Onko täällä muita, joiden välit omiin vanhempiin ovat huonontuneet merkittävästi seksuaalisen suuntautumisen vuoksi? Oletko kenties joutunut välirikkoon tämän asian takia?
Pohdin parhaillaan sitä, miten menettelisin omassa tilanteessani. Tarvitseeko minun alistua huonoon kohteluun, joka perustuu siihen, että vanhempani eivät hyväksy suuntautumistani? Tämä tilanne on jatkunut samanlaisena jo monen vuoden ajan. Olen kärsivällisesti odotellut parempia aikoja. Nyt mittani alkaa kuitenkin täyttyä. Miten tälläisen tilanteen voisi ratkaista järkevällä tavalla?
Pohdin parhaillaan sitä, miten menettelisin omassa tilanteessani. Tarvitseeko minun alistua huonoon kohteluun, joka perustuu siihen, että vanhempani eivät hyväksy suuntautumistani? Tämä tilanne on jatkunut samanlaisena jo monen vuoden ajan. Olen kärsivällisesti odotellut parempia aikoja. Nyt mittani alkaa kuitenkin täyttyä. Miten tälläisen tilanteen voisi ratkaista järkevällä tavalla?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Samassa tilanteessa varmasti monia. Tosin monikaan ei siihen joudu alistumaan montaa vuotta kun vanhemmat jo ymmärtävät rakastaa tytärtään sellaisena kuin hän on.
Minä olen ollut tilanteessa noin 10 vuotta.. :S
En tiedä, onko luvassa parempaa ainakaan minulle, mutta kyllähän vanhempien loppujen lopuksi on asia ymmärrettävä. Ei meidänkään tarvitse ihan mitä vain sulattaa!! Kyse on kuitenkin meidän omasta elämästämme, ei vanhempiemme, emmekä ole suuntautumistamme "valinneet" vain heitä kiusataksemme vaan elääksemme omaa elämäämme niillä korteilla jotka on meille jaettu!! That's it!
Kuten olen monta kertaa kertonut, sain omalta äidiltäni 10 vuotta porttaria koko lääniin. Vihdoin ja viimein kävin siellä syömässä perin jäähileisen aterian viime vuonna.
Totta puhuen hänellä ei elinikä riitä siihen että hänestä ikinä tulisi hyväksyvä ja sitä elinikääkin on odotettavissa parikymmentä vuotta.
Minä en puhu mistään tunteisiin enkä rakkauksiin liittyvistä asioista vanhempieni kanssa.
Isä on hieman erilainen. Hän on tiettyyn rajaan asti järkiperäinen, jopa hauska. Hän yleensä tietää missä mennään. Kunhan mennään hänen tavallaan. Mitään muuta hän ei salli. Hänestä voi saada torjuntavoiton ja hän vetäytyy koloonsa, mutta sitten on taas uusi kina edessä samasta asiasta kun hän on ensin saanut vähän kerättyä voimiaan. Hänkään ei siis muutu ikinä.
Jos minun äitini on kuin Inari tammikuussa niin isäni on kuin verkko, antaa periksi aina vähän yhdessä, mutta kiristyy muualla ja sitä vastaan saa hakata nyrkillä vaikka itsensä väsyksiin ilman että verkko siitä vaurioituisi.
Verkosta ei myöskään pääse eroon, vaan se jää kiinni ja raahautuu kengän mukana ja hidastaa eteen päin menemistä. Välirikko olisi tosi hieno asia.
Probleema on se, että vanhemmillani on suunnattomasti suvun rahaa, jonka heidän pitää antaa rajalliselle jälkikasvulleen ja minä olen patologisesti pennitön. He siis ovat ostaneet minut. En kuitenkaan turvaa tähän rahaan, vaan elän omillani vyötä kiristellen.
Suvussani on tietysti muitakin kuin minä, jolle ne rahat voisivat mennä, mutta nekään eivät ole miellyttäviä.
Marja-Leena Parkkisen kokoama Ulos kaapista (Like kustannus) on sinunkin pakko lukea. Koskettavia, surullisia mutta myös kauniita tarinoita välirikoilla ja ilman välirikkoa.
ei tartte alistua huonoon kohteluun, oli syy mikä hyvänsä. Meillä isä otti suuntautumiseni ok (ajankohtaista juuri nyt meillä) mutta aika näyttää onko suhtautuminen todellisuudessa sitä. Äiti ei tunnu vastaavan mihinkään viesteihin, sanoi että jokainen tekee niinkuin tykkää mutta ei tunnu hyväksyvän. Eli niin pahalta kuin tuntuukin niin en ole niin kauan aikaa sitten yhteydessä mikäli minua ei tälläisenä hyväksytä. tiedän kuitenkin olevani onnellisempi näin, kun vihamielisessä ympäristössä.
Tsemppiä.
Voimme siis huomata, että monet meistä kamppailevat samansuuntaisten haasteiden kanssa, vaikka elämäntilanteet ja -historiat ovat tietysti myös yksilöllisiä. Voimmeko toisaalta vaatia vanhempiamme hyväksymään suuntautumistamme? Esimerkiksi hyvin uskonnolliset vanhemmat eivät välttämättä koskaan opi hyväksymään asiaa. Oleellista on mielestäni se, että vanhemmat kunnioittavat lastensa valintoja ja kohtelevat heitä asiallisesti.
Olen myös pohtinut sitä, että vanhempien elämässä lapsen seksuaalinen suuntautuminen saattaa liittyä kasvojen säilyttämisen/menettämisen kokemuksiin. Omat vanhempani näyttävät ajattelevan, että häpäisen heidät suvun, naapureiden ja muiden yhteisöjen edessä. Miksiköhän olen edes sietänyt tällaista taistelua vuodesta toiseen?
meitä joille omien vanhempien suhtatutuminen on mitä on.
Asiasta ei vain haluta/tahdota puhua, asian kipeyden vuoksi, niin on myös omalla kohdallani.
Vaikka asiat ovat täysin toisin kuin kuusi vuotta sitten.
Oman suvun edes hiljainen hyväksyminen on kuitenkin todella tärkeää loppupepelissä, vaikka emme voi sellaista vaatiakaan.
Omalle kohdalle kävi vielä niin että joku muu esitti kuinka hyvät välit ovat omiin sukulaisiin.. Pikkaisen kovin sattui silloin.
aika kuitenkin monesti auttaa tässä asiassa, ja jos ei aika auta niin ei se ole meidän vähemmistöjen edustajien syy jos emme tule hyäksytyksi juuri sellaisina kuin olemme.
Hyvän elämän kun kuitenkin voi rakentaa ilman jotain tiettyjä ihmisiä.
Vanhempani eivät hyväksy asiaa ollenkaan,se on aivan mieletön tabu heille. Pidän siis kohteliasta, mutta viileä yhteydenpitoa heihin. Asiasta ei enää puhuta (kamala tabu), eikä kysellä enää missä minun miesystävät (toinen vanhemmista niin naiivi, että kuvittelee minun olevan jonkun miehen kanssa, siis kuvittelee=toivoo).
He ovat mitä ovat, enkä heitä voi muuttaa, eivätkä he minua. Joten heidän mielipiteensä menee toisesta korvasta sisään toisesta ulos, en minä vain heitä varten täällä elä, vain yksi elämä.
Toki oisi ihanaa jos olisi vanhemmat jotka hyväksyisivät, niin kuin joillakin, mutta ei niin ei. Ei voi mitään, parasta vain unohtaa, he ovat siinä suhteessa nii-in vanhanaikaisia. Olen miljoonat kerran kärsinyt tästä, mutta en enää anna heille sitä valtaa. Elämässä on paljon hyvääkin, josta voi nauttia.
Ihan kiva kuulla, että en ole ainoa joka tästä kärsii... Tuntuu että kaikkialla ympärillä vanhemmilla on sen verran järkeä päässä että tajuavat tämän jutun, ja että eivät voi asiaa muuttaa sillä että käyttäytyvät noin! Uskomatonta paskaa.. Tuntuu että kaikki menee pilalle vain tuollaisten ääliöiden takia.. :(
minun äitini ei hyväksynyt eikä vieläkään ymmärrä.Olin kuitenkin jo 45v,kun kerroin.Olin myös synnyttänyt 3 lapsenlasta heille,eli mitä he menettävät.Lapseni hyväksyivät heti,vanhimmainen on minun äidille sanonutkin usein,mitä väliä,pääasia että äiti on onnellinen.Iloiseksi minun äitini tuli,vain kun kuuli,että pitkäaikainen suhteeni loppui.Olen kyllä huomannut olevani meidä suvun kummajainen,mut mitä sit.Nautin elämästä ja olen onnellinen kaikesta kokemastani.Rikkautta ,jotain mitä muistella kiikkustuolissa vanhainkodissa,kiusaamassa nuoria hoitsuja.