästä koneesta, niin kyllä se uskovainenkin kurkkaa mitä pahaa ne syntiset täältä katsovat. Ja voi jäädä siihen koukkuun.. katsompa kerran hetkisen verran äidiltä salaa...niin kuin se pikku orava lasten lorussa. Että miten on se synnin taakka meitä painanut? No siinähän se menee tupakkaa tuprutellessa... vaikka se on nyt yleisesti kiellettyä.... ai niin.. tämä Lestaadius oli kova tupakkamies, ei se silloin syntiä voi olla... polttikohan Jeesus tupakkaa? Viiniä hän ainakin joi..ja petti vielä hääväkeä lantraamalla viiniin vettä. Oli hän melkoinen silmänkääntäjä..
Motto: Maailmassa on ainoastaan hyviä ihmisiä. Toiset luulevat olevansa vain lähimmäisiään parempia.

Äänestä

erityisesti tämän herätyksessä Jeesusta etsineen avioparin kohdalla. Minkälaisen kuvan Jumalasta he saivatkaan tämän kokemuksen kautta! Tuli pirulle voitto tuplaten. eikö vl.piireissä ymmärrystä Sanan pohjalta, että vastauskoontulleet kuin vauvoja, ei heiltä voi vaatia mitään sukupolvien vl.elämäntapaan tottuneiden hengellisiä akrobaattitemppuja?! Sen sijaan heille olisi pitänyt vain opettaa Jeesuksen seuraamista, mikä saa katseen vähitellen pois maailmallisista. Sinänsä uutiset tms. ei todellakaan ketään langeta.

Äänestä

Ketä edes kiinnostaa kuulua tuommoisiin höyrypäihin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitominen on nykypäivää. kirjoitti:

Eräällä paikkakunnalla Suomessa, jonka vl-yhteisö ei ole kovinkaan suuri, on tehty hiljattain, vain muutama vuosi sitten merkittävä tv-linjaus:

Eräs aviopari "saa parannuksen armon" vl-joukon ulkopuolelta ja liittyy "Jumalan Valtakuntaan", tosin toinen puolisoista ensin, myöhemmässä vaiheessa toinen.

Myöhemmin "parannuksen armon" saanut puoliso ei kuitenkaan halunnut luopua televisiosta, koska halusi katsoa televisiosta uutisia ja urheilua. Seurakunta (tai johtokunta) puhuttelee asianomaista tv-synnistä, mutta puhuttelu ei johda televisiosta luopumiseen, joten asianomainen "sidotaan synteihinsä" eli suljetaan yhteisen rakkauden ulkopuolelle ns. pakanana ja publikaanina.

Eräs tämän seurakunnan johtohahmoista, auktoriteetti ja linjanvetäjä tunnetaan kiivaana television ja liikkuvan kuvan vastustajana. Tämän paikkakunnan vl-yhteisö on tunnettu "tiukasta linjasta" monissa uskonkysymyksissä.

Menikö oikein? Minusta ei, vaikka olen lapsuuden-vl. Koska tiedän hyvin usean vl-kristityn omistavan television muilla paikkakunnilla. Se, joka rohkeni tunnustaa omistavansa television ja haluavan katsoa asiaohjelmia ja mahdollisesti urheilua, suljettiin tylysti ulos ja on ulkopuolella yhä, tiedetään kertoa.

Ensikäden tietoa. Olen järkyttynyt. Kuka uskaltaisi nostaa asian esille esimerkiksi SRK:n vuosikokouksessa suviseuroissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu