ANSSI KELA, HERÄÄ!!!

analyytikko kirjoitti:

ANSSI KELA – ARKIPÄIVÄN TULKKI JA TULEVA MAAILMANPARANTAJA

Anssi Kela, synt. 1972 on omien puheittensa mukaan vaatimaton kaveri, joka ei tarkoituksellisesti halua parrasvaloihin.
-   Suhtaudun rooliini levylaulajana niin, että se on ammatti muiden joukossa. Samanlainen urpo mä oon kuin kaikki muutkin. (Voima, 16)
Näin toteaa Anssi Kela viimeisimmän Voima –lehden haastattelussa ja samaisessa henkilökuvassa hänestä annetaan kuva eräänlaisena ”tavallisuuden ylistäjänä”. Tämä lieneekin suurin syy Kelan saavuttamaan hurjaan suosioon, onhan mm. Nummela –albumia myyty jo n. 200 000 kappaletta. Suureen yleisöön tuntuu vetoavan laulut pikku arkipäivän asioista, kappaleisiin on helppo samaistua tavallisen Matti- ja Maija meikäläisenkin. Oman ”pienen elämän” rinnastaminen kappaleiden sanoituksin on suuri asia ”oravanpyörässä” sinnittelevälle, tavallista elämää elävälle ihmiselle. Mutta riittääkö tämä tulevaisuudessa? On selvää, että keskiluokkaisesta perheonnesta haaveileva nuoripari pitää Kelan tunnelmallisesta tavasta ilmaista tavallisuutta, mutta elämä kulkee eteenpäin, maailman on parannuttava ja kaiken on kehityttävä eteenpäin, niin Anssi Kelankin. Tarkastellaanpa seuraavassa luonnehdinnassa, mikä saattaisi olla artistin suuntautuneisuus tulevaisuudessa.

Anssi Kela sanoo olleensa koulussa ”älyttömän hiljainen ja syrjäänvetäytyvä”. Edelleen hän sanoo luulevansa ”että vanhat luokkakaverit eivät edes muista, että mä oon ollu niiden luokalla”. Toisaalta hiljaisuuteen ja ujouteen ovat vastapainona tuoneet lohtua vahva mielikuvitus, hän muistelee: ”...mun suosikkiharrastuksena pienenä se, että tykkäsin vain haaveilla. Musta oli tosi kiva mennä aina pienenä nukkumaankin, koska silloin saattoi vain kuvitella ja haaveilla erilaisia asioita.” (Voima, 16)

Anssi Kelan suurin haave lapsena oli päästä formulakuskiksi. Keke Rosberg oli suurin innoittaja tämän unelman esiin tulemisessa ja mielikuvitus pääsi oikeuksiinsa Kelan –perheen kotitalon vieressä olleessa leikkipuistossa, jossa ”…järkättiin hillittömiä fillarikisoja ja kuviteltiin olevamme formulakuskeja.” (Voima, 16)

Varsinaisen musiikillisen innostuksen alkuun saattajana oli Kelan oma isä Juha Kela, joka soitti koskettimia gospelbändissä nimeltä Pro Fide. Kodin uskonnollissävyinen ilmapiiri lieneekin osasyy siihen, että Anssi Kela koki 80 –luvulla eräänlaisen ”vahvan fundamentaalisen uskovaiskauden”. Kela perustikin yhdessä muiden seurakuntanuorten kanssa bändin, jonka otetta hän luonnehtii osuvasti ”Raamatulla päähän lyömiseksi”. Kela sanoo uskovansa edelleenkin samoihin asioihin, mutta poimivansa entisistä ajoistaan ”hyviä ja armollisia puolia”. (Voima, 17)

Anssi Kela on unelmoija, ilkeämieliset sanoisivat ”taivaanrannanmaalariksi”, toisaalta hänellä on rohkeutta toteuttaa unelmiaan ja antautua täysillä levy-uralleen. Kela haluaa tavoitella omaa ”Rock-unelmaansa varauksettomasti ja täysillä” vaikka hän kylläkin myöntää nyttemmin suhtautuvansa lievällä kauhulla siihen, ettei hän aikanaan satsannut koulutukseen ja ammatin hankkimiseen itselleen. Hän myöntääkin rehellisesti: ”…jos toi Nummela ei olis myyny niin hyvin, niin tilanne olis ollu se, että oisin ollut kolmekymppinen työtön vailla minkäänlaista koulutusta. En rakentanut minkäänlaisia turvaverkkoja itselleni.” (Voima, 17) Kelassa yhdistyy mielenkiintoisesti yhtäältä ujous, syrjäänvetäytyvyys ja arkipäiväisyys ja toisaalta haaveilijan vapaa mieli, seikkailunhalu sekä rohkeus ottaa riskejä.

Asuuko Anssi Kelassa kuitenkin jonkinlainen tukahdutettu pieni kapinallinen? Kokeeko hän ehkä vielä todellisen sanomansa olevan vielä sanomatta? Mieleen tulee hänen lapsuusaikansa 1980- luvulla, jolloin puhuttiin sellaisista käsitteistä kuin suomettuminen ja bresneviläisyys. Jotkut ilkeämieliset väittävät aikaa hyssyttelyajaksi, jolloin sai puhua vain tietyistä asioista. Ihmisiä tasapäistettiin, puuttui uskallusta sanoa radikaalitkin mielipiteet julki. Tähän nähden kunnollisen, keskiluokkaisen perheen kasvatin hiljaisuus ja syrjäänvetäytyvyys tulee paremmin ymmärretyksi, kuin myös sekin, että protestihenki kulminoitui pikemminkin ”yleisesti hyväksytyn” fundamentaalisen uskovaiskauden myötävaikutuksella, kuin jonkin radikaalimman kapinallisuuden välityksellä. Tasapäisyys näkyy Kelan tuotannossa edelleenkin ”arkipäivässä pitäytymisenä” vaikka kyvyt ja lahjat antaisivat mahdollisuuden rohkeampiinkin kokeiluihin.
Yhtä kaikki, eräänlainen nuoruusvuosien tukahdutettu kapinallisuus näkyy itävän Kelassa ja odottavan lopullista esiintuloaan, sen voi aistia hänen pukeutumistyylissään, joka on ”aina musta” ja kommentissaan: ”Ei tää maailma mun mielestä vielä valmis ole, kyl tää pientä parantelua vaatis…” (Voima, 17) Voidaankin kysyä lopuksi milloin Kelan seikkailunhalu ja rohkeus alkaa näkymään hänen tuotannossaan. Ihmisellä on kuitenkin aina lopulta haave jostain suuremmasta – enemmän kuin oma arkipäiväinen pikku elämä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä