masennustiloista

Älä hyvä ihminen kuntoilijoita sääli, siitä kunnon juoksulenkistä tulee niin virkeä ja ihana olo että kannattais itekki kokeilla. :)

döpidööp kirjoitti:

Älä hyvä ihminen kuntoilijoita sääli, siitä kunnon juoksulenkistä tulee niin virkeä ja ihana olo että kannattais itekki kokeilla. :)

No, mun ihana olo ei tule polvet koukussa jolkuttelusta, vaan ihan muusta. Jokaisella huvinsa tietty. Kai se on kivaa syljeskellä räkää, haista hielle ja valitella kipeytyneitä paikkoja. 10 vuotta olen ihmetellyt äijän ns. "hyvää oloa"! Mitään muuta ei jaksa tehdä tai ei ole kiinnostusta. Töissä nyt vielä käy ajoittain jos ei ole sairaslomalla, jolloin voi urheilla kaksi kertaa päivässä!!

Rakastan lukemista.Kirjoja on maailma täynnä ja lisää kirjuutetaan. Käsityöt(tilkkutyöt)/askartelu(lasi ja savi)/maalaus(vesivärit), puutarha (voisin palkata apupojan tekemään ne raskaimmat hommat!), kokkailu, valokuvaus, pc, kirjeystävät ympäri maailmaa, opiskelu ja matkustaminen tuovat minulle ihanan olon!

Toivottavasti mulla ei tule koskaan menemään noin huonosti, että tarvii sinne lenkille lähteä juoksemaan niitä ongelmia pakoon! Ongelmilla on tosi nopsat "koivet!"

sellanen riivinrauta, että kyllä siinä vahvempikin mies hulluksi tulee. Ero on varmasti hyväksi teille molemmille.

Sinulta, joka valitettavasti on yleistä niiden kskuudessa,jotkaeivät tätä asiaa ole kohdanneet elämässään. Olisitte edes kiitollisia ja siämyöä ymmärtäväisiä simsyöpä ynnä muita vajaakuntoisia, ja tätäkin terveyspuolta kohtaan, jota tämän palstanasiakkaat ovat joutuneet elämäsään kokemaan. Juuri tuonkaltaistenkäsitystensaattamana,jotkapainostavatsitä/ meitä,niinkuinemmekuuluisi tänneihmistenjoukkoonlainkaan. Mitenyleensä uskallat/ viitsit tuollaisia täne tulla kirjoittamaan.
No tämä osoitti taas kerran sen että terveiltä (niin sanotuilta) on turha empatiaa tulla pyytelemään / kyselemään.

Sä olisit valmis eduskuntaan. Siellä on samoin ajattelevia 200kpl kovilla ansioilla ja puoluetukien saattamana.Huom. Tekstarit talon piikkiin. Muista se luontaisetu ottaa käyttöön. Ja lounasetu ja matkakorvaukset kuuluvat myös. Muista pyytää kaikki. Ne annetaan ihan myötätunnosta. Kekkonen ka.... , kekkonen ka....

Mikään ei alenna keskustelun tasoa
niin kuin äänen korottaminen..

Ihana olo!? kirjoitti:

No, mun ihana olo ei tule polvet koukussa jolkuttelusta, vaan ihan muusta. Jokaisella huvinsa tietty. Kai se on kivaa syljeskellä räkää, haista hielle ja valitella kipeytyneitä paikkoja. 10 vuotta olen ihmetellyt äijän ns. "hyvää oloa"! Mitään muuta ei jaksa tehdä tai ei ole kiinnostusta. Töissä nyt vielä käy ajoittain jos ei ole sairaslomalla, jolloin voi urheilla kaksi kertaa päivässä!!

Rakastan lukemista.Kirjoja on maailma täynnä ja lisää kirjuutetaan. Käsityöt(tilkkutyöt)/askartelu(lasi ja savi)/maalaus(vesivärit), puutarha (voisin palkata apupojan tekemään ne raskaimmat hommat!), kokkailu, valokuvaus, pc, kirjeystävät ympäri maailmaa, opiskelu ja matkustaminen tuovat minulle ihanan olon!

Toivottavasti mulla ei tule koskaan menemään noin huonosti, että tarvii sinne lenkille lähteä juoksemaan niitä ongelmia pakoon! Ongelmilla on tosi nopsat "koivet!"

Lue lisää

Polviproteesi estää luonnikkaan hölkkäämisen. Kävely tai fillarilla ajo käy.
Neljän seinän sisälläkin voi kuntouttaa itsensä kuntoon.
Onhan näitä mahdollisia harrastusterapioita vähän jokaiselle omansa.
Painonhallinnan löytymiseen meni monia vuosia. Henkisen kantin lisääminen on aikaa vievää.

lääke masennukseen ja sen jälkeen vasta kemialliset lääkkeet. Mutta, mutta miten masentut ja alavireinen ihminen jaksaa lähteä liikkeelle?? Voimia ei ole ja maailma ympärillä on yksitoikkoisen harmaa.

PARAS.... kirjoitti:

lääke masennukseen ja sen jälkeen vasta kemialliset lääkkeet. Mutta, mutta miten masentut ja alavireinen ihminen jaksaa lähteä liikkeelle?? Voimia ei ole ja maailma ympärillä on yksitoikkoisen harmaa.

Lue lisää

Suorastaan rakastan liikuntaa ja olen harrastanut sitä eri muodoissaan pienen ikäni. Siitä huolimatta olen sairastanut mm. vakavan masennuksen, jonka aikana en yksinkertaisesti kyennyt harrastamaan liikuntaa käytännössä lainkaan. Joka päivä kyllä pyrin käymään vaikkapa vain lyhyellä kävelyllä, mutta eihän se tietysti mitään liikuntaa ollut.

estä sairastumsta kirjoitti:

Suorastaan rakastan liikuntaa ja olen harrastanut sitä eri muodoissaan pienen ikäni. Siitä huolimatta olen sairastanut mm. vakavan masennuksen, jonka aikana en yksinkertaisesti kyennyt harrastamaan liikuntaa käytännössä lainkaan. Joka päivä kyllä pyrin käymään vaikkapa vain lyhyellä kävelyllä, mutta eihän se tietysti mitään liikuntaa ollut.

Lue lisää

Liikuntaa ja mukavia harrastuksia... Se liikkumisen jääminen on usein masennuksen seuraus, samoin harrastusten, ihmissuhteiden jne. pois jääminen. Kun ei sängystä ylös pääse edes postilaatikolle, on lenkille lähtö aika kaukana, jumpparyhmistä ja kuntosaleileista puhumattakaan. Jos menee ulos ulko-ovesta, voi joutua puhumaan jonkun kanssa. Onneksi lähellä on ABC-asema, missä ei törmää tuttuihin, kaupassakäynti kun joskus on ihan pakollista.

Kaikki tuo liikunta ym. elämäntapahöpinä ahdistaa. Omaa syytänikö tämä onkin, siltä se itsestäkin tuntuu. Ja taas ahdistaa lisää, kun sen tietää. Ja ystävälliset ihmiset sen toki kertovat, jos sallii itsensä unohtaa sen jossakin vaiheessa.

Kaikki hyvää tarkoittavat neuvot elämäntaparemonteista ovat sinänsä asiallisia. Joskus vaan voi tuntua elämä niin turhalta ja toivottomalta, että ei enää edes välitä. Ihminen, jonka ajatukset liikkuvat tasolla tappaako itsensä vai ei, tarvitsee jotakin muuta.

Syyllisyyspohdintoja voi tietysti edesauttaa poohtiminen, että jossain aikaisemmassa vaiheessa elämää olisi ollut yritettävä enemmän, vaikka sitä liikuntaa, ja silloin olisinkin terve ja tämä tila on aivan omaa syytäni. Ja en tästä enää toivu, kun olen silloin joskus "päästänyt tyhmyyttäni" tilanteen tähän suuntaan.

Ja tämä toistuu uudestaan ja uudestaan, vaikka välillä on parempia jaksoja ja elän normaalia elämää. Siis liikuntaa, meditaatiota, käsitöitä, musiikkia jne. Joskus se ei riitä. Sitä on sairaus. Vai onko se kuitenkin sitä laiskuutta ja typerää itsesäälissä rypemistä...

sairaalassa kirjoitti:

Liikuntaa ja mukavia harrastuksia... Se liikkumisen jääminen on usein masennuksen seuraus, samoin harrastusten, ihmissuhteiden jne. pois jääminen. Kun ei sängystä ylös pääse edes postilaatikolle, on lenkille lähtö aika kaukana, jumpparyhmistä ja kuntosaleileista puhumattakaan. Jos menee ulos ulko-ovesta, voi joutua puhumaan jonkun kanssa. Onneksi lähellä on ABC-asema, missä ei törmää tuttuihin, kaupassakäynti kun joskus on ihan pakollista.

Kaikki tuo liikunta ym. elämäntapahöpinä ahdistaa. Omaa syytänikö tämä onkin, siltä se itsestäkin tuntuu. Ja taas ahdistaa lisää, kun sen tietää. Ja ystävälliset ihmiset sen toki kertovat, jos sallii itsensä unohtaa sen jossakin vaiheessa.

Kaikki hyvää tarkoittavat neuvot elämäntaparemonteista ovat sinänsä asiallisia. Joskus vaan voi tuntua elämä niin turhalta ja toivottomalta, että ei enää edes välitä. Ihminen, jonka ajatukset liikkuvat tasolla tappaako itsensä vai ei, tarvitsee jotakin muuta.

Syyllisyyspohdintoja voi tietysti edesauttaa poohtiminen, että jossain aikaisemmassa vaiheessa elämää olisi ollut yritettävä enemmän, vaikka sitä liikuntaa, ja silloin olisinkin terve ja tämä tila on aivan omaa syytäni. Ja en tästä enää toivu, kun olen silloin joskus "päästänyt tyhmyyttäni" tilanteen tähän suuntaan.

Ja tämä toistuu uudestaan ja uudestaan, vaikka välillä on parempia jaksoja ja elän normaalia elämää. Siis liikuntaa, meditaatiota, käsitöitä, musiikkia jne. Joskus se ei riitä. Sitä on sairaus. Vai onko se kuitenkin sitä laiskuutta ja typerää itsesäälissä rypemistä...

Lue lisää

Minua suorastaan kuvottivat "hyväätarkoittavat" neuvot liikkeelle lähtemisestä ja muusta aktiviteetista, kun olin niin uupunut, että lähikaupassa käyntikin oli sankariteko saati että huvikseen olisi lähtenyt lenkille tms.

Niinpä minä nukuin, nukuin ja nukuin. Nukuin uupumusta pois niin paljon kuin vain nukutti sairauslomallani. Sitten eräänä päivänä unien jälkeen päätin lähteä ulos haukkaamaan happea vapaaehtoisesti. Ensin lyhyt lenkki ja pikku hiljaa pidensin matkaa. Happi tuntui aika hyvälle ja olo oli ihanan raukea ja mukava lenkin jälkeen. Sitten keksin lähteä uimahalliin. Aika poikki olin ja kovasti nukutti taas. Uiminen oli vain niin mukavaa pitkästä aikaa että lähdin toistekin. Nyt viivyn altaassa pari tuntia kerrallaan täysiä uiden ja juosten useamman kerran viikossa. Nyt taidan olla riippuvainen liikunnasta ja olen todella pirteä ja virkeä liikkumisen jälkeen. Kovin väsyneenä vesi on paras herättäjä, vaikka uimaan lähtiessä on koko homma tuntunut työltä. Palkkio on niin suuri, että sen tuntee jo etukäteen selkäytimessä =)). Pudonnut paino, lihasten kuntoutuminen ja selkävaivojen loppuminen on ollut sivuvaikutuksena =)) Ja tunne siitä että oma keho elää, on aivan mainiota. Se jo innostaa liikkeelle. Lääkkeiden sivuvaikutukset ovat poistuneet ja lääkityksestä saa täyden hyödyn.

Näin pikkuhiljaa olen voittanut pahimman ja liikun edelleenkin aktiivisesti ja olo on mitä mainioin. Jos on univelkaa, nukun ne ensin pois ennen isompaa liikuntasuoritusta.

Päivä kerrallaan on mentävä eteen päin. Ja jos on huono päivä, niin puoli päivää kerrallaan. Paljon tsemppiä ja ilon pilkahduksia kaikille entisille ja nykyisille masentuneille.