Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Etusormi

Joskus seitskyt luvulla oli Jallu (tai sitten Kalle lehdessä) juttu siitä miten tavaran halkaisijan voi arvioida riisumatta vaatteita oli kyseessä sitten mies tai nainen. Näillä palstoillahan keskustellaan paljon koosta sekä siitä että voiko sen nähdä jostain ulkonäön perusteella.
Se miksi en postannut tätä tonne onko koolla väliä palstalle, on se että mielestäni ei ole olemassa yksikäsitteisesti oikeaa kokoa, (suurta tai pientä) vaan yhteen sopivia mittoja. Olen monen monituista kertaa aamulla herännyt ja ollut sitä mieltä että saispa tänään (omiin mittoihini nähden) ns. tiukkaa pillua tai suonsilmää. Joskus on minulle tuuri käynyt, asiat menneet päinvastoin tai jopa jäänyt harmittavasti ihan ilman.
Mutta asiaan:
Taita A4 tai jonkun muun kokoinen paperi kulmasta kulmaan siten että se näyttää servetiltä (voit toki käyttää servettiä, niitähän on ravintoloissa aina tarjolla :) ). Revi tai leikkaa tämän taitelman kärjestä etusormesi kynnen (pedikyyrin tai kynsinauhan tuputtelun voi ennen tätä tehdä) pituinen pala. Kun levität paperitaitelman on sinulla reikä joka on ympärysmittasi kun sinulla "seisoo" (olit sitten nainen tai mies).
Kokeile tätä. Minun kohdallani ainakin piti paikkansa kuten myös vähintään >15 ihmisen mukaan joiden kanssa olen asiasta keskustellut. Omien kokemusteni perusteella seksi, halu tavata toista ja jatkaa suhdetta pidempään kuin tuon joka aamuisen musta tuntuu tarpeen tyydyttämiseksi on huomattavasti houkuttavampaa kun tuo etusormen kynsien pituus on ollut samaa luokkaa.
Kommentteja?
2677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tiedän kyllä manikyyrin ja pedikyyrin eron. Osaan myös kirjoittaa virhieittömättömästi.

Äänestä

Siis kuinka tuo paperi pitää taitella? itse sain vain 1/3 ympyrän... ?? taidan olla vähän palikka vaikka tiedänkin mani-, ja pedikyyrin eron...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palikka kirjoitti:

Joskus seitskyt luvulla oli Jallu (tai sitten Kalle lehdessä) juttu siitä miten tavaran halkaisijan voi arvioida riisumatta vaatteita oli kyseessä sitten mies tai nainen. Näillä palstoillahan keskustellaan paljon koosta sekä siitä että voiko sen nähdä jostain ulkonäön perusteella.
Se miksi en postannut tätä tonne onko koolla väliä palstalle, on se että mielestäni ei ole olemassa yksikäsitteisesti oikeaa kokoa, (suurta tai pientä) vaan yhteen sopivia mittoja. Olen monen monituista kertaa aamulla herännyt ja ollut sitä mieltä että saispa tänään (omiin mittoihini nähden) ns. tiukkaa pillua tai suonsilmää. Joskus on minulle tuuri käynyt, asiat menneet päinvastoin tai jopa jäänyt harmittavasti ihan ilman.
Mutta asiaan:
Taita A4 tai jonkun muun kokoinen paperi kulmasta kulmaan siten että se näyttää servetiltä (voit toki käyttää servettiä, niitähän on ravintoloissa aina tarjolla :) ). Revi tai leikkaa tämän taitelman kärjestä etusormesi kynnen (pedikyyrin tai kynsinauhan tuputtelun voi ennen tätä tehdä) pituinen pala. Kun levität paperitaitelman on sinulla reikä joka on ympärysmittasi kun sinulla "seisoo" (olit sitten nainen tai mies).
Kokeile tätä. Minun kohdallani ainakin piti paikkansa kuten myös vähintään >15 ihmisen mukaan joiden kanssa olen asiasta keskustellut. Omien kokemusteni perusteella seksi, halu tavata toista ja jatkaa suhdetta pidempään kuin tuon joka aamuisen musta tuntuu tarpeen tyydyttämiseksi on huomattavasti houkuttavampaa kun tuo etusormen kynsien pituus on ollut samaa luokkaa.
Kommentteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu