Väreilevää asfalttia 2.

Ja matka jatkuu..

~~~~

Harjulta päästyämme puutkin yllättäen loppuivat, ja säleittäinen auringonvalo vaihtui porottavaksi, armottomaksi paisteeksi. Edessämme aukesi pitkä suora, joka suorastaan aneli kuljettajaa vääntämään moottorista kaikki tehot irti viimeistäkin pisaraa myöten. Komeammanpuoleinen motoristini laski viilenneen kätensä omani päälle, ja puristi sitä merkitsevästi. Tiesin heti hänen koskeksestaan toettuani, että hän aikoi pistää allamme hyrisevän kaksipyöräisen pieneen testiin. Painauduin yhä tiukemmin hänen ajotakkinsa uumeniin ja rukoilin läpi kaikki tietämäni jumalat. Hän irrotti otteensa ja kun kahva kääntyi, ampaisi pyörä lentoon kuin tykinsuusta kiihdyttäen vauhtiaan loputtomantuntuisesti. Moottori huusi nautintonsa kourissa. Suljin silmäni ja tunsin sykkeeni hakkaavan valtavan rummun lailla. En yrittänytkään tähyillä, loppuivatko nopeusmittarista lukemat kesken vai eivät, joka tapauksessa vauhti riitti tyydyttämään kaikki patoutuneet asfalttihimoni kertaheitolla. Niin ainakin luulin.

Kun suora viimein loppui, kuljettajani hidasti vauhtia ja käänsi aavistuksen verran päätään minua kohti. Kiljuin naurunsekaisesti ja painoin kynteni hänen reisiinsä. "Hullu!", huusin moottorin jylinän yli ja tunsin voitonriemua. Hänkin nauroi. Mikä ihana nauru. Pyörä tuntui, hänen sanojensa mukaan, "antavan kakspäällä" tyydyttävän hyvin. Mitenköhän olisi hänen laitansa, mietin ja annoin sormieni kuljeskella lähellä hänen haaroväliään. Yhteinen kokemus vauhdinhurmasta oli pelottavan helposti tehnyt minulle selväksi, että halusin lisää. Mieluiten ilman kypärää ja ajotakkia.

Ajantajuni hämärtyi, enkä tiedä kuinka kauan aikaa vietimme tien päällä. Jo reilusti kunnan rajat ylitettyämme hän kääntyi taas hieman minua kohti. "Haluaisitko jotain?". Voi pyhät kuminpolttamat, mikä typerä mies! "Kuten mitä?", huusin ja tiedostin virnistyksen kuuluvan äänessäni. "No kuten kahvia tai jotain muuta pientä..", hän vastasi. Vai pientä. "Iso jäätelö, kiitos!". Hän nyökkäsi. Hetken matkaa jatkettuamme mainoskyltit osoittivat, että parin kilometrin päässä olisi kahvio. Kaarsimme näyttävästi pienen punaisen puodin pihaan. Hän seisautti petonsa, polkaisi jalat sen alle ja nousi ylös. Taas nuo hervottoman pyöreät pakarat, aivan käteni ulottuvilla... Riisuimme kypärät, jätimme ne nurmikolle pyörän viereen ja menimme kioskiin valitsemaan jäätelöä. Hän kyseli minulta, mitä pidin hänen moottoripyörästään. En mennyt yksityiskohtiin sen mukavasta tärinästä peppuani vasten, mutta kehaisin kyllä vauhtia ja hänen ajotaitojaan. Hänen naurunsa, huumorinsa ja älynsä riittivät hurmaamaan minut. Hän ojensi rahat pienelle, suloiselle kesätyöläiselle ja vilautti palan karamelli-hymyään hänellekin. Pidä hyvänäsi, ajattelin, minä sain sentään jäätelön.

Hänen ehdotuksestaan ajoimme vielä jonkun matkaa, kunnes saavuimme tiestä hieman syrjään vetävälle levikkeelle. Jätimme pyörän siihen ja laskeuduimme kapeaa, käpyjen ja neulasten peittämää polkua pitkin alas rantaan. Laiturilta oli vain heikko näköyhteys ylös tielle, puut suojaisivat pienen evästaukomme.

Hän riisui ajotakkinsa ja laski sen hellästi laiturille. Istuuduimme ja aloimme vaitonaisina kuoria jäätelöitä esiin paperikuoristaan. Omani oli jo ehtinyt hieman sulaa, ja valkea, paksu kermaseos valui pitkin sormiani. Nuolin sen suuhuni tietoisena hänen katseestaan. Siitäs saat, mokoma kyydittäjä. Enkä edes tehnyt sitä tahallani...

Seuralaiseni oli valinnut kioskin vaatimattoman pakastealtaan valikoimasta mansikkatuutin. Tyypillistä. Miehet halusivat aina mansikkaa. Oma jäätelöni oli imelin mahdollinen kaikkine kinuski- ja suklaahöysteineen. Katselin, miten hän nuoli sulavaa jäätelöään pitkin, levein kielenvedoin. Minun oli pakko aloittaa hampain vielä aavistuksen kovan kuorrutuksen takia. Istuimme puoliksi vastakkain, rintamasuunta järvelle päin. Sää oli uskomattoman tyyni, tuulenvire ei koskenutkaan veden pintaa vaan tyytyi vain ajoittain hipaisemaan kasvojani. Viileä makeus kielelläni yhdistettynä sisäiseen palooni sai minut miltei kiljumaan. Tiesin, että jos hän erehtyisi koskemaankaan minuun, en pystyisi tekemään mitään estääkseni itseäni. Tiesin hänen haluavan minua, se oli tullut selväksi tanssiessamme. Tiesin, että hänen rytmitajunsa oli harvinaisen täsmällinen ja lanteita kuumottava. En jaksanut jäädä nolostelemaan moottoripyöräkyydin vaikutuksia kehooni ja mieleeni, vaan yritin keskittyä jäätelööni.

Jäätelömme eivät ehtineet vanheta kauaa. Ainakin omalta kohdaltani vastaus suoranaiseen hotkimiseen oli selvä. Yritin, raukka, jäähdytellä poltettani kylmällä jäätelöllä. Eihän se tietenkään mitään auttanut, päinvastoin. Minulla oli jo vuosia ollut hieman kummallinen suhtautuminen makeaan, eikä kinuskin hurmos tuottanut pettymystä silläkään kertaa. Huokaisin äänekkäästi ja ummistin silmäni. Luoja armahda minut ja anna tuon ihanan, nuoren, komean motoristin tehdä edes pieni aloite. Muuta en toden totta enää koskaan pyytäisi.

Rukouksiini vastattiin ennemmin kun olin edes ehtinyt lausua aamenta. Hän laski kätensä pehmeästi vyötärölleni, ja kiersi sormensa kylkeni ylitse kohti vatsaani. Eikö muuta? Eikö tuo tulimmaisen komistus jo haistanut että halusin häntä niin, että minun olisi pian hypättävä järveen vaatteine päivineni tai saatava hänet? Painoin käteni hänen sormilleen ja hivelin hänen rannettaan ja käsivarttaan mukamas hajamielisesti, paljastamatta ajatuksiani. Pian hän kuitenkin tarttui leukaani ja käänsi kasvoni itseään kohti. Ehdin hetken ahmia silmilläni hänen jumalaista hymyään, ennenkuin mansikan pehmeä, lämmin tuoksu oli jo niin likellä nenääni ja huuliani, että olisin voinut saada sen itselleni vain suutani raottamalla.

Olin ilmeisesti niinkin lyhyessä ajassa vaikuttanut häneen jollain tavalla, sillä hän romantisoi loputtoman pitkän hetkemme silitellen hiuksiani, pidellen toisella kädellään pientä kättäni. Kun hän vihdoin painoi huulensa omilleni, luulin pakahtuvani. Maistoin mansikan tutun maun, joka sekoittui johonkin vieraaseen ja herkulliseen. En jäänyt odottelemaan mitään pientä, varovaista, ehdottelevaa suudelmaa, vaan ahmaisin hänen huulensa häpeilemättä itselleni ja käännyin kokonaan häntä kohti. Vedin hänet sormista itseäni vasten ja hukuin mansikan makuun, mikä ei valintana sittenkään ollut niin tylsä. Päinvastoin, se oli oikein osuva ja miellyttävä, ja halusin sitä lisää. Hänen suustaan.

Nojauduin taaksepäin pakottaen hänet tulemaan perässä, kunnes olin miltei selälläni laiturilla. Avasin jalkani risti-istunnasta ja hän seurasi kiltisti perässä kuin tottelevainen koira, nojaten laituriin kämmenillään, painautuen minua vasten ja vastaten ahnaisiin suudelmiini. Lopulta en enää jaksanut kannatella vartaloni painoa, vaan rojahdin vasten vanhaa laudoitusta. Hänkin laskeutui alas käsiensä varasta, kietoi ne suojelevasti pääni ympäri asettuen ylleni kyynärnojaan. Varovasti hän painoi lantionsa kiinni omaani, ja nostin jalkateräni hyväilemään hänen pakaraansa. Se oli pehmeä ja kimmoisa, ja minulla oli vaikeuksia pidellä käsiäni aisoissa tuntiessani muhkean lihaksen nilkkaani vasten...


~~~~